Lempipoika on ollut juhannuksesta lähtien lomalla. Se on hinkannut säänsä ja lapansa hyönteisten takia ruvelle, joten en ole voinut satuloida sitä. Sillä on ratsastettu vasta parisenkymmentä kertaa, joten en ole viitsinyt leikkiä hengelläni ja mennä ilman satulaa (apua, tuo kuulostaa todella tätiratsastajamaiselta kommentilta...)
Nyt iho näytti jo paremmalta, joten rohkenin satuloida Lempipojan. Sille on kehittynyt ärsyttävä tapa kiertää karsinassa satuloitaessa, olen mitä ilmeisemmin onnistunut itse opettamaan sen sille vahingossa. Suhtautui kuitenkin asiaan ihan positiivisesti ja satulointi sujui asiallisesti. Se jännittää satulointitapahtumaa aika paljon, tai sitten se liittää sen ratsastuksen aloittamiseen (mikä tietenkin on nuorelle hevoselle vielä jännittävämpää). Siinä vaiheessa, kun satula on selässä, alkaa yleensä kova haukottelu. Jännityksen purkaannuttua se on oma, eleetön itsensä.
Kuolaimet ja suitset Lempipoika ottaa jo ihan tyynenä, seisoo paikoillaan ja pitää pään alhaalla. Jotkut jaksavat tehdä tämänkin monen pikkuvaiheen kautta, jotta hevonen oppisi asian oikein. Minä olen sen verran laiska ja suoraviivainen, että meidän hevoset on vaan suitsittu rauhallisen päättäväisesti ja sillä hyvä. Muutaman kerran jälkeen ne hyväksyvät toimenpiteen eikä asiasta tarvitse enää juurikaan keskustella. Luulen, että asiaan vaikuttaa myös se, että kuolaimet eivät automaattisesti merkitse kuolaintuntumaa, saatika suusta repimistä.
Juoksutin Lempipoikaa delta-kappaleen avulla. Tiedän, että se ei ole paras mahdollinen väline hommaan, mutta se on tämän hevosen kanssa toiminut hyvin. Naruriimussa tms. en sitä viitsi ainakaan toistaiseksi juoksuttaa, sillä se on kuitenkin nuori ori ja saattaa singota uralta sadasosasekunnissa maan kiertoradalle. Pari naruriimujuoksutusta päätyi iloisena sinne tänne riekkuvan oriin ja happamana liinassa roikkuvan juoksuttajan kommunikaatiokatkokseen, joten rauhallisempia juoksutuksia odotellessa kuolaimet rulettavat.
Siitä deltasta sen verran, että se estää tehokkaasti kuolaimia tulemasta toisesta suupielestä ulos mahdollisen vedon kohdistuessa molempiin kuolainrenkaisiin. Lännensuitsissa ei yleensä ole turparemmiä, vain pelkkä leukaremmi, joten kuolaimen paikoillaanpysyminen voi olla ongelma. Kuolaimia ei myöskään mielellään kiristetä yhtä tiukalle kuin englantilaisessa suitsituksessa. En kuitenkaan juoksuttaisi perinteisesti koulutettua/ratsastettavaa kouluhevosta deltalla, koska sen avulla saatu ohjastuntuma on tunnoton.
Kun nyt varusteista kerran aloin puhua, niin minkä ihmeen vuoksi näissä nykyisissä juoksutusliinoissa on se sellainen raivostuttava nahkakovike ennen hevoseen kiinnitettävää lukkoa? Se estää kiinnittämästä liinaa sisäkuolainrenkaan läpi ulkorenkaaseen, samoin se vispaa liinaa hevosen liikkeiden tahdissa ellei liina ole aivan kireänä. Tähän mennessä ne liinat, joista tämä hemmetin vahvike puuttuu, ovat olleet sellaisia lötköjä nailonvirityksiä, millä ei tee juoksutushommissa mitään. Valtakunta hyvästä liinasta! Tai oikeastaan kunnollisesta pyöröaitauksesta, mutta se on kai jo liikaa toivottu.. :o(
Takaisin asiaan eli juoksutukseen. Lempipoika on mukava juoksutettava, se oppi hyvin nopeasti juoksuttajan kehonkielen ja niihin liittyvät verbaaliset avut kuten käynti, ravi, laukka, whoa. Nyt on menossa kootumpien askellajien ja niihin liittyvien merkkien opettelu: jog ja lope. Tämänkertainen juoksutus oli normaalia vauhdikkaampi, koska tuota taukoa oli kertynyt. Vanhantamman ja Hoitaja II:n poistuminen kentältä sai myös aikaan äänekkään machoilukohtauksen, mutta se meni nopeasti ohi.
Juoksutustyöskentelyn jälkeen vietimme hetken tehden lateraalisia taivutuksia maasta käsin. Sekä etuosa että takaosa molempiin suuntiin. Peruutimme myös muutaman askeleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti