Eilinen HIHS-televisiointi pani muistelemaan niitä estekisoja, joita näytettiin telkkarissa kun olin lapsi. Sieltä piti aina poimia suosikkihevonen, joka useimmiten oli kimo. Ratsastajiin en kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota, yleensä siellä selässä kykki joku univormuun pukeutunut mieshenkilö. Hevoset olivat vielä 70-luvulla ja 80-luvun alussa sekalaisempaa sakkia verrattaessa näihin nykyjalostuksen tuottamiin kiveräkintereisiin vinttikoiriin, jotka alakaula pullollaan ryykivät esteeltä toiselle. Kauniiksi niitä ei voi edes kohteliaisuuden nimissä valehdella, mutta hyvä tavaton sentään, minkälaisia hyppykoneita!
HIHSissä olen käynyt aina silloin tällöin, yleensä lähinnä expo-alueen tarjonnan vuoksi. Estekilpailut eivät juurikaan kiinnosta, koska en ole esteratsastaja, enkä ymmärrä lajin hienouksia. Se pakollinen kouluratsastusosuuskin on yleensä osoittautunut pettymykseksi, joten en ole sen vuoksi viitsinyt maksaa kiskurihintaa lipusta. Messukeskuksen aikoina expo-alue oli parempi (tai ainakin yhtenäisempi), ja osastoilla myytiin ihan oikeasti spesiaalikamaa. Nykyään (tai siis kolme vuotta sitten, kun viimeksi kävin hississä) lähes joka osastolla myydään niitä samoja ruutusukkia, tummansinisiä loimia, perusraippoja ja Pikeurin takkeja. Minne ovat kadonneet ralliruudulliset pintelit, hauskanväriset talliloimet ja kiva krääsä? Messarin aikoina oli myös kiva istuskella baarissa viini- tai olutlasi kädessä ja seurata vieressä olevan verkka-alueen taåahtumia. Kun siirryttiin hjallishalliin, laitettiin verkka-alue piiloon ja myymälät hajautettiin kapeille ja ahtaille käytäville. Ei kiva, koska inhoan ruuhkia ja ihmismassoja. Pitää olla joku todella voimakas houkutin (ja vähintäänkin ilmaislippu), ennenkuin suostun änkeämään hikiseen tungokseen.
Säästän vähäiset roponi tänne, koska siellä on kokonainen hallillinen westerniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti