Kognitiivisella etologialla höystettyjä kertomuksia hevostelun syvimmästä olemuksesta. Kirjoittaja seuraa useita eri tieteenaloja ja soveltaa niitä sekä hevosten että ratsastajien opetuksessa.

maanantaina, tammikuuta 31, 2005

Lempipoika 30-1-05

Ajattelin ensin juoksuttaa Lempparin liinassa, ja kavuta sitten hetkeksi selkään. Olen ratsastanut sillä viimeksi joskus syys-tai lokakuussa, joten ajattelin että olisi hyvä tarkistaa ennen selkään nousua, mikä on meininki. Kenttä oli liian liukas, joten yritin juoksuttaa sitä tarhassa. Ei siitäkään oikein mitään tullut, koska sielläkin oli lumen alla liukkaita jääläikkiä. Eihän siinä muu auttanut, kun nousta selkään ja lähteä pellolle kävelemään.

En ole ennen ollut Lempparin kanssa "maastossa" yksinään, kerran ollaan käyty kokeilemassa samalla pellolla sen emän seurassa, mutta eihän siitä silloin mitään tullut. Koko ajan piti pullistella ja olla isoa miestä. Niin, ja kerran käytiin viime kesänä hiekkatiellä kävelemässä taluttajan kanssa.

Lemppari talsi lumihangessa kuin juna, ja rentouttaakseni sitä (ja itseäni) lauleskelin sille kulkuset, kulkuset- biisiä. Se sovitti aika pian askeleensa kappaleeseen, ja siinä me sitten mentiin musiikin (jos sitä nyt musiikiksi voi sanoa) tahdissa, minä ja mun Lemppari. Ei kävelty kuin sellainen kilometri, koska lumihanki oli raskas kävellä ja hevonen ratsastettavana ekaa kertaa moneen kuukauteen. Takaisin tullessa nostin ravin, jonka Lemppari rikkoi laukalle. Annoin laukata pehmeällä kuolaintuntumalla, otin kiinni vain silloin kun yritti tehdä niitä hassuja hitaita oriloikkiaan. Siirtyi laukasta raviin pienellä pidätteellä ja ravista käyntiin pidätteellä ja "raviiin"- komennolla. Oli ihan samantien aivan rela, ja loppumatka käveltiin pitkähköin ohjin.

Ei kommentteja: