Pahatamma on nuori ja voimakastahtoinen olento. Se on ystäväni hevonen, jota käyn joskus ratsastamassa. Pahantamman suurin ongelma on se, että se on rodultaan ravihevonen. Vaikka sillä ei ole ikinä ajettu kilpaa, se karttaa laukkaamista. Sen tasapaino ja koordinaatiokyky eivät nekään ole ratsusukuisen hevosen luokkaa, joten se vaatii ratsastajalta aika paljon tukea ja opastusta.
Olen viimeksi ratsastanut Pahallatammalla joskus viime talvena, jolloin opettelimme sen kanssa eteen liikkumista, tahdin löytämistä, tasapainoa ja rentoutumista. Nyt se liikkuu liikaakin eteen, kiemurtelee, ylireagoi apuihin ja jännittyy. Niinpä työskentelimme melkein koko tunnin käynnissä, opettelimme kävelemään suoraan ja kääntymään vain annetuista avuista. Pahatamma on uppiniskaiselta ja kovalta vaikuttavasta luonteestaan huolimatta hyvin herkkä eläin, joka helposti ahdistuu sen mielestä liian voimakkaista avuista tai epätasapainoisesta istunnasta. Kun se alkoi luottaa istuntaani ja käsiini, se jaksoi myös kuunnella mitä asiaa minulla sille oli.
Lopputunnista haimme jogia, käyttäen pienimpiä mahdollisia eteenajavia apuja. Alussa se ryntäsi niistäkin liikkeelle kuin tykinkuula, mutta muutaman aitaapäin- ja yhdenohjanpysäytyksen jälkeen se hillitsi itsensä ja siirtyi pehmeästi hitaaseen raviin. Otimme samantien takaisin käyntiin, ennenkuin se ehti kiihdyttää vauhtia omatoimisesti. Sillä on harjoitusravissa korkea ja poukkoileva ravi, jossa istuminen ei ainakaan lännensatulassa ole mitenkään helppoa tai mukavaa. Niinpä se on jo ihan istunnan rentouden ja apujen selkeyden vuoksi saatava ravaamaan hitaammin. Lopussa se jaksoi keskittyä ihan siedettävään jogiin jopa kokonaisen kierroksen ajan.
Ajoittaisesta epätoivosta -sekä minun että sen omistajan- huolimatta uskon, että siitä tulee ajan kanssa ihan mukava ja turvallinen ratsuhevonen. Kilpakentille sillä ei välttämättä pääse ikinä, ellei se sitten joku päivä yllätä ja opi laukkaamaan tasapainossa ja kolmitahtisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti