Ennakointi
Koska Isoruuna tietää osaavansa peruutus-liikesarjan (puomikujan päähän pysähdys-käännös-seis-peuruutus kujan läpi-seis), se pyrkii ennakoimaan seuraavaa vaihetta ja muuttuu yliohjautuvaksi. Olen omilla hevosillani kuvaillut tätä tilannetta "kuulien päällä ratsastamiseksi". Se tuntuu vähän samalta, tai ainakin kuvittelen niin, kuin kävelisi pinnalla, mille on kaadettu tuhansia pieniä metallikuulia. Kun aloittaa liikkeen suuntaan A, liike jatkuu omalla painollaan ja ratsastajalle tulee sellainen tunne, että hevonen liikkuu kontrolloimattomasti. Kun ratsastaja yrittää korjata/estää liikkeen suuntaan A, niin hevonen reagoi apuun liikaa ja liike ei lopukaan, vaan vaihtuu suuntaan B. Lopputuloksena on joko edestakaisin sahaamista, tepastelua tai kiemurtelua.
Olen pyrkinyt poistamaan omilta hevosiltani tätä kuulakäyttäytymistä siten, että pidän jokaisen liikkeen jälkeen aika pitkän tauon. Tauon pituus riippuu hevosesta: sen temperamentista ja ennakointitaipumuksesta. Samaten pyrin yhdistelemään eri liikkeitä siten, että hevonen ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi on tulossa. Niinpä se jää odottelemaan (koska se on oppinut pysähtymään ennen seuraavaa liikettä), mitä ratsastaja haluaa sen tekevän. Kokonaisten ratojen harjoittelu (liikkeet aina samassa järjestyksessä) aiheuttaa ennenpitkää ennakointia, koska hevonen oppii suorittamaan ulkomuistista yllättävän pitkiä liikesarjoja. Siksi yritän välttää esimerkiksi jonkun tietyn reining-radan orjallista tankkaamista ja harjoittelen mieluummin yksittäisiä liikkeitä eri järjestyksissä.
Ennakointi ei ole pelkästään huono asia, sillä siitä on suunnattomasti hyötyä kun hevoselle opetetaan uusia asioita. Kun hevonen alkaa koulutustilanteessa saada kiinni juonesta, se alkaa omatoimisesti tarjota opeteltavaa asiaa. Yleensä hevonen tarjoaa oppimaansa juttua vähän joka tilanteessa, koska se on juuri oppinut että sillä tietyllä suorituksella se saa työnteon loppumaan hetkeksi. Siinä vaiheessa ratsastajan tehtävä on liittää hevosen liikkeeseen oikea käynnistyssignaali -eli siis avut- jotta hevonen lopettaisi liikkeen tarjoamisen väärässä kohdassa/väärillä avuilla.
Monet ihmiset sanovat, että heidän hevosensa kuumenee tiettyjä liikkeitä suoritettaessa. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että hevonen on niin innokas miellyttämään ratsastajaa, että tarjoaa vapaaehtoisesti liikettä, jonka se tietää tai luulee olevan tulossa. Uskoisin kuitenkin, että kyseessä on ennakointi: hevonen on oppinut liikesarjan, jonka se pyrkii suorittamaan mahdollisimman nopeasti (päästäkseen hommasta eroon ja koska se on oppinut että liikkeiden välissä ei ole taukoja). Kun hevosta estetään suorittamasta liikesarjaa, se hämmentyy, stressaantuu eikä enää kykene keskittymään apuihin kuten normaalimielentilassa.
Jotkut hevoset alkavat tällaisessa tilanteessa ylireagoida apuihin, toiset taas muuttuvat aivan tunnottomiksi. Toisinaan hevosen muuttuessa kuuroksi avuille ratsastaja käyttää enemmän voimaa herättääkseen hevosen huomion. Kun hevonen lopulta saa ajatuksensa kasaan ja kykenee kiinnittämään huomionsa ratsastajan apuihin, se reagoi normaalia voimakkaammin koska on tottunut pienempiin apuihin. Tässä tilanteessahan hevonen ei varsinaisesti ylireagoi, vaikka ratsastajasta saattaisi tuntuakin siltä.
Jännittyneisyyden oravanpyörä
Lännenratsastuksessa hevosen mielentilaan kiinnitetään paljon huomiota. On tärkeää säilyttää hevosen mielentila rauhallisena, koska ratsastajalla ei ole ohjastuntumaa, jolla korjata/estää syntynyt ongelmatilanne nopeasti ja huomaamattomasti. Ratsastajan on voitava luottaa siihen, että hevonen käyttäytyy ja toimii kuten tilanteessa kuuluukin, muutoin istunta jännittyy ja painoapujen käyttö estyy tai avut vääristyvät hevosen kannalta tulkintakelvottomiksi. Väärät signaalit, eli siis tulkinnaltaan epämääräiset avut aiheuttavat hevosessa hämmennystä ja sen häiriökäyttäytyminen lisääntyy entisestään. Lisäksi jännittynyt ratsastaja on hevosen mielestä varuillaan. Hevosen näkökulmasta katsottuna varuillaan olevan ratsastajan uhkana on ympäristö, ei suinkaan selästä putoaminen. Eihän hevonen voi ymmärtää, että ratsastaja pelkää satuttavansa itsensä hevosen toimien johdosta. Sille on paljon luonnollisempaa epäillä, että ympäristössä on piileviä uhkia joita kannattaa varoa. Niinpä se alkaa myös itse etsiä mahdollisia mörköjä, ja pian ollaan tilanteessa, jossa hevonen säikkyy lähes kaikkea mahdollista.
Jännittyneisyyden oravanpyörästä on vaikeaa hypätä pois. Kun ratsastaja on kerran menettänyt luottamuksensa hevosensa turvallisuuteen, sen takaisin hankkiminen on työläs ja pitkällinen projekti. Se ei aina edes onnistu ilman ammattitaitoista opettajaa/valmentajaa ja rauhallisempaa hevosta. Jännittynyt ratsastaja on jokaisella ratsastuskerrallaan vaikuttanut hevoseensa, eli siis tiedostamattaan opettanut sen jännittyneeksi ja ehkä myös hankalaksi ratsastaa. Tämän vuoksi hevonenkin tarvitsee uudelleenkoulutuksen, jotta yhteistyö tulevaisuudessa onnistuisi. Toisinaan käy niin, että hevonen toimii hyvin uudelleenkouluttajalla, mutta se on ehtinyt liittää jännittyneen mielentilan niin voimakkaasti entiseen ratsastajaansa että yhteistyö ei suju, vaikka ratsastaja olisikin jo päässyt ongelmastaan eroon.
Rentous ja itsevarmuus avainsanoja
Miksi hevosen sitten pitäisi olla rentoutunut? Siksi, että vain rentoutunut hevonen voi olla itsevarma. Ja vain itsevarma hevonen kykenee keskittymään tehtävään ja suorittamaan sen itsenäisesti; stressaantunut ja epävarma hevonen puolestaan yrittää poistua tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Myös paikalleen jämähtäminen kesken suorituksen on "paikalta poistumista": hevonen sulkeutuu ja vetäytyy jonnekin missä mikään ei sitä kosketa.
Lännenratsastuksessa hevonen koulutetaan toimimaan itsenäisesti, ilman jatkuvaa ohjeistusta. Kyra Kyrklund vertaa kirjassaan Ratsastuksen taito kouluratsua potkukelkkaan: se tuupataan avuilla liukuun, ja kun vauhti alkaa hiipua, annetaan uusi apu. Tarkoituksena oli esimerkin avulla valaista, että hevosta ei ole tarkoitus puskea jatkuvilla, voimakkailla avuilla eteenpäin, tai kannatella ohjien varassa "muodossa", vaan ratsastaa mahdollisimman kevyesti ja pienin/vähin avuin, hevosen huolehtiessa itse muodon ylläpitämisestä. Sama pätee lännenratsuun, mutta muotoa ylläpitäviä ja vauhtia kontrolloivia apuja on käytössä vähemmän. Lännenratsastuksessa hevonen opetetaan itse kantamaan itsensa sen lajille (esim. reining, pleasure tai horsemanship) ominaisessa muodossa, ja hyvin koulutetulla hevosella vauhtikontrolli tulee täysin istunnasta ja pohkeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti