Kognitiivisella etologialla höystettyjä kertomuksia hevostelun syvimmästä olemuksesta. Kirjoittaja seuraa useita eri tieteenaloja ja soveltaa niitä sekä hevosten että ratsastajien opetuksessa.

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Teoria hanskassa, hanskat hukassa

Tätipahkeinen ja VT joskus aikoja sitten... huomaa perin asiallinen tuoli-istunta ;)

Näköjään tämä talvikausi menee tädiltä lähinnä teoriaopintojen parissa. Kohtapuoliin on kerättynä jo senkaltainen kirjasto kaikenkarvaisia ratsastusopuksia, että tytärten Pollux-kokoelmatkin jäävät toiseksi (jotka nekin kyllä ovat erittäin kunnioitusta herättävät, ei sen puoleen.)

Aloitin syksyn teoriapläjäyksen muutamalla valitulla palalla vanhaa kunnon Tuire Kaimion Hevosen kanssa-tiiliskiveä. En edelleenkään ole lukenut ko. opusta ihan kokonaan, vaikka se on kirjahyllyssä kököttänyt ilmestymisestään asti. Tuollaisissa hakuteos-tyyppisissä kirjoissa piilee ilmeinen vaara: sitä uskottelee itselleen, että ”palaan tähän ja tuohon asiaan sitten paremmalla ajalla, kunhan se tulee omassa hevostelussa ajankohtaisemmaksi”. Eikä tietenkään koskaan palaa. Sen vuoksi yritän aina silloin tällöin (vaikka vessalukemisena) silmäillä Tuikun kirjaa, koska joskus sieltä ihan oikeasti sattuukin silmään jotain ajankohtaista.

Toinen samaan kategoriaan kuuluva raamattu on Kyra Kyrklundin ja Jytte Lemkowin Kyra ja Ratsastuksen taito. Yleensä pääsen noin toisen luvun puoliväliin ennen kuin masennun ja luovutan. Tätiin ei tule mahtumaan edes Kyran varpaankynnen vertaa ratsastustaitoa vaikka pompottelisin pollejen selässä 2 krt/vko luonnollisen elämäni loppuun asti.

Viimeisin lukemani opus oli Mary Wanlessin kirjoittama Mielekästä ratsastusta. Kirjassa keskitytään pääasiassa ratsastajan istuntaan (joka karkeasti ottaen on kaikilla vääränlainen), mutta huutia saa pari muutakin ”yleisesti tiedossa olevaa tosiasiaa ratsastuksesta”.

Kirjassa on kyllä paljon järkeä. On nimittäin taivaan tosi, että suurin osa perinteisellä ratsikoulutyylillä ratsastava ratsastaa pelkästään hevosen etuosaa, tai vielä tarkemmin sanottuna päätä. Turpa hyvin (=luotiviivalla), kaikki hyvin, eikö vain? Paikoin kirja on ihan täyttä länkkäriä, esimerkiksi jatkuva pohkeella naputus tai kaikkien ongelmien ratkaisu ohjilla tuomitaan jyrkästi. Hevosta ratsastetaan istunnalla ja sillä sipuli.

Tädin teoriaosuus jatkunee koko talven, sillä ensi viikolla postiluukkuun kopsahtavat ”Ratsastajan istunta”, Ina G . Sommermeier, ”Hevosen voimistelu”, Angelika Schmelzer (edelliset Vudekasta) sekä ”Ratsasta paremmin” (Tiina Sederholm). Lapsille on lisäksi tilattu joululahjaksi Tuikun ”Hevonen, ensimmäinen oppaani”, jonka äiti todennäköisesti lukaisee läpi ennen pakettiin laittoa.

Hakusessa olisi vielä hyvä kirja hevosen hieronnasta ja toinen lännenratsastuksesta. Noista aiheista tuskin irtoaa suomen kielellä tietoa, joten on suunnattava etsinnät kansainväliselle puolelle. (vinkkejäkin vastaanotetaan!)


Ai niin, ja ne kaikki kolme postilaatikkoon tupsahtavaa heppa-aiheista aikakausjulkaisuakin on ehdittävä jossain välissä lukea.

Että kyllä kuulkaas kohta irtoaa tädiltä teoria jos toinenkin. Niiden käytäntöön siirtäminen voi sitten olla toinen juttu.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

Laumassa lätisee

Laitoin kaikki tammat pari viikkoa sitten samaan tarhaan. Aikamoista säpinää saivat tammat aikaiseksi ekalla viikolla, muutama heppa ehti saada potkun jälkiä jalkoihin ja puremia kylkiin, ennenkuin arvojärjestys taas vakiintui ja rauha palasi laumaan. Kellään ei ole takakenkiä, joten ne potkuvauriot olivat sellaisia pieniä karvattomia nirmamia. Pikkupuokkiparka on arvojärjestyksessä pahnanpohjimmainen, jopa kaksi vuotta nuorempi Läikkäpolle on kiipinyt sen ohitse. Jonkun nahinan johdosta PP sai metsätarhassa haavan takamukseensa, mitä nyt sitten on hoideltu viikonpäivät betadinepesuilla, kipulääkkeillä ja antibioottipiikeillä. Kyllä on käynyt muutaman kerran mielessä, että onneksi se loukkaantunut yksilö on juuri PP, koska sitä on niin helppo hoidella. Antaa pistää kiltisti, haavaa saa letkuttaa ja hinkata ihan rauhassa ja kaikki lääkkeetkin katoavat ruokakupista kuin namipalat konsanaan. Jos uhri olisi ollut Pikkutamma, olisi lääkitseminen ja hoitaminen ollut todennäköisesti yhtä tuskaa. Se olisi potkinut, keulinut, puhissut ja vastustellut hoitotoimenpiteitä ihan raivopäänä, tuo minun pikku kullanmuruni ja silmäteräni.

Laumakähinöissäkin PT ilmoitti heti kaikille osapuolille olevansa raskaana oleva nainen ja kovis potkimalla kohti ylempiään, jonka jälkeen se väisti vain minimimäärän ja kovin kopeana senkin vähän. Sitten se asettui sivummalle, ja jätti muut selvittelemään itse aloittamiaan riitoja, ja tarkkaili sieltä että kuka voittaa ja ketä pitää mielistellä. Ollaankin nimetty PT mäkkärin vuoropäälliköksi: kaveria kaikkien kanssa, mutta heti kun silmä välttää se menee puhumaan ylemmilleen paskaa muista.

Tammojen luonteet tulevat aika hyvin esille juuri tuollaisissa tapauksissa, missä ne mittelevät pokkiaan. Vanhatamma on agressiivinen kiusaaja, Hienohelma niin arrogantti ja pidättyväinen, ettei kukaan uskalla sille mitään, Kilttitamma on arvoasetelmassa kolmantena vain ikänsä ja harmittomuutensa vuoksi, PT taas neljäntenä kun kukaan ei oikein tiedä, onko se lintu vai kala. Sitten tulee Läikkis, joka kovasti yrittää uhmata vanhempiaan, ja jonka lautasten hampaanjälkitilasto kertoo ettei vielä ole onnistanut. PP on sitten viimeisenä, todennäköisesti siksi, että on niin älyttömän hidas reagoimaan että saa turpaansa ennen kuin edes tajuaa, että hei, tota tyyppiä piti muuten väistää. Sinänsä mielenkiintoista, tämä sen vikana oleminen, koska Saksassa se oli oman varsapihattolaumansa pomo. Ilmeisesti nämä meidän hirmuvaltiaat VT ja HH ovat nuijineet sen niin maanrakoon, ettei tosikaan. Kokeilin laittaa sen yhteiskarsinaan PT:n kanssa, mutta siitä ei tullut mitään kun PT piti sitä yhdessä nurkassa ja päänkin piti olla melkein maassa kiinni. Aina kun PP osoitti elämisen merkkejä, PT sinkautti korvansa uhkaavasti luimuun ja muljautti silmänvalkuaisiaan haastavasti. Niinpä annoin sen pirulaisen maistaa omaa lääkettään, ja laiton sille kaveriksi sen emän, Kiltintamman, joka pitää PT:n mahtiegon kohtuullisissa mitoissa.