Lempparin loma loppus

Piti tänään mennä töihin ja gradua vääntämään, mutta sitten Läikkiksen omistaja tuli tallille ja jäin suustani kiinni. Niinpä ajattelin katsoa, mitä Lempparille kuuluu, noin niinku ratsastusmielessä. Hyväähän sille, mikäs siinä pollen elellessä, kun on saanut lomailla parisen kuukautta. Juoksutin hetken aikaa selvittääkseni, onko orissa liikaa pomppua. Ihan cool oli, muutaman reippaan pukin heitti liinassa, mutta muuten oli oma ittensä. Sitten vaan selkään ja voilá, polle oli kuin eilen ratsastettu. No ei nyt ihan, mutta melkein.

Kenttä oli lumen alta paikoitellen liukas, joten otettiin ihan rauhallisesti ja tehtiin hommia käynnissä. En viitsinyt lähteä pilaamaan Lempparin hyvää itseluottamusta vaatimalla siltä jotain, missä se tuntee itsensä epävarmaksi. Yhden kerran se sai jonkinsorttisen yhdistetyn loikkimis- ynnä venkoilukohtauksen, todennäköisesti siksi että huomasi Kovanaaman poistuvan kentältä. Olisi kai halunnut mukaan. Kerran se kokeili, josko pääsisi kentältä pois peruuttamalla porttia kohti, mutta lopetti senkin pian kun en mennyt mukaan leikkiin. Olen hyvin tyytyväinen sen herkkyyteen avuille. Kun aloitin ratsastamaan sitä se oli aika tunnoton ja tuppasi päin apuja. Nyt se myötää oikein kauniisti ohjalle, ja asettuu sisäänpäin painolla ja ulkopohkeella käännettäessä kunhan sisäkäsi hieman nousee ylöspäin. Spiniavutkin näyttivät olevan vielä muistissa, vaikkei me mennäkään vielä kuin 2 askelta kerrallaan. Peruuttaminen sujui paremmin kuin syksyllä ja istunnalla pysäyttäminenkin toimi moitteettomasti. Siis nämä käynnissä ja -stä, kun en ravia tai laukkaa kokeillutkaan.

Vitsi se on kyllä lunki jätkä ollakseen rotuisensa ja ikäisensä, koulutustasosta nyt puhumattakaan. Toisaalta kun tiedän, miten helpolla rauhallisesta hevosesta saa torpeedon, ja ihan vahingossa vielä, niin en viitsisi niin kauheasti tuota sen kuuliutta vielä hehkuttaa. Saattaa olla, että vuoden päästä poika on ihan eri kaliiberia. Pikkutammahan oli aloittaessa tosi rauhallinen ja helppo, mutta kun se alkoi tottua ratsuna olemiseen, alkoivat myös mielenosoitukset. Mun oma vikahan se oli, että siinä vaiheessa kun mun olisi pitänyt viedä sitä jämäkästi eteenpäin, eteninkin omaa epävarmuuttani aivan liian hitaasti ja se saamarin luupää tottui siihen, ettei duunia tartte tehdä jos ei halua. Sitten kun piti tehdä jotain vähän vaivalloisempaa, meillä olikin jo täysi rähinä päällä. Rähinöinti vei siltä sekä itseluottamuksen että luottamuksen muhun, vaikka se aika kova tyyppi noin muuten onkin. Niitä luottamuksia nyt sitten tässä ollaan rakenneltu uudestaan viimeiset pari vuotta. No, oppia ikä kaikki. Mikään pakkohan mun ei ole toistaa samoja virheitä Lempparin kanssa. Toivottavasti.