Tillitys

= tilityksen ja nillityksen sekoitus

Siis ihan oikeesti, tsiisus, piru, jumbe ja kaikki muut! Voiko ratsastaminen olla tämän epäpalkitsevampaa?

*huokaus*

Ei vaan, ei ne kisat ihan noin huonosti menneet. Ekassa luokassa Pikkutamma käyttäytyi paremmin kuin koskaan aikaisemmin kisatilanteessa, laukat nousivat oikein ja heppa pysyi myös hanskassa. Kauhean jännittynyt se oli kaikissa askellajeissa, varsinkin käynti oli kamalaa. Mutta joka tapauksessa sen elämän paras kisasuoritus. Ilmeisesti siksi, että en verkannut sitä ollenkaan ja menin suoraan traikulta maneesiin, niin se ei ehtinyt kerätä kierroksia. Vanhatamma tuli samassa luokassa tokaksi, joten Läikkiksen Omistajalla oli naama erittäin hyvin kiillotetulla messingillä monta tuntia.

Toka luokka, pleasure open, oli vasta iltapäivällä, joten annettiin polleille niiden sima- annokset* ja vettä, ja laitettiin ne takaisin traikkuun syömään heinää. Siellä ne pönöttivät tyytyväisinä siihen saakka, kunnes satuloitiin ne uudestaan ja mentiin verkkaamaan tokaan luokkaan. Hevosia kuntoon laitettaessa huomattiin, että PTn vasen takavuohinen oli turvoksissa ja hiukan lämmin, mutta se ei kuitenkaan aristanut sitä eikä ontunut. Trailerissa oli pörrännyt joku amppari tai sellainen, joten arvelimme että se olisi pistänyt PT:a. VT toimi verkassa niin nätisti, että LO vain kävi kaikki askellajit läpi ja antoi hevosen olla rauhassa. PT oli paljon rauhattomampi kuin aamulla, ja Appisruunan saapuminen verkka- alueelle sai sen vielä enemmän tolaltaan. AR:n poistuminen ei kuitenkaan saanut sitä rauhoittumaan yhtään, vaan PT muuttui koko ajan hankalammaksi ja hankalammaksi.

Siinä vaiheessa, kun siirryttiin verkkaamaan maneesiin, PT oli jo ihan hysteerinen, eikä reagoinut pohkeisiin enää ollenkaan. Se vaan liukui hallitsemattomasti paikasta toiseen, ja yritti koko ajan paeta tilanteesta ryntäämällä eteenpäin. Mietin siinä vaiheessa, että ratsastanko suosiolla maneesista ulos, enkä osallistu koko luokkaan, mutta sitten pihiys** iski ja päätin ratsastaa. Koko luokka oli täydellinen katastrofi. Hevoset sinkoilivat laukassa hirveätä vauhtia ja muodostivat ohitsepääsemättömiä klimppejä. Ilmeisesti juuri sen vuoksi tuomari joutui laukkuuttamaan porukkaa normaalia pitempään, josta hevoset kuumenivat entisestään. VT meni aika lujaa, mutta ikivanhana ja kaiken kokeneena se pysyi rauhallisena ja mennä liihotteli omaa sisärataansa rentona. PT taas oli kaamea. Se oli niin paniikissa, että ainoa keino pitää se kasassa oli estää sitä ryntäämästä eteenpäin. Luokan lopussa lineuppiin tultaessa se oli jo niin hajalla, että pelkäsin sen ihan oikeasti kuolevan sydäriin tai johonkin. Sen sydän hakkasi niin lujaa, että tuntui että pohkeetkin heiluivat sykkeen tahdissa. Lineupissa seistiin melkein kiinni VTn kyljessä, jos sitä paikallaan tepastelua nyt seisomiseksi voi sanoa…

Syy panikointiin löytyi, kun riisuttiin polleilta varusteet pois: PTllä oli pienenpieni hankauma satulavyön reunan kohdalla oikeassa kyljessä. Niin pieni, että tunti satulan pois ottamisen jälkeen sitä ei enää edes löytynyt. Niin pieni, ettei average horse olisi edes huomannut koko lyöttymää. Mutta PT- parka on varmaan maailman kipuherkin hevonen, se menee ihan tolaltaan pienestäkin epämukavuudesta. Oli hei VÄHÄN huono omatunto, kun huomasin sen hankautuman. Pitäishän mun tietää, että kun se menee tuollaiseen tilaan, kyseessä on kipu eikä pelkää uuden tilanteen aiheuttama jännitys. Huono, huono, huono ihminen. Huono.

Seuraaviin kisoihin menen todennäköisesti Kiltillätammalla, koska en viitsi kiusata PT:a yhtään enempää. Itse asiassa päätin jo viime syksynä, että en enää edes yritä kilpailla sillä pariin vuoteen, mutta sitten jotenkin jotkut saivat puhuttua mut ympäri ja ajattelin kokeilla vielä kerran, josko se onnistuisi. Ja oikeastaanhan se onnistuikin, koska se eka luokka meni ihan hyvin. Ja PT käyttäytyi muuten oikein hyvin. Satuloinnin yms. aikana se seisoi ihan kuulisti trailerin perässä kiinni ja söi heinää verkosta. Autoja, jopa trailereita meni takaa ja välillä todellä läheltäkin, eivätkä ne häirinneet kumpaakaan meidän hevosista. Ajomatkan aikana traikussa oli aivan hiljaista, eivätkä hevoset olleet hikoilleet ollenkaan kummallakaan ajokerralla. PT myös suostui ekaa kertaa juomaan kisapaikalla, aikaisemmin se ei ole suostunut juomaan suurinpiirtein desiäkään, kun ollaan oltu pois kotoa. Niin että paljon positiivisiä asioitakin tapahtui, mutta jotenkin ne negatiiviset aina tuppaavat jäämään mieleen päällimmäiseksi. Tälle on muuten olemassa ihan evolutiivinen selityskin: virheet ja monet muut epämiellyttävät kokemukset olisivat voineet aiheuttaa kaukaisille hominidi- esi- isillemme hengenmenetyksen, joten niiden välttämiseksi tarvittiin mekanismi, joka jätti niistä erittäin voimakkaat muistijäljet. Muistissa olevat mokat puolestaan aiheuttavat voimakkaita ja epämiellyttäviä fyysisiä tuntemuksia, joita välttääkseen ihmiset (ja ne hominidit) pyrkivät suoriutumaan tehtävistä mahdollisimman virheettömästi. Vaikka nykyihminen ei enää kuolekaan siksi, että esim. vähän epäonnistuilee ratsastuskisoissa, niin elimistö väittää toisin ja siitä tuleekin yhtäkkiä maailman vakavin asia. (No, onneks on tää teoriapuoli hanskassa niin voi yrittää välttää noita atavistisia ylilyöntejä ;o)

Täti pahkeinen voikin sitten kertoa groomin näkemyksen päivästä, ja siitä, miten hevosia lastataan ihan guruna. Jos vaan ehtii ja viitsii.

* Desi melassisiirappia ämpäriin ja ämpäri täyteen vettä. Joskus me laitetaan sekaan elektrolyyttipulveria, mutta kisatilanteessa sen maku olisi voinut häiritä

** Luokkamaksu 15e, eihän nyt sellaista rahasummaa voi heittää hukkaan siksi että hevonen tuntuu hysteeriseltä, eihän??

Näin nätisti se pirun tamma kulkee kotona, kisoissa meininki onkin sitten vähän eri näköistä...