Lemppari viime kesänä.
Parisen viikkoa sitten meidän tallille muutti Kimotamma ja sen vuosikas orivarsa. Pariskunta tuupattiin Lempparin ja Kauniinpojan viereiseen tarhaan, koska se oli ainoa vapaana oleva sijoituspaikka. Uudet hepat saapuivat illalla, ja koska kaikki hepat ovat yötä ulkona, ramppasin koko seuraavan yön noin tunnin, puolentoista välein ulkona katsomassa, että kaikki on hyvin. Kaunispoika, joka on koko kevään ollut pomoasemassa, riehaantui aivan tyystin tulokkaista (varsinkin kun Kimotammalla oli vielä kiimanjämät päällä), ja jaksoi juosta mylvien ja rehvastellen läpi yön eestaas aidanviertä. Lemppari otti asiat rauhallisemmin, keuli pikkuisen, röhki varoittavaan sävyyn Kauniillepojalle ja suuntasi vähän väliä Kimotammaan intensiivisiä sänkykamarikatseita.
Kimotamman ilmestyminen herätti ilmeisestikin Lempparissa niin voimakkaan miehisyydentunteen, että poikien oli keskusteltava arvojärjestysjutut uusiksi. Diskussion tuloksena Kaunispoika on täynnä hampaanjälkiä ja Lempparin ego on multiploitunut vähintäänkin nelinkertaiseksi. Hyvinkasvatettuna poikana se on edelleenkin helppo käsitellä, mutta muiden hevosten läheisyys saa sen laskemaan tunkin maata kohti ja kasvamaan ainakin 10cm korkeutta.
Lauantaina otin härkää sarvista ja lähdin Lempparilla maastoon, kavereina erittäin tiineenä oleva Pikkutamma ratsastajineen. Puolentunnin "rauhallinen" kävelyreissu sisälsikin sitten kaikki mahdolliset ja tahattomat uimakoululiikkeet takapotkullisesta courbettesta levadeen, piffistä paffiin ja salamannopeista rollbackeistä sivulle liiraaviin avo-, vasta- ja sulkutaivutuksiin. Useimmiten äijämäisen röhkinnän säestyksellä. Otettiin ehkä 4 tai 5 puhdasta käyntiaskelta koko reissun aikana.
Kentällä Lemppari oli onneksi paljon rauhallisempi, kaikki muu kävi paitsi laukka. Laukannostokäsky tuntui olevan yhtä kuin kehoitus köyryselkäloikkaan suorin jaloin, joten totesin että tänään onkin sitten jo ihan oman turvallisuuden vuoksi ravipäivä.
Sunnuntaina taas selkään, ja Lempo oli aivan kuin eri hevonen. Kaikki askellajit oli ok, mitä nyt muutama megapukki laukassa. Mutta nehän vaan piristää, pitää silleen kivasti ratsastajan hereillä. Onneksi tiedän, että pukittelu vähenee mitä enemmän ratsastaa ja jossain vaiheessa se jää kokonaan pois. Ihan omaa syytänihän se on, kun en ehdi/viitsi ratsastaa pollea säännöllisesti. Muutenkaan en oikein jaksa pitää tuota pukittelua mitenkään isona asiana, meidän kaikki tammat ovat olleet aikamoisia peräpään heittelijöitä jossain vaiheessa uraansa. Kyllä siihen sakkiin pari loikkivaa ja pomppivaa oriakin mahtuu.
Pystyyn nouseminen sen sijaan on paljon pelottavampaa, niin monta kammottavaa selälleenkaatumisjuttua olen vuosien varrella kuullut tai nähnyt. Mikäs siinä jos joku 600-700 kiloinen puokki nousee takajaloilleen, sehän on itse niin painava, ettei 60-kiloisen ratsastajan lisäpaino juurikaan keikauta sitä suuntaan tai toiseen. 400-450 kiloa painava arabi on yleensä sen verran huteranoloinen keuliessaan ja keulakin nousee pystysuoraan sadasosasekunnissa, niin että ratsastajan pienikin horjahdus saattaa saada sen kaatumaan. Jos ei nyt selälleen, niin ainakin kyljelleen. Onneksi Lemppari on ainakin tähän päivään saakka harrastanut lähinnä sellaisia levaden korkuisia, hallitunhitaita keulimisia. Ja niitäkin hyvin harvoin.
Lauantaisesta maastolenkistä tuli elävästi mieleen eräs vaellusretki Unkarissa. Kärjessä nuori mies valkoisen lipizzaoriin selässä ja perässä kymmenkunta kikattavaa suomalaisnaista. Koko reissun ajan poika hyppyytti ja pompotti oritta, ilmeisesti tehdäkseen vaikutuksen perässä seuraavaan naislaumaan. Tallin pihalta lähdettiin ylämäkeen kiitolaukassa, että saatiin pihalla keulineista hevosista liika into pois. Muutkin laukkaosuudet vedettiin hervotonta kiitoa, ja kiipeilyosuudessa mentiin sellaisia mäkiä, että ainakin puolet retkelle osallistuneista naisista näkee niistä vieläkin painajaisia. Se oli pelottavan ihana maastolenkki, muistaakseni vain yksi tai kaksi asiakasta putosi hevosen selästä.
Jos kaikenmaailman extremelajeilla machoilevat miehet oikeasti tietäisivät, kuinka vaarallinen ja tapaturma-altis laji ratsastus voi oikeasti olla, niin tallithan pursuisivat cowboy- unelmiaan toteuttavia uroita. Tosin siihen extreme- tunnelmaan saattaisi olla hiukan vaikeaa päästä maneesissa laahustavilla ratsastuskoulun tahmakavioilla. Hmm... liikeidea. Jonkun pitäisi perustaa ratsastustalli Miehille. Talli Äijät Oy. Siellä olisi kaikkea kivaa ja vaarallista kuten esim. villihevosen kesyttämistä, hillitöntä kiitolaukkailua kaikkialla missä suinkin mahtuu laukan nostamaan, hervotonta kaahailua hevoskärryillä, umpipäissään ratsastamista ja vaikkapa pienoiskiväärillä ampumista hevosen selästä. Luonnollisestikin kaikki tallin ratsut olisivat oriita, ja tallilla pidettäisiin paria tammaa ihan vaan sen vuoksi, että saataisiin orhit lietsottua sopivan räväkkään mielentilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti