Laukk… eikun ravia, eikun….
Mammahan oli menopelipäällä! Täti oli päättänyt (onneksi) edellisestä kerrasta lähes itsemurhan partaalle masentuneena laittaa hevolle satulan selkään, jotta kykenisi menemään muutakin askellajia kuin käyntiä. Alkukäynnissä ei vielä mitään hätää, toki tammamamman askellus oli pitkää ja reipasta, mutta niinhän se aina on. Mutta kun täti alkoi pyydellä tammalta kevyttä ravia, alkoi tapahtua. Tamma päätteli saavansa laukka-avut joten laukkaa siis. Tämä toistui muutaman kerran, jonka jälkeen täti heitti kannuksensa kentän laidalle. Sen jälkeen alkoi ravivaihdekin löytymään. Ilmeisesti tammamamma vain kertakaikkiaan oli niin menopäällä, että kannuksen kosketus kylkeen toimi sille sopivana tekosyynä vähän päästellä höyryjä.
Mitä siitä muuten tulee kun jäykkä täti ratsastaa jäykkää mammahevosta? En tiedä, mutta tunne oli vähän niin kuin sokea taluttaisi toista sokeaa ;) Tädin on ilmeisesti laitettava itsensä venyttely-vanuttelu-taivuttelukuurille, josko sitä hevostakin sitten joskus olisi helpompi taivutella.
Ja kyllä se tamma lopputunnista jo meni ihan säällistä jogiakin, pitkin ohjin ja rentona. Toivo elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti