Pollelassa on näin talvisaikaan hiljaista, koska hepat ovat lomalla. Inhoan niin kauheasti kylmää ja epämiellyttävää säätä, että en enää nykyään viitsi kiusata itseäni yrittämällä ratsastaa tavoitehakuisesti talvella. Hepat voivat mitä mainioimmin, ainakin omasta mielestään, kun ne saavat viettää parin kuukauden talviloman. Liikuskelemme maastossa silloin kun sää sallii, käväisemme ehkä pikaisesti ja lievän välinpitämättömästi kentällä muistelemassa two trackiä ja sidepassia.
Oman ratsastusmotivaation nostattamisessa tällainen tauko on loistava työkalu: odotan helmikuun aurinkoa ja sen lunta sulattavaa lämpöä malttamattomana. Mielessä pyörii jo Lempipojan tuleva valmennussuunnitelma ja Kauniinpojan ratsukoulutuksen aloittaminen. Mielikuvaratsastan päivittäin Lempipojalla, käyn läpi laukannostoapuja ja väistöjä. Mietin, miten saan sen pysähdykset terävämmiksi. Uskaltaisinko jo aloittaa spinnaamisen, vai odotanko vielä syksyyn, että tiedän varmasti sen pitävän kaikki 4 jalkaa lähellä maata. Lempipoika on hyvin orimainen, ja esittelee mielellään parhaita puoliaan, oli naisia läsnä tai ei. Olen toistaiseksi välttänyt turhaa provosoimista, kuten liikkeitä, joilla paino siirtyy voimakkaasti takaosalle. Asiassa ei olisi mitään hämminkiä, jos olisin kouluttamassa siitä este- tai kouluratsua, tällöin kokoamisaste saisi ajoittain ollakin korkea. Lännenhevosen kohdalla juttu on vähän toinen, sillä kokoamisaste on matalampi, eikä etuosan voimakas lyheneminen ole suotavaa. Jos hevosta ratsastaa voimakkaasti kooten, se kasvattaa paksut kaulalihakset, ja alkaa kantaa itseään hyvin kouluhevosmaisessa muodossa. Tällöin etuosan elastisuus kärsii, ja hevonen näyttää liikkuvan pitkillä ohjillakin koottuna. Ei hyvä. Tämän lisäksi länkkärissä ratsastajan ei ole tarkoitus kontrolloida hevosen liikkumista jatkuvalla ohjastuntumalla, vaan istunnalla. Kärjistetysti sanottuna: mitä vähemmällä suuhunkoskemisella pääsen hevosen kanssa, sen parempi lännenhevonen siitä tulee.
Lempipoika ei onneksi ainakaan toistaiseksi tunnu liian herkkänahkaiselta tai eteenpyrkivältä, mutta tilanne saattaa vielä muuttua, kun se on tottuneempi ratsastajaan. Kokemukseni mukaan monet aloitettavat hevoset ovat alkuvaiheessa rauhallisia, jopa laiskoja. Sitten, kun ne tottuvat ratsastajaan ja niiltä aletaan vaatia työntekoa, muuttuu asenne aivan päinvastaiseksi. Varsinkin jos ne ovat tottuneet pääsemään helpolla liian pitkään. Hyvän hevosenkouluttajan pitää tietää, missä vaiheessa siirtyä eteenpäin uusiin ja astetta vaativampiin tehtäviin. Alkuvaiheessa tehdyt mokat kun seuraavat pahimmassa tapauksessa mukana koko hevosen loppuiän. Onneksi on asiantuntijoita, joilta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. No, länkkäriosaajia on meillä Suomessa harvemmassa, mutta kyllä niitäkin löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti