Hevosmiesten aatelia

Kuva lainattu osoitteesta www.montyroberts.com

Pitkällisen empimisen jälkeen päätin sittenkin lähteä Ypäjälle katsomaan Monty Roberts Showta. Hyvä niin, sillä näytös oli loistava! Herra Roberts veti shown läpi vankan kokemuksen tuomalla rentoudella, käsitellen samaan aikaan sekä hevosta että hauskuuttaen yleisöä. Huumoripitoinen esiintyminen ei vähentänyt tippaakaan miehen vakuuttavuutta, sillä hevosten käsittely kävi sellaisella varmuudella, jota ei voi muuta kuin kadehtia. Ensimmäistä kertaa olin seuraamassa demoa, jossa hevosten käsittelijä pystyi etukäteen sanomaan, miten hevonen tulee reagoimaan seuraavaksi. Alla lyhyt selostus shown kulusta niille vähäosaisille, jotka eivät itse päässeet paikalle.


Kaksi ruunikkoa

Ensimmäinen hevonen oli 3-vuotias tamma, jolla oli 50% täykkäriverta takanaan. Hyvin kaunis ja herkkä, siro punaruunikko hevonen. Hevonen satuloitiin ja sitä ratsastettiin showssa ensimmäistä kertaa. Roberts juoksutti tammaa pyöröaitauksessa, kunnes hevonen oli valmis join uppiin ja follow uppiin, jonka jälkeen hevonen satuloitiin. Tähän meni kaikenkaikkiaan 15 minuuttia. Sen jälkeen hevosta juoksutettiin kahdella liinalla niin, että liinat oli kiinnitetty riimun sivurenkaisiin ja vedetty jalustimien lävitse. Kun hevonen oli saatu rauhoittumaan ja hyväksymään satula, noustiin sen selkään. Koko hommaan meni 25 minuttia.

Toinen hevonen oli nuori punaruunikko arabiori, jolla oli hiukkasen liian suuret luulot itsestään. Se tykkäsi sikailla julkisilla paikoilla ja purra taluttajaa. Parin niukahkon join/follow upin jälkeen hevonen säkitettiin oikein perusteellisesti muovihuiskalla, jonka jälkeen se seisoi kuin vanha lapanen keskellä pyöröä ja antoi Robertsin nostella kaikki jalat ja koskea mihin tahansa. Tähän kului noin 20 minuuttia, joten hän säkitteli siinä vielä kymmenisen minuuttia oria sateenvarjollekin.

Tässä vaiheessa pidettiin tauko. Tauon jälkeen Monty Roberts ilmaantui kehään cowboyhattu päässä. Ensimmäisen osion hän oli vetänyt se lähes tuotemerkiksi muodostunut "vanhojen setien lippis" päässä. Hatunvaihtoa Roberts kommentoi siten, että ensimmäisellä puoliskolla hän oli ollut kansainvälinen hevosmies, mutta nyt pyörössä onkin karjapaimen. Roberts veti esiin nipun cowboyhin liittyviä ennakkoluuloja, ja huomautti, että silti maailman parhaat hevosmiehet, Dorrancet sekä Ray Hunt, ovat olleet nimenomaan karjapaimenia. (Setien nimet saattoivat mennä suurelta yleisöltä ehkä hiukan ohi, mutta jokainen hevostaidoista kiinnostunut kyllä varmasti tietää, keistä oli puhe.) Hatusta vielä sen verran, että Roberts huomautti hänen päähineensä olevan hevosille täysin yhdentekevä asia, vain ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä hänellä on päässään.

Mahdoton ratsastaa ja kaksi lastausongelmaista

Tauon jälkeen pyöröön tuotiin kuvankaunis 12-vuotias tummanruunikko hevonen, rotua en tiedä, mutta se näytti kevyeltä puoliveriseltä tai trakehnerilta. Hevonen oli hengenvaarallinen ratsastaa, se ei päästänyt ratsastajaa selkään, kieltäytyi liikkumasta, nousi takajaloilleen, ei suostunut laukkaamaan oikealle tai lähti käsistä. Sillä oli mitä ilmeisimmin nippukaupalla huonoja kokemuksia ratsastajista, ja se oli ennen nykyistä omistajaansa kiertänyt vuoden, parin aikana kymmenellä eri omistajalla. Hevosesta suorastaan paistoi epäluulo ja pelko, mutta niiden alta myös suuri miellyttämisenhalu ja herkkyys. Tähän hevoseen Roberts käytti tunnin, koska sanoi, että hevonen on sen arvoinen. Join/follow uppien jälkeen hevonen satuloitiin, ja satulaan kiinnitettiin tekopohkeet. Hevosta juoksutettiin kahdella liinalla, kunnes se hyväksyi kylkiä vasten pompottavat pötköt. Niiden jälkeen lisättiin satulaan pieni antenni, jonka päässä oli muovisuikaleita. Taas juoksutusta, ja sitten antenni korvattiin "Anniella", haalarista kyhätyllä pönäkällä dummyllä, joka kiinnitettiin satulaan ja riimun ylempiin renkaisiin. (Tässä vaiheessa hihittelin itsekseni, koska Annie muistutti NIIN elävästi reining-ratsastajaa.) Vasta Annien jälkeen selkään laitettiin ratsastaja, joka istui siellä hyvin varovasti ettei olisi aiheuttanut hevoselle liikaa paineita ja sitäkautta antanut syytä panikoimiseen. Lopputuloksena hevonen, joka liikkui kaikissa askellajeissa ratsastaja selässään. Ylhäältä katsomosta nähtynä tämä oli ainoa hevonen, joka hikosi oman sessionsa aikana.

Loput kaksi hevosta olivat lastausongelmaisia. Pieni suomenhevostamma, jonka lastaaminen kesti normaalisti 2-3 tuntia ja vaati 3 miestä, sekä iso orlovilainen kimo, jota ei saanut traileriin millään keinoin. Orlovia oli käsitelty jo lauantaina, se oli ollut silloin demohevosena muiden ongelmien vuoksi. Suokki oli hommassa mukana ekaa kertaa, ja oli aluksi jotakuinkin täysin tunnoton paineelle. Hevoset otettiin pyörössä kuulolle join upin avulla, ja sen jälkeen niitä herkistettiin riimussa paineelle. Alussa hevoset laitettiin jätti-isoon traikkuun ja avuksi käytettiin pyörön elementtejä siirrettävinä seininä, sitten seinät poistettiin ja lopulta hevoset lastattiin normaalikokoiseen kahden hevosen traileriin. Molemmat hevoset saatiin koppiin muutaman sekunnin kuluessa siitä, kun Roberts totesi, että nyt hevonen on valmis lastattavaksi. Lopuksi omistajat lastasivat kerran hevoset itse.

Esityksen herättämiä mietteitä

Pyöröaitauskoulutus ja käytetyt tekniikat olivat jo ennestään tuttuja, mutta oli mahtavaa nähdä todella kokeneen ammattilaisen käyttävän niitä. Robertsin ajoitukset osuivat kohdalleen, ja hänen kykynsä lukea hevosta on loistava. Omaa työskentelyä ajatellen kyttäsin silmä tarkkana juuri näitä asioita ja nimenomaan sitä, kuinka pitkälle hän uskalsi päästää hevosen pakoreaktioon, ennen kuin poisti paineen. Minun onnekseni sunnuntaina käsitellyistä viidestä hevosesta kolme olivat erittäin herkkiä ja nopeita otuksia, hyvin samanlaisia kuin omat hevosenikin ovat.

Robertsin tekniikkaa on toisinaan moitittu pakoreaktioita hyödyntäväksi ja on/off-paineen käyttöä robustiksi tavaksi kommunikoida hevosten kanssa. Hän päästää hevosen pakoreaktion puolelle, josta se sitten reippaasti "pakkosiedätetään" pikamenetelmin takaisin rauhalliseen tilaan. Joidenkin kouluttajien mielestä pakoreaktioita tulisi välttää viimeiseen saakka, ettei hevonen liittäisi niitä oppimaansa. Mielestäni MR kuitenkin katsoi hyvinkin tarkkaan, kuinka paljon painetta kyseinen hevonen sillä hetkellä sietää eikä vienyt yhtään hevosta niin pitkälle, että rauhoittuminen olisi ollut mahdotonta. Pelokkaan tummanruunikon kohdalla hän mm. totesi, että hevonen rentoutetaan ravissa liinatyöskentelyllä ja jos se kiihtyy, se tulee siirtää käyntiin rauhoittumaan.

Oman kokemukseni mukaan joidenkin hevosten kanssa lievän pakoreaktion kautta työstäminen on parempi (tai helpompi?) keino. Jotkut supernopeasti reagoivat täysverityyppiset hevoset näyttävät pakoreaktioita (tai sitten niiden kaltaisia tietoisia liikesarjoja, en tiedä) erittäin herkästi ja todella pienistä ärsykkeistä. Jos sellaisen hevosen kanssa noteeraa jokaisen jäykistymisen ja hännänheilautuksen ja lähtee liian varovaisen asteittaisen paineenlisäyksen linjalle, ollaan pian tilanteessa, että hevonen onkin opettanut ihmisensä varomaan ihan kaikkea. Pakoreaktiothan ovat refleksejä, eli siis tiedostamattomia liikesarjoja, mutta tietyntyyppiset hevoset oppivat nopeasti ilmentämään niitä herkemmin ja herkemmin. Voi olla, että ne vain lukevat ihmistä liian hyvin, eli reagoivat kouluttajan tiedostamattomaan jäykistymiseen tms. siinä vaiheessa, kun lähestytään edellisen kerran ongelmakohtaa. Tai sitten ne matkivat niitä tietoisesti (minkä pitäisi teorioiden mukaan olla mahdotonta). En ole vielä keksinyt mistä käyttäytymismallista on oikeasti kyse, mutta todennäköisesti kyse on ihmisen reaktioiden lukemisesta. Nopeammin etenevässä koulutustilanteessa ihminenkään ei ehdi jännittyä ennen ongelmakohtaa, ja sen ohi päästään lievillä pakoreaktioilla, jotka sitten ajan myötä jäävät pois kun homma alkaa olla hevoselle tuttua.

Pakoreaktioiden onnistuneessa välttämisessä on pohjimmillaan kyse ajoituksesta ja kouluttajan taidoista, kokeneelle kouluttajalle nämä herkkikset eivät tietenkään ole mikään ongelma. Itse en kuitenkaan kykene sellaisten kanssa saavuttamaan edistymistä ilman oletetulle pakoreaktioalueelle viemistä, ja Robertsin konseptin tyyppinen "jokamiehen tekniikka" on helpompi hallita todellisessa koulutustilanteessa. On/off- paineen käyttö on hyvä hallita, vaikka muuten pääasiassa käyttäisikin asteittain lisääntyvää painetta. Toisinaan sattuu eteen hevonen, joka tarvitsee herätyksen kuunnellakseen ihmistä, ja tällöin "iso paine päälle - haluttu reaktio - paine kokonaan pois" on ihan toimiva ja mielestäni myös eettisesti hyväksyttävä ratkaisu. Mieluummin niin kuin liian varovaisin toimin yliherkistetty hevonen tai isoegoinen kaikkimullehetinyt-tyyppi, jota ei koskaan ole ravisteltu kunnolla alas maan pinnalle.

Ainoa asia, joka showsta jäi kaivelemaan, ei liittynyt mitenkään Monty Robertsiin vaan käytännön järjestelyihin, vessoja ja puffetin kassoja oli aivan liian vähän. Käytännössä puolen tunnin tauolla oli täysin mahdotonta ehtiä sekä vessaan että ruokaa jonottamaan, voi olla että osa jäi vaille kumpaakin. Onneksi olimme kaukaa viisaita ja ostimme salaatit jo ennen shown alkua. Ja kyllä, aion maksaa lipusta seuraavalla kerrallakin. Herra Roberts lupaili, että jatkoa olisi luvassa.