Minä olen usein ihmetellyt, miten helppoa hevostelu ja kilpaileminen joillekin on. Hankitaan hevonen, mennään valmennuksiin, osallistutaan kilpailuihin ja that's it. Ja jos hevonen on jollain tapaa epäsopiva tai huono, myydään se pois ja ostetaan uusi. Hevosilla on yleensä täydet vakuutukset, jotta saataisiin harrastusväline huollettua mahdollisimman vaivattomasti merkkikorjaamossa, ja jos oikein huono tsägä käy, niin myös korvattua uudella.*
Itselleni yllä mainitut tilanteet aiheuttavat kamalasti päänvaivaa ja kiusallisia eettisiä pohdintoja, jotka vaativat perusteltuja linjanvetoja ennen kuin jättävät minut rauhaan. Otetaan nyt vaikka esimerkin ensimmäinen kohta, hevosen ostaminen ja/tai myyminen. Koska olen antanut tammojeni lisääntyä, oletusarvo on, että myyn hevosia. Niin minäkin aluksi luulin, ennen kuin huomasin, että eihän se käy. Kuinka voisin erottaa eläimen omasta perheestään ja lähettää sen maailmalle tietäen, että se saattaa päätyä jonnekin vuokratallille, jossa epäpätevät tallityöntekijät käsittelevät sitä väärin, taitamattomat valmentajat ja ratsuttajat murtavat sen mielen ja missä se pääsee yksilötarhaan lakisääteiseksi neljäksi tunniksi päivässä. Jooei, minä kasvatan vain omiin tarpeisiini, ja lupaan syntyville varsoille, että saavat jäädä perheeseensä (jos siis se minusta suinkin riippuu). Tämä tietysti aiheuttaa sen, että varsoja ei hirveän tiuhalla frekvenssillä tuoteta, koska jotenkin ne pitää myös pystyä elättämään sen kolmisenkymmentä vuotta minkä elävät.
Hevosen ostamisen problematiikka ei ole ollenkaan sen helpompaa. Mistä tiedän, että ostamani hevonen on madotettu tai kaviot huollettu säännöllisesti? Mistä tiedän, että sitä on aikaisemmin käsitelty oikein ja varsa-ajan koulutus tehty taiten? Mistä tiedän, ettei sitä ole aloitettu liian varhain, ja pilattu sen selkää tai mieltä lopullisesti? Mistä tiedän, että sen koulutuksessa on käytetty eettisesti hyväksyttäviä metodeja? Entä kasvattaja/myyjä, haluanko rahoittaa hänen toimintaansa eli kestääkö se eettisen tarkastelun? Tai koeratsastus, voinko olla varma ettei hevosta ole huumattu? Ulkomailta ostaessa riskit kasvavat, koska tuolla suuressa maailmassa, missä hevosurheilussakin pyörii isot rahat, ovat menetelmätkin toisinaan erittäin arveluttavia. Valmennus- ja myyntitalleilla on hevosia, joiden kyljet ovat auki tai täynnä arpikudosta kannusten jäljiltä. Hevosia seisotetaan sisällä 24/7, ulos ne pääsevät ainoastaan maneesiin, jossa niiden täytyy olla koottuna ratsastajan alla jokainen sekunti. Heinää ei anneta tarpeeksi, ja väkirehumäärät ovat huimia, joten hevosilla on vatsahaava ja niillä esiintyy stereotypioita ja muita käytöshäiriöitä. Hevosia aletaan treenata tosissaan 1,5 vuotiaina, ja dopinkia käytetään rutiininomaisesti.
Valmennuksissa käyminen ja oikean valmentajan valitseminen se vasta vaikeaa onkin. Otanko rahoilleni täyden vastineen eli teen kaiken, mitä valmentaja käskee, vaikka se sotisi minun omia eettisiä periaatteitani vastaan? Voinko käyttää valmentajaa, joka käyttää kotimaassaan arveluttavia keinoja pärjätäkseen kilpailuissa, "koska kaikki muutkin tekevät niin". Entä onko minun uskottava valmentajaa, joka vaatii istumaan laukassa alas, vaikka alla on vasta remontti-vaiheessa oleva hevonen, jonka selkä ei vielä kanna? Entä hevosen motivointi, onko hyvien hevostaitojen mukaista "motivoida" hevosta paketoimalla se kangen ja kannusten väliin?
Kilpaileminen sitten. Se vasta pohdintaa aiheuttaakin. Jos hevoseni jännittää kilpailutilanteita, onko oikein, että edes vaadin siltä sellaista? Eikö sitä varten pitäisi olla sellaisia hevosia, joiden hermo kestää ja joiden kanssa ei tarvitse olla joka kerta kisojen jälkeen paria viikkoa huolissaan, että tuliko nyt traumoja ja kuinka pahoja. Kilpahevosen pitäisi myös sietää muita hevosia lähellään, ilman että se jäykistyy pelosta joka kerta, kun joku tulee viittä metriä lähemmäksi. Jos hevosella on luonnostaan voimakkaat pakoreaktiot, ja olen opettanut sen olemaan näyttämättä niitä, olenko poistanut tarpeen reaktioille vai vain peittänyt ne kuuliaisuuden alle? Kisoissa usein joutuu myös viemään hevosen äärirajoilleen, kun se on muutenkin jo hermostunut ja suoritustaso on normaalia matalampi. Onko reilua saattaa sinuun luottava, kuuliainen eläin sellaiseen tilanteeseen?
Tätä voisi jatkaa loputtomiin, ja niin itse asiassa jatkankin, muiden onneksi kuitenkin lähinnä itsekseni. Päivittäin tulee esiin tilanteita ja kysymyksiä, jotka vaativat pohdintaa, reflektointia ja lopputulemana jonkinlaisen linjanvedon, kuinka suhtautua tulevaisuudessa senkaltaisiin tilanteisiin tai kysymyksiin. Elämä on yllättävän vaikeaa.
*Vakuutukset ovat tottakai ok, koska niiden avulla hevosille voidaan tarjota paras mahdollinen hoito kriisitilanteessa. Olen elämäni aikana kuitenkin törmännyt sen verran monta kertaa tilanteeseen, jossa hevosen omistaja tappelee vakuutusyhtiön kanssa siitä, että saako hevosen lopettaa ja kuinka paljon siitä korvataan. Useimmiten hevosella on jokin pitkäaikaista hoitoa vaativa ongelma, kuten jännevamma tai pölyallergia, johon omistaja ei halua sitoutua, vaan haluaa tilalle terveen harrastusvälineen. Vakuutusyhtiö taas katsoo, että vamma ei ole hevosen käyttöä estävä, ja maksaisi mieluummin kuntoutushoidon. Pahimmillaan hevonen viedään halvempaan talliin odottamaan lopetuslupaa, ja ihminen katselee jo uutta hevosta tilalle. On aivan järkevää toimia näin, mutta jollain tavalla se myös on äärettömän kammottavaa.
