Takana hevostelun kannalta onnistunut viikonloppu. Ratsastin Lempipoikaa molempina päivinä, ja se oli most ooossom evö. Vieläkin nipistelen itseäni, että onko totta vai ei. Vuosikausia vastentahtoisilla ja hankalilla tammoilla ratsastaneena en voi millään uskoa, että noin suuri mäihä on voinut käydäkin. Muikeutta lisää kakssataa prossaa se, että polle on oma kasvatti. Uumoilin kyllä aikoinaan astutuspäätöstä tehdessäni, että tamman ja oriin sukulinjojen perusteella voisi olla namia tiedossa, jos vaan alleelirekombinaatiot osuvat kohdalleen. Ja osuivathan ne, kerrankin. Hevoisella on hyvä pää(sisältä ja ulkoa), tarpeeksi massava, sopusuhtainen runko, riittävä luusto, rennot liikkeet, erinomainen ratsastettavuus ja luontainen kyky kantaa isseään matalassa muodossa. Nuo yllämainitut ominaisuudet korvaavat pari ärsyttävää rakennevirhettä sen verran hyvin, että poitsu on saanut pitää palleroisensa. Harvalla samanrotuisella on liikkeet tai pää luokkaa Lemppari, ja vielä harvemmalla ne on samoissa nahkoissa.
Jos täällä haisee, se ei ole omakehu vaan tyytyväisyyden mirhami mikä suitsuaa. Löyh löyh.
Lempparin erinomaisuutta lisää se, että vaikka en olisi ratsastanut sitä kuukauteen, se on aivan asiallinen kun kiipeän selkään. Vähän vino korkeintaan, mutta muuten kuin säännöllisesti ratsastettu. Mukavaksi sen tekee se, että jos haluan länkkäröidä sillä (kuten 99,9 prossasesti joo), se on pehmeä ja tasainen kuin nojatuoli. Jos taas haluan liikettä, niin sitähän löytyy. Lapa liikkuu ja takaosa työntää, niin että lantiossa tuntuu. Oikeastaan välillä vähän harmittaa, ettei se pääse esittämään parastaan westernissä. Tai siis joo, westernin kannalta kyllä, mutta kuinka moni sen päälle oikein Suomessa ymmärtää? Jospa vaikka haluaisin tarjota poitsua kantakirjaan, niin ei se orilautakunta kyllä lännenratsastetusta oriista hirveästi innostuisi. Kommentit olisivat luokkaa ”maahansidotut liikkeet, eteenpyrkimys puuttuu, etupainoinen*, ponnettomat askellajit”, ainakin sen perusteella, mitä olen lännenratsastettujen suokkien kantakirjauslausuntoja lukenut. Ne oli ihan hirveää luettavaa, ei siksi että hevoset olisivat olleet surkeita vaan siksi, että tuomarit olivat arvioineet ne enkkutyylin vaatimusten mukaisesti. Mikä tietenkin on oikein ja ymmärrettävää, koska suurin osa suomalaisesta ratsukasvatuksesta tähtää tuottamaan hyviä koulu- tai estehevosia. Muutaman lännenratsastajan vuoksi tuskin kannattaa perustaa esim. suokeille virallista LännenRatsu- jalostussuuntaa, mihin sitten kaikki laahustajat voitaisiin tunkea…
Lempparin naapurikarsinassa asuu Herra Appisruuna. Se on ystävällinen ja kiltti mutta aika macho tyyppi, ollut astuvana oriina vielä viime kaudella. Pojat nuuhkivat yleensä toisiaan kaltereiden välistä ja pöhisevät vaimeasti. Eilen ne laitettiin karsinoiden siivouksen ajaksi vastapäiselle puolelle, missä ei ole kaltereita ovissa. Pääsivät ekaa kertaa nuuhkimaan toistensa päitä ja kauloja. Siitä seurasi hirVEE puhina ja poh poh poh, mutta kaikessa kaveruudessa. Hypistelivät toisiaan huulista ja höpöttivät tohkeisina, korvat ystävällisesti hörössä ja silmissä raukea ilme. Homma näytti siltä, että saattaisivat jopa tulla toimeen samassa tarhassa, ainakin Lemppari (joka tarhailee ja laiduntaa Kauniinpojan kanssa samoissa aidoissa). Ruuna näytti olevan tapaamisen Pomohenkilö, ilmeisesti Lemppari tajusi että pallittomuus ei estä olemasta kurkoa tyyppiä.
* eikä se edes ole etupainoinen, mutta kun matala muoto hämää jos ei ole tottunut arvostelemaan matalalle koottuja hevosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti