Kaunispoika on nimensä veroinen: värisevän herkkä pitkätukka, jonka taiteilijasielu ahdistuu työnteon ajatuksestakin. Sen huomio lepattaa aiheesta toiseen kuin perhonen, eikä se jaksa keskittyä silmänräpäystä isompiin asioihin. Kaunispoika on sellainen hevonen, josta voisi väärässä seurassa tulla ns. ongelmahevonen, hullu ja vaarallinen. Se on nimittäin hyvin lähellä villihevosta, sen reaktiot tulevat salamannopeasti ja suoraan selkäytimestä. Se on hevonen, jonka käyttäytymistä on hyvin vaikea ennustaa etukäteen. Tänään rauhallinen, huomenna pussillinen palavia sähikäisiä. Suuri haaste omistajalle, ja vielä suurempi ihmiselle, joka aikoo kesyttää sen.
Suitsienpukemisen vaikeus
Harjasin sen ja avasin harjaan ilmestyneet rastat. Kaunispoika nautti huomiosta ja oli hyvin rentoutunut. Hain kaikessa rauhassa satulahuoneesta suitset ja palasin niiden kanssa karsinaan. Huomatessaan kädessäni jotain UUTTA ja VAARALLISTA se nuuhkaisi esinettä, tunnisti sen ja vetäytyi takaseinälle. Kaunispoika ei vetäydy kuten muut hevoset, vaan liikkeeseen liittyy aina suurta kiihtymystä ja epäluuloista kaula kaarella jäykistelyä. Se myös käänsi takapäänsä minua kohti, ihan varmuuden vuoksi. Ei potkaistakseen, vaan suojatakseen päätään. On aivan turha lähteä karsinassa jahtaamaan sen etuosaa, sillä sen sisäinen villieläin vain nostaa siitä päätään. Klaustrofobia on ominaisuus, joka on kirjoitettu kaikkien hevosten perimään. Kauniillapojalla se on vain kirjoitettu tavallista isommilla kirjaimilla.
Niinpä laitoin suitset pois, ja otin pelkän tutun tarhariimun käteeni. Edelleen tavattoman voimakasta epäluuloa ilmassa. Seisoin hetken selin siihen ja katselin toisia hevosia, niin että Kaunispoika sai aikaa miettiä. Kohta niskassa tuntui lämmin henkäys ja samettinen turpa hiveli korvaa. Jaaha, nyt on riimu ja sen kantaja todettu vaarattomaksi. Käännyin, avasin riimun ja se pujotti päänsä sen sisään. Laski pään alas ja maiskutti suutaan. Otin riimun pois ja rapsutin korvan takaa. Avasin riimun uudestaan, ja se laittoi päänsä sen sisään. Jätin riimun päähän ja rapsutin. Otin ne pelottavat suitset ja laitoin Kauniillepojalle. - No big deal, onhan näitä ennenkin pidetty, näkyi sen silmistä.
Kävimme pimenevällä kentällä, tarkoituksena ei ollut juoksuttaa hevosta vaan työskennellä sen kanssa rauhallisesti käynnissä. Loppujen lopuksi jouduin ravauttamaan Kaunistapoikaa enemmän kuin olin ajatellut, se tuntui olevan niin täynnä patoutunutta energiaa. Muutama tiukansävyinen väittely liikkeen suunnasta ja keskittymisestä tehtävään, lopussa väistöjä. Palautin talliin mielestäni ihan kohtuullisen rennon ja tasapainoisen eläimen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti