Sunnuntaisikermä

Oli taas tavallisen kiireinen sunnuntai. Alkuosa päivästä meni naapuritallilla tuntia pitäessä, "asiakkaina" lv:t Pahatamma ja Vanharuuna. Vanharuuna on yli kaksikymppinen, pieni ja ponteva, hieman öh... pallomahaisessa kunnossa oleva ranskalaissetä. Tunnin jälkeen jäin kaffille ruotimaan tunnin kulkua ja jutustelemaan mukavia. Katsottiin myös videolta se tänään puolenpäivän aikaan tullut kymmenminuuttinen juttu länkkäristä. Kiva, että olivat vaivautuneet Revonlahdelle saakka Vanhatalon Katjaa haastattelemaan. Katja on loistava sekä ratsastajana että opettajana. Todennäköisesti ainoa ihminen Suomessa, jolle voisin uskoa omat hevoseni koulutettavaksi.

Iltapäivällä kävin Pikkupuokin selässä. Se oli älyttömän laiskalla tuulella, ja lopussa tyssäsi lähes kokonaan. Oli aikamoinen venkoilu saada se edes sen vertaa liikkumaan, että pystyin lopettamaan hyvään saumaan. Se on vieläkin jotakuinkin tunnoton pohkeille, mutta edistystä on tapahtunut. Eteen ajavat avut on siltä ihan hukassa, joten ensi kerralla otan kyllä raipan käteen. Sitä on maasta käsin pyöritelty aika paljon raipan kanssa, joten se tietää kyllä hyvin, mitä kevyt painallus rytmitikulla tarkoittaa. Pyssäytykset olivat tänään jo suorastaan ajoittain hyviä, ja peruutuksetkin kunhan otin pikkusen lyhyemmät ohjat. Se on aika pitkärunkoinen ja kulkee mielellään mäyräkoirana, joten painonsiirto taaksepäin ei näköjään luonnistu kovin hyvin ilman pientä tukea edestä. Vähän eri tyylinen siis kuin esim. Lemppari, joka on Pikkupuokkiin verrattuna itse Mr. Collection. Hipaiset vähän suusta, niin selkä nousee ja kinner joustaa.

Viimeiseksi juoksutin Kauniinpojan, mikä oli varsin vauhdikas tapahtuma. Ajattelin aloittaessani, että pidetääs poika relana ja tehdään töitä käynnissä ja ehkä hitaassa ravissa, mutta pah. Ihan kun olisi taluttanut aikapommia liinassa. Oli pakko antaa pojan päästellä liiat höyryt ulos, että ne varsinaiset hommat onnistuisivat. Siinä sitten seisoin tornadon silmässä puolisen tuntia, ja odotin että lumipölly laskisi ympäriltä. Lopputuloksena oli oikein rento mutta positiivisen tohkeinen hevonen.

Keulimista ja muuta pöhinää

Tänään taas maastoilemassa Lempparilla. Sain sen uuden satulankin toimimaan, kun Hienohelman omistajamies nykäisi itsepäisen jalustinnahan rungon välistä. Taas alkujuoksutus, olihan meillä nyt molemmat uudet vekkaat päällä, sekä padi että satula. Ei mitään eroa eiliseen, eli satula tuntui pollesta tutulta. Ehkä jopa paremmalta kuin show- satula, koska uusi satula on mahdollista kiinnittää leveämmältä alueelta kuin entinen. Tässä uudessa on sellainen satulavyöviritys, jossa on molemmilla puolilla pitkät nahkahihnat eikä off billettiä ollenkaan. Nahkahihna on lisäksi mahdollista kiinnittää kummallakin kyljellä 3 eri kohtaan tai niiden eri yhdistelmiin ja kaikki kiinnityskohdat ovat satulan skirtissä, eivät erillisissä D- renkaissa.

Juoksutuksen jälkeen kapusin kyytiin ja ratsastin tallin pihalle. Mentiin eri reittiä kuin yleensä, kiivettiin Kiltintamman perässä lyhyttä mutta aika jyrkkää rinnettä ylös. Lemppari keksi ruveta pukkailemaan ja keulimaan kesken jyrkimmän mäkiosuuden, ja meikä kapsahti sen kaulaan kuin apinanpoikanen emonsa selkään. Länkkärisatulan nuppi häiritsee muuten yllättävän vähän moista takertumisasentoa! Kolmen pukki- keulat- yhdistelmän jälkeen olin ihme kyllä vielä kyydissä. Lempo oli alkumatkasta aika tohinoissaan, koska sen perässä tuli neljän alamaisen letka: Kovanaama, Kilttitamma ja Vanhatamma. Se rauhoittui vasta kun jakaannuttiin kahteen ryhmään: Kovis ja KT eriytyivät, koska hinkusivat railakkaampaa maastoretkeä kuin mä ja Vanhantamman ratsastaja, joka oli ilman satulaa. Tutulle metsätielle päästessä alkoikin taas kuulua rentoa pärskintää ja oriista irtosi letkeä ghetto walk...

Jou mään- kävelyä metsätiellä

Lauantai meni Lempparin kanssa puuhastellessa. Satuloin sille mun uuden reining- satulan, mutta sen vasemman jalustimen fenderi on niin tiukkaan kiinni satulan runkopalkissa, etten saanut säädettyä sitä pitemmäksi. Kiskoin ja riuhdoin aikani, sitten meni hermo ja vaihdoin tilalle show- satulan. Oikeastaan ihan hyvä niin, koska satulapadikin oli hevoselle aivan uusi ja eri tyyppinen kuin entinen. Ehkäpä kaksi muutosta olisi ollut liikaa samalla kertaa toteutettavaksi. Nää autiomaan ihmeet on yllättävän herkkänahkaisia tuollaisten pikkujuttujen suhteen, voi mennä useampikin ratsastuskerta, ennenkuin ne hyväksyvät eri tuntuiset vehkeet ja kykenevät rentoutumaan. Lempparin satuloimiskäyttäytyminen oli jotenkin päässyt luisumaan liikuskeluksi, joten treenattiin samalla paikallaan olemista naksutin- nami- systeemillä. Liikuskelu on kyllä ihan omaa syytä, kun en ole laiskuuttani viitsinyt vahvistaa seisoskelun mukavia puolia, vaan olen satuloinut pollen kiireessä ja antanut pelkkää negatiivista palautetta.

Juoksutin Lempparia ensin vähän aikaa liinassa, ja annoin pollen pukitellen maistella uutta padia. Aikamoisia loikkia siitä lähtikin, meikä meni välillä liinan toisessa päässä kuin vesihiihtäjä muskeliveneen vanavedessä. No ei nyt sentään ihan, kunhan liioittelin. ;o) Oli ensimmäistä kertaa hissistä ostettu döbertti käytössä, kättä pidempänä hätistimenä. Mentiin kentällä ensin sellaiset puoli tuntia, harjoiteltiin jogia ja sitten yritin muutamia erittäin epäonnistuneita laukannostoja. Ihmettelin vähän aikaa että mikäs nyt vikana, kunnes muistin että Lemppari ei suostu nostamaan laukkaa, jos se kokee pohjan liian liukkaaksi. Fiksu polle.

Kenttäilyn jälkeen lähdettiin Talliorjan ja Kiltintamman kanssa maastoon. Käveltiin meidän vakiorundi, joka kulkee hiekkaista metsätietä, metsäpolkua, peltotietä ja lopuksi peltoa pitkin tallin pihalle. Lemppari relas oikein kivasti metsätiellä, lampsittiin sellaista rentoa ja matkaavoittavaa ghetto walkia. Talliorjalla oli hauskaa, kun katseli sitä meidän äijäkävelyä takaapäin. Viimeinen osuus, se pelto, oli Lempparin mielestä kaikkein jännittävin. Se hoksasi meidän tallin muut hevoset tarhoissaan, ja oli kovin tohkeissaan siitä, että törmäsi reissulla "vieraisiin" hevosiin. Kunnes tajusi, että hei, näähän on tuttuja tyyppejä, plääh.

Ihquu!

Kävin sunnuntaina ratsastamassa Ihanallaruunalla. Ihqu on nuorehko quarteri, jolla on ratsastettu aika vähän. Itse asiassa pikkulinnut kertoivat tänä aamuna, että viimeksi sen selässä on oltu joulukuun alussa. No, onneksi en tiennyt sitä sunnuntaina, vaan kapusin rohkeasti kyytiin. Poika oli kuitenkin ihan asiallinen, lukuunottamatta muutamaa vedätysyritystä ja paria pientä pukkia.

Puolen tunnin käyntityöskentelyn jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen, ja sen jälkeen homma sujui oikein jouheasti. Se on varmaan jotain henkistä sukua Lempparille, koska ne ovat niin samanlaisia. Molemmat ovat käveleviä nojatuoleja, hiukan röyhkeitä ja sopivan äijämäisiä. Ostaisin ihqun, jos mulla olisi varaa, aikaa ja tallissa tilaa vielä yhdelle pollelle. Eli siis en osta. Plääh. Se olis vaan just täydellinen otus mulle, jos intoilisin kisaamisesta enemmänkin.