Hippoksessa oli hyvä artikkeli lännenratsastustunnista. Mukavinta oli, että siinä oli oivallettu juuri ne tärkeimmät syyt, miksi laji esim. mua kiinnostaa: selkeys, rauhallisuus, rentous ja jatkuva ajatteleminen. Tai sitten tunnin ope, Kirsi T. oli osannut välittää tuntilaisille juuri sen olennaisen. Mikä ei ole helppo tehtävä, kun aikaa on vain tunti, pari. Hauskin kohta jutussa oli, kun kirjoittaja aprikoi, vähentääkö lännenratsastuksen harrastaminen eteenpyrkimystä. No tietenkin vähentää, sehän sen juju onkin. Kun lajissa haetaan kyytiä, joka ratsastajasta tuntuu mukavalta, ei intopiukeana kahtasataa luukuttava polle ole yhtään kiva juttu.
Tästä tulikin mieleeni yleensä pelkästään länkkäriä harrastava kaverini, joka taannoin osallistui enkkutunnille kaverinsa hevosella. Polle laukkasi ratsastajan mielestä ihanaa, rentoa louppia, mutta ope kiljui, että lisää eteenpyrkimystä, pohjetta, pohjetta, pohjetta! Oli kuulemma tuntunut ihan tyhmältä kiusata kilttiä ja rauhallista hevosta sellaisella. Samoin erilaiset painoavut olivat aiheuttaneet ongelmia. Esim. laukannostossa paino sisäpuolelle ja nosto sisäjalalla oli tuntunut todella kummalliselta, kun me länkkärissä tehdään se paino ulkona ja ulkopohkeella. Heppa oli kuulemma punkenut koko ajan uralta sisään, koska kaverini ei ollut pitänyt sisäpohjetta aktiivisesti toiminnassa ja jatkuvaa ulko- ohjan tukea päällä (lue: roikkunut rystyset valkeina 15 cm lyhyessä ulko- ohjassa). Samoin ole enkkuope huutanut suoristamaan hevosen, koska se poikittaa. No totta mooses poikittaa, jos sitä ratsastetaan ulkopohkeella takapää alle, eli siis englanniksi hip over. Heponen oli kuulemma ollut myös aika raskas ratsastaa, minkälainen kokemus mullakin on enkkutyylipollukoista.
Länkkärissä sitä on tottunut siihen, että hevonen etenee ja toimii itsenäisesti, ratsastaja käyttää apuja vaan kun on tarvis. Sen jälkeen avut pois kokonaan, ja keskitytään istumaan niin, ettei olla hevosen tiellä. Lännenhevonen myötää hemmetin paljon herkemmin apuihin, koska sitä ei ole turrutettu jatkuvilla avuilla eikä se -siis ihannetilanteessa- punkea apua vastaan, vaan myötää automaattisesti. Toisaalta omien huomiotteni perusteella väittäisin, että monet länkkärihevoset ovat aika vinoja. Iso, painava ja korkea satula aiheuttaa sen, että ratsastajan on paljon hankalampi tuntea vinoutta. Alan kirjallisuudessa ei koko suoristamishommalle anneta samanlaista painoarvoa kuin kouluratsastuksessa, joka oikeastaan on pääasiassa hevosen suoristamista ja muokkaamista symmetriseksi. Siksi ratsastankin säännöllisesti (no, YRITÄN ratsastaa säännöllisesti) enkkusatulalla, että saan paremman kuvan siitä, miten suorassa/ vinossa hevonen kulkee. Eikä se tee pahaa istunnallekaan, siis se enkkusatulassa ratsastaminen. Varsinkin koulupenkissä istuminen on sikatehokasta, sen jälkeen kyllä nivuset soi ja reisilihakset laulaa. Noin niinku kuvainnollisesti.
Toi eteenpyrkimys on kyllä suuri ongelma, jos meinaa hevosesta monikäyttöpollea. Siis että kisaisi sekä westerniä että koulua. Ainakin omista hevosista olen huomannut, että on aika väärin vaatia niiltä sellaista työntöä ja lennokkuutta kuin mitä koulussa vaaditaan, jos ne muuten pääasiassa ratsastetaan niin, että matala ja lyhyehkö askel on in. Siis tottakai koulua voi mennä western- hevosella ja päinvastoin, en minä sitä, mutta jos haluaisi hevosen liikkuvan todella hyvin, koko kapasiteetillään. Yhdessä vaiheessa lueskelin liudan sh- tammojen kantakirjauslausuntoja, joiden seassa oli parin länkkärikoulutetun hevosen arvostelut. Hevoset olivat oikein mainioita lännenratsuja, joilla oli hyviä kilpailutuloksia monista eri luokista. Kantakirjauslausunnon mukaan ne kuitenkin olivat ihan kauheita olentoja, varsinkin ratsastaa. Niin varmaan jos koeratsastajien painoavut ja pohjeavut ovat olleet vastakkaiset kuin hevoselle opetetut. Ja arvostelulla "maahansidotut, lyhyet liikkeet" tarkoitettiin negatiivisia ominaisuuksia. Puhumattakaan "puutteellisesta eteenpyrkimyksestä", mikä ainakin näiden hevosten tapauksessa oli pitkällisen kouluttamisen tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti