Kaunispoika oli oikein innoissaan, kun lähdimme tallista kentälle. Se on eläin, jolla on niin paljon toimintatarmoa ja energiaa, että sillä lämmittäisi ja valaisisi vaikka pienen kylän. Panin tyytyväisenä merkille, että se käveli oikein rentona (ollakseen KP) kentälle. Liinassa se oli aluksi todella vauhdikas, ja lensi häntä tötteröllä. Annoin sen purkaa energiaansa juoksemiseen ja vaihdoin suuntaa, kun se oli tarpeeksi rauhoittunut. Ei meinannut millään pysyä oikeassa kierroksessa, vaan yritti vaihtaa suuntaa jos herpaannuin hetkeksikin. Lopetettiin, kun se alkoi venyttää eteen- alas ja tempo oli jotakuinkin järkevä. KP:llä on ihan uskomattoman hyvä tasapaino, se ei liukastunut tai horjahtanut kertaakaan, vaikka pohja oli paikoitellen liukas ja sillä ei ole kenkiä. Itse asiassa sen laukka oli aika hauskan näköistä jänisloikkaa, se suorastaan istui kintereittensä päällä yrittäessään välttää liukastumista.
Juoksutuksen loputtua KP keksi, että ympäristössä voisi olla vaikka mitä kivaa tuijotettavaa. Niinpä laitoin sen seuraamaan ja väistämään minua, kun kävelin täysin ennalta arvaamattomia kiekuroita. Aina kun sen huomio siirtyi pois minusta, nyin tai ravistin liinaa kunnes sen huomio oli taas siirtynyt minuun. KP on ihan hirveän herkkä ympäristöstä tuleville ärsykkeille, joten sen kanssa saa koko ajan tehdä kaikenlaisia keskittymisharjoituksia. Sen yleisin asento on pää ylhäällä ja katse kaukaisuudessa, valmiina loikkaamaan sivuun ja karauttamaan karkuun. Jos sen pään pystyy pitämään alempana, sen koko vireystaso on matalampi ja sen kanssa työskentely on paljon helpompaa ja turvallisempaa. KP on herkkyydessään ja vaikeudessaan yksi liikkiksimmistä hevosista, mitä olen ikinä tavannut. Se pitää ihan hirveästi ihmisistä ja on kamalan kiltti, sitäpaitsi se on silmiä hivelevän kaunis. Eräs ystäväni sanoikin minulle, että KP:tä ei ole tehty ihmisen ratsuksi, vaan laukkaamaan arolla villinä ja vapaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti