Pikkupuokki edistyy

Pikkupuokin sisäänajo jatkuu pienen tauon jälkeen. Eilen oli vuorossa 13 ratsastuskerta, ja ekaa kertaa irti liinasta. Kuulostaa hitaalta etenemiseltä, mutta oikeastaan me ollaan oltu aika nopeita. Tai siis oltaisiin oltu jos oltaisiin ehditty häärätä sen kanssa useammin. Jokainen ratsastuskerta on kestänyt korkeintaan 15 minuuttia ja mennyt jotakuinkin niin, että ensin on hiukan kerrattu edellisen kerran juttuja, sitten otettu jotain uutta mukaan. Pitkät tauot ratsastamiskertojen välillä ovat aiheuttaneet sen, että ollaan jouduttu aika lailla varmistelemaan muistaako polle vielä edellisen kerran hommelit. Pahin mitä tässä vaiheessa voisi tehdä, olisi ahneuttaan tai hätäisyyttään säikäyttää tai hämmentää hevonen niin, että se alkaisi jännittää selkäännousua. Tähän saakka PP on ollut todella lunki tyyppi, eilinen liinasta irrottaminenkaan ei ollut sen mielestä mikään juttu. Odoteltiin tuota irrottamisjuttua siksikin niin kauan, että PP ymmärtäisi että sen tulee kuunnella selässä olijaa enemmän kuin maassa kävelijää.

Länkkärihevosen ja kouluratsun aloituksessa ei kai periaatteessa ole suurtakaan eroa, lännenhevosen kohdalla on vaan varmistettava paljon huolellisemmin että hevonen ei jännitä, kiihdy eikä menetä itseluottamustaan. Pitkin ohjin, pelkillä painoavuilla ratsastaminen ei jatkossa yksinkertaisesti tule onnistumaan jos hevonen kokee olonsa epämukavaksi tai on jossain vaiheessa koulutusta menettänyt itseluottamuksensa. Jotkut käyttävät mieluummin turruttamista, pakottamista ja alistamista, ja saavat niillä aikaiseksi rauhallisesti liikkuvan, sulkeutuneen hevosen, joka ei enää reagoi mihinkään mitä ympärillä tapahtuu. Helppo kisahevonen ehkä, mutta ei hevonen minun makuuni. Haluan mieluummin, että hevonen liikkuu aidon rennosti, suorittaa liikkeet vapaasta tahdostaan ja selviytyy pelottavista tilanteista sisäisen tasapainonsa avulla. Samasta syystä en hirveästi tykkää juoksuttaa hevosia pyöröaitauksessa pitkiä aikoja yhteen menoon. Käytän pyöröä kyllä, se on loistava apuväline, mutta aika säästeliäästi. Mieluumminkin näkisin sen paikkana kommunikaation ja yhteisymmärryksen rakentamiseen, enkä jonkinlaisena kidutuskammiona, jossa pollelta pomotetaan ja väsytetään sen oma tahto pois.

Takaisin Pikkupuokkiin ja sen koulutukseen. Tehtiin käännöksiä, harjoiteltiin ohjalle myötäämistä, pysähdyttiin, peruuteltiin pieniä pätkiä ja ravattiin lyhyitä rupeamia kevyessä ravissa. Vaikka opetankin hevoset kääntymään ensisijaisesti ratsastajan katseen ja ylävartalon liikkeen mukana, käytän silti alusta pitäen pohkeita. Niin ne oppivat kääntymään poispäin ulkopohkeesta ja asettumaan sisäpohkeen ympärille. Ulko- ja sisäpohkeet määrittelee istunta, eli se mihin suuntaan ratsastaja on hevosta oman kehonsa painolla viemässä. Uskoisin, että laukkaamaan päästään aikaisintaan ratsastuskerralla 20, ellei PP sitten ihan omatoimisesti päätä laukata jo aikaisemmin. Esim. Lempparin kanssa kävi juuri sillä tavoin, eli se nosti pyytämättä ravista laukan, niinpä lykkäsin kerkeästi sille laukka- avut päälle ja annoin mennä jonkin matkaa. Tässä vaiheessa koulutusta hepat*) ovat yleensä vielä niin epävarmoja, että hidastavat raviin tai jopa pysähtyvät pienellä pidätteellä tai pelkästä istunnan muutoksesta.

*) Puhun nyt tässä omista kokemuksistani, en yleisesti. Mulla on tähän mennessä ollut ratsastettavana vain herkkiä ja suhteellisen hyvin hanskassa olevia polleja, joten tämä ei välttämättä päde ollenkaan vahvatahtoiseen, jyräämään oppineeseen otukseen.

PP:n kanssa tavoitteena on saada se tämän syksyn aikana sellaiseen kuosiin, että Hoitaja1 pääsisi sillä muiden kanssa maastoon. Talvi olisi tarkoitus viettää harvakseltaan lähimetsiä ja peltoja koluten, totuttaa se tähän ratsuhommaan sille mielekkäällä tavalla. Keväällä, kun lumet sulavat kentältä ja kaikilla on kauhea ratsastusinto päällä, voidaankin sitten sujuvasti jatkaa kentällä työskentelyä hevosella, joka on rento ja innokas oppimaan.