Pikkutamma on parhaimmillaan loistava otus, mutta huonona päivänä lähes hengenvaarallinen. Niinpä mietin muutamaan kertaan, ennenkuin laitoin sen tunnille viime tiistaina. Juoksutin ja koeratsastin sen ennen tuntia, joten olin melko varma, että se käyttäytyy hyvin kyseisellä ratsastajalla. Ja hyvinhän kaikki menikin.
On aina mielenkiintoista nähdä oma polle jonkun toisen ratsastamana, samalla pääsee tarkkailemaan hevosen oppimia asioita sivustakatsojana. Kun pääasiassa ratsastelee itsekseen, saattaa vahingossa opettaa hevoselle jotain väärin. Ja kuten kaikki nuoria hevosia ratsastaneet hyvin tietävät, jonkun väärin opetetun liikkeen korjaaminen voi olla todella työlästä, joskus jopa mahdotonta.
Tällä kertaa huomasin, että PT:llä on taipumus spinnata oikealle väärin. Se siirsi vasemman etujalan oikean taakse, kun sen pitäisi astua etukautta ristiin. Jotkut ameriikanreinarit kyllä opettavat hevosensa spinnaamaan niin, että ulkojalka astuu sisäjalan viereen, eikä ristiin, koska sillä tavoin saa aikaiseksi erittäin pehmeän ja sujuvan, mutta vähän hitaamman spinin. Mutta että takakautta? Iiik...
Heti tilaisuuden tullen tarkistin homman maasta käsin ja nakitin Hoitaja1:n tarkkailemaan, kun ratsastin PT:a. Hän kyllä vakuutti, että olisi jo aiemmin huomauttanut, jos olisin spinnannut väärin. Onneksi kyse ei sitten lopulta ollutkaan muusta kuin liian kireästä ulko- ohjasta. Jos ratsastaja yrittää ohjilla pitää PT:n takapään "väkisin" paikoillaan, se siirtää painon hyvin takaosalle, mutta samalla lyhenee edestä liikaa ja spinnaa ulkojalka sisäkautta.
Itselläni on muutamia todella ärsyttäviä tapoja ja virheitä, jotka tuppaavat näkymään ratsastamissani hevosissa. PT on myös hevonen, jolla ratsastaminen kehittää helposti kaikenmaailman lisämaneereita. Pahimpia sellaisia ovat paniikkitakertumiset, kun se yhtäkkiä päättää singahtaa päinvastaiseen suuntaan kuin olin suunnitellut. PT on ollut yksi vaikeimpia hevosia, joita olen ratsastanut: se on pieni, pyöreä, lyhyt, sikanopea, notkea, sähäkkä, omapäinen, älykäs, yliherkkä ja kovasti täynnä itseään. Kesät se tuppaa kiekumaan kiimoissaan, syksyisin ja keväisin se saa tuulisella säällä selkänsä jumiin, jolloin se on ihan mahdoton ratsastaa. Mutta silloin kun se suostuu toimimaan, se on ihan uskomattoman hyvä. Yksikin onnistunut PT- kokemus kuukaudessa riittää pitämään addiktiota yllä, vaikka ne muut 10-20 kertaa olisivat painajaismaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti