ADHD-hevosia

Olen koko syksyn hokenut itselleni, että joululomalla sitten. No nyt se loma sitten on, ollut jo monta päivää, enkä vieläkään ole päässyt vauhtiin. Hevostelussa siis. Omat ratsastettavat ovat lojuneet ja lihoneet tarhassa koko syksyn, viimeksi taisin olla hevosen selässä syyskuussa. Pikkutammalla on sentään käynyt vuokraajia, mutta oripojat ovat olleet aivan heitteillä.

Lempipoikaa ei lomailu hetkauta suuntaan eikä toiseen, se on aina samanlainen itsevarma ja rauhallinen jässikkä, mutta Kaunispoika on ihan mahdottomassa tilassa. Se ei osaa enää edes kävellä tarhasta sisään puhisematta ja toikkaroimatta häntä tötteröllä, tuntuu kuin riimunnarun toisessa päässä olisi kaksivuotias, täysin käsittelemätön varsa. Kunnianhimoisena suunnitelmana oli ratsastaa se "sisään" tämän loman aikana, mutta näköjään lehmätkin lentävät ennen kuin saan siitä hevosesta muokattua edes välttävän ratsun. Kaunispoika on sillä tavalla ärsyttävä olento, että sille pitää opettaa aina kaikki asiat uudestaan, jos niissä on ollut taukoa. Nuorena poikana se saattoi seistä tarhan sähkölangan vieressä ja kokeilla minuutin välein, satoja kertoja päivässä, vieläkö siinä kulkee virtaa. Joskus kun oli ollut tilanne, että akusta oli loppunut virta, joten asia piti tarkistaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Jokasyksyinen loimittamisen aloittaminen on aina yhtä ihmeellistä ja pelottavaa, ja vaatii loimittajalta parin viikon ajan buddhan kärsivällisyyttä. Satulointi ja satulan kantaminen on jostain kumman syystä mennyt aika hyvin jakeluun, aiheuttaa ainoastaan eestaas soutamista ja selän notkistelua, ja selkäänkin kyllä pääsee (kunhan nousee oikealta puolelta), mutta selästä alas tuleminen on aina jotain ihme taiteilua rodeon ja vikellysliikkeiden väliltä. Edellisellä kerralla, kun olin KP:n selässä, jouduin keikkumaan siellä suunnitellun viiden minuutin sijasta yli puoli tuntia, koska hevonen meni aina ihan tolaltaan kun lopetimme liikkumisen, enkä voinut laskeutua peloissaan olevan hevosen selästä alas.

Pitkän tauon vuoksi joudun aloittamaan sen kanssa ihan aakkosten alkupäästä eli siitä, että saan kiinnitettyä sen huomion itseeni. Pyöröaitaus on näppärä väline siihen, ja se onkin ainoa paikka missä KP rauhoittuu, rentoutuu ja muuttuu ADHD-hevosesta normaalihevoseksi. Sillä tuntuu normaalitilassa olevan koko ajan kaikki aistikanavat apposen avoinna, niin että sen koko keskittymiskyky menee ympäristön ärsykkeiden havainnointiin ja niihin reagointiin. Kun siltä pyytää huomiota, se antaa sitä kuuliaisesti noin sekunnin sadasosan ajan, jonka jälkeen periskooppimainen kuikuilu alkaa taas. Pysty ja pitkä kaula ei yhtään helpota asiaa taluttajan kannalta. Paras keino saada se rauhoittumaan ja kuuntelemaan ihmistä taluttaessa onkin ollut sen pään asennon madaltaminen. Pyörössä se madaltaa ryhtiään omatoimisesti, unohtaa ympäristön ja keskittyy kerrankin ihmiseen ja työskentelyyn. Vielä kun olisi umpiseinäinen aitaus, mutta kyllä tämä "läpinäkyväkin" toimii.

Erään tutun kasvattama arabiruuna oli aloitettu kolmevuotiaana Ypäjällä. Sitä oli siellä ratsastettu kuukauden ajan silmälaput päässä ja kaksi avustajaakin oli tarvittu koko koulutuksen keston ajan. Kyseinen hevonen ei mielestäni ole todellakaan mikään viiripää, vaan ihan tavallinen rotunsa edustaja, joten tuo kyllä kuulosti lähinnä hätävarjelun liioittelulta. Mitäköhän ne siellä tekisivät, jos veisin Kauniinpojan sinne koulutettavaksi? Se varmaan lähetettäisiin viikon kuluttua maitojunalla takaisin kotiin mukanaan lappu, jossa lukisi "täyshullu, ehdotetaan lopetettavaksi turvallisuussyistä". Toisissa verilinjoissa, varsinkin niissä joissa on paljon laukkahevosia, on normaalia enemmän puhtia. Näyttelykasvatus taas tuntuu lisäävän tiettyjen pakoreaktioiden esiintymistä (koska ne saavat hevosen esiintymään kehässä tulisemmin). Kun nämä ominaisuudet yhdistyvät samassa yksilössä, niin avot.



Jenkit ovat ratkaisseet dilemman kasvattamalla halter- ja performancehevosia erikseen. Suorituslinjojen tärkeimmät ominaisuudet ovat helppo koulutettavuus, hyvät liikkeet ja park-hevosilla mieluusti myös iso koko. Show- hevosten ei tarvitse muuta kuin olla äärimmäisen tyypikkäitä ja liikkua kauniisti, ratsastettavuudesta viis. Näyttelylinjaisten hevosten käyttöominaisuudet ovat pahimmillaan sitä luokkaa, että selkään ei ole asiaa. Rodun ongelmana on jo vuosia ollut huono maine vaarallisina ja hankalina ratsuina, eikä sellaisten tahallinen kasvattaminen ainakaan paranna tilannetta millään tavalla. Amerikassa tehtiin muutama vuosi sitten suuri kyselytutkimus, jossa udeltiin alan ammattilaisten (tallinpitäjät, valmentajat, kengittäjät, eläinlääkärit ym.) mielipidettä eri rotuisista hevosista. Arabihevosia pidettiin hankalina kouluttaa ja käsitellä, huonoina keskittymään ja niillä sanottiin olevan heikko työmoraali. Erittäin totta. Ne oppivat nopeasti, mutta tekevät vain sen minkä itse haluavat. Ovat ihan helppoja käsitellä, kunhan muistaa käyttää silkkihansikkaita, liikkua eläkeläisten tai ji- ryhmän vetäjän nopeudella ja supattaa mahdollisimman pienellä äänellä. Keskittyvät kyllä, kunhan häiriötekijöitä (mikä tahansa normaalista poikkeava asia) ei esiinny. Työmoraaliakin kyllä löytyy, mutta se vaan on heikompi kuin boheemisuudellaan kerskailevalla, viinaan menevällä runoilijalla.