Kognitiivisella etologialla höystettyjä kertomuksia hevostelun syvimmästä olemuksesta. Kirjoittaja seuraa useita eri tieteenaloja ja soveltaa niitä sekä hevosten että ratsastajien opetuksessa.

torstaina, kesäkuuta 29, 2006

Kisaväsymystä

Kisat oli ja meni, ja nyt on sitten kauhea kisaväsymys päällä. Peräti kaksien kisojen ja yhteensä neljän luokan jälkeen. Huoah. Lauantaina olisi ollut seuraavat mahdolliset, mutta kun Vanhaherra muuttaa juuri sinä pänä meille asumaan niin ei päästä.

VH on muuttunut todella paljon siitä, minkälaisena me se marraskuussa ostettiin: ohuesta kirahvinkaulasta on tullut kaareva orikaula, entiset pyykkilautakyljet ovat nykyään sileät ja lihaksikkaat, notkolle painunut selkälinjakin on suoristunut työskentelemällä hankittujen selkälihasten ansiosta. VH:lla on käyty kouluvalmennuksessa ja valmentajalta on tullut hyvien neuvojen lisäksi kasapäin kehuja. Hänen mukaansa on todellinen harmi, että oria ei löydetty edes viisi vuotta sitten, koska jos se olisi nuorempi, siinä olisi ollut ainesta vaativiin luokkiin asti. Nyt se on jo niin vanha, että kisaamisesta tuskin enää tulee mitään. Sitä ratsastetaan siksi, että se pysyisi kunnossa ja tietenkin myös siksi, että saataisiin selville sen todellinen kapasiteetti. Vasta viiden, kuuden vuoden päästä tiedetään enemmän, kun sen hyvistä puhdasverisistä tammoista saadut jälkeläiset ovat kilpailuiässä. Hidasta puuhaa tämä hevosjalostus.

Niin, niistä kisoista. Olin molemmissa luokissa viimeinen hyväksytyn tuloksen saanut ratsukko. Kisat pidettiin ulkokentällä, mikä oli hieno juttu. Pikkutamma oli verkka- alueella ja muualla ihan ääliö, mutta suoritusten ajan se pysyi normaalia paremmin kasassa. Itseasiassa molemmat luokat menivät paremmin kuin koskaan aikaisemmin on mennyt. Plösössä se jopa myötäsi muutaman kerran rentoutuneena alas, ja kulki erittäin kauniissa rotutyypillisessä muodossa. Yleensä horsemanship- luokissa muut ratsukot jäävät kentän laitaan lineuppiin siksi aikaa, kun ratsukot suorittavat yksilö- osuutensa. Juuri tämän vuoksi olin ilmoittautunut kyseiseen luokkaan, ettei PTn tarvitsisi mennä kentälle yksin. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan tehty, vaan ratsukot poistuivat kentältä viereiselle verkka- alueelle. Onneksi se oli niin lähellä, että PT ei omasta mielestään ollut kentällä yksin, ja toimi ihan… tai no, melkein hyvin.

Sitä vaan taas ihmettelin, että minkä ihmeen vuoksi kisat pidettiin kääpiökokoisella kentällä kun tilaa olisi ollut? Reiningissä kentän pitäisi olla suurinpiirtein kokoa 30 x 60m, jotta koko hommassa olisi mitään järkeä. Kuinka ihmeessä voi jollain noin 20m leveällä kentällä laukata ison ja nopean laukkaympyrän, kysyn vaan? Sama ongelma on useimmissa maneesikisoissa, koska maneesit ovat yleensä aivan liian ahtaita reiningiin. Sitten siitä tulee sellaista hemmetin kökkimisreininkiä, missä isot ja nopeat laukkaympyrät eivät mitenkään eroa pienistä ja hitaista. Samoin jäävät rundownit, rollbackit ja slidestopit ihan kämäsiksi, kun ei ole tilaa kiihdyttää, kääntyä tai liukua. Puhumattakaan laukanvaihdoista pääty- ympyröiden keskellä: kentällä pitäisi aivan ehdottomasti olla tilaa hevosen suoristamiseen ennen laukan- ja suunnanvaihtoa. Vauhtia pitää olla, tai ainakin mahdollisuus siihen. Vai ajattelevatko kilpailun järjestäjät, että ratsastajilla eivät pysy hevoset käsissä isommilla plaaneilla? Sitten ei mun mielestä pitäis kisoihin tullakaan, jos ei hevonen ole hanskassa. PT esim. on kaikinpuolin hankala hevonen, mutta käsistä se ei lähde. Se tietää varsin hyvin, että kaikki ryöstämisyritykset päätyvät poikkeuksetta johonkin ikävään, kuten esim. kyykytyslaukkaan tai perkeleenmoiseen kokoamiseen ja rimpanpullaan.

No, onneksi tämä kenttäkoko ei ole mulle mikään akuutti ongelma, koska en vielä kisaa reiningiä. PT on kuitenkin koulutettu reininkiin, tässä vaan odotellaan että sen pää kestäisi yksinoloa ja nopeaa laukkaa. Tällä hetkellä kentän kokoa todellisempi ongelma on huonot kentänpohjat. Kisoissa voi joutua verkkaamaan tai suorittamaan vaikka minkälaisilla kammoalustoilla. Useimmat maneesit ovat pohjaltaan aivan kivikovia, ja ulkokentillä taas pohja usein ikäänkuin aaltoilee irtohiekan alla. Tämä on asia, johon tallinpitäjät voisivat kyllä kiinnittää hiukan enemmän huomiota. On aika epäreilua hevosta kohtaan vaatia tasaista suoritusta, jos alustassa on ylä- ja alamäkiä tai upottavia hetteikköjä. Puhumattakaan siitä, mitä huonot alustat pitemmän päälle tekevät hevosen jaloille. Ei mikään ihme, että jalkavaivaisia hevosia on niin paljon.

Ei kommentteja: