Pyörähdettiin pieni maastolenkki Hoitaja1:n ja Kiltintamman kanssa ilman satulaa. Ei menty ollenkaan autotielle, vaan kahlattiin käynnissä ja ravissa lumisella metsätiellä ja hiekkakuopalla. Laitettiin kuitenkin otsalamput päähän ja vikkuvat punaiset valot käsivarteen, lähinnä siltä varalta että kohdattaisiin moottorikelkkailijoita. Hoitaja1 joutui viime talvena todella vaaralliseen tilanteeseen aivan pihamme viereisessä metsikössä, koska hänellä ei ollut minkäänlaista valoa mukanaan. Joku oli iltapimeässä kokeilemassa kelkkaansa, ja tottakai kuvitteli olevansa liikenteessä yksinään. Oli kuulemma sujahtanut todella läheltä ohi, eikä ilmeisesti edes huomannut meinanneensa kolaroida hevosen kanssa. Sen jälkeen ollaan aika visusti pidetty heijastimia ja vilkkuvaloja pimeässä.
Lunta oli aika paljon, ajoittain hevoset joutuivat oikein tekemään töitä päästäkseen eteenpäin. Tuuli oli aika kylmä, mutta satulattoman hevosen selässä on lämmin istua. Ja pehmeä. Vanhatamma on kuin ruskealla karvalla päällystetty liikkuva sohvatuoli, jonka kyyti on miellyttävän tasaista ja luotettavaa. Nuorempien hevosten kanssa saa aina olla varuillaan sivuloikkien ja muiden asiaankuulumattomien tempausten varalta, joten en niin hirveän usein leiki hengelläni ja ratsasta niillä ilman satulaa. Vanhantamman kanssa ei välttämättä tarvita edes suitsia, maastossa pärjää riimulla ja riimunnarulla, kentällä voi mennä pelkällä kaulanarulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti