Tätipahkeinen & vanhatamma 31-12-04

Laukk… eikun ravia, eikun….

Mammahan oli menopelipäällä! Täti oli päättänyt (onneksi) edellisestä kerrasta lähes itsemurhan partaalle masentuneena laittaa hevolle satulan selkään, jotta kykenisi menemään muutakin askellajia kuin käyntiä. Alkukäynnissä ei vielä mitään hätää, toki tammamamman askellus oli pitkää ja reipasta, mutta niinhän se aina on. Mutta kun täti alkoi pyydellä tammalta kevyttä ravia, alkoi tapahtua. Tamma päätteli saavansa laukka-avut joten laukkaa siis. Tämä toistui muutaman kerran, jonka jälkeen täti heitti kannuksensa kentän laidalle. Sen jälkeen alkoi ravivaihdekin löytymään. Ilmeisesti tammamamma vain kertakaikkiaan oli niin menopäällä, että kannuksen kosketus kylkeen toimi sille sopivana tekosyynä vähän päästellä höyryjä.

Mitä siitä muuten tulee kun jäykkä täti ratsastaa jäykkää mammahevosta? En tiedä, mutta tunne oli vähän niin kuin sokea taluttaisi toista sokeaa ;) Tädin on ilmeisesti laitettava itsensä venyttely-vanuttelu-taivuttelukuurille, josko sitä hevostakin sitten joskus olisi helpompi taivutella.

Ja kyllä se tamma lopputunnista jo meni ihan säällistä jogiakin, pitkin ohjin ja rentona. Toivo elää.

Tätipahkeinen & vanhatamma 17-12-04

Kadonnutta ratsastustaitoa muistelemassa

Tädillä on ollut vähän stressiä viime aikoina, joten täti päätti viettää rentouttavan ratsastelukerran vanhalla tammalla ilman satulaa. Viimeksi täti on istunut hevosen selässä satulatta joskus…öööö…. tuota… taisi olla vuonna 2002? Joka tapauksessa vielä tuolloin tädin ja vanhan tamman yhteispeli sujui ihan mallikkaasti ilman satulaa ja suitsiakin.

No, enää kyseinen taito on muisto vain. Täti huomasi kauhukseen pysyvänsä hädin tuskin hiljakseen hölköttelevän hevosen selässä, puhumattakaan mistään korkeamman tason toiminnasta. Ei helvata, sanonpahan vaan. Ilmeisesti joka-toinen-viikko-ratsimistahti on tehnyt tehtävänsä ja ruostuttanut tädin vähäisetkin taidot.

Vettä satoi, maa oli musta ja tunnelma ankea. Tammakin oli vastaanvänkäyspäällä (mikä ei sinänsä ihme, raahata nyt viaton elukkaparka moiseen ilmaan). No, tästähän ei päästä kuin ylöspäin, täti tuumasi, ja päätti jatkossa muistella kadonnutta ratsastustaitoaan hiukan tiuhemmassa tahdissa.

Kilttitamma 24-10-04

Juoksutin Kilttiätammaa noin 20 min. Toimi liinassa oikein kivasti, harjoittelimme myös peruuttamista liinassa. Varsinkin laukka oli suorastaan erinomaista: hidasta, rentoa ja kaula oli suurimman osan aikaa vaakatasossa.

Ratsastin vajaan tunnin. Menimme aluksi two trackiä käynnissä, toimi erinomaisesti pelkästä pohkeen hipaisusta ja yhdellä kädellä. Ratsastan Kilttiätammaa nivelillä, mutta usein yhdellä kädellä. Se on suustaan niin herkkä, että kapinoi kankikuolaimilla pienintäkin pidätettä. Se ei myöskään nostanut päätään kuin pari kertaa, ja silloinkin se laski sen heti alas, kun heilautin tai ravistin ohjia. Teimme aika paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, ne onnistuivat paremmin kuin edellisillä kerroilla. Ilmeisesti liinassa peruututtaminen auttoi.

Jogi oli suorastaan taivaallista! Kilttitamma pysyi helposti takapää alla, kevyellä ulkopohkeella. Tempo ja tahti alkavat olla hallussa, vain lievä passitahtisuus vaivaa ajoittain. Passikin katoaa, kun takapään saa kunnolla käyttöön.

Laukkasin yhden ympyrän molempiin suuntiin. Kilttitamma laukkasi niin nätisti hidasta, kaunista lopea, että en kiusannut sitä laukalla sen enempää vaan poistuttiin maastoon kävelemään. Pään asennossa oli vielä korjaamisen varaa, mutta muuten laukka oli ok: heppa pysyi hyvin pohkeiden välissä eikä sillä ollut kiire mihinkään. Vitsi, kun aina menisi ratsastus näin hyvin!

Pikkutamma 23-10-04

Juoksutin Pikkutammaa noin puoli tuntia, kunnes se laukkasi rauhallisessa tempossa ja pää laski alas.

Ratsastin sillä noin tunnin, menimme aluksi taas käännöksiä ja two trackia, varsinkin käännökset onnistuivat hyvin. Two trackistä saattaa olla sellainenkin lisähyöty, mitä en ollut ajatellut: voi olla että se saa Pikkutamman hyväksymään satulavyön taakse osuvat pohjeavut vähän paremmin. Tarkkailin sen häntää käännöksissä ja two trackissä, enkä huomannut että se olisi kapinoinut pohjetta vastaan viuhtomalla häntää. Jog oli ok, ei menty sitä kuin vähän koska Pikkutamma tuntui liian reippaalta.

Laukka oli ihan siedettävää: nopeus oli ok mutta pää oli vielä liian ylhäällä. Teimme pysähdyksiä laukasta: laukkaympyrä - pysähdys - peruutus. Stopit ovat päässeet huonontumaan, kun en ole harjoitellut niitä pitkään aikaan kunnolla. Oli molemmissa kierroksissa suurinpiirtein samanlainen, eli juoksutus on auttanut parantamaan vasemman laukan laatua.

Teimme muutamia spinejä, tällä kertaa ne sujuivat yllättävän hyvin. Tosin se spinnaa vasta vain yhden kierroksen kunnolla, mutta parantaa koko ajan. Ihan lopussa harjoiteltiin sidepassia puomi rungon alla. Lopetettiin, kun sujui siedettävästi.

Pikkutamma ei selvästikään ole mikään pleasurehevonen, se on siihen liian ryhdikäs ja nopealiikkeinen. Se jopa häiriintyy liian löysinä roikkuvista ohjista, ja toimii paremmin kun ne ovat vähän lyhyemmät. Kuolaintuntumaa ei kuitenkaan tarvita, paitsi laukannostoissa sisäohjaa ja sitäkin hetkellisesti asetukseen ja kokoamiseen.

Vanhatamma 23-10-04

Käytiin ensin rämpimässä metsässä ja etsimässä umpeen kasvaneita polkuja. Viime talvena hakkuiden jälkeen kalliolle syntynyt polku oli näköjään edelleen käytössä. Sen toisessa päässä oleva ylösnousu oli ilman lumipeitettä aika kauhea: mutaa, juuria ja oksia sikinsokin, alta paistoi liukas kalliopinta. Vanhatamma tuli mäkeä alas ihan hyvin, mutta minä en enää uskaltanut kiivetä sitä hevosen selässä ylös. Niinpä talutin Vanhantamman ylämäkeen, ja ihan hyvä olikin. Maasta käsin näin, miten kovaa työtä se joutui tekemään kiivetessään. Vanhatamma näytti mäen päällä tyytyväiseltä ja kiitolliselta. Ihan selvästi se käsitti, että en ollut pyytänyt sitä kantamaan ratsastajaa niin vaikeassa paikassa. Se nimittäin kiipeää vaikka puuhun, jos pyydän kauniisti. Niinpä saan olla aika tarkkana, että en pyydä liikaa.

Mentiin vielä maastolenkin jälkeen kentälle, ja laukattiin muutama kierros ympyrällä ja uralla. Molemmat laukat olivat erittäin hyviä ja hitaita, myös vasen. Laukkasin hyvin pitkillä ohjilla, pitäen hevosen ulkopohkeella ympyrällä. Vasemman laukan kanssa on vielä pienenpieni ongelma; se nimittäin nostaa lähes aina oikean, mutta vaihtaa sen vasemmaksi jo toisella tai kolmannella askeleella. Nyt täytyisi keksiä jokin keino, jolla sen saa nostamaan vasemman laukan suoraan. Selkeät avut eivät auta, ei myöskään two trackistä (eli siis sulkutaivutuksesta) nosto. Täytyy vielä yrittää voltilta nostoa ja ulospäin asettamista, niistä voi olla apua. Enää sillä ei selvästikään ole mitään kipuja, jotka estäisivät vasemman laukan. Se saattaa kuitenkin vanhasta muistista nostaa oikean, ja vaihtaa sen vasempaan kun huomaa että vasen onnistuukin helpommin eikä enää satu.

Lopussa harjoittelimme sidepassia puomi pollen rungon alla. Vanhalletammalle on aina ollut sellaiset liikkeet vaikeita, joissa se joutuu kulkemaan sivuittain tai takaperin puomien keskellä. Tälläkin kertaa se yritti aluksi kiemurrella ja peruuttaa pois puomin päältä, mutta lopuksi antoi periksi. Mentiin yhdet onnistuneet sidepassit suuntaansa ja lopetettiin siihen.

Kilttitamma 22-10-04

Juoksutin n.20 min että sain pollen selän toimimaan. Pimeä metsä oli mörköjä pullollaan, joten rauhallisista askellajeista oli turha haaveilla. Sitten selkään ja tunnin verran ratsastusta kentällä. Mörkömetsä nostatti päätä ylös, jouduin koko ajan huomauttelemaan ja korjaamaan pään asentoa. Kilttitamma oli myös HYVIN herkkä suustaan, nakkeli niskojaan jos ohjasapu osui perille asti (siis suupieleen).

Jogi oli oikein hyvää, mutta Kilttitamma tuppasi alussa hukkaamaan takaosansa ja ryömimään passitahtisesti. Muutama kierros two trackia molempiin suuntiin, niin alkoi se takapääkin astua alle ja ravi pysyä ravina.

Laukka sitten olikin katastrofaalista. Täyttä vauhtia eteen, pää pilvissä ja selkä notkolla. Vaikka kuinka yritti nostaa hyvän laukan ja pitää ulkopohkeen kiinni, Kilttitamma jotenkin hävisi jalkojen välistä. Laukkasin niin kauan, että se sujui edes siedettävällä nopeudella. Yllämainittu suu-herkkyys pahensi tilannetta; kaikki yritykset korjata pään asentoa muuttivat laukan vielä pahemmaksi. Lopetettiin, kun pysyi siedettävässä tempossa eikä enää kiihdyttänyt porttia kohti.

Koska kiihdytti porttia kohti kävellessä, laitoin sen tekemään muutaman "spinin" ennen kuin päästin sen pois kentältä. Kilttitamma ei tosiaankaan ole mikään reining-hevonen, joten sen spinit ovat hitaita ja epävarmoja. Se ei myöskään astu ristiin, vaan töpöttää etupäällään takaosan ollessa jotakuinkin paikoillaan. Teki kuitenkin kiltisti, mitä pyysin, ja kehuin sitä kovasti.

Pikkutamma 15-10-04 ja seisoskelusta

Juoksutin sitä puolisen tuntia ja sen jälkeen istuin sen selässä pitäessäni ratsastustuntia. Tein joitakin peruutuksia ja spinintekeleitä vasemmalla kädellä, muutoin homma oli pelkkää seisoskelua. Olen huomannut, että "tuolina" seisoskelusta on ollut valtavasti apua paikoillaan seisomisen opettelussa. Vaikka Pikkutamma on äärimmäisen toimelias otus, se on oppinut että seisominen = lepo. Yritän muutenkin, siis kun ratsastan sillä, katkaista toiminnan mahdollisimman usein seisoskelulla (alkaa muuten aina tehdä mieli tupakkaa kun seisoskelee hepan selässä, vaikka on jo vuosia ollut polttamatta...). Tällä tavoin se ei kuumene niin paljon, kun se tietää että tehtävät eivät seuraa toisiaan tauotta. Muuten se heittäytyy helposti urakkahommiin: se yrittää tarjota kaikkea mahdollista pikakelauksella, jonka jälkeen se yrittää ulos kentältä. Ja suuttuukin vielä, kun estän sitä! Se on sitä mieltä, että hei haloo hölmö, kaikki hommathan on hoidettu jo!

Pikkutamma 14-10-04 ja hanskahommia

Pikkutamma heittäytyi lapselliseksi, kun näki että naksuttelen Kauniillepojalle. Tähän saakka naksuttelu oli ollut meidän kahden oma juttu. Niinpä se seurasi kärppänä, mitä vastapäisessä karsinassa tehtiin, ja yritti kaikin keinoin kiinnittää huomioni itseensä: se kilkutti ja repi loimitangolla roikkuvaa riimua, ja aina välillä tarkkaili, miten häirintä vaikuttaa minuun. Lopulta se kiskoi tangolta fleeceloimensa, ravisteli sitä tarmokkaasti ja pudotti sen lattialle.

Niinpä päätin Kauniinpojan suitsikokeen jälkeen leikkiä Pikkutamman kanssa nosta hanska-leikkiä. Leikkiin kuuluu, että menen sen karsinaan ja pudotan hanskani maahan. Pikkutamma hyökkää heti nostamaan sen ja antaa sen minulle. Palkinnoksi se saa leivänpalan. Se jaksaa toistaa temppua muutaman kerran, mutta sen jälkeen leikki muuttuu lentäväksi hanskaksi. Se ravistelee hanskaa äkäisesti, eikä annakaan sitä minulle vaan kääntää pään pois ja heittää sen toiselle puolelle karsinaa. Tässä vaiheessa kannattaa panna peli poikki, koska jos leikin päästää pitemmälle, mennään kakkahanska-osastolle: Pikkutamma viskoo hanskaa, kunnes se putoaa kakkakasaan. Sitten se hieroo turvalla hanskan palleroiden sekaan ja näyttää kyllästyneeltä.. ;o)

Kaunispoika 14-10-04 ja suitsikammo

Ajattelin lähteä juoksuttamaan Kaunistapoikaa liinassa, mutta eihän mikään ole niin yksinkertaista kuin kuvittelisi. Kaunispoika oli ehdottomasti suitsia vastaan. Niinpä päätin naksuttimen avulla ottaa selvää, onko kyseessä suitsien pelko vai opittu käyttäytyminen (suitset -> töitä = ikävää -> parempi heittäytyä pelokkaaksi).

Opetin sen ensin luopumaan namista, mihin taisi mennä noin 5 namia ja naksautusta. Sitten opetin sen kääntämään pään kokonaan poispäin, mihin kului kymmenkunta leipäpalaa lisää. Pidimme tauon, jonka aikana täytin taskut leivänpaloilla. Takaisin karsinaan, nyt suitset mukana. Kaunispoika vetäytyi epäluuloisena karsinan takaseinälle suitset nähdessään. Ripustin ne oveen roikkumaan ja jäin odottelemaan, mitä tapahtuu. No, pollehan oli jo minuutin kuluttua toiveikkaana vieressäni leipäpaloja odottelemassa, eikä välittänyt lähellä roikkuvista suitsista vähääkään. Kymmenkunta namia myöhemmin se tiesi, että palkinto tulee, kun koskee turvalla suitsiin. Tauko ja noin 10 namia lisää, ja se jo työnsä turpaansa suitsien sisään. Vielä yksi tauko ja 10 namia ja Kaunispoika jo kosketti kuolaimia. Lopetettiin siihen, mutta tarkoitus olisi jatkaa hommaa myöhemmin.

Eli pollella ei oikeasti ollut mitään suitsikammoa. Se vaan oli oppinut, että aina kun jotain epämiellyttävää (kuten kuolaimet) tapahtuu tai esiintyy, siitä pääsee helpoiten eroon kun menee karsinan takaseinälle ja kääntää takapään ihmistä kohti. Huomasin naksutellessani, että Kaunispoika oppii ihan järkyttävän nopeasti. Tiesin kyllä, että se oppii asioita äkkiä, joskus jopa yhdestä kerrasta. Vasta naksuttelu avasi silmäni huomaamaan, että se on ihan ilmiömäisen nopea. No, eipä ole yllätys sinänsä, koska se on myös kaikissa reaktioissaan ja liikkeissään todella vikkelä.

Pikkutamma 13-10-04 ja laukkaamisesta sekä apujen käytöstä

Juoksutin Pikkutammaa kunnes löytyi hyvä, pyöreä ja rauhallinen laukka.

Sitten selkään ja aluksi vähän two trackia ja kääntymisiä. Pikkutamma ei yleensä aluksi jaksa keskittyä apuihin, vaan yrittää kipittää mahdollisimman nopeasti alta pois. Sen vuoksi kääntävät avut on käytävä huolellisesti läpi, ennen kuin aloittaa muiden hommien tekemisen. Muuten ollaan pian tilanteessa, että se reagoi kaikkiin pohjeapuihin lisäämällä vauhtia. Jog oli kohtuullista (kovin hitaaseen jogiin Pikkutammasta ei yleensä ole, se on henkisesti vielä niin kiireinen ja lyhytpinnainen). Välillä joutui huomauttelemaan aika ankarasti pään asennosta, kentän viereinen metsä tuntui sisältävän kaikkea mahdollista kiinnostavaa...

Laukkasimme ympyrällä molemmissa kierroksissa, oikea laukka oli todella hyvää. Vasemman kanssa on vielä pieniä ongelmia, nostaa mielellään oikean (jopa toisinaan silloin kun nostaa laukan suoraan two trackista). Vasen laukka on myös paljon nopeampaa kuin oikea, joten täytyy miettiä miten saisi oikeaa puolta, varsinkin takajalkaa vahvemmaksi.

Aluksi kaikki sujui todella kivasti, mutta sitten Vanhatamma ratsastajineen poistui kentältä. Pikkutamma on toisinaan aika epävarma yksinään. Vaikka sen huomion yrittäisi kuinka tiukkaan pitää ratsastajassa, se jäykistyy ja muuttuu kiireiseksi. Niinpä jätimme laukkaamisen sikseen, koska se on Pikkutammalle muutenkin vaikea askellaji. Kyllähän se laukata osaa, kuten varmasti joka ikinen ratsusukuinen hevonen, mutta se kuumenee laukasta todella nopeasti. Kiihtyneenä ei sitten työnteosta tulekaan yhtään mitään, pahimmillaan se keinuu laukkaa paikoillaan kuin keinuhevonen ja korskuu kuin pahinkin oripoika...

Toinen laukkaan liittyvä ongelma on hännän viuhtominen. Yritän pitää sen laukatessa niin rauhallisena kuin mahdollista, että sen häntä pysyisi rauhallisempana. Pikkutamma on ehkä herkin hevonen, jonka tunnen. Siis fyysisessä mielessä, koska sen veli Kaunispoika on taas henkisesti hyvin herkkä. Pikkutamma ei voi sietää voimakasta ohjas- tai pohjeapua*. Vaikka se muuten käyttäytyisi jotakuinkin asiallisesti, sen häntä alkaa viuhtoa heti, kun se kokee avut liian voimakkaiksi. Niinpä yritän käyttää niin pieniä apuja että hevonen sietää ne mukisematta. Jossain vaiheessa yritin totuttaa Pikkutammaa hieman voimakkaampiin apuihin (koska "asiantuntijat" neuvoivat niin), mutta se juttu ei toiminut ollenkaan. Hevonen muuttui todella kireäksi ja hankalaksi ratsastaa, niin että lopulta minun oli pakko laittaa se parin kuukauden hermolomalle.

* Hevosella käy säännöllisen epäsäännöllisesti hieroja, sen hampaat on ok ja jalat sekä selkä terveet. Sen kipukynnys vaan on ihan mielettömän alhainen, se ilmeisesti kokee lievästi epämiellyttävän olon paljon pahempana kuin keskivertohevonen. Tämä on ominaisuus, jolle ei voi tehdä mitään. Täytyy vaan yrittää elää sen kanssa ja toivoa, että se vanhemmiten siitä tokeentuu. Sinänsä harmillista, koska Pikkutamma on fyysisesti erittäin kyvykäs hevonen. Tämän saman ominaisuuden vuoksi Pikkutammalla ei ole kenkiä. Ne vaivaavat sitä ja se muuttuu hermostuneeksi ja äkäiseksi.

Harjoittelimme myös spinejä, mutta puolihuolimattomasti, ettei Pikkutamma huomannut hermostua. Teimme ensin rauhallisesti askel kerrallaan muutamia kierroksia. Peruutin välillä pari askelta, kun ei tahtonut pysyä paikoillaan vaan valui porttia kohti. Hyvästä spinistä annoin palkinnoksi luvan poistua eteenpäin. Pikkutamma on hyvin toimintatarmoinen eläin, joten sille ei seisominen välttämättä aina ole se paras mahdollinen palkinto.

Pysähdykset olivat tosi huonoja, mutta en nyt viitsinyt puuttua niihin kovin tiukasti. Polle olisi vain hermostunut pidätteistä ja alkanut nykiä päätä ylös pienimmästäkin ohjasotteesta. Tsiisus, että herkällä ja kuumalla hevosella ratsastaminen voikin välillä olla vaikeaa. Kaikkea mahdollista pitää ajatella etukäteen, ja varoa sataa eri asiaa ettei hepo vaan ala käydä ylikierroksilla... >:o/

Kilttitamma 12-10-04

Juoksutin aluksi noin 20 min. liinassa. Kiltintamman selkä menee helposti jumiin, joten se on viisainta juoksuttaa ennen ratsastusta. Usein myös hypytän sitä liinassa muutaman kerran pienen esteen yli. Tällä tavoin sen ravi ja laukka ovat heti alusta saakka miellyttäviä istua, eikä tarvitse pelätä pukkeja.

Ratsastin noin tunnin. Menimme two trackia käynnissä, kunnes alkoi käyttää takapäätään itse. Jogi oli ajoittain todella mahtavaa. Laukattiin isolla ympyrällä molempiin suuntiin. Nosti alussa päätään ylös, mutta huomasi pian että se on mukavampaa pitää alhaalla. Vauhti on vielä aivan liian kova, Kilttitamma ei reagoi vielä tarpeeksi hyvin istunnan muutoksiin vaan odottaa saavansa ohjasapuja. Käänsin sen istunnalla sekä sisäohjalla pienemmälle ympyrälle aina kun lähti kiihdyttämään. Jostain kumman syystä se vauhti tuppaa kiihtymään aina porttia kohti mentäessä.. ;o)

Loppukäynnin aikana pujoteltiin keiloja. Se on hyvä keino saada liian nopeasti kipittävä hevonen kävelemään rauhallisemmin. Keilat olivat noin metrin päässä toisistaan, teimme pientä ympyrää keilan ympärillä. Kun se onnistui, teimme kahdeksikkoa kahden keilan ympärillä sekä pujottelimme edestakaisin kaikkien 6 keilan välistä.

Vanhatamma 11-10-04

Juoksutin Vanhaatammaa liinassa sellaiset puoli tuntia. Siitä huomaa, että sitä on vuosien varrella juoksutettu jos minkinlaisilla avuilla ja taidoilla, koska se ei ole kovin yhteistyöhaluinen liinassa. Sillä on tapana kiihdyttää itsensä hillittömään laukkaan, jonka jälkeen se leijailee puhisten, häntä tötteröllä ja sieraimet suurina. Huvittavaa käytöstä seniori-ikäiseltä roikkomahalta.. ;o)

Aikansa riehuttuaan Vanhatamma rauhoittui, ja välillä vaivautui jopa kuuntelemaan ja tottelemaan. Lopussa juoksutin sitä kahdella liinalla siten, että ulkopuolen liina oli juoksutusvyössä kiinni ja tuli takajalkojen takaa käteen. Tehtiin käynti-ravi-siirtymisiä, tarkoituksena saada takaosaa paremmin alle. Vanhana ja varsoneena Vanhantamman selkä on aika laskeutunut, ja se tuppaa liikkumaan takaosaansa pahemmin käyttämättä.

Pikkutamma 10-10-04 ja pitkin ohjin ratsastamisesta

Juoksutin aluksi liinassa noin puoli tuntia. Pikkutamma kuikuili kovasti ympärilleen, joten annoin aina lisää kyytiä kun vilkuili ulospäin. Nauratti kun seurasin sen ilmeitä: "MITÄ tuolla metsässä oikein on? Ainiinjoo, sinnehän ei saa vilkuilla...Mutta jos kurkkaan IHAN vähän? Jaa, ei saa kurkata edes vähääkään. Höh, juostaan nyt vähän aikaa kuikuilematta, ja kun akka herpaantuu, niin kurkitaan oikein urakalla. Hitto, sehän vahtii mua koko ajan...". Välillä ei edes eteen ajaminen riittänyt, vaan jouduin nykäisemään liinasta (juoksutan tammoja riimulla tai naruriimulla, joten liina ei ole kuolaimissa kiinni). Jonkun ajan kuluttua se huomasi, että on järkevämpää pitää se naama uralla ja sisäkorva juoksuttajaa kohti. Lopetettiin, kun keskittyi minuun eikä ympäristöönsä.

Ratsastin tunnin verran. Alussa aika pitkään käyntityöskentelyä, haettiin vähän hitaampaa tempoa ja harjoiteltiin kääntymistä painoavuista. Jouduin aluksi käyttämään aika paljon ohjia, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ne olisivat olleet lyhyet. Yritin pitää ne mahdollisimman pitkinä, koska jos ne ottaa liian lyhyiksi, ei pysty myötäämään tarpeeksi. Hevonen tuntee kyllä eron, jos sille antaa 10cm ohjaa tai 40cm ohjaa. Siksi 10cm myötäys ei aina riitä palkinnoksi hyvin tehdystä työstä. Varsinkin laukannostoissa käytän tarpeen vaatiessa "luuppeja": otan lyhyemmät ohjat, mutta niin että ohja tekee kädessä lenkin. Kun hevonen reagoi oikein (eli lähtee vaikka laukkannostoon), vapautan lenkit ja hevonen saa palkinnoksi pitkät ohjat. Tällä tavoin en jää liian pitkäksi aikaa roikkumaan ohjaan, mikä saattaa pilata koko homman. Juttu perustuu siihen, että hevonen tietää, ettei ratsastaja missään tilanteessa (kun se suorittaa oikein) vedä sitä suusta. Laukannostossa ratsastaja jää helposti jälkeen, ja jos siinä pitää vielä alkaa liu'uttamaan ohjia sormien välistä tms., on homma jo ratsastajan osalta munattu.

Laukattin lopussa muutama kierros ympyrällä ja uralla, muuten ok mutta vauhti oli porttia kohti mentäessä aikamoinen. Ei kuitenkaan paha, joten olin ratsastuksen jälkeen ihan tyytyväinen (varsinkin kun vertaa alkutilanteeseen).

Isoruuna 10-10-04 ja laukkaamisesta pitkin ohjin

Taas laukattiin, ja paljon. Vasen laukka oli hukassa, mutta 1,5 tunnin hinkkaamisen jälkeen sekin lopulta onnistui. Lopussa mentiin vähän trail-puomeja. Meni ok, mutta ei niin hyvin että olisin ollut tyytyväinen suoritukseeni.

Laukkaamisesta pitkin ohjin

On se vaan kumma, miten paljon vaikeampaa on laukkaaminen pitkin ohjin. Sen lisäksi, että vauhti- ja suuntakontrolli on vaikeampaa, se on myös henkisesti rankempaa. Sitä on vaan luotettava hevoseen, ja uskottava että se tosiaan tottelee. Samoin se on aivan eri tuntuista kouluratsastuslaukkaan verrattuna: edestä lyhyeksi vedetty (no, ei välttämättä vedetty, mutta pyydetty) hevonen laukkaa pyöreää, keinuvaa laukkaa, missä on helppo istua. Pitkin ohjin laukatessa laukasta tulee matalampaa ja aluksi myös nopeampaa. Hevosen ja ratsastajan kehittyessä laukka muuttuu hitaammaksi, lopulta se on niin hidasta että se vastaa reipasta kävelynopeutta. Ja hevosen päänhän täytyy olla alhaalla, niskalinjan suurinpiirtein sään korkeudella. Hevosen pään asento (luotiviivalla vai ei) riippuu aika paljon hevosen kaulan rakenteesta ja siitä, haluaako ratsastaja taivuttaa hevosen niskaa. Monet ovat sitä mieltä, että parempi antaa pään olla luotiviivan edellä ettei yläniskan lihakset kehity liian suuriksi. Siinä on riskinä, että hevonen alkaa kantaa itseään kouluratsutyyppisesti, ja liikkeiden elastisuus kärsii.

Kilttitamma 9-10-04

Alussa two trackiä, ei aluksi meinannut millään uskoa, että ulkopohje tosiaankin pyytää takapäätä uran sisäpuolelle... Sitten mentiin jogia, toimi ajoittain automaattisesti hip over, niin että vauhti ja tempo olivat oikein hyviä. Kilttitamma on niin pieni ja kapea, että minulla on todellisia ongelmia ratsastaa sillä. Alapohkeet eivät osu hevoseen, vaikka miten jalkojaan laskostelisi sen ympärille. No, onneksi se on hyvin herkkä painoavuille ja yläpohkeelle. Pitkäkoipiset joutuu käyttämään sen kanssa samaa systeemiä kuin Pikkutammankin kanssa: kääntävä ulkopohje korvautuu painoavuilla ja neck reinillä: kun kääntää katseella ja ylävartalolla, osuu neck rein kaulaan. Samalla kun vielä painaa ulkojalkaa enemmän jalustimeen, hevonen kääntyy oikein näppärästi kaikissa askellajeissa. Kääntymistä helpottaa, jos avaa sisälonkan koukistamalla pikkuisen sisäpolvea.

Laukattiin aika paljon pääty-ympyrällä. Pyrki alussa nostamaan päätään ylös (-->selkä jäykistyy --> laukasta tulee mahdotonta istua), mutta uskoi kun otin sisäohjasta muutaman kerran. Muuten laukattiin aika kivasti pitkin ohjin. Alussa Kiltintamman laukassa on aika kauhea istua, mutta helpottaa kun menee muutaman kierroksen siten, että pitää ulkokädellä satulanupista kiinni. Sitten kun se uskoo, että ratsastaja EI AIO alkaa heilua, ei kallistu eteenpäin, ei revi suusta eikä takerru jaloilla sen ympärille, laukka muuttuu oikein mukavaksi. Sekä Kilttitamma että Pikkutamma ovat hyvin herkkiä, joten niillä ei edes kannata lähteä yrittämään laukkaa jos ei hallitse istuntaansa. Muuten saattaa aika pian löytää itsensä hiekalta...

Vanhatamma 9-10-04

Ratsastin Vanhallatammalla noin 1,5 tuntia. Oli taas päässyt vähän metsittymään. Tehtiin paljon two trackiä käynnissä, mentiin sen verran jogia että tiesin sen luonnistuvan. Laukattiin paljon, koska sen kanssa on eniten ongelmia. Oikea laukka on ok, vaikka onkin vielä aivan liian nopeaa. Vasen on ihan hirveätä. Nostaa aina ensin oikean, vaikka kuinka antaisi laukka-avut kun sillä on ulkotakajalka alla. Jotenkin se onnistuu pullauttamaan itsensä nostotilanteessa kaarelle väärään suuntaan. Korjaa kuitenkin itse vasempaan laukkaan, kun huomaa että se on sittenkin helpompaa. Parani kovasti loppua kohden, lopetettiin kun polle toimi siedettävästi. Käytiin maastossa köpsyttelemässä loppukäynnit.

Pikkutamma 7-10-04

Juoksutin liinassa ensin puolisen tuntia, että sain pollesta ylimääräiset höyryt ulos. Se laukkasi ihan silmitöntä vauhtia, oli ympyrän koko mikä hyvänsä. Vasemmassa kierroksessa huomattavasti huonompi laukka.

Sitten selkään ja ratsastin sellaiset 20min kentällä. Tehtiin paljon siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia käynnissä ja jogissa. Harjoiteltiin myös kääntymistä, kun se näytti tällä kertaa olevan hukassa kokonaan... Oli alussa todella reipas, mutta rauhoittui loppua kohden ja oli lopulta oikein kiva.

Isoruuna 3-10-04

Kokeiltiin jättää kokocahpsit pois, josko sillä olisi vaikutusta laukan laatuun. Ja olihan sillä! Valmentaja ehdotti sitä, se taisi olla ainoa keino mikä meillä oli enää kokeilematta. Aloin olla jo tosi epätoivoinen sen vasemman laukan kanssa, tuntui siltä että mun vartaloa ei yksinkertaisesti ole suunniteltu pehmeään, hitaaseen ja pyöreään vasempaan lopeen...

Alussa oli tosi vaikeaa istua satulassa ja antaa lantion liikkua hevosen liikkeiden mukana. Kun oma jäykkyys lopulta suli nikamista, oli laukka jotain ihan muuta kuin aikaisemmin. Olen niin tottunut vetämään kokochapsit jalkaan, että aluksi tuntui tosi alastomalta ja huteralta istua satulassa pelkillä kangaspaikkaisilla ratsastusfarkuilla. Vasemman laukan kanssa oli taas aikamoinen tekeminen, tuntuu että jos istun hyvin ja rentona, hevonen pudottaa raviin. Jos taas käytän pohkeita ylläpitääkseni laukkaa, menee koko selkä lukkoon ja alan taas soutaa ja heilua laukassa. Lopussa vasenkin laukka oli ok. Hitsi, että ihmisen täytyykin olla jäykkä.. :o(

Pikkutamma 2-10-04

Pitkästä aikaa Pikkutamman selässä, vedin sillä yhden maastotunnin. Sillä oli tässä välissä kouluratsastuskuukausi, joten en ole tehnyt sen kanssa mitään. Päätettiin elokuun lopussa antaa sille joksikin aikaa erilaista tekemistä, kun se alkoi olla vähän turhan asenteellinen ja kuuma länkkäripuuhissa. Työnkuvan muutos näytti tehneen hyvää, sillä vaikka se oli ihan kauhean reipas ja tanssivainen (viikon tauko ratsastuksessa), se oli hyvin avuilla ja kuunteli ratsastajaa. Maastoilut vanhempien tammojen seurassa rauhoittavat sitä, varsinkin jos sen annetaan liikkua jonossa keskellä tai viimeisenä. Kärkipaikka saa sen hermostumaan, ja se vilkuilee koko ajan Vanhaatammaa, ettei vaan vahingossakaan anna sille sellaista kuvaa että haluaisi etuilla tai jotain..

Isoruuna 26-9-04

Taas paljon laukkaa; uralla, ympyrällä, laukkapuomeja, vaihtoja. Lopussa harjoiteltiin trail-porttia, molemmankätisiä sekä peruutusportteja. Tällä kertaa laukka meni suht asiallisesti, vielä kun pääsisi eroon ylävartalolla eteen ajamisesta...

Isoruuna 23-9-04

Valmentaja oli häärännyt oikein tosissaan Isonruunan kanssa minun pitäessä melkein parin viikon lomaa valmennuksesta. Hepan laukka oli parantunut valtavasti, jopa niin paljon että omat istuntaongelmani tuntuivat pienentyneen kymmenesosaan entisestä.

Laukattiin paljon ja tehtiin laukanvaihtoja kahdeksikolla. Isoruuna oli aika säikyllä tuulella, mitä se ei normaalisti tosiaankaan ole. Toisaalta se lisäsi sen eteenpyrkimystä, joten laukkaaminen oli helpompaa kun ei tarvinnut pungeta hevosta koko ajan liikkeelle. Omat hevoset ovat Isoonruunaan verrattuna NIIN paljon kevyempiä laukata, että olen aina ihan puhki näitten laukkatreenien jälkeen.

Vanhatamma 21-9-04

Oli pakko päästä muutaman päivän reissun jälkeen hevosen selkään. Ratsastin Vanhantamman, koska se saattaa olla ensi viikonloppuna tunnilla sellaisen henkilön ratsuna, joka tarvitsee miellyttävää ratsastuskokemusta.

Harjoittelimme two trackia sekä käynnissä että ravissa ja otimme vain yhden laukannoston per suunta. Yritti puolihuolimattomasti muutaman kerran singahtaa alta pois, kun pyysin takaosaa uran sisäpuolelle. Se on hevonen, joka aina ajattelee ensimmäiseksi eteen ja vasta sitten se kyselee että oliko vielä muuta? Sen vuoksi sillä ratsastaminen on ollutkin niin haasteellista, saada se pysymään rauhallisena ja keskittymiskykyisenä. Nykyään nuo tuollaiset kiihdytysyritykset tyrehtyy jo pelkkään istunnan muutokseen, toisinaan tarvitsee ehkä hiukan ottaa jommasta kummasta ohjasta. Jogiosuuden loppuvaiheessa se meni joitain rupeamia todella hienoa, hidasta ravia takapää alla ja etuosa ryhdikkäänä.

Oikea laukka sujui siirtymisineen aika hyvin, varsinkin laukka-ravi-siirtymiseen olin hyvin tyytyväinen. Vasemmassa laukassa vauhti oli paljon kovempi, tosin two trackista nostaminen hidasti sitä vähäsen hevonen kantaessa itsensä takaosallaan ikäänkuin vahingossa. Laukka-ravi-siirtyminen oli kuitenkin aika kauhea, siihen pitää jatkossa alkaa kiinnittää paljon enemmän huomiota.

Pahatamma 15-9-04

Pahatamma on nuori ja voimakastahtoinen olento. Se on ystäväni hevonen, jota käyn joskus ratsastamassa. Pahantamman suurin ongelma on se, että se on rodultaan ravihevonen. Vaikka sillä ei ole ikinä ajettu kilpaa, se karttaa laukkaamista. Sen tasapaino ja koordinaatiokyky eivät nekään ole ratsusukuisen hevosen luokkaa, joten se vaatii ratsastajalta aika paljon tukea ja opastusta.

Olen viimeksi ratsastanut Pahallatammalla joskus viime talvena, jolloin opettelimme sen kanssa eteen liikkumista, tahdin löytämistä, tasapainoa ja rentoutumista. Nyt se liikkuu liikaakin eteen, kiemurtelee, ylireagoi apuihin ja jännittyy. Niinpä työskentelimme melkein koko tunnin käynnissä, opettelimme kävelemään suoraan ja kääntymään vain annetuista avuista. Pahatamma on uppiniskaiselta ja kovalta vaikuttavasta luonteestaan huolimatta hyvin herkkä eläin, joka helposti ahdistuu sen mielestä liian voimakkaista avuista tai epätasapainoisesta istunnasta. Kun se alkoi luottaa istuntaani ja käsiini, se jaksoi myös kuunnella mitä asiaa minulla sille oli.

Lopputunnista haimme jogia, käyttäen pienimpiä mahdollisia eteenajavia apuja. Alussa se ryntäsi niistäkin liikkeelle kuin tykinkuula, mutta muutaman aitaapäin- ja yhdenohjanpysäytyksen jälkeen se hillitsi itsensä ja siirtyi pehmeästi hitaaseen raviin. Otimme samantien takaisin käyntiin, ennenkuin se ehti kiihdyttää vauhtia omatoimisesti. Sillä on harjoitusravissa korkea ja poukkoileva ravi, jossa istuminen ei ainakaan lännensatulassa ole mitenkään helppoa tai mukavaa. Niinpä se on jo ihan istunnan rentouden ja apujen selkeyden vuoksi saatava ravaamaan hitaammin. Lopussa se jaksoi keskittyä ihan siedettävään jogiin jopa kokonaisen kierroksen ajan.

Ajoittaisesta epätoivosta -sekä minun että sen omistajan- huolimatta uskon, että siitä tulee ajan kanssa ihan mukava ja turvallinen ratsuhevonen. Kilpakentille sillä ei välttämättä pääse ikinä, ellei se sitten joku päivä yllätä ja opi laukkaamaan tasapainossa ja kolmitahtisesti.

Isoruuna 11-9-04

Trail-harjoituksia maneesissa. Harjoiteltiin erilaisia puomitehtäviä käynnissä, joihin liittyi useita eri liikkeitä: käännöksiä, peruutuksia, sidepassia. Harjoiteltiin myös naruporttia molemmilla käsillä ja peruutusporttia. Jogi oli erinomaista, keksin mm. mitä Valmentaja tarkoittaa -siis todella tarkoittaa- kun huutaa minulle "look beyond". Joo joo, olenhan minä tähän päivään saakka ymmärtänyt mitä tuo lause tarkoittaa, siis semanttisesti, mutta en ole älynnyt miten se vaikuttaa ratsastukseeni. Koska minulla on maneesissa laitakammo, en saa pidettyä hevosta ravissa tai laukassa uralla, vaan hiihtelen jossain uran tietämillä ja leikkaan kulmista aimo palaset. Kyseistä kammoa ei ole, jos ratsastan esim. kouluratsastusta lyhyin ohjin, koska silloin pystyn vaikuttamaan hevosen menosuuntaan ja nopeuteen nopeammin. Nyt hoksasin ajatella maneesin seiniä kuten vektoreita: ne jatkuvatkin kulman jälkeen suoraan. Suorastaan näin ne ilmassa pisteviivoina noin kahden metrin korkeudella! Ja mitään en oo ottanu.. ;o)

Aloin lyhyen sivun aloituskulmassa tuijottaa lyhyen sivun loppukulman jatkeena olevaa vastapäisen pitkänsivun kuvitteellista jatkojanaa noin 10 metriä eteenpäin, siis "seinän läpi". Tällä tavoin sain tehtyä tarpeeksi syvän, kaarevan kulman ja vietyä hevosen syvälle lyhyelle sivulle, niin ettei se tehnyt liian suoraa kulmaa (siis 90 astetta) ja punkenut sen jälkeen uralta sisäänpäin. Sama juttu lyhyensivun loppukulmassa, nyt vaan katsoin suoraan seinän läpi noin 10 metrin päähän pitkän sivun alusta. Yksinkertainen juttu, mutta näköjään täysin mahdoton selittää kirjoittamalla, ilman piirrosta...

Laukassa vektorigrafiikkani petti, mutta noin yleisesti ottaen hevonen kulki paremmin oikeaan suuntaan ja oikealla uralla. Lopputunnista menimme kentälle, koska maneesin vieressä oli leikkuupuimuri viljaa rouskuttamassa. Isoruuna mulkoili puimuria kentältäkin, mutta enemmän sitä kiinnostivat muut hevoset ja tiellä liikkuvat ihmiset. Jouduin huomauttelemaan sille aika napakasti sen pään asennosta.

Valmetaja epäili, että olen harjoitellut kotona, koska en enää tuijottanut niin paljon hevosen kaulalle. No, onhan tässä tosiaan pari kertaa ehditty käydäkin hevosen selässä sitten viime tunnin. Suurempi syy oppimiseen on kuitenkin vanha kunnon uhkailu: Valmentaja uhkasi viime tunnilla, että jos se katse ei ala pysyä ylhäällä, hän laittaa minut ratsastamaan tukikauluksen kanssa. Kuulosti niin pahalta, että olen alkanut ajaa autoakin ryhdikkäämmässä asennossa...

Vanhatamma 9-9-04

Kalibrointi huomista tuntia varten. Kyllä vanhassa vara on parempi, ainakin jos vertaa vuosia nuorempaan Kilttiintammaan. Harmi, että Vanhatamma on niin iäkäs, muuten ratsastaisin sillä enemmänkin. Julma totuus on, että rajoitettu aika on jaettava eri hevosten kesken järkevimmällä mahdollisella tavalla. Nuoret hevoset tarvitsevat "kurinalaista" liikuntaa ja opetusta, ja niiden kanssa on mahdollista tähdätä kisoihin. Niinpä Vanhantamman liikuttaminen on jätettävä sen uudelle hoitajalle ja tunneilla käyville ratsastajille. Vaan on se ihana.. ;o)

Teimme pieniä voltteja, puolivoltteja ja two trackia käynnissä. Jogissa keskityin vain löytämään oman istuntani ja sitä kautta vauhtikontrollin hevoseen. Laukkasimme lopussa pari pääty-ympyräkierrosta molempiin suuntiin, oikea laukka oli todella miellyttävää ja siirtyminen raviin onnistui hyvin. Vasemman laukan kanssa on aina enemmän ongelmia, mutta tällä kertaa sekin sentään nousi. Kiireistähän se meno oli, ja kerran jopa vaihtoi ilman lupaa oikeaan (vaihtaa kyllä samantien pyynnöstä takaisin). Siirtyminen raviin oli huonompi, ilmeisesti oikea takajalka on heikompi kuin vasen ja Vanhatamma yrittää välttää sen kuormittamista. Kenttä on aika raskas, joten Vanhantamman kanssa saa olla varovainen. Sillä on kyllä ikäisekseen ihan kohtuullinen kunto, mutta ei siltä silti voi enää vaatia samanpituisia laukkaosuuksia kuin nuoremmilta hevosilta. Niinpä yleensä tyydyn harjoittelemaan sen kanssa siirtymisiä. Ne vahvistavat hyvin takaosaa, toivon saavani kadotetun vauhtikontrollin takaisin sitä kautta.

Tätipahkeinen & Vanhatamma

Tätipahkeinen on mystinen ratsastajatäti, joka käy säännöllisen epäsäännöllisesti noin kerran viikossa notkumassa hevosten selässä ja kirjaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan Polleblogiin.

******

Vanhatamma on viisas kuin säkillinen vanhoja ämmiä ja osaa pistää tätiä ihan huokealla. Toisaalta täti huomaa usein miettivänsä, kumpi tässä huijaa ja kumpaa. Esimerkkinä vasemman laukan nosto.

Kun täti nostaa vasemman laukan, tamma nostaa oikean. Täti yrittää vauhdissa vaihtaa laukkaa (temppu, johon tädin alkeelliset taidot eivät oikein vielä riitä). Tamma pudottaa raville. Täti yrittämään uutta laukannostoa, tamma: ”ehei, nyt on muuten ratsittu tunti ja mun lakisääteinen tauko alkaa”. Täti päättää viisaana olla rupeamatta fyysiseen taistoon itseään 10 kertaa painavamman elikon kanssa ja ratsastaa kentän reunalle hakemaan raipan. Tämän jälkeen vasen laukka nousee oikein esimerkillisen kauniisti (raipalla ei siis tarvitse tehdä mitään) ja puoli kierrosta laukattuaan täti päästää tamman lepuuttelemaan itseään.

Seuraavalla viikolla sama toistuu, paitsi nyt täti on liian kaukana raippatellingistä eikä saa selästä käsin raippaa käteensä. Hetken kuroteltuaan täti päättää ”hitto, en jaksa kavuta alas, olkoon raippa” ja lähtee nostamaan laukkaa ilman raippaa. Laukka nousee taas oikein nätisti.

Sitä seuraavalla viikolla, kohdatessaan vasemman-laukan-nosto-dilemman, täti pelkästään ratsastaa raippatellingin viereen, seisahtaa hetkeksi ja jatkaa nostamaan laukkaa (joka taas nousee kauniisti).

*****

Kumpi huijaa kumpaa? Jätän ongelman lukijan ratkaistavaksi.

Lempipoika 3-9-04

Juoksutin Lempipoikaa noin 20 min liinassa, haimme mahdollisimman rentoja ja hitaita askellajeja. Sillä oli yllään uusi satulahuopa ja etujaloissa samanväriset villapintelit, se näytti hyvin tyylikkäältä ja aikuiselta. Lempipoika sai elämänsä ensimmäiset kengät etujalkoihinsa tänä aamuna, joten luonnollisesti se myös tarvitsi jonkinlaiset suojat. (Ja pahkat, oikeastihan ne pintelit laitettiin sille siksi, että se näytti tyylikkäämmältä ne jalassa. Allekirjoittanut on parantumaton tekstiiliurheilija...)

Juoksutuksen jälkeen ratsastin sillä noin 20 min, eikä pojasta huomannut ollenkaan että se oli ollut lomalla parisen kuukautta. Sama vanha löntystelijähän se oli, ette muuten uskokaan kuinka upeaa on omistaa niin laiska ja vähäeleinen hevonen! (Mehän emme lännenratsastuksessa hae hevosesta samoja ominaisuuksia kuin esim. kouluratsastuksesssa, maahansidotut ja verkkaiset liikkeet ovat in, samoin matala pään ja hännän asento.)

Harjoittelimme kääntymistä käynnissä ja ravissa, emme laukanneet ollenkaan. Tällä hetkellä ravin suurin ongelma on jatkumattomuus: Lempipoika ravaa puoli kierrosta ja päättää sitten, että nyt riitti. Jouduin muutaman kerran kovistelemaan sitä, että suostui jatkamaan ravissa. Luulen, että paras konsti tähän on patistaa sitä ongelmakohdassa eteenpäin, ja kun se sitten ohittaa hyytymispisteen ravissa, antaa sille palkinnoksi luvan siirtyä käyntiin. Ja pidentää sitten sitä hyytymispisteen jälkeistä ravipätkää pikkuhiljaa. No, parempi näin päin kuin että olisi liian reipas. Sitä sorttia meillä on tallissa jo ihan tarpeeksi.

On se vaan täyspäinen hevonen nuoreksi oriksi. Tätipahkeinen tuli ratsastuksen loppuvaiheessa Kiltintamman kanssa kentälle. Lempipoika vain ryhdistäytyi ja höhötti hiljaa kaula kaarella, esitteli lyhyesti kalleuttaan ja vaikeni. Sen jälkeen oltiin taas hillittyä miestä. Tätipahkeinen otti muutaman kuvan Lempipojasta, yritän saada siirrettyä tänne kuvan jahka ehdin paneutua asiaan.

Kilttitamma 3-9-04

Kiltillätammalla on iltapäivällä tunti, joten ratsastin sen avuille ja tarkistin, että sillä on vielä lännenratsastus-vaihde päällä. Teimme samoja asioita kuin keskiviikkonakin, oli nyt jo paljon parempi. Alkaa tammalle muistua mieleen, miten huolehditaan itse sellaisista asioista kuten vauhtikontrolli ja kokoaminen.

Molemmat yllämainitut löytyvät samasta osoitteesta eli takaosan toiminnasta. Koska tähtään siihen, että hevonen toimii lopulta löysin ohjin, on jarrut ja painonsiirto takapäälle haettava jostain muualta kuin jatkuvalla tuntumalla olevista ohjasotteista. Tottakai ohjia joutuu käyttämään ajoittain paljonkin, mutta siten että hevoselle ei tule houkutusta jäädä makaamaan tuelle. Kiltintamman tapauksessa joudun itse asiassa tekemään vähän toisin, eli poistamaan siltä tarpeen jatkuvaan tukeen. Sama koskee pohkeita, eli se on tottunut turvallisiin, rungon ympäri asettuneisiin pohkeisiin ja tuppaa menemään väistöissä banaaniksi/pudottaa lapansa ilman väistättävän pohkeen "vastapohjetta". Kunnianhimoinen tehtävä, koska ehdin ratsastaa kyseisellä hevosella ehkä keskimäärin kerran kahdessa viikossa.. ;o)

Teimme paljon two trackia molempiin suuntiin, käyttäen vain ulkopohjetta, istuntaa ja ajoittaista sisäohjaa. Aina, kun se väisti yhdenkin askeleen oikeassa muodossa, palkitsin sen antamalla sen kävellä suoraan pitkin ohjin. Homman teki hankalaksi Kiltintamman kapeus ja löysän spagetin oloinen taipuisuus: vakaan istunnan ylläpitäminen on aika haasteellista, kun alla on kuminen keppihevonen. Liian kapean hevosen selässä istunta kallistuu helposti liian eteen, ja ratsastamisesta tulee sellaistaa eestaas-keinumista: ratsastaja kallistuu eteen - korjaa pystympään - kallistuu eteen - korjaa pystympään - jne..

Jogi onnistui hyvin, siirtymiset alkoivat lopussa olla pehmeitä ja tempo tarpeeksi verkkainen. Alussa ongelmana oli näissä siirtymisissä kuolaintuen puute; Kilttitamma ikäänkuin ryöpsähti raviin (jopa pienenpienenpienistä avuista), koska sillä ei ollut edessä kuolaintuntumaa rajoittamassa liikettä.

Ajatuksia ennakoinnista ja mielentilasta

Ennakointi

Koska Isoruuna tietää osaavansa peruutus-liikesarjan (puomikujan päähän pysähdys-käännös-seis-peuruutus kujan läpi-seis), se pyrkii ennakoimaan seuraavaa vaihetta ja muuttuu yliohjautuvaksi. Olen omilla hevosillani kuvaillut tätä tilannetta "kuulien päällä ratsastamiseksi". Se tuntuu vähän samalta, tai ainakin kuvittelen niin, kuin kävelisi pinnalla, mille on kaadettu tuhansia pieniä metallikuulia. Kun aloittaa liikkeen suuntaan A, liike jatkuu omalla painollaan ja ratsastajalle tulee sellainen tunne, että hevonen liikkuu kontrolloimattomasti. Kun ratsastaja yrittää korjata/estää liikkeen suuntaan A, niin hevonen reagoi apuun liikaa ja liike ei lopukaan, vaan vaihtuu suuntaan B. Lopputuloksena on joko edestakaisin sahaamista, tepastelua tai kiemurtelua.

Olen pyrkinyt poistamaan omilta hevosiltani tätä kuulakäyttäytymistä siten, että pidän jokaisen liikkeen jälkeen aika pitkän tauon. Tauon pituus riippuu hevosesta: sen temperamentista ja ennakointitaipumuksesta. Samaten pyrin yhdistelemään eri liikkeitä siten, että hevonen ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi on tulossa. Niinpä se jää odottelemaan (koska se on oppinut pysähtymään ennen seuraavaa liikettä), mitä ratsastaja haluaa sen tekevän. Kokonaisten ratojen harjoittelu (liikkeet aina samassa järjestyksessä) aiheuttaa ennenpitkää ennakointia, koska hevonen oppii suorittamaan ulkomuistista yllättävän pitkiä liikesarjoja. Siksi yritän välttää esimerkiksi jonkun tietyn reining-radan orjallista tankkaamista ja harjoittelen mieluummin yksittäisiä liikkeitä eri järjestyksissä.

Ennakointi ei ole pelkästään huono asia, sillä siitä on suunnattomasti hyötyä kun hevoselle opetetaan uusia asioita. Kun hevonen alkaa koulutustilanteessa saada kiinni juonesta, se alkaa omatoimisesti tarjota opeteltavaa asiaa. Yleensä hevonen tarjoaa oppimaansa juttua vähän joka tilanteessa, koska se on juuri oppinut että sillä tietyllä suorituksella se saa työnteon loppumaan hetkeksi. Siinä vaiheessa ratsastajan tehtävä on liittää hevosen liikkeeseen oikea käynnistyssignaali -eli siis avut- jotta hevonen lopettaisi liikkeen tarjoamisen väärässä kohdassa/väärillä avuilla.

Monet ihmiset sanovat, että heidän hevosensa kuumenee tiettyjä liikkeitä suoritettaessa. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että hevonen on niin innokas miellyttämään ratsastajaa, että tarjoaa vapaaehtoisesti liikettä, jonka se tietää tai luulee olevan tulossa. Uskoisin kuitenkin, että kyseessä on ennakointi: hevonen on oppinut liikesarjan, jonka se pyrkii suorittamaan mahdollisimman nopeasti (päästäkseen hommasta eroon ja koska se on oppinut että liikkeiden välissä ei ole taukoja). Kun hevosta estetään suorittamasta liikesarjaa, se hämmentyy, stressaantuu eikä enää kykene keskittymään apuihin kuten normaalimielentilassa.

Jotkut hevoset alkavat tällaisessa tilanteessa ylireagoida apuihin, toiset taas muuttuvat aivan tunnottomiksi. Toisinaan hevosen muuttuessa kuuroksi avuille ratsastaja käyttää enemmän voimaa herättääkseen hevosen huomion. Kun hevonen lopulta saa ajatuksensa kasaan ja kykenee kiinnittämään huomionsa ratsastajan apuihin, se reagoi normaalia voimakkaammin koska on tottunut pienempiin apuihin. Tässä tilanteessahan hevonen ei varsinaisesti ylireagoi, vaikka ratsastajasta saattaisi tuntuakin siltä.

Jännittyneisyyden oravanpyörä

Lännenratsastuksessa hevosen mielentilaan kiinnitetään paljon huomiota. On tärkeää säilyttää hevosen mielentila rauhallisena, koska ratsastajalla ei ole ohjastuntumaa, jolla korjata/estää syntynyt ongelmatilanne nopeasti ja huomaamattomasti. Ratsastajan on voitava luottaa siihen, että hevonen käyttäytyy ja toimii kuten tilanteessa kuuluukin, muutoin istunta jännittyy ja painoapujen käyttö estyy tai avut vääristyvät hevosen kannalta tulkintakelvottomiksi. Väärät signaalit, eli siis tulkinnaltaan epämääräiset avut aiheuttavat hevosessa hämmennystä ja sen häiriökäyttäytyminen lisääntyy entisestään. Lisäksi jännittynyt ratsastaja on hevosen mielestä varuillaan. Hevosen näkökulmasta katsottuna varuillaan olevan ratsastajan uhkana on ympäristö, ei suinkaan selästä putoaminen. Eihän hevonen voi ymmärtää, että ratsastaja pelkää satuttavansa itsensä hevosen toimien johdosta. Sille on paljon luonnollisempaa epäillä, että ympäristössä on piileviä uhkia joita kannattaa varoa. Niinpä se alkaa myös itse etsiä mahdollisia mörköjä, ja pian ollaan tilanteessa, jossa hevonen säikkyy lähes kaikkea mahdollista.

Jännittyneisyyden oravanpyörästä on vaikeaa hypätä pois. Kun ratsastaja on kerran menettänyt luottamuksensa hevosensa turvallisuuteen, sen takaisin hankkiminen on työläs ja pitkällinen projekti. Se ei aina edes onnistu ilman ammattitaitoista opettajaa/valmentajaa ja rauhallisempaa hevosta. Jännittynyt ratsastaja on jokaisella ratsastuskerrallaan vaikuttanut hevoseensa, eli siis tiedostamattaan opettanut sen jännittyneeksi ja ehkä myös hankalaksi ratsastaa. Tämän vuoksi hevonenkin tarvitsee uudelleenkoulutuksen, jotta yhteistyö tulevaisuudessa onnistuisi. Toisinaan käy niin, että hevonen toimii hyvin uudelleenkouluttajalla, mutta se on ehtinyt liittää jännittyneen mielentilan niin voimakkaasti entiseen ratsastajaansa että yhteistyö ei suju, vaikka ratsastaja olisikin jo päässyt ongelmastaan eroon.

Rentous ja itsevarmuus avainsanoja

Miksi hevosen sitten pitäisi olla rentoutunut? Siksi, että vain rentoutunut hevonen voi olla itsevarma. Ja vain itsevarma hevonen kykenee keskittymään tehtävään ja suorittamaan sen itsenäisesti; stressaantunut ja epävarma hevonen puolestaan yrittää poistua tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Myös paikalleen jämähtäminen kesken suorituksen on "paikalta poistumista": hevonen sulkeutuu ja vetäytyy jonnekin missä mikään ei sitä kosketa.

Lännenratsastuksessa hevonen koulutetaan toimimaan itsenäisesti, ilman jatkuvaa ohjeistusta. Kyra Kyrklund vertaa kirjassaan Ratsastuksen taito kouluratsua potkukelkkaan: se tuupataan avuilla liukuun, ja kun vauhti alkaa hiipua, annetaan uusi apu. Tarkoituksena oli esimerkin avulla valaista, että hevosta ei ole tarkoitus puskea jatkuvilla, voimakkailla avuilla eteenpäin, tai kannatella ohjien varassa "muodossa", vaan ratsastaa mahdollisimman kevyesti ja pienin/vähin avuin, hevosen huolehtiessa itse muodon ylläpitämisestä. Sama pätee lännenratsuun, mutta muotoa ylläpitäviä ja vauhtia kontrolloivia apuja on käytössä vähemmän. Lännenratsastuksessa hevonen opetetaan itse kantamaan itsensa sen lajille (esim. reining, pleasure tai horsemanship) ominaisessa muodossa, ja hyvin koulutetulla hevosella vauhtikontrolli tulee täysin istunnasta ja pohkeista.

Isoruuna 2-9-04

Tunnilla Valmentajan hevosella. Teimme paaaaljon hip overia ja two trackia, mikä on Isonruunan kohdalla alkanut tuottaa tulosta. Se kulkee jo aika hyvin ulkotakajalka rungon alla omatoimisesti, joten ratsastajan ei tarvitse enää tehdä ravissa niin kovasti töitä lantiolla. Sen ohjautuvuus alkaa olla ihan huippuluokkaa, ratsastin sillä hetken ilman käsiä, ohjat satulaan sidottuna ja sain aikaiseksi erittäin pieniä voltteja, two trackia ja muutaman hyvän pysähdyksen. Laukassa hevonen toimii, mutta minä itse en niin hyvin kuin toivoisin. Oman katseen hallitseminen on vaikeaa, ja saan Isonruunan punkemaan uralta sisäänpäin, sisäpohjetta ja jopa kannusta vastaan. Tällä kertaa maneesissa oli aika monta ratsukkoa, koska ulkona satoi kaatamalla. En ole moneen vuoteen joutunut ratsastamaan tungoksessa, joten se oli minulle erittäin hyvää harjoitusta. Onneksi Isoruuna pysähtyy kuin seinään, kun lasken ohjaskäden alas sään päälle, eikä pahempia törmäysuhkatilanteita päässyt syntymään.

Harjoittelimme myös sidepassia ja trail-peruutuksia puomien kanssa. Isoruuna on kone! Kun sen kääntää takapää puomikujan suulle, se lähtee automaattisesti peruuttamaan, rauhallisesti ja rytmikkäästi. Ratsastajan ei tarvitse muuta kuin huolehtia siitä, että peruutus menee suoraan ja että hevonen pysähtyy oikeassa kohdassa. Vaikein homma tuossa peruuttamisessa on hevosen kääntäminen ja pysäyttäminen oikeaan paikkaan ennen peruuttamista.

Kilttitamma 1-9-04

Ratsastan harvemmin Kiltillätammalla, koska Hoitaja I huolehtii sen liikunnasta. Nyt, kun Hoitaja I on lähdössä puoleksi vuodeksi ulkomaille, ajattelin että voisin taas hiukan ratsastella Kiltillätammalla ja kalibroida sen takaisin lännenratsastukseen. Sillä on viimevuodet harrastettu lähinnä kouluratsastusta, joten tiettyjä uudelleenohjelmointeja on suoritettava. Vaikeinta on ehkä opettaa se liikkumaan taas ilman ulko-ohjan tukea ja kantamaan itse itseään, ilman jatkuvaa kuolaintuntumaa. Varsinkin kun Kilttitamma on luonteeltaan sellainen, että se tarvitsee ratsastajalta paljon tukea kyetäkseen suoriutumaan tehtävistä. Vähän niinkuin ihminen, joka on aina talutettava joka paikkaan kädestä pitäen ja sitten vielä jäätävä seuraamaan taustalle, miten tyyppi pärjää.

Kilttitamma on mielettömän herkkä painonvaihteluille, joten sen ohjaamiseen ei juurikaan tarvita pohkeita. Ihan hyvä, koska se on rakenteeltaan niin kapea, että alapohkeen käyttö vaatii keskipituiselta ratsastajaltakin jo jonkinsorttisia akrobaatinkykyjä. Harjoittelimme rentoutta ja pää alhaalla liikkumista sekä askellajeja hitaassa tempossa. Teimme myös paljon two trackia ja harjoittelimme keilojen välistä pujottelua. Käynti ja jog menivät hienosti, mutta laukasta ei tuntunut tulevan mitään. Kilttitamma hätääntyi ulko-ohjan sekä kouluratsastusistunnan puutteesta eikä suostunut liikkumaan eteenpäin vaan pomppi paikoillaan kuin keinuhevonen. Nostelin laukkoja niin kauan, että se suostui laukkaamaan muutaman askeleen tasaisesti ja eteenpäin, ja lopetin työskentelyn siihen. Ensi kerralla lisää sitten.

Poikain pesukoulu

Koko kesän jatkunut sateinen sää on tehnyt laitumella olleista hevosista epämääräisiä mutaklimppejä. Niinpä päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja opettaa nuoret herrat, varsinkin Kauniinpojan, letkupesuun.

Lempipoikaa on pesty säännöllisesti jo kuukauden päivät, koska sen ötököiden syömä harjamarto ja hännäntyvi kutiavat likaisena. Käytännössä tämä on tarkoittanut jokailtaista letkupesua, ja sen jälkeistä kutiavien kohtien rasvausta. Lempipoika päätti 1,5-vuotiaana, eli siis samoihin aikoihin kun se huomasi olevansa mies, ryhtyä araksi takajaloistaan. Sen takajalkojen nostaminen oli kahden vuoden ajan aika hankalaa, kunnes se viime keväänä yhtäkkiä päätti sallia kyseisen toimenpiteen. Edelleenkin se antaa vain kolmen ihmisen nostaa sen takakaviot, muilla ei ole sinne mitään asiaa. Vesisuihku on ollut erittäin hyvä keino totuttaa se "kosketukseen". Alussa kun sitä suihkutti takajalkoihin, se peruutti, potki, yritti istua ja vaikka mitä. Viikossa se hoksasi, että vesisuihku katoaa aina kun se seisoo paikoillaan kaikki 4 jalkaa maassa. Nykyään pesutapahtuma on jo rutiinia, ja sen sivuvaikutuksena takajalatkin sietävät paremmin kosketusta.

Kaunistapoikaa ei juurikaan ole tarvinnut pestä, koska sillä on sellainen likaahylkivä liukkaankiiltävä karvapeite. Niinpä sen ja vesiletkun suhde on oikeastaan tähän kesään saakka ollut arvoitus. Koska Kaunispoika on hyvin herkkä, arvelin sen pelkäävän letkusta tulevan veden ääntä. Vaan väärinpä olin taas pikku goottipoikani ajatukset arvannut. Kyllähän se vähän arasteli suihkusuuttimen suhinaa, enemmän se oli kuitenkin kiinnostunut juomaan suoraan letkusta!

Nyt sitten ollaan suihkutettu melkein joka ilta jalat puhtaiksi, ja pari kertaa ollaan pesty koko hevonen. Takajalkojen suihkuttaminen on Kauniistapojastakin kiusallista, mutta muu osa hevosta menee jo aika vaivattomasti. Poikia ei vielä ole sidottu suihkun ajaksi kiinni, vaan niillä on käytetty omaa henkilökohtaista lakeijaa pitämässä riimusta kiinni. Näin ollaan välttetty mahdollisen vetopaniikkitilanteen syntyminen*. Toisinaan olen pessyt ne yksinäni, riimunnaru toisessa ja vesiletku toisessa kädessä.

Luonnollisestikin molemmat pojat saavat suihkun jälkeen muutaman suihkauksen partavettä, nyt on menossa pullo "hevosten axea" eli sitruunantuoksuista hyönteiskarkotetta.

* Voihan ne tosiaan opettaa myötäämään paineelle ja-niin-poispäin, ja niin meillä on itse asiassa tehtykin. Mutta nuorten oriiden aivoitukset ovat niin naisvoittoisia, että niiden keskittymis- tai huomiokykyyn ei ihmisen parane mennä luottamaan. Nyt aneeminen laama, sekunnin päästä mylvivä siitossonni. Mielessä pyörii vain seuraavanlaisia ajatuksia: "Höööö, tuo nainenhan vilkaisi minua! Kaula kaarelle, vatsa sisään ja vehje ulos! Ja möykkää kans, että vilkaisee vielä toisenkin kerran! Vitsi että mä oon komee sälli...".

Isoruuna 28-8-04

Tunnilla Valmentajan hevosella. Ratsastin noin kaksi tuntia, josta suurinpiirtein puolet hip over- ja two track-harjoituksia käynnissä ja jogissa. Toinen puolisko laukkaa sekä trail-harjoituksia: sidepassia, käännöksiä ja peruutuksia. Two trackit sujuivat paremmin vasemmassa kierroksessa, varsinkin ravissa. Huomaa kyllä, että olen oikeajalkainen.

Nyt tuntui ekaa kertaa siltä, että lantio toimii laukassa oikein ja että hevonen menee lopea omalla painollaan, ilman että sitä "tarvitsee" ajaa voimakkaasti istunnalla eteen. Tuo "tarvitseminen" on ollut vain minun päässäni, oikeasti hevonen on koko ajan liikkunut hyvin eteen. En vain ole tottunut niin hitaaseen laukkaan ja olen koko ajan varmistellut laukassa pysymistä ajamalla hevosta istunnalla eteen. Valmentaja on yrittänyt karsia minulta tätä kouluratsastajan istuntaa pois, toivottavasti vielä joskus pääsen siitä kokonaan eroon.

Toinen kammottava istuntavirhe, mitä olemme työstäneet pois, on alas katsominen. Tänäänkin laukkasin täydellistä lopea, katse eteenpäin, selkä suorana ja lantio pehmeästi hevosen liikkeitä myötäillen. Vilkaisin (täysin tiedostamattani) alaspäin ja poks, hevonen pudotti raviin. Ilmeisesti pelkäsin että hevonen menee liian lähelle maneesin seinää, menetin keskittymiskykyni sekunniksi ja siinä se oli: katse putosi alas hevosen kaulalle ja hevonen ymmärsi sen hidastavaksi avuksi. Vasta kolmannella kerralla sain itseni pakotettua laukkaamaan kyseisen kohdan ohi ilman että pudotin raviin. Sen siitä saa, kun tottuu ratsastamaan aidattomalla kentällä ja kaikenmaailman sänkipelloilla.

Aika rankkaa lantionseudun lihaksille nuo two trackit ja hip overit, parin tunnin ratsastuksen jälkeen ainoa ajatus oli, että where's me sofa, pakko päästä vaaka-asentoon. Isoruuna on todella kevyt ratsastaa, mitenköhän huonossa kunnossa olisin tunnin jälkeen ollut, jos alla olisi joku jähmeämpi hevonen?

Pikkutamma 27-8-04

Pikkutamma toimi tuntihevosena yksityistunnilla. Kävin neidin selässä tunnin jälkeen, oli kokeiltava onnistuuko laukka ilman pukittelua. Hyvin onnistui, mutta huomasi kyllä että sillä ei ole viime aikoina ratsastettu säännöllisesti. Laukka tuppasi olemaan jotain ihan muuta kuin rauhallista lopea, mutta tokeni loppua kohti kun sain hevosen liikkumaan sen verran tasaisesti että istunta pysyi vakaana. Minulla ei ollut chapsejä eikä kypärää, joten ratsastin vain sen aikaa, että sain sen kulkemaan siedettävästi. Pitkät jogipätkät tunnilla olivat tehneet sille hyvää, sillä sen pää pysyi nätisti alhaalla ja askel oli matala ja rento. Sillä oli tunnilla ongelmia käännösten kanssa, ja syy löytyi niskasta. Pikkutammalla on taipumusta kehittää itselleen jäykkyyttä kaulalihaksiin, heti sään yläpuolelle. Sieltä se syy löytyi tälläkin kertaa, joten taivuttelin sitä kunnes se pehmeni edestä ja myötäsi vapaaehtoisesti syvään ja oikein, lihaksia venyttäen.

Pikkutamma on äärimmäisen herkkä sekä painonvaihteluille että pohkeille, joten ratsastajan täytyy todellakin keskittyä olemaan puristamatta tai heilumatta. Viimeisen kahden vuoden aikana olen enimmäkseen ratsastanut sillä, ja se on opettanut minulle todella paljon ratsastamisesta. Toisaalta se on myös aiheuttanut salamannopeilla tempauksillaan minulle tiettyjä virheliikkeitä, joita valmentajani nyt yrittää karsia minulta pois.

Pesimme hevosen tunnin jälkeen vedellä ja hieroin ongelmakohtaan lämmittävää linimenttiä. Olisi pitänyt akupainella jäykkää lihasta, mutta tietenkin unohdin.

Kaunispoika 26-8-04

Kaunispoika on nimensä veroinen: värisevän herkkä pitkätukka, jonka taiteilijasielu ahdistuu työnteon ajatuksestakin. Sen huomio lepattaa aiheesta toiseen kuin perhonen, eikä se jaksa keskittyä silmänräpäystä isompiin asioihin. Kaunispoika on sellainen hevonen, josta voisi väärässä seurassa tulla ns. ongelmahevonen, hullu ja vaarallinen. Se on nimittäin hyvin lähellä villihevosta, sen reaktiot tulevat salamannopeasti ja suoraan selkäytimestä. Se on hevonen, jonka käyttäytymistä on hyvin vaikea ennustaa etukäteen. Tänään rauhallinen, huomenna pussillinen palavia sähikäisiä. Suuri haaste omistajalle, ja vielä suurempi ihmiselle, joka aikoo kesyttää sen.

Suitsienpukemisen vaikeus

Harjasin sen ja avasin harjaan ilmestyneet rastat. Kaunispoika nautti huomiosta ja oli hyvin rentoutunut. Hain kaikessa rauhassa satulahuoneesta suitset ja palasin niiden kanssa karsinaan. Huomatessaan kädessäni jotain UUTTA ja VAARALLISTA se nuuhkaisi esinettä, tunnisti sen ja vetäytyi takaseinälle. Kaunispoika ei vetäydy kuten muut hevoset, vaan liikkeeseen liittyy aina suurta kiihtymystä ja epäluuloista kaula kaarella jäykistelyä. Se myös käänsi takapäänsä minua kohti, ihan varmuuden vuoksi. Ei potkaistakseen, vaan suojatakseen päätään. On aivan turha lähteä karsinassa jahtaamaan sen etuosaa, sillä sen sisäinen villieläin vain nostaa siitä päätään. Klaustrofobia on ominaisuus, joka on kirjoitettu kaikkien hevosten perimään. Kauniillapojalla se on vain kirjoitettu tavallista isommilla kirjaimilla.

Niinpä laitoin suitset pois, ja otin pelkän tutun tarhariimun käteeni. Edelleen tavattoman voimakasta epäluuloa ilmassa. Seisoin hetken selin siihen ja katselin toisia hevosia, niin että Kaunispoika sai aikaa miettiä. Kohta niskassa tuntui lämmin henkäys ja samettinen turpa hiveli korvaa. Jaaha, nyt on riimu ja sen kantaja todettu vaarattomaksi. Käännyin, avasin riimun ja se pujotti päänsä sen sisään. Laski pään alas ja maiskutti suutaan. Otin riimun pois ja rapsutin korvan takaa. Avasin riimun uudestaan, ja se laittoi päänsä sen sisään. Jätin riimun päähän ja rapsutin. Otin ne pelottavat suitset ja laitoin Kauniillepojalle. - No big deal, onhan näitä ennenkin pidetty, näkyi sen silmistä.

Kävimme pimenevällä kentällä, tarkoituksena ei ollut juoksuttaa hevosta vaan työskennellä sen kanssa rauhallisesti käynnissä. Loppujen lopuksi jouduin ravauttamaan Kaunistapoikaa enemmän kuin olin ajatellut, se tuntui olevan niin täynnä patoutunutta energiaa. Muutama tiukansävyinen väittely liikkeen suunnasta ja keskittymisestä tehtävään, lopussa väistöjä. Palautin talliin mielestäni ihan kohtuullisen rennon ja tasapainoisen eläimen.

Lempipoika 25-8-04

Lempipoika on ollut juhannuksesta lähtien lomalla. Se on hinkannut säänsä ja lapansa hyönteisten takia ruvelle, joten en ole voinut satuloida sitä. Sillä on ratsastettu vasta parisenkymmentä kertaa, joten en ole viitsinyt leikkiä hengelläni ja mennä ilman satulaa (apua, tuo kuulostaa todella tätiratsastajamaiselta kommentilta...)

Nyt iho näytti jo paremmalta, joten rohkenin satuloida Lempipojan. Sille on kehittynyt ärsyttävä tapa kiertää karsinassa satuloitaessa, olen mitä ilmeisemmin onnistunut itse opettamaan sen sille vahingossa. Suhtautui kuitenkin asiaan ihan positiivisesti ja satulointi sujui asiallisesti. Se jännittää satulointitapahtumaa aika paljon, tai sitten se liittää sen ratsastuksen aloittamiseen (mikä tietenkin on nuorelle hevoselle vielä jännittävämpää). Siinä vaiheessa, kun satula on selässä, alkaa yleensä kova haukottelu. Jännityksen purkaannuttua se on oma, eleetön itsensä.

Kuolaimet ja suitset Lempipoika ottaa jo ihan tyynenä, seisoo paikoillaan ja pitää pään alhaalla. Jotkut jaksavat tehdä tämänkin monen pikkuvaiheen kautta, jotta hevonen oppisi asian oikein. Minä olen sen verran laiska ja suoraviivainen, että meidän hevoset on vaan suitsittu rauhallisen päättäväisesti ja sillä hyvä. Muutaman kerran jälkeen ne hyväksyvät toimenpiteen eikä asiasta tarvitse enää juurikaan keskustella. Luulen, että asiaan vaikuttaa myös se, että kuolaimet eivät automaattisesti merkitse kuolaintuntumaa, saatika suusta repimistä.

Juoksutin Lempipoikaa delta-kappaleen avulla. Tiedän, että se ei ole paras mahdollinen väline hommaan, mutta se on tämän hevosen kanssa toiminut hyvin. Naruriimussa tms. en sitä viitsi ainakaan toistaiseksi juoksuttaa, sillä se on kuitenkin nuori ori ja saattaa singota uralta sadasosasekunnissa maan kiertoradalle. Pari naruriimujuoksutusta päätyi iloisena sinne tänne riekkuvan oriin ja happamana liinassa roikkuvan juoksuttajan kommunikaatiokatkokseen, joten rauhallisempia juoksutuksia odotellessa kuolaimet rulettavat.

Siitä deltasta sen verran, että se estää tehokkaasti kuolaimia tulemasta toisesta suupielestä ulos mahdollisen vedon kohdistuessa molempiin kuolainrenkaisiin. Lännensuitsissa ei yleensä ole turparemmiä, vain pelkkä leukaremmi, joten kuolaimen paikoillaanpysyminen voi olla ongelma. Kuolaimia ei myöskään mielellään kiristetä yhtä tiukalle kuin englantilaisessa suitsituksessa. En kuitenkaan juoksuttaisi perinteisesti koulutettua/ratsastettavaa kouluhevosta deltalla, koska sen avulla saatu ohjastuntuma on tunnoton.

Kun nyt varusteista kerran aloin puhua, niin minkä ihmeen vuoksi näissä nykyisissä juoksutusliinoissa on se sellainen raivostuttava nahkakovike ennen hevoseen kiinnitettävää lukkoa? Se estää kiinnittämästä liinaa sisäkuolainrenkaan läpi ulkorenkaaseen, samoin se vispaa liinaa hevosen liikkeiden tahdissa ellei liina ole aivan kireänä. Tähän mennessä ne liinat, joista tämä hemmetin vahvike puuttuu, ovat olleet sellaisia lötköjä nailonvirityksiä, millä ei tee juoksutushommissa mitään. Valtakunta hyvästä liinasta! Tai oikeastaan kunnollisesta pyöröaitauksesta, mutta se on kai jo liikaa toivottu.. :o(

Takaisin asiaan eli juoksutukseen. Lempipoika on mukava juoksutettava, se oppi hyvin nopeasti juoksuttajan kehonkielen ja niihin liittyvät verbaaliset avut kuten käynti, ravi, laukka, whoa. Nyt on menossa kootumpien askellajien ja niihin liittyvien merkkien opettelu: jog ja lope. Tämänkertainen juoksutus oli normaalia vauhdikkaampi, koska tuota taukoa oli kertynyt. Vanhantamman ja Hoitaja II:n poistuminen kentältä sai myös aikaan äänekkään machoilukohtauksen, mutta se meni nopeasti ohi.

Juoksutustyöskentelyn jälkeen vietimme hetken tehden lateraalisia taivutuksia maasta käsin. Sekä etuosa että takaosa molempiin suuntiin. Peruutimme myös muutaman askeleen.

Vanhatamma 24-8-04

Kaiken maailman kiireiden vuoksi ehdin hyvin harvoin viettää aikaa Hänen Arvokkuutensa seurassa. Sen liikunta on viime aikoina ollut lähes täysin Hoitaja II:n varassa. Hoitaja II on tehnyt hyvää työtä, sillä Vanhatamma on päässyt eroon viime talvena kertyneistä liikakiloista. Se oli myös pehmeä ja yhteistyöhaluinen ratsastaa, ehkä hiukan kiireinen. Nuoruutensa päivinä Vanhatamma oli varsinainen tykki eikä se hidas ole vieläkään. Rouvalla on yli 20 vuotta mittarissa, ja se saattaa vieläkin innostuessaan yrittää kiikuttaa ratsastajaa.

Menimme kangilla ja yhdellä kädellä. Ajoittain jouduin korjaamaan toisella kädellä, kun ohjien ravistaminen ei riittänyt kiinnittämään sen huomiota ratsastajaan. Punkee edelleen uralta sisäänpäin oikeassa kierroksessa, mutta ei niin pahasti kuin puoli vuotta sitten. Jogi oli vähän kiireistä, mutta siedettävää ja tasaista. Lateraalisissa taivutuksissa laiska astumaan ristiin, yritti välttää homman kankeamalla isommalle ympyrälle tai heittäytymällä katkaravuksi. Peuuttaminen edelleenkin vähän hankalaa, mikä johtunee vinoudesta: oikea pohje ottaa helpommin kiinni ja kääntää peruutuksen suuntaa. Pään asento kuitenkin hyvä ja tahti rauhallinen.

Laukassa vauhti oli vielä liian kova, jouduin taivuttamaan sisäohjalla voimakkaasti että hidasti.Pysyi jonkin aikaa hitaammassa laukassa istunnan avulla, kunnes takapää väsyi ja vauhti kiihtyi liikaa. Vasemmassa kierroksessa edelleen epävarmuutta laukannostossa, nostaa mielellään oikean mutta vaihtaa kyllä lennossa vasempaan. (otj:ssä oli pari vuotta sitten akillesjännevamma ja vej kaviossa on ollut vikaa. Näiden ja eräiden muiden syiden vuoksi vuoksi hevonen oli päässyt pahasti vinoutumaan. On nyt parantunut viime vuotisesta huomattavasti.)

Hoitaja II muuttaa toiselle paikkakunnalle muutaman viikon päästä, mitä teen? Tiedän, että en ehdi itse liikuttamaan Vanhaatammaa tarpeeksi, jos ollenkaan. En kuitenkaan halua enää ikinä antaa sitä huonon ratsastajan käsiin, sen verran paljon olen sille velkaa.