Meidän Pikkutamma on äärettömän sosiaalinen otus, joka tulee toimeen kaikkien muiden hevosten kanssa, riippumatta niiden asemasta laumahierarkiassa. Niinpä laitoimme sen Läikkäpollen kaveriksi pihattoon. Läikkis on vuotias tammavarsa, joka oli ennen meille tuloa ehtinyt asua syntymäpaikkansa lisäksi kahdella muulla tallilla. Läikkiksen ja PT:n välille syntyi nopeasti hyvin voimakas kiintymys, ja nyt ne ovat kuin emä ja varsa. Sosiaalisuudestaan huolimatta PT osaa olla ihan luontevasti välillä yksinkin, mutta Läikkis on aivan murheen murtama, jos sen uusi kaveri viedään pois.
Sunnuntaina pollet joutuivat olemaan erossa toisistaan muutaman tunnin, ja Läikkis sai sen aikaa olla muiden tammojen kanssa samalla laitumella. Kun hepat taas illalla laitettiin yhdessä pihattoon, Läikkis oli niin innoissaan parhaan kaverinsa tapaamisesta, että se nuoli PT:a kaulasta. Se liimautui PT:n pykälään niin tiiviisti, että PT:kin alkoi jo vähän ahdistaa moinen tunkeilu.
Aikoinaan, kun kaksi vanhinta tammaa, VT ja KT, olivat vieraassa tallissa vuokralaisena, nuorempi niistä kiintyi hyvin voimakkaasti samanikäiseen kaveriinsa. Kaveri kuitenkin katkaisi laitumella jalkansa ja se jouduttiin lopettamaan. KT oli monta kuukautta hyvin masentuneen oloinen, se oli niin apaattinen, että luulimme sen olevan sairas. Samoin PT menetti kaksivuotiaana varsakaverinsa, ja oli sen jälkeen hyvin pitkään muissa maailmoissa ja apaattinen. Joskus, kun VT ja KT ovat joutuneet olemaan pitkään erossa toisistaan, jälleennäkemisen riemua on hauska katsella. Ne laittavat kaulat kaarella ja nenänsieraimet vastakkain, höpöttävät toisilleen matalalla äänellä ja pyrähtävät yhtä aikaa joustavaan raviin. Sitten ne juoksevat palan matkaa rinnakkain, pysähtyvät ja höpöttävät taas toisilleen nenät vastakkain. Juoksevat taas, kääntyvät yhtä aikaa ja välillä pysähtyvät höpöttämään. Tätä kestää vartin verran, sitten mennään yhdessä syömään, samalle heinäkasalle tai ruohotuppaalle.
Ilmeisestikin nuorena solmituista ystävyyssuhteista muodostuu hyvin kiinteitä, ja hevoset kokevat kaverin menetyksen voimakkaasti. Kuinkakohan moni hevosen omistaja miettii tätä, kun vaihtaa hevosensa uuteen tallipaikkaan? Useimmiten ihmiset tekevät tallinvaihtopäätöksen sen perusteella, missä talli sijaitsee ja mikä on kuukausivuokra. Tai onko tallilla maneesi vai ei. Tai keitä muita ihmisiä tallilla liikkuu. Kaikki tekijöitä, jotka ovat hevosen kannalta merkityksettömiä. Entä sitten ne hevoset, joilta on viety mahdollisuus kaverisuhteiden solmimiseen, koska ne on aina tarhattu yksin, ja karsinassakin on kiinteät seinät niin että ne eivät pääse koskettelemaan muita hevosia? Hevosen laumavietti on todella voimakas, todennäköisesti paljon voimakkaampi kuin ihmisellä. Siitä huolimatta me tuomitsemme ne hyvin kevyin perustein elämään eristyssellissä, ilman ainuttakaan fyysistä kontaktia lajitovereihin. Kuinkahan moni meistä ihmisistä selviäisi täyspäisenä moisesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti