Voi vanhaa tammaparkaa. Se on näes joutunut kisatreeniin. Läikkiksen Omistaja on lähdössä sillä mukaan kisoihin kuukauden päästä (mikäli polle saadaan edes jonkunlaiseen kuosiin ennen sitä). Vanhatamma on viettänyt koko talven auvoisia tätiratsunpäiviä, maastoillut ja köpötellyt kaula pitkänä ja takajalat kilsan jäljessä muusta konista. Kävin eilen selässä tsekkaamassa, mikä tilanne sen kanssa on ja täytyy kyllä sanoa, että on. Siis Tilanne.VT oli aivan tyrmistynyt ajatuksesta, että taivutettaessa etuosaa pitäisi myös takaosan astua samalle kaarelle.* Yritti livauttaa perspuolen ympyrän ulkopuolelle, ja ihan tavallinen suora urakin muistutti enemmän trigonometrisen funktion kuvaajaa kuin janaa. Pohkeet oli absolute no-no, samoin frouva tykkäsi reagoida ohjiin livauttamalla päätä kiukkuisesti ylöspäin. Pääongelmaa saatiin kuriin aika hyvin muutamalla tiukalla käytännönesimerkillä, mutta suoruuden ja venymisen kanssa (kuuliaisuudesta puhumattakaan) on kyllä puuhaa muutamaksi kuukaudeksi.
Positiivista kehitystäkin oli talven aikana tapahtunut, kiitos täti pahkeisen ja LO:n. Hilipannytkyä ei esiintynyt, ei edes silloin kuin VT vetäisi vähän isompaa meloonia nenään. Molemmat laukat nousivat erittäin hyvin, tosin vasemmassa vauhti ja asento oli kuin suoraan barrelrace- kisoista. Lopulta tunnin puskemisen, pistelyn, kiskomisen, nykimisen ja suostuttelutyyppisen ahistamisen jälkeen saatiin aikaiseksi paljon hikeä ja muutama todella hidas, kontrolloitu jogiaskel. Suoraan. Pää alhaalla. Tasaisessa tempossa.
Ens viikolla jatkan harjoituksia, sillä välin LO ratsastaa sillä muutaman kerran. Tavoitteena ihan oikeesti taipuva hevonen, joka EI tappele kuolaimia ja pohkeita vastaan, ja antaa ratsastajan päättää, mitä vauhtia mennään. Pelkäsin, että olen rumbauttanut vanhaa otusparkaa liian brutaalisti, mutta VT oli ratsastuksen jälkeen oikein tyynen ja levollisen näköinen. Nautti alahuuli lerpallaan pesusta ja ryysti päälle ämpärillisen kuohuvaa melassimehua.
*Tähän väliin täytyy tasapuolisuuden nimissä sanoa, että kyllä ne täditkin ovat VT:tä hyvin taivutelleet, mutta tyyliin ”tehtäiskö me nyt vähän tätä, jooko?” eikä kuten minä: ”Eteeeeen- mars. Kuolaintuella, mars. Taipukaaa vasemmalle, mars. Selityksiä ei kuunnella, tämä on armeija eikä mikään lepokoti”.
2 kommenttia:
Siis kää-äk, ootsä menny kiusaamaan meidän mammaa?? Brutaalia :-D
Tarkottaaks tää sitä että tädinkin pitää pikkuhiljaa kaivaa Asenne esiin jostain talvivarastosta ja pyyhkiä siitä pölyt? :-D
Joo. The Asenne. Ei kurkita mitä ympäristössä tapahtuu, ei vaaputa jogin ja harjoitusravin välillä, lingerryksestä ja hilpannytkystä saa välittömästi sanktion. Ja mitään muuta laukkaa me ei tunneta, kuin hiiidas, pyöreä ja pehmeä. Vaikka hampaat irvessä sitten. ;o)
VT toimi ihan siedettävästi niin kauan, kun Appisruuna oli kentällä, mutta heti kun rouva huomasi että ruuna poistuu, alkoi armoton pohkeidenvastustuspotkiminen ja niskojennakkelu. Kun rouvalle ei nyt sitten yhtäkkiä sopinutkaan, että mennään niinku ratsastaja haluaa. Vitsi mikä egomaani. Joutu kyllä huomauttamaan aika lujaan sävyyn, että haloo pahvipää, oot jo yli 20 ja osaat varmasti olla kentällä yksin...
Lähetä kommentti