Kaiken maailman kiireiden vuoksi ehdin hyvin harvoin viettää aikaa Hänen Arvokkuutensa seurassa. Sen liikunta on viime aikoina ollut lähes täysin Hoitaja II:n varassa. Hoitaja II on tehnyt hyvää työtä, sillä Vanhatamma on päässyt eroon viime talvena kertyneistä liikakiloista. Se oli myös pehmeä ja yhteistyöhaluinen ratsastaa, ehkä hiukan kiireinen. Nuoruutensa päivinä Vanhatamma oli varsinainen tykki eikä se hidas ole vieläkään. Rouvalla on yli 20 vuotta mittarissa, ja se saattaa vieläkin innostuessaan yrittää kiikuttaa ratsastajaa.
Menimme kangilla ja yhdellä kädellä. Ajoittain jouduin korjaamaan toisella kädellä, kun ohjien ravistaminen ei riittänyt kiinnittämään sen huomiota ratsastajaan. Punkee edelleen uralta sisäänpäin oikeassa kierroksessa, mutta ei niin pahasti kuin puoli vuotta sitten. Jogi oli vähän kiireistä, mutta siedettävää ja tasaista. Lateraalisissa taivutuksissa laiska astumaan ristiin, yritti välttää homman kankeamalla isommalle ympyrälle tai heittäytymällä katkaravuksi. Peuuttaminen edelleenkin vähän hankalaa, mikä johtunee vinoudesta: oikea pohje ottaa helpommin kiinni ja kääntää peruutuksen suuntaa. Pään asento kuitenkin hyvä ja tahti rauhallinen.
Laukassa vauhti oli vielä liian kova, jouduin taivuttamaan sisäohjalla voimakkaasti että hidasti.Pysyi jonkin aikaa hitaammassa laukassa istunnan avulla, kunnes takapää väsyi ja vauhti kiihtyi liikaa. Vasemmassa kierroksessa edelleen epävarmuutta laukannostossa, nostaa mielellään oikean mutta vaihtaa kyllä lennossa vasempaan. (otj:ssä oli pari vuotta sitten akillesjännevamma ja vej kaviossa on ollut vikaa. Näiden ja eräiden muiden syiden vuoksi vuoksi hevonen oli päässyt pahasti vinoutumaan. On nyt parantunut viime vuotisesta huomattavasti.)
Hoitaja II muuttaa toiselle paikkakunnalle muutaman viikon päästä, mitä teen? Tiedän, että en ehdi itse liikuttamaan Vanhaatammaa tarpeeksi, jos ollenkaan. En kuitenkaan halua enää ikinä antaa sitä huonon ratsastajan käsiin, sen verran paljon olen sille velkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti