Sunnuntaina selkäydyin 14. kertaa Pikkupuokin selkään. Humma oli vähän tepastelevaisella tuulella, mutta yksilön tuntien en niin hirveästi laittanut painoa asialle. PP on tepastelevaisenakin hiiiidas ja tankea.Kenttä oli ohuen lumikerroksen alta ikävästi koppurainen (väli- itsesyytös: ja kenen on syy, kenen? Kuka ei lanannut sitä ennen maan jäätymistä, kuka??), joten päätettiin Hoitaja1:n eli siis Talliorjan kanssa tehdä vain käyntihommeleita. Kaik män hienosti, tosin jarrut olivat kadonneet viime kerrasta, kunnes PP äkkäsi lumihangessa kirmailevan koiran. Siinä sitten koikkelehdittiin muutama hallitsematon pukkiloikka, kunnes PP hoksasi rauhoittua. Täytyy kyllä sanoa, että Pikkutamman pikaloikkapukkeihin tottuneena nuo PP:n avuttomat kehitelmät eivät tuntuneet yhtään missään. Ei tainnut takapuoli irrota satulasta kertaakaan. Hyvä, että oltiin tukevasti liinassa, en näet tiedä mihin saakka oltaisiin jouduttu ilman sitä: PP on relanakin aika tunnoton avuille, joten epäilen että paniikissa se ei olisi lotkauttanut korvaakaan mun tekemisille. Roodeon jälkeen tuijoteltiin tovi tappajakoiraa, jonka jälkeen jatkettiin taas harjoituksia tositarkoituksella. Tehtiin niitä onnettoman huonoja pysäytyksiä, muutamia peruutusaskelia ja jouhevahkoja suunnanvaihtoja. Harmittaa, ettei päästy ravaamaan, koska PPssä olisi kerrankin ollut ihan ilmaista puhtia tarjolla. Tarttee varmaan tehdä sen kanssa lisää myötäämisharjoituksia maasta käsin, kun selästä ei oikein onnistu. Tai siis onnistuu, mutta kovin hankalaa se tuntuu kuitenkin PPlle olevan.
Sunnuntai- iltana käväisin Valmentajan luona hakemassa uuden satulan. Se on 16 tuumainen close contact reiningsatula, kihisen innosta päästä kokeilemaan sitä Lempipojalle. Taitaa kuitenkin jäädä joululomaan saakka, koska seuraavat viikot ja viikonloput tulevat olemaan kiireisiä. Tuossa se nyt kuitenkin kököttää keittiöjakkaran päällä odottamassa öljykäsittelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti