Tää oli IHAN pakko laittaa tänne:
Mun mielestä toi lännensetä fuskasi, koska ratsasti kahdella kädellä kangilla. Olisi ollut paljon vaikuttavampaa, jos olisi tehnyt kaikki manööverit yhdellä kädellä. Varsinkin kun ei edes mitään sarjavaihtoja esittänyt.
Taustamusasikermä (yök mikä sana..) muuten alkaa maailmanparhaalla länkkäbiisillä, Huuliharppukostajan tunnarilla.
Kognitiivisella etologialla höystettyjä kertomuksia hevostelun syvimmästä olemuksesta. Kirjoittaja seuraa useita eri tieteenaloja ja soveltaa niitä sekä hevosten että ratsastajien opetuksessa.
torstaina, marraskuuta 20, 2008
keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008
Lujaa osaa lahjatonkin luukuttaa...
Hevosen ratsastaminen hitaaksi on kovaa duunia. Siis ilman ohjastuntumaa. Jos ohjilla saisi jarruttaa, olisi lännenratsastus helppoa. Sen kun pidättelisi pollea, kunnes sopivan hidas askellus löytyisi, ja sen jälkeen pitäisi hepan siinä tempossa ja tahdissa istunnalla. Korjaisi aina ohjilla, jos vauhti lähtisi kiihtymään. Alla video western ridingin maailmanmestaruuskisoista (luokka on non pro, miettikääs sitä miltä ne prot oikein näyttää!):
Pleasurevideoita viime aikoina katsoneelle tämä w.ridingin vauhtikin on jo aikamoista lasettamista. Tykkään tuosta yo. filmistä siksi, että siitä näkee aika hyvin ratsastajan käyttämät avut. Siis sen, kuinka minimaallisia ne ovat ja kuinka hyvin laukanvaihtoavut on ajoitettu kohdalleen. Oma laukka Quarterin kanssa suoralla uralla on tällä hetkellä parhaimmillaan tuon videon luokkaa (samalla ohjaspituudella), mutta laukanvaihtoihin saakka emme ole vielä päässeet. Viimeiset kolme viikkoa olen harjoitellut kulmien ratsastamista, Quarterinretku hankki nimittäin syksyn aikana itselleen ikävän tavan kaatua lapa edellä kulmiin ja ryysätä niistä tuhatta ja sataa läpi. Laukkaympyröitä ollaan tehty, samoin kaariuria vastalaukan kanssa. Hevonenhan on koulutettu Amerikassa ja toimii kyllä, eteneminen on kiinni lähinnä tädistä: kykenenkö hallitsemaan kehoni niin täydellisesti, etten häiritse hevosen suoritusta?
Kouluratsastajat pitävät tätä istunta-asiaa omana yksinoikeutenaan, kukaan koskaan ikinä missään ei ole niin tarkka näissä istuntajudansseissa kuin kouluratsastaja. Jos siis niiltä kysytään. Mutta mitäköhän sanoisi kouluratsastaja, kun se laitettaisiin pleasure-koulutetun ratsun selkään, ja otettaisiin ohjat pois? Ja sitten kerrottaisiin, että sun on nyt esitettävä hidas käynti, ravi ja laukka siirtymisineen täsmälleen samassa tempossa, samoin suunnanvaihdos, pysähtyminen ja peruuttaminen? Hevonen pysyy tietenkin siististi uralla ja liikkuu koottuna, pää alhaalla ja kaula suorana, hiukan muttei liikaa sisäänpäin asetettuna.
Muistan kihisevän raivoisat ja suorastaan masentuneet tunnelmat, kun muutama vuosi sitten menin valkun oppiin. Se otti multa samantien ohjat pois, ja sanoi että saan koskea niihin vasta, kun olen ansainnut sen. Seuraavat kaksi kuukautta ratsastin pari, kolme kertaa viikossa ilman ohjia, kädet selän takana tai sitten juoksutusliinassa. Valkku myös kielsi mua ratsastamasta omilla hevosillani, kunnes osaisin rauhoittaa istuntani ja käteni. Kun onnistuin kääntämään, pysäyttämään, peruuttamaan ja tekemään siirtymiset kaikkien askellajien välillä ilman ohjia, sain kunnian koskea niihin. Ja sain myös luvan alkaa taas ratsastaa omia hevosiani. Ne olivat ratsastuselämäni vaikeimmat, mutta samalla antoisimmat kuukaudet. Kyllä kävi muutaman kerran mielessä, että onko tässä mitään järkeä. Sitten mietin, että enhän mä tässä muuta menetä kuin aikaa ja rahaa, eli antaa palaa vaan. Päätös luottaa valkkuun oli yksi ratsastusurani parhaimmista päätöksistä. Se on poikinut upeita kokemuksia hevosen selässä, ja olen saanut ratsastettavakseni hienon hevosen.
Olen nyt ratsastanut kyseistä hevosta lokakuun alusta saakka. Alku oli hankalaa, koska hevosella oli tiettyjä käyttäytymisongelmia, eli se siis sikaili ratsastaja selässä oikein kunnolla. Pari, kolme ekaa viikkoa kului kurinpidollisiin toimenpiteisiin, ja vasta niiden mentyä läpi päästiin treenaamaan sitä varsinaista taidollista puolta. Viime viikonloppuna oltiin kurssilla, ja Quarteri toimi kuin unelma. Se oli hidas ja pääkin pysyi suhteellisen matalana, laukannostot ja laukat sujuivat taivaallisesti, ravi oli pehmeää ja ravilisäykset olivat hienoja. Ja kiukuttelusta ei ollut tietoakaan!
Alla video pleasuren maailmanmestaruuskisojen 2008 voittajasta. Hevonen on 4-vuotias qh-tamma ja tietenkin pleasure-jalostuksen tuote.
Pleasuressahan tuomarit arvostelevat pääasiassa hevosta, joten hevosen liikkeiden laatu vaikuttaa sijoitukseen. Liikkeiden laatu taas on pitkälti jalostuksen tuotetta eli rahalla saa ja hevosella pääsee. Olisipa joskus varaa hankkia tuon tasoinen hevonen, ja osata vielä ratsastaa se niin, ettei se mene pilalle...
Pleasurevideoita viime aikoina katsoneelle tämä w.ridingin vauhtikin on jo aikamoista lasettamista. Tykkään tuosta yo. filmistä siksi, että siitä näkee aika hyvin ratsastajan käyttämät avut. Siis sen, kuinka minimaallisia ne ovat ja kuinka hyvin laukanvaihtoavut on ajoitettu kohdalleen. Oma laukka Quarterin kanssa suoralla uralla on tällä hetkellä parhaimmillaan tuon videon luokkaa (samalla ohjaspituudella), mutta laukanvaihtoihin saakka emme ole vielä päässeet. Viimeiset kolme viikkoa olen harjoitellut kulmien ratsastamista, Quarterinretku hankki nimittäin syksyn aikana itselleen ikävän tavan kaatua lapa edellä kulmiin ja ryysätä niistä tuhatta ja sataa läpi. Laukkaympyröitä ollaan tehty, samoin kaariuria vastalaukan kanssa. Hevonenhan on koulutettu Amerikassa ja toimii kyllä, eteneminen on kiinni lähinnä tädistä: kykenenkö hallitsemaan kehoni niin täydellisesti, etten häiritse hevosen suoritusta?
Kouluratsastajat pitävät tätä istunta-asiaa omana yksinoikeutenaan, kukaan koskaan ikinä missään ei ole niin tarkka näissä istuntajudansseissa kuin kouluratsastaja. Jos siis niiltä kysytään. Mutta mitäköhän sanoisi kouluratsastaja, kun se laitettaisiin pleasure-koulutetun ratsun selkään, ja otettaisiin ohjat pois? Ja sitten kerrottaisiin, että sun on nyt esitettävä hidas käynti, ravi ja laukka siirtymisineen täsmälleen samassa tempossa, samoin suunnanvaihdos, pysähtyminen ja peruuttaminen? Hevonen pysyy tietenkin siististi uralla ja liikkuu koottuna, pää alhaalla ja kaula suorana, hiukan muttei liikaa sisäänpäin asetettuna.
Muistan kihisevän raivoisat ja suorastaan masentuneet tunnelmat, kun muutama vuosi sitten menin valkun oppiin. Se otti multa samantien ohjat pois, ja sanoi että saan koskea niihin vasta, kun olen ansainnut sen. Seuraavat kaksi kuukautta ratsastin pari, kolme kertaa viikossa ilman ohjia, kädet selän takana tai sitten juoksutusliinassa. Valkku myös kielsi mua ratsastamasta omilla hevosillani, kunnes osaisin rauhoittaa istuntani ja käteni. Kun onnistuin kääntämään, pysäyttämään, peruuttamaan ja tekemään siirtymiset kaikkien askellajien välillä ilman ohjia, sain kunnian koskea niihin. Ja sain myös luvan alkaa taas ratsastaa omia hevosiani. Ne olivat ratsastuselämäni vaikeimmat, mutta samalla antoisimmat kuukaudet. Kyllä kävi muutaman kerran mielessä, että onko tässä mitään järkeä. Sitten mietin, että enhän mä tässä muuta menetä kuin aikaa ja rahaa, eli antaa palaa vaan. Päätös luottaa valkkuun oli yksi ratsastusurani parhaimmista päätöksistä. Se on poikinut upeita kokemuksia hevosen selässä, ja olen saanut ratsastettavakseni hienon hevosen.
Olen nyt ratsastanut kyseistä hevosta lokakuun alusta saakka. Alku oli hankalaa, koska hevosella oli tiettyjä käyttäytymisongelmia, eli se siis sikaili ratsastaja selässä oikein kunnolla. Pari, kolme ekaa viikkoa kului kurinpidollisiin toimenpiteisiin, ja vasta niiden mentyä läpi päästiin treenaamaan sitä varsinaista taidollista puolta. Viime viikonloppuna oltiin kurssilla, ja Quarteri toimi kuin unelma. Se oli hidas ja pääkin pysyi suhteellisen matalana, laukannostot ja laukat sujuivat taivaallisesti, ravi oli pehmeää ja ravilisäykset olivat hienoja. Ja kiukuttelusta ei ollut tietoakaan!
Alla video pleasuren maailmanmestaruuskisojen 2008 voittajasta. Hevonen on 4-vuotias qh-tamma ja tietenkin pleasure-jalostuksen tuote.
Pleasuressahan tuomarit arvostelevat pääasiassa hevosta, joten hevosen liikkeiden laatu vaikuttaa sijoitukseen. Liikkeiden laatu taas on pitkälti jalostuksen tuotetta eli rahalla saa ja hevosella pääsee. Olisipa joskus varaa hankkia tuon tasoinen hevonen, ja osata vielä ratsastaa se niin, ettei se mene pilalle...
Tunnisteet:
Hevostaito,
Mielipiteitä,
Quarteri,
Ratsastuksen Jalo Taito
sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008
Hyvä hevosenhoitaja, katoava luonnonvara
Toisinaan kadehdin niitä, joilla on vain yksi hevonen täyshoitotallilla. Olisi niin helppoa tulla työpäivän jälkeen tallille, hakea se oma kullannuppu tarhasta, satuloida ja ratsastaa kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen lähteä kotiin viettämään normaali-ihmisten iltaa. Eikä olisi koko ajan huonoa omatuntoa niistä tarhoissaan notkuskelevista oloneuvoksista, joita ei ehdi koskaan ratsastaa. Eihän se lomailu hevosia haittaa ollenkaan, ne ovat hyvinkin tyytyväisiä kun saavat olla rauhassa ja viettää loppumatonta laatuaikaa kaveriensa kanssa. Tosiasia kuitenkin on, että ratsastettavuus kärsii pahasti, jos hevosta ei ratsasteta säännöllisesti. Ensimmäinen ratsastuskerta pitemmän tauon jälkeen on aina vakuuttelua hevoselle, että ihan oikeesti pitäis nyt käyttäytyä. Tokalla kerralla päästään tekemään niitä asioita, joita hevonen jo osaa, ja vasta kolmannella kerralla voi alkaa uusien asioiden opettelun. Eli toisin sanoen harvemmin tai epäsäännöllisesti ratsastetun hevosen taidot junnaavat paikoillaan, kun koskaan ei päästä siihen pisteeseen, että niitä eteenpäin vieviä ratsastuksia tulisi useampi peräjälkeen.
Monet ovat ratkaisseet ongelman hankkimalla itselleen hevosenhoitajan. Itse asiassa se olisi ratkaisu tähän minunkin ongelmaani. Hoitaja valmistelisi minulle hevosen A satuloimalla ja juoksuttamalla, jonka jälkeen saisin keskittyä pelkästään ratsastukseen. Ja sillä aikaa kun ratsastaisin A:ta, hoitaja kävisi hakemassa hevosen B, ja valmistelisi sen minulle. Kun ratsastaisin B:tä, hoitaja purkaisi A:n ja laittaisi kuntoon C:n, ja niin edelleen. Tällä systeemillä ehtisin ratsastaa kaksi hevosta arki-iltoina ja kolmesta viiteen viikonloppuisin.
Hoitajan hankkiminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Periaate numero 1 omien hevosteni kanssa on ollut, että en yleensä anna alaikäisten käsitellä niitä yksin. Moni teini voi olla päteväkin hevosenkäsittelijä, ei siinä mitään, ongelman ydin piileekin tapaturma- ja vastuupuolella. Hevoset ovat kaikista varotoimenpiteistä huolimatta vaarallisia ja arvaamattomia eläimiä, enkä halua kontolleni kenenkään lapsen loukkaantumista. Useimpien hoitajaehdokkaiden vanhemmilla ei ole minkäänlaista käsitystä hevosista, ja haluan myös välttää mahdolliset ikävät ja yleensä mihinkään johtamattomat keskustelut siitä, miksi meidän Riina-Anselmi ei saa lähteä yksin maastoon tai ratsastaa oreilla kun se on niin kauhean pätevä näiden hevosten kanssa. (Aikoinaan sanoin yhdelle yksin maastoon kärttävälle, hankala-asenteiselle teinix-prinsessalle, että antaakos sun isä sen auton sulle käyttöön? Tietenkin antais jos pyytäisin, vastasi rinsessa. Minä siihen, että ihanko totta, että alaikäiselle ja ajokortittomalle antaisi? ja typy siihen, että mun isä tekee kaiken mitä mä haluan. Juu mutta mä en, mä vastasin siihen. Ja tämän keskustelun jälkeen päätin, että kys. henkilö ei tolla asenteella ratsasta edes kentällä.) Harvempi täysikäinen kuitenkaan haluaa ryhtyä hevosenhoitajaksi. Sitäpaitsi täysikäisillä tuppaa olemaan se paljon puhuttu oma elämäkin työpaikkoineen, perheineen, lasten harrastuksineen, eli eivät yleensä ehdi käydä tallilla niin usein kuin olisi tarvetta.
Hoitajaprospektin pitäisi myös olla hyvä hevosenkäsittelijä. Harvempi ratsastuskoulutaustainen täti tai teini osaa käsitellä ittiään täynnä olevia oriita, hyvä kun puhinoissaan tepsutteleva vanhempi tamma pysyy luontevasti käsissä. Meidän tallin hevoset ovat kaikki suhteellisen rauhallisia ja helppoja käsitellä, mutta vain, jos käsittelijänä on osaava ihminen. Hevoset huomaavat tosi nopeasti, jos ihminen ei ole tilanteen tasalla, ja alkavat napsia itselleen pieniä erivapauksia. Joista sitten aika pian kasvaa isoja ongelmia.
Jotta hoitajan voisi päästä pyöröaitaukseen lämmittelemään hevosta, pitäisi sen pyörön käyttökin hanskata edes välttävästi. Ja hoitajan pitäisi pystyä näkemään hevosen käyttäytymisestä, minkälaista pyörötystä kyseinen hevonen juuri sillä hetkellä tarvitsee: liiallisen energian poisjuoksuttamista, ajatukset muualla lönkyttävän hevosen huomion kiinnittämistä ihmiseen vai hyvän fiiliksen ja kontaktin ylläpitoa ja laatuaikaa. Joskus -tai oikeastaan aika usein- tarvitsee käydä nuo kaikki kolme vaihtoehtoa saman hevosen kanssa.
Hoitajan pitäisi myös osata hoitaa hevonen ratsastuksen jälkeen oikein. Milloin tarvitaan pitempää jäähdyttelylenkkiä, milloin jalkoihin tai selkään on kiinnitettävä erityistä huomiota ja mitä niille pitäisi tehdä. On nimittäin melkeinpä helpompaa (ja nopeampaa) tehdä kaikki itse kuin ryhtyä ohjeistamaan toista henkilöä. Monissa hommissa on niin monta yksityiskohtaa ja eri vaihtoehtoa, joista valita, että menee vuosi opettaa uusi hoitaja tallin tavoille. Ja sitten ne yleensä lähtevätkin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, vaihtavat tallia tai pamahtavat paksuksi ja häipyvät jonnekin ei-hevostelu-tavisten onnelaan.
Lisäksi näissä heppahommissa on havaittavissa vissi vuodenaikaisvaihtelu. Useimmat alkusyksystä innostuneet hoitajakokelaat katoavat maisemista, kun tulee talvi. Tai edes marraskuu. Yhtäkkiä ei olekaan hinkua tallille, ja kauhea kiirekin on yksityiselämässä. Pitää mennä siskon kaa shoppaileen, töissä/koulussa on NIIN raskasta ja niin edelleen. Seuraavan kerran tyypeistä kuulee joskus maaliskuussa, kun aurinko alkaa taas paistaa ja on lämpimämpää. Tallilla niitä näkee toukokuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen hevoset lakkaa taas yhtäkkiä kiinnostamasta. Kun on lakkiaisjuhlaa, biitsillä loikomista, juhannushäätä ja serkun lapsen rippijuhlaa elokuun loppuun saakka. Tuollainen on tietenkin inhimillisessä mielessä ymmärrettävää, onhan ihmisillä oikeasti sukulaisia, perhettä ja tallin ulkopuolista elämääkin. Hevoset ovat kuitenkin olemassa ympäri vuoden, eikä anna kauhean hyvää kuvaa omasta innostuneisuudesta ja antaumuksesta, jos hommasta poimitaan röyhkeästi vain ne helpot ja kivat puolet. Ei tuollaisesta osa-aikaharrastajasta ikinä tule Oikeaa Hevosihmistä, koska tietty kurinalaisuus, nöyryys ja palava into puuttuu. Eli toisin sanoen, hyvää hoitaja-ainesta on liikkeellä todella vähän. Haahuilijoita ja haaveilijoita sitäkin enemmän.
Taidan sittenkin tyytyä tähän sillointällöinratsastamiseen. On paljon helpompaa tehdä asiat itse, kuin taiteilla haahuilijahoitajan alati muuttuvien aikataulujen kanssa.
Monet ovat ratkaisseet ongelman hankkimalla itselleen hevosenhoitajan. Itse asiassa se olisi ratkaisu tähän minunkin ongelmaani. Hoitaja valmistelisi minulle hevosen A satuloimalla ja juoksuttamalla, jonka jälkeen saisin keskittyä pelkästään ratsastukseen. Ja sillä aikaa kun ratsastaisin A:ta, hoitaja kävisi hakemassa hevosen B, ja valmistelisi sen minulle. Kun ratsastaisin B:tä, hoitaja purkaisi A:n ja laittaisi kuntoon C:n, ja niin edelleen. Tällä systeemillä ehtisin ratsastaa kaksi hevosta arki-iltoina ja kolmesta viiteen viikonloppuisin.
Hoitajan hankkiminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Periaate numero 1 omien hevosteni kanssa on ollut, että en yleensä anna alaikäisten käsitellä niitä yksin. Moni teini voi olla päteväkin hevosenkäsittelijä, ei siinä mitään, ongelman ydin piileekin tapaturma- ja vastuupuolella. Hevoset ovat kaikista varotoimenpiteistä huolimatta vaarallisia ja arvaamattomia eläimiä, enkä halua kontolleni kenenkään lapsen loukkaantumista. Useimpien hoitajaehdokkaiden vanhemmilla ei ole minkäänlaista käsitystä hevosista, ja haluan myös välttää mahdolliset ikävät ja yleensä mihinkään johtamattomat keskustelut siitä, miksi meidän Riina-Anselmi ei saa lähteä yksin maastoon tai ratsastaa oreilla kun se on niin kauhean pätevä näiden hevosten kanssa. (Aikoinaan sanoin yhdelle yksin maastoon kärttävälle, hankala-asenteiselle teinix-prinsessalle, että antaakos sun isä sen auton sulle käyttöön? Tietenkin antais jos pyytäisin, vastasi rinsessa. Minä siihen, että ihanko totta, että alaikäiselle ja ajokortittomalle antaisi? ja typy siihen, että mun isä tekee kaiken mitä mä haluan. Juu mutta mä en, mä vastasin siihen. Ja tämän keskustelun jälkeen päätin, että kys. henkilö ei tolla asenteella ratsasta edes kentällä.) Harvempi täysikäinen kuitenkaan haluaa ryhtyä hevosenhoitajaksi. Sitäpaitsi täysikäisillä tuppaa olemaan se paljon puhuttu oma elämäkin työpaikkoineen, perheineen, lasten harrastuksineen, eli eivät yleensä ehdi käydä tallilla niin usein kuin olisi tarvetta.
Hoitajaprospektin pitäisi myös olla hyvä hevosenkäsittelijä. Harvempi ratsastuskoulutaustainen täti tai teini osaa käsitellä ittiään täynnä olevia oriita, hyvä kun puhinoissaan tepsutteleva vanhempi tamma pysyy luontevasti käsissä. Meidän tallin hevoset ovat kaikki suhteellisen rauhallisia ja helppoja käsitellä, mutta vain, jos käsittelijänä on osaava ihminen. Hevoset huomaavat tosi nopeasti, jos ihminen ei ole tilanteen tasalla, ja alkavat napsia itselleen pieniä erivapauksia. Joista sitten aika pian kasvaa isoja ongelmia.
Jotta hoitajan voisi päästä pyöröaitaukseen lämmittelemään hevosta, pitäisi sen pyörön käyttökin hanskata edes välttävästi. Ja hoitajan pitäisi pystyä näkemään hevosen käyttäytymisestä, minkälaista pyörötystä kyseinen hevonen juuri sillä hetkellä tarvitsee: liiallisen energian poisjuoksuttamista, ajatukset muualla lönkyttävän hevosen huomion kiinnittämistä ihmiseen vai hyvän fiiliksen ja kontaktin ylläpitoa ja laatuaikaa. Joskus -tai oikeastaan aika usein- tarvitsee käydä nuo kaikki kolme vaihtoehtoa saman hevosen kanssa.
Hoitajan pitäisi myös osata hoitaa hevonen ratsastuksen jälkeen oikein. Milloin tarvitaan pitempää jäähdyttelylenkkiä, milloin jalkoihin tai selkään on kiinnitettävä erityistä huomiota ja mitä niille pitäisi tehdä. On nimittäin melkeinpä helpompaa (ja nopeampaa) tehdä kaikki itse kuin ryhtyä ohjeistamaan toista henkilöä. Monissa hommissa on niin monta yksityiskohtaa ja eri vaihtoehtoa, joista valita, että menee vuosi opettaa uusi hoitaja tallin tavoille. Ja sitten ne yleensä lähtevätkin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, vaihtavat tallia tai pamahtavat paksuksi ja häipyvät jonnekin ei-hevostelu-tavisten onnelaan.
Lisäksi näissä heppahommissa on havaittavissa vissi vuodenaikaisvaihtelu. Useimmat alkusyksystä innostuneet hoitajakokelaat katoavat maisemista, kun tulee talvi. Tai edes marraskuu. Yhtäkkiä ei olekaan hinkua tallille, ja kauhea kiirekin on yksityiselämässä. Pitää mennä siskon kaa shoppaileen, töissä/koulussa on NIIN raskasta ja niin edelleen. Seuraavan kerran tyypeistä kuulee joskus maaliskuussa, kun aurinko alkaa taas paistaa ja on lämpimämpää. Tallilla niitä näkee toukokuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen hevoset lakkaa taas yhtäkkiä kiinnostamasta. Kun on lakkiaisjuhlaa, biitsillä loikomista, juhannushäätä ja serkun lapsen rippijuhlaa elokuun loppuun saakka. Tuollainen on tietenkin inhimillisessä mielessä ymmärrettävää, onhan ihmisillä oikeasti sukulaisia, perhettä ja tallin ulkopuolista elämääkin. Hevoset ovat kuitenkin olemassa ympäri vuoden, eikä anna kauhean hyvää kuvaa omasta innostuneisuudesta ja antaumuksesta, jos hommasta poimitaan röyhkeästi vain ne helpot ja kivat puolet. Ei tuollaisesta osa-aikaharrastajasta ikinä tule Oikeaa Hevosihmistä, koska tietty kurinalaisuus, nöyryys ja palava into puuttuu. Eli toisin sanoen, hyvää hoitaja-ainesta on liikkeellä todella vähän. Haahuilijoita ja haaveilijoita sitäkin enemmän.
Taidan sittenkin tyytyä tähän sillointällöinratsastamiseen. On paljon helpompaa tehdä asiat itse, kuin taiteilla haahuilijahoitajan alati muuttuvien aikataulujen kanssa.
Tunnisteet:
Hevostaito,
Mielipiteitä,
talli,
Yleinen hevostelu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)