Onko epäeettisyyden lisääntyminen välttämätön seuraus tason noususta?

Vielä 10 vuotta sitten luonnollinen hevostaito ja länkkäri miellettiin Suomessa melkein samaksi lajiksi. Nykyään löytyy paljon sellaisia harrastajia, jotka mieltävät itsensä pääsääntöisesti lännenratsastuksen harrastajiksi eivätkä juurikaan ole kiinnostuneita hevoskuiskutteluista ja narunpyörittelystä. Kisaaminen ja kisoissa pärjääminen koetaan hyvin tärkeäksi, ja valmennuksissa käydään ihan tosimielellä. Quarter-hevonen tai muu lännensukuinen on tietenkin must, jos haluaa harrastaa tuloshakuisesti.

Kilpailijoiden tason noustessa kilpailu myös kiristyy, ja tosissaan harrastavat erottuvat harrastelijoista. Reiningiä pidetään kuningaslajina, jota jokaisen tosiharrastajan on tietenkin harrastettava. Muut luokathan ovat lähinnä tarkoitettu reinarien lämmittelytilaisuuksiksi ja tätiratsastajien rusettiralliksi. Jokainen itseään kunnioittava ratsastaja käy ulkomaisten valmentajien opissa, joita tällä hetkellä ramppaa Suomessa lähes ylitarjontaan saakka.

Reining on maailmalla kova laji. Sitä harrastavat isot miehet ja palkintomassi on messevä: Jenkeissä 3-vuotisfuturityjen rahapalkinnot ovat valtavat, ja jos alle sattuu mahdottoman hyvä hevonen, se saattaa pärjätä sekä NHRA:n reining- että NRCHA:n snaffle bit- futurityssä. Niinpä hevosista irrotetaan maksimisuoritukset ulos jo 3-vuotiaina, koska jos futurityissä pärjää hyvin, on hevosen maine taattu siitoseläimenä ja valmentaja saa roppakaupalla kunniaa, joka on yhtä kuin tulevaisuuden asiakkaita huippuhevosineen.

Saksassa järjestetään omat futuritynsä, joihin osa Suomessa vierailevista valmentajista osallistuu. Kilpailu on kovaa, ja valmennuskeinot toisinaan kaukana luonnollisesta hevostaidosta. Voimakeinoja ei kaihdeta, jos niillä saadaan hevonen parempaan kisakuosiin. Lisäksi Manner-Euroopassa on totuttu pitämään kisahevosia sisällä tallissa, ulos ne pääsevät vain päivittäiseen treeniinsä. Ruokinta voi joillain talleilla olla vahvasti väkirehupainotteista, heinää annostellaan vain minimimäärä.

Reining ei suinkaan ole ainoa laji, jossa menetelmät keikkuvat eettisen ja epäeettisen rajalla, yhtälailla pleasureluokissa (pleasure, trail, horsemanship, western riding) tehdään lähes mitä tahansa voiton eteen: hevosten valmennuksessa voidaan käyttää radikaaleja apuvälineitä pään asennon madaltamiseksi ja vauhdin hiljentämiseksi, häntähermo joko puudutetaan ennen kilpailuja tai katkaistaan kokonaan, että saadaan hevonen kantamaan häntäänsä matalalla ja heilumatta. Rauhoittavia aineita käytetään, koska kiinnijäämisen riski on olematon.

Yleisestikin meno lajin huipulla muistuttaa menetelmiltään ja tavoitteiltaan enemmän ravi- tai laukkaurheilua kuin vaikka kouluratsastusta, johon meillä on jokseenkin typerästi reiningiä verrattu: hevosten huippusuoritukset halutaan mahdollisimman nuorena, vammautumisen riski on korkea ja hevosten kierto nopeaa. Vertaus kertoo lähinnä sanojan ajattelemattomuudesta tai sitten totaalisesta tietämättömyydestä mitä tulee kouluratsastuksen tavoitteisiin ja vaatimuksiin, koulutusmenetelmiin ja kouluhevosen kilpailuiän pituuteen.

Myös hevosten jalostus ja kasvatus on ravi- ja laukkaurheilun tavoin täysin markkinavoimien säädeltävissä. AQHA:lla, APHA:lla tai Appaloosa Horse Clubilla ei ole virallisia jalostusohjelmia eri käyttölinjoille (vt. esim. KWPN, saksalaiset pv-kantakirjat, FWB-hevonen), oritestejä röntgenkuvineen ja terveystarkastuksineen tai juuri muitakaan terveyteen liittyviä rajoituksia. Herdaan, HYPPiin ja GBEDiin reagoitiin järjestöjen taholta vasta, kun ongelmien piilottelu muuttui niiden määrän vuoksi mahdottomaksi. Quarterilla on erittäin kyseenalainen maine huonojalkaisena ja huonokavioisena rotuna. Vähemmän yllätten samasta ongelmasta kärsivät juuri englantilainen täysverihevonen ja lämminveriravurit.

Edelleenkin moni lajia aloitteleva haluaa oppia lännenratsastusta siksi, että se on hevoslähtöisempää ja luonnonmukaisempaa kuin englantilainen tyyli. Ristiriita potentiaalisten uusien harrastajien ja lajin syväharrastajien päämäärien välillä kasvaa koko ajan. Hyvänä esimerkkinä tästä on viimevuoden SM-kisojen katsomossa kuultu paheksuvansävyinen keskustelu joidenkin kilpailijoiden lämmittelytyylistä, katsomosta näkien se oli erittäin kaukana luonnollisesta hevostaidosta, tai hevostaidosta ylipäätään. Koin olevani pahasti puun ja kuoren välissä yrittäessäni selittää joillekin järkyttyneille katsojille, miksi ratsastaja potki hevosta kannuksilla ja samaan aikaan repi kankikuolaimilla suusta ”motivoidessaan” ratsuaan parempaan suoritukseen. En usko, että selitykseksi riitti valmennustyyli ja motivoinnin tarve.

Saattaa olla, että tulevaisuudessa tason noustessa luonnollisia menetelmiä käyttäviä ratsastajia ei enää juurikaan näy kilpailuissa, paitsi ehkä siellä tilastojen häntäpäässä. Monet ihmiset valitsevat valmentajansa kilpailumenestyksen perusteella, joten niillä rumemmilla menetelmillä voi olla paremmat mahdollisuudet levitä harrastajien keskuuteen. Suurimpana riskiryhmänä pidän nuoria ratsastajia, joiden oma arvostelukyky ja ymmärrys hevosesta eläimenä ei ole vielä aikuisen ihmisen tasolla, ja joille valmentaja voi olla suurikin auktoriteetti.

Onneksi ei vielä sentään olla tuossa jamassa, meillä on useita kauniisti ratsastavia kilpailijoita siellä huipulla. Mutta suuntaus on ollut nähtävissä jo useamman vuoden ajan, peli on raa’istumaan päin.