Kognitiivisella etologialla höystettyjä kertomuksia hevostelun syvimmästä olemuksesta. Kirjoittaja seuraa useita eri tieteenaloja ja soveltaa niitä sekä hevosten että ratsastajien opetuksessa.

perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Käytöskukkasia

Huomasin tuossa jokunen aika sitten, että yksikään meidän omista hevosista ei kuovi lattiaa tai potki seiniä ruokaa odotellessaan. Oikeastaan en ollut aikaisemmin kiinnittänyt koko hommaan huomiota, koska pidin niin itsestään selvänä että hevoset eivät häiriköi ruoka- aikoina. Orit kyllä pitävät ruoka- aikoina reipasta poikamaista möykkää, mutta eivät uskalla potkia tai kuopia nekään. Tietävät hyvin, että kolistelu vie ruoka- astiat ja heinäkärryt poispäin. Mut sit noissa vuokralaisissa on pari joista huomaa että ovat jossain vaiheessa asuneet tallilla, jossa mekastamisesta on palkittu safka- annoksella. Kovanaama kuopi ja kolisteli ovea oikein olan takaa kun se tuli meille. Tiedän, että sen edellisessä paikassa oli hevosilla ruoka- aikaan ihan asiallinen roti, joten se ilmeisesti kokeili, toimiiko sitä edeltävällä tallilla opittu meininki meilläkin. Nyt se osaa jo odottaa ruokaansa hiljaa seisten, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Vanhat pahat tavat puhkeavat kukkaan heti, jos sillä on jostain syystä epämukava olo (märkä, viluinen, nälkäinen, tms.).

Hienohelma puolestaan tuli kuopivana ja on edelleen kuopiva, onneksi lattianraapimisen määrä ja kesto on koko ajan pienentynyt. Nykyään se aloittaa kuopimisen, mutta lopettaa sen ja menee seisomaan kuppitelineen eteen heti kun huomaa, että ruokaa on tulossa. Meille tullessaan se saattoi jopa kutoa hermostuessaan, esim. jos ruoka- astia ei läpsähtänyt sen turvan alle juuri sillä siunaaman sekunnilla kuin se halusi. Myös kaverista erottaminen sai sen kutomaan. Nykyään se ei enää kudo ruoka- aikoina ja osaa olla tarvittaessa yksikseenkin. Tosin me mieluummin pidämme sillä koko ajan seuraa, koska se ihan selvästi ahdistuu jos sen jättää ilman seuraa.

Vanhatamma on vähän samanlainen tapaus, se inhoaa yksin jäämistä ja huutelee sellaisella kamalalla sumusireenin tapaisella äänellä jäädessään yksin talliin. Sekä HH että VT ovat molemmat luonteeltaan pomotyyppiä, joten kyse ei ole siitä etteikö niiden henkinen kantti kestäisi yksinoloa. Luin joskus jostain, että tuollainen käyttäytyminen olisi tyypillistä johtajaluonteisille hevosille. Ne leimautuvat laumaansa hyvin voimakkaasti ja ovat ilmeisesti sitä mieltä, että muut eivät pärjää ilman niitä.

Kilttitammakin inhoaa yksinoloa, mutta eri tavalla. Se on armoton nössö ja ilmeisen läheisriippuvainen. Se haluaa aina olla laumassa, vaikkei oikeastaan välitä kenestäkään hevosesta yksilönä sen enempää. Paitsi esim. kisoissa, joissa se kiljuu pää punaisena jokaisen oman tallin hevosen perään. Tarhassa se mieluummin eristäytyy muista ja seisoo omassa nurkassaan tyhjyyteen tuijottaen. Se on just niitä hevosia, jotka menevät helposti tolaltaan ja hätääntyessään sotkeentuvat omiin jalkoihinsa.

Oripojat olivat jo pienestä pitäen itsenäisempiä olemaan yksin. Niiden kanssa oli jo varsana paljon helpompi lähteä kävelylle ja pois tutulta tallinpihalta. Lemppari on aina ollut hyvin itsetietoinen ja cool tyyppi, kun taas Kaunispoika on ollut epävarmempi ja yllättävämpi reaktioissaan. KP on niitä tyyppejä, joiden mielestä maailmassa, tai vähintäänkin tallinpihassa, ei saisi mikään muuttua ikinä. Kaikkien esineiden ja asioiden olisi sijaittava täsmälleen samassa paikassa ja samalla tavalla kuin eilenkin. Auran jättämät lumipenkat saa sen puhisemaan päiväkausia, pihalla kävelevä koira saa sen kavahtelemaan silmät pullollaan, juuri avattu säilöheinäpaali saa sen jäykistelemään epäluuloisena, jne jne jne loputtomiin. Näistä ääliömäisyyksistä huolimatta se on joissain muissa asioissa hyvin järkevä, esim. lastaaminen ja kuljetus ei ole koskaan ollut ongelma sen kanssa.

Näistä kahdesta KP on ollut se, jonka kanssa on joutunut taittamaan peistä tässä ruoka- aikaisessa kolistelukysymyksessä. Lemppari puolestaan keksi jossain vaiheessa kuopimisen, ja pahimmillaan se kuopi toisen etukavionsa ihan tärviölle, niin että se piti kengittää kavion suojaamiseksi. Onneksi eivät ole enää viime aikoina harrastaneet moisia juttuja. Lempparilla on kyllä tapana röhkiä kuin pahkasika ja keulia karsinassa matalia levadeja aina siinä vaiheessa, kun se näkee sen ruokakuppia tuotavan. Tapa on musta lähinnä huvittava, varsinkin kun se laskeutuu nätisti neljälle jalalle heti kun avaan oven ja väistää sivuun että pääsen antamaan ruoka- astian.

Jotkut haluaa hevosistaan täysin eleettömiä jököttäjiä, mutta mä tykkään siitä että niissä on elämää ja luonnetta. Pikkutamma esimerkiksi on todella valloittava persoona, eikä jätä ketään kylmäksi. Se osallistuu, pelleilee, on utelias ja aina perillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se olisi varmasti luotettavampi ratsu, jos sen kanssa oltaisiin koko ajan tiukkana ja asiallisena, mutta silloin koko hommasta tulisi tylsää. Aina joskus täytyy palauttaa mieleen, miksi mä oikeastaan raahaan kaiket illat hevosenpaskaa ja hyväksyn sen, että ei ole olemassakaan sellaisia asioita kuin vapaapäivä tai kapakkakierros. Ei siksi, että haluaisin päteä kilparadoilla. Eikä siksi, että olisin intohimoinen kasvattaja. Vaan siksi, että haluan viettää aikaani hevosten kanssa. Ja mieluummin tietenkin hyvien tyyppien kuin tylsimysten kanssa.

tiistaina, joulukuuta 27, 2005

Lempparin loma loppus

Piti tänään mennä töihin ja gradua vääntämään, mutta sitten Läikkiksen omistaja tuli tallille ja jäin suustani kiinni. Niinpä ajattelin katsoa, mitä Lempparille kuuluu, noin niinku ratsastusmielessä. Hyväähän sille, mikäs siinä pollen elellessä, kun on saanut lomailla parisen kuukautta. Juoksutin hetken aikaa selvittääkseni, onko orissa liikaa pomppua. Ihan cool oli, muutaman reippaan pukin heitti liinassa, mutta muuten oli oma ittensä. Sitten vaan selkään ja voilá, polle oli kuin eilen ratsastettu. No ei nyt ihan, mutta melkein.

Kenttä oli lumen alta paikoitellen liukas, joten otettiin ihan rauhallisesti ja tehtiin hommia käynnissä. En viitsinyt lähteä pilaamaan Lempparin hyvää itseluottamusta vaatimalla siltä jotain, missä se tuntee itsensä epävarmaksi. Yhden kerran se sai jonkinsorttisen yhdistetyn loikkimis- ynnä venkoilukohtauksen, todennäköisesti siksi että huomasi Kovanaaman poistuvan kentältä. Olisi kai halunnut mukaan. Kerran se kokeili, josko pääsisi kentältä pois peruuttamalla porttia kohti, mutta lopetti senkin pian kun en mennyt mukaan leikkiin. Olen hyvin tyytyväinen sen herkkyyteen avuille. Kun aloitin ratsastamaan sitä se oli aika tunnoton ja tuppasi päin apuja. Nyt se myötää oikein kauniisti ohjalle, ja asettuu sisäänpäin painolla ja ulkopohkeella käännettäessä kunhan sisäkäsi hieman nousee ylöspäin. Spiniavutkin näyttivät olevan vielä muistissa, vaikkei me mennäkään vielä kuin 2 askelta kerrallaan. Peruuttaminen sujui paremmin kuin syksyllä ja istunnalla pysäyttäminenkin toimi moitteettomasti. Siis nämä käynnissä ja -stä, kun en ravia tai laukkaa kokeillutkaan.

Vitsi se on kyllä lunki jätkä ollakseen rotuisensa ja ikäisensä, koulutustasosta nyt puhumattakaan. Toisaalta kun tiedän, miten helpolla rauhallisesta hevosesta saa torpeedon, ja ihan vahingossa vielä, niin en viitsisi niin kauheasti tuota sen kuuliutta vielä hehkuttaa. Saattaa olla, että vuoden päästä poika on ihan eri kaliiberia. Pikkutammahan oli aloittaessa tosi rauhallinen ja helppo, mutta kun se alkoi tottua ratsuna olemiseen, alkoivat myös mielenosoitukset. Mun oma vikahan se oli, että siinä vaiheessa kun mun olisi pitänyt viedä sitä jämäkästi eteenpäin, eteninkin omaa epävarmuuttani aivan liian hitaasti ja se saamarin luupää tottui siihen, ettei duunia tartte tehdä jos ei halua. Sitten kun piti tehdä jotain vähän vaivalloisempaa, meillä olikin jo täysi rähinä päällä. Rähinöinti vei siltä sekä itseluottamuksen että luottamuksen muhun, vaikka se aika kova tyyppi noin muuten onkin. Niitä luottamuksia nyt sitten tässä ollaan rakenneltu uudestaan viimeiset pari vuotta. No, oppia ikä kaikki. Mikään pakkohan mun ei ole toistaa samoja virheitä Lempparin kanssa. Toivottavasti.

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

Jäykkää touhua

Ekaa kertaa hevosen selässä sitten marras- joulukuun vaihteen. Käytiin Vanhantamman kanssa käpsyttelemässä lyhyt maastolenkki ilman satulaa ja sitten mentiin kentälle vähän ravailemaan. Jostain syystä VT:n sisäistä harmoniaa häiritsi orien tarhan vieressä oleva säilöheinäpaali, mentiin mennen tullen loivaa sivuluisua sen ohi. Pojilla oli tietysti hauskaa, kun pääsivät sivustaseuraajiksi tähän mahdottoman mielenkiintoiseen steppausnäytökseen.

Vielä on lunta sen verran niukasti, että kentän muhkurat tuntuivat läpi. Toisaalta sitä näyttää leijuvan koko ajan lisää, niin että eiköhän huomenna jo ole parempi pohja. VT on varma- ja vahvajalkainen matami, eikä pieni alustan epätasaisuus sitä juurikaan häiritse, mutta mulla oli pieniä vaikeuksia pysyä selässä kun pollen meno oli epätasaista. Laukkaa en tohtinut nostaa, olisin varmaankin löytänyt itseni lumihangesta. Melkein kuukauden tauko ratsastuksessa on jumittanut koko selän ihan totaalisesti, ja varsinkin ilman satulaa sen huomasi hyvin: selkä ei sitten millään meinannut elää hevosen liikkeiden mukana. Samoin huomasin valuvani koko ajan etukenoon, kiitos päätetyöskentelyn kutistamien etupuolen lihasten. Pakko päästä hierojalle ennen kuin alan taas ratsastaa säännöllisesti, tällaisessa kuosissa en saa muuta kuin vinoja hevosia aikaiseksi. Veikkaisin, että huomenna on lihakset kipeinä.

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Pollekebab

Pikkutamman ja Läikkäpollen pihattoon asennettiin jokin aika sitten infrapunalämmittimet. Kävin ekana yönä katsomassa, miten pollet pärjäilevät lämppäreidensä kanssa, ja tapasin kaksi hyvin onnellisen näköistä karvapalloa, kumpikin oman punahehkuisen grillinsä alla. Korvat tyytyväisesti hiukan takaviistossa, silmissä sellainen nautinnollinen aaah- ilme ja suupielet muikeana ne seisoskelivat pitkulaisten lämmittimiensä suuntaisesti niin, että lämpösäteet osuivat suurinpiirtein siihen, mihin satula tulee. Läikkis on niin ihastunut omaan grilliinsä, että unohtaa jopa syömisen paistatellessaan sen alla. Pikkutammahan ajattelee aina ja ensimmäisenä syömistä, ja valitsi sen vuoksi lämmittimen, joka on heinänsyöntipaikkaa lähempänä. Nyt se voi samaan aikaan sekä syödä että ottaa infrapunasolariumia.

Vaikka IR- säteilijät eivät lämmitäkään ilmaa, vaan kiinteän kohteen johon säteet osuvat, kahta 1000 W:n lämmitintä ei raaski huudattaa kun pyhätön ovet ovat auki. Niinpä pollet suljetaan yöksi sisään, mistä ne eivät ole olleet moksiskaan. Ilmeisesti uusi lisävaruste on niiden mielestä sopiva palkkio menetetystä vapaudesta. PT:lla on lisäksi toppaloimi pakkasilla, se ei kertakaikkiaan osaa kasvattaa kovin tiheää talvikarvaa, vaikka pörröiseltä näyttääkin. Sen emä on vielä huonompi siinä hommassa, ei edes näytä talvikarvaiselta, joten ominaisuus lienee perinnöllinen. Tosin käytän tallissa lämpimänsävyisiä loisteputkia ja reipasta valaistusta, mikä osaltaan vähentään kaikkien tallissa olevien hevosten karvankasvua (pihattolaiset poislukien).

En kauhean mielelläni loimita hevosia, mikä tarkoittaa että vain jos on pakko. Jos kaikki hevoset tarvitsisi loimittaa aamuisin, lisääntyisivät aamuhommelit ratkaisevasti, siis ajallisesti laskettuna. Loimen saavat yllensä ne vilukissat, jotka eivät kertakaikkiaan tokene ilman. Ihan kamalalla säällä pokut jäävät suosiolla sisälle, hittoako niitä kiusaamaan jos ei ole ihan pakko. Vanhatamma esimerkiksi on hyvin tarkka säätilasta, vaikkei sillä ole varsinaisesti tapana palella. Se siirtyy huonolla ilmalla portin pieleen bostaamaan mahdollista sisäänhakua, ja potkii kiukkuisesti muita hevosia jos änkeävät liian lähelle. Osaltaanhan tuo on opittua, eli se tietää pääsevänsä sisään, kun vaan tarpeeksi kauan norkoilee. Toisaalta se myös kertoo sen, että hepalla ei ole mukavaa siellä missä se on.

Jotkut ovat hyvin ehdottomia tässä ei- saa- loimittaa- kysymyksessä, samoin kokopäivätarhauspolitiikassa. Pollehan seisoo loimetta ulkona klo 8 - 20, vaikka pieniä akkoja sataisi. Karaistuu, kuulemma. Pahkat sanon mä. Menisivät itse karaistumaan, esim. Siperiaan pariksi vuodeksi. Huomaisivat varmasti aika nopeasti, että palelemalla karaistuminen on aika tehotonta. Puhumattakaan sen epämiellyttävyydestä.

Yhtä älyttömiä ovat ne toisen ääripään hevostelijat, jotka käärivät ratsuluokkaan ylennetyn ex- ravurinsa toppabucakseen ensimmäisten keltaisten lehtien leijaillessa maahan. Tallissa tuo otusparka seisoo jotakuinkin ympäri vuoden sesonkiin sopiva blanketti päällä, ja kesäisin se laiduntaa (mieluummin yksinään) kivanvärisen kärpäsloimen alta. Tähän hoitopolitiikkaan kuuluvat myös jalkasuojat tarhassa ja lämpöpintelit sisällä, liian vähäinen tarhausaika liian pienessä tarhassa, päivittäinen lisäravinne- ja vitskukimara, kalliit mutta ah niin turhat ulkomaiset myslirehut ja alfapelletit, värisuora uusimpia ja tuoksuvimpia linimenttejä, kemiallinen kiillotus kesällä ja mekaaninen klippaus talvella sekä ahdistuneen välinpitämätön hevonen, joka suorastaan räjäyttää ratsastajan pois selästään iltaisin maneesilla.

Että tolta vaihteluväliltä sitten pitäisi löytyä se järkevä linja paapoa karvaooppeleitaan.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Tammojen muuttopuuhia

Siirrettiin toissapäivänä Vanhatamma ja sen tarhakaveri Hienohelma toiselle puolelle tallia. Molemmat tammat tunsivat suurta antipatiaa vastapäätä asuvaa Kovanaamaa kohtaan. Varsinkin iltaisin, kun odottivat ruokiaan, pitivät hirveää möykkää. Tammojen mielestä Kovanaama ei olisi saanut pitää päätään tallin käytävällä, ja Kovis taas ei korvaansa lotkauttanut pahansisuisten akkojen irvistelyille. Tammat ärsyyntyivät siitä lopulta niin kiukkuisiksi, että hyökkäilivät karsinan etuseinää vasten ja mylvivät kuin hirvet. Ja Kovanaama sen kun tuijotti, roikotti päätään käytävän puolella, täysin välinpitämättömänä hullujen akkojen kotkotuksille. Siirsin Pikkupuokin ja Kiltintamman Koviksen naapureiksi, ne kun muutenkin ovat kavereita keskenään, samassa tarhassa ja silleen.

Hienohelmalle muutto oli iso järkytys ja puhinan aihe. Uuteen karsinaan mentiin niin että hippulat vinkuivat, ja perillä lukaalissa touhotettiin ihan kybällä. Pollen järkyttynyt ilme kertoi selvästi, mitä mieltä se oikein oli uudesta asunnostaan: "Siis eikö tässä läävässä ole EDES automaattista vesikuppia? Joudunko MÄ juomaan ämpäristä? Pöyristyttävää, kertakaikkiaan." Jonkin ajan kuluttua se kuitenkin huomasi, että uusi kämppä on ämpärijuotosta huolimatta parempi kuin entinen: se on hiukan hämärämpi, paljon suurempi ja mikä tärkeintä, naapurustossa ei enää asu sivistymättömiä ruunanroikaleita, niistä kamalista metelöivistä oreista nyt puhumattakaan. Vanhatammakin näytti tyytyväisemmältä uudessa osoitteessaan. Se kotiutui entiseen karsinaansa samantien, varsinkin kun muisti, että hei, tämähän on se paikka, josta näkee rehuhuoneeseen. Polle seurasi silmä kovana mun iltasafkanlaittopuuhia ja tohkeili kovasti, kun sai ruokansa ekana.

Rauha palasi toisaalle talliin. Kovanaama hiplasi tyytyväisen näköisenä Pikkupuokin turpaa ja Kilttitamma nyhjötti tyytyväisenä vieressä. PP oli tyytyväinen, kun pääsi leikkikaverinsa Koviksen lähelle, oreista nyt puhumattakaan. Se on aina ollut ihan lääpällään poikiin, tuijotellut ehdottelevasti ja huhuillut niille haikeasti.

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Ku jäitä polttelis

Tuulinen sää on ehkä kaikkein kamalin pollestelusää. Varsinkin jos maa on jäässä ja tuuli on kylmää, kuten eilen. Hevoset muuttuu ihan ääliöiksi, ne säpsähtelee, sinkoilee ja tepsuttaa kuin kaksivuotiaat kaapissakasvaneet. Tepsuttaminen lisää liukastumisriskiä aika vahvasti, ja jotkut hevoset menevät ihan tolaltaan, kun huomaavat että jalka ei pidä. Meidän omat hevoset ovat tottuneet liikkumaan liukkaalla paljain jaloin, Kauniillapojallahan ei edes ole ikinä ollut kenkiä jalassa. Vanhallatammalla on aina etukengät, joten se saa niihin hokit talveksi. Sitäpaitsi on parempi, että vanhalla ja kankealla hevosella on pitävä ote maanpinnasta. Se ei ole enää niin notkea tekemään tasapainonkorjausliikkeitä kuin nuoremmat pollet, niin että kaatumisriskikin on suurempi. Eikä se ole yhtään sen rauhallisempi, se saattaa tuulisella säällä leijua häntä tötteröllä kuin 15 vuotta nuorempi otus.

Pikkutamma ja sen pihattokaveri Läikkis kiskoivat eilen illalla pihaton aitanarut irti, ja rikkoivat siinä samalla muutaman tolpan. Pysyivät kiltisti sisäpuolella, mutta olivat äärettömän tuohtuneita mokomasta tapauksesta. Ei nähty, mitä ja miten tapahtui, mutta todennäköisesti ne olivat tuulen innoittamina juosseet vähän liian lennokkaasti ja osuneet aitaan. Toinen vaihtoehto on, että tuuli oli heittänyt heinät aidan toiselle puolelle, ja hevoset olivat yrittäneet kurkottaa niitä sieltä. Siitä sitten ottaneet säkäriä itteensä ja riuhtaisseet poistuessaan narut mukaansa.

Toisaalta on ollut ihanaa, kun ei ole tullut lunta. Heinäkärryjen työntäminen tarhaan on lumihangessa ihan hanurista. Tarhojen aidat muuttuvat arveluttavan mataliksi, kun hevosten talloma lumi pakkautuu maahan. Aitalankoja täytyy kaivella lumihangesta esiin ja lunta tampata matalemmaksi, että sähköt kulkee. Auraus maksaa maltaita, lisäksi ulkonaolevat hevoset pelkäävät auraavaa traktoria, juoksevat sitä pakoon tarhan takanurkkaan. Saa aina olla hädissään siitä, pysyvätkö aidoissa vai lähtevätkö kylille. Lisäksi lumisateella hevoset on loimitettava, mikä lisää aamuhommia aika radikaalisti. Puhumattakaan märkien loimien kuivatusrumbasta, se on jokatalvinen ongelma. Ne kun olisi saatava kuiviksi seuravaan aamuun mennessä, että pollet pääsisivät ulos.

Toisaalta sitä lunta odottaa vähäsen. Kentän muhkurat katoavat lumen alle, ja lumisella pellolla on kiva käydä laukkailemassa. Vanhantamman kanssa ollaan harrastettu aina talvisin maastoiluja ilman satulaa, ja makeinta on, kun pääsee laukkaamaan puuterilumessa. Aaaah.

tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Vanhaaherraa katsomassa

Käytiin sunnuntaina katsastamassa Vanhaherra. Se oli huonommassa kunnossa kuin olin kuvista päätellyt, mutta muuten parempi kuin olin uskonut toivoakaan. Rakenne oli hyvä, kuten olin jo kuvista päätellytkin, ja liikkeet toisen etusen melomista lukuunottamatta todella hienot. Lapa liikkui sen rotuiseksi harvinaisen hyvin ja takapää työnsi voimakkaasti. Se oli myös mukavan kokoinen, sen papereissa luki että 155 cm, mutta saattaa se olla korkeampikin. Koolla nyt ei minulle muuten ole väliä, länkkärissä tarvittavat hevosethan ovat yleisesti ottaen pieniä, mutta en kuitenkaan halua käyttää oria, joka on ponin kokoinen. Itse tunnen oloni kotoisimmaksi juuri noin 155- 160 cm korkean hevosen selässä. Rotutyyppiä pollelta löytyi riittävästi, mikä ei aina samanlinjaisilla ole asianlaita. Olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä ori silloin, kun se oli nuori ja paremmassa kunnossa, se on varmasti ollut todella hieno.

VH jää nykyiseen hoitopaikkaansa kuntoutumaan, ja muuttaa sitten keväällä toisen omistajansa hoteisiin maneesitallille. Se tarvitsee rutkasti lisää massaa, ja sen kaviot ja keuhkot täytyy saada parempaan kuntoon, ennenkuin sillä voi aloittaa kevyttäkään työskentelyä. On järkevämpää jättää se keräämään massaa sen nykyiseen paikkaan, koska sen kanssa ei maneesia vielä tarvita pitkään aikaan.

Maa oli sunnuntaina niin kova ja jäinen, joten emme edes yrittäneet ratsastaa sitä. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, jos vaikka silloin olisi jo lunta maassa vähän enemmän. Jospa sen kylkiluut olisivat vaikka siihen mennessä kadonneet kylkisilavan alle, niin kuin terveellä hevosella konsanaan.

lauantaina, joulukuuta 03, 2005

Lauantain leperryksiä

Hirmuinen kiire ollut taas, hevonselkään ei ole ollut asiaa sitten viime viikonlopun PP Rodeo Shown. Ihmettelin pitkin viikkoa, miksi ihmeessä kaikkia lihaksia ja niveliä kolottaa, kunnes tajusin että syy löytyy siitä alle 10 sekunnin rodeosessiosta. Ilmeisesti PP onnistui kuitenkin vatkaamaan mun lihakset irti luista tai jotain, vaikkei se silloin tapahtumahetkellä tuntunut oikein miltään.




Olen huomenna menossa katsastamaan Vanhanherran ihan henkilökohtaisesti, toivottavasti ei tullut ostettua luuskaa säkissä. Vaan tuskinpa, luotan kyllä toisen omistajan arviointikykyyn tässä asiassa. Ei ikä hevosesta huonoa tee, jos se on tervejalkainen ja fertiili. Kun kuitenkin on ratsuksi ja siitoseläimeksi hankittu.




Meillä päin ei lunta ole tullut kuin sentti pari, vaikka muutaman kymmenen kilsan päässä on sähkötkin olleet poikki lumisateen vuoksi. Piha on ihan jäässä ja hevoset joudutaan taluttamaan nurmikon kautta tarhaan ja sieltä talliin, etteivät kaadu. Kriittiset kohdat hiekoitetaan, mutta koko pihan hiekoittaminen on ihan toivoton urakka sekä työmäärällisesti että rahallisesti. Hiekoitushiekka nimittäin on aika kallista tavaraa, jopa irtokamana. (Tämä vaan tähän ihan pikku vinkkinä vuokrapaikalla hevostaan pitäville, ihmettelin meinaan tätä asiaa aikoinani ollessani toisten ihmisten talleissa asiakkaana, siis että miksi pihoja ei voida hiekottaa kunnolla. Nyt tiedän syyn.)

Omat hevoset ovat lähes kaikki ilman kenkiä ympäri vuoden, niitä ratsastetaan talvella niin vähän ettei maksa vaivaa kengittää pelkkien hokkien vuoksi. Hyvin ovat kuitenkin aina pysyneet pystyssä, ja lumisella tai täysin jäättömällä pohjalla pystyy ratsastamaan ihan normaalisti. Tuntuu myös tyhmältä lyödä kesän aikana hyvin kovettuneet kaviot täyteen reikiä vaan siksi, että joku ehkä mahdollisesti haluaisin lähteä juuri jäisellä kelillä sunnuntairatsastukselle maastoon. Sitä paitsi tulee helkkarin kalliiksi pitää viittä, kuutta hevosta kengässä ihan vaan varmuuden vuoksi.

Eivät kuitenkaan ole missään strasser- tai natural trim- vuolussa, vaan ihan normaalin, Ypäjällä opiskelleen kengityssepän vuolemia ovat. Niin kauan, kun Dr. Strasser kieltäytyy noudattamasta tiedemaailman käytäntöjä ja suoltaa todistamattomia väitteitään hevosen fysiologiasta, pitäköön vuolunsa. En nimittäin käsitä, miksi tieteellisen koulutuksen saanut eläinlääkäri ei pelaa yleisesti hyväksyttyjen sääntöjen mukaan, ellei hänellä sitten ole jotain salattavaa systeemissään. Kuten esim. että se on täyttä puppua. En halua tuomita menetelmää suoralta kädeltä enkä väitä etteikö se ainakin yksittäisten hevosten kohdalla toimisi, koska ihan oikeasti, keskivertopullapollehan saattaa kulkea suhteellisen puhtaasti NIIN kauheilla kengityksillä ja vuoluilla, että ihan pahaa tekee. Niin että eiköhän yksi kannat veks ja varpaat pitkäksi- menetelmäkin toimi joillakin kopukoilla, ainakin tyydyttävästi. Niin kauan kun asioiden syvempi perustelu lepää mutu- pohjalla ja kerää ympärilleen fanaattisia lahkolaisia, ei kiitos sanon ma.