Mielettömän upea ilma, joten lähdin Pikkutammalla maastoon HoitajaYkkösen ja Kiltintamman kanssa. Pikkutammalla on ratsastettu viimeksi joskus marras- joulukuun vaihteen tienoilla, joten arvelin sen olevan menokenkä ojossa. Tehtiin pitkä kävelylenkki maastossa, otettiin vain pari lyhyttä ravipätkää. Lumessa kahlaaminen oli kuitenkin sen verran raskasta, että oli parasta varoa rasittamasta polleja liikaa. Lihaskunto ei ole kummallakaan paras mahdollinen pitkän loman jäljiltä. Lopussa laukattiin pellolla lyhyt pätkä, Pikkutamma olisi mielellään päästellyt niin lujaa kuin jaloista lähtee, mutta ajattelin että parempi köpötellä näin aluksi. Tuli ihan issikkaratsastus- fiilis, koska hevonen oli pieni ja eteenpyrkivä ja kulki ravissa ja laukassa pää ylhäällä.
HoitajaYkkönen alkaa jatkossa ratsastaa enemmän Pikkutammaa, jotta minä pääsen keskittymään nuorempiin polleihin. Harmittaa luovuttaa PT kouluratsastukseen, koska se edistyi viime vuonna lännenratsastushommissa aika kivasti. Suurin ongelma tässä kahden lajin systeemissä on ulko- ohjan tuki. Länkkärissä hevosen pitäisi kyetä liikkumaan ilman ulko- ohjan tukea ja koota itsensä pelkällä istunnalla ja pohkeilla. Kouluratsastuksessa taas hevonen oppii luottamaan siihen, että ulko- ohja on työskennellessä aina päällä. Samoin olen huomannut, että valitettavasti herkkyys istunnalle ja pohkeille katoaa, ja hevosesta tulee helposti tahmea. Tämä on sinänsä aika yllättävää, koska kouluratsastuksen tarkoitushan on tuottaa keveitä, avuille herkkiä hevosia. Toisaalta lännenratsastuksen herkkyys ja kouluratsastuksen herkkyys poikkeavat toisistaan, ensimmäisessä haetaan pelkällä istunnalla toimivia, itsestään suorittavia ratsuja. Jälkimmäisessä lajissa taas suoritettavat tehtävät ovat hevoselle vaikeampia, ja ratsastajat käyttävät enemmän apuja hevosen liikkumisen kontrolloimiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti