Käytiin taas Hoitaja1:n kanssa pikamaastoilemassa pimeässä ilman satulaa. Olikin luksusta tulla siivottuun talliin, missä odotti hevonen valmiiksi "satuloituna". Kyseinen termi piti tässä tapauksessa sisällään villaloimitetun ja riimuun puetun eläimen. Maanantaina ei liukkaiden housujen ja liukkaan hevosenkarvan välissä ollut mitään karhennetta, mikä aiheutti muutamia oho- tilanteita. Siksi se villaloimi sinne väliin. Tällä kertaa Hoitaja1 ehti napata sidepullit omalle ratsulleen, joten hän oli armeliaasti virittänyt Vanhalletamman nahkariimuun kaksi riimunnarua ohjiksi.
Vanhassa Karvasäkissä oli aika paljon meininkiä, joten ravattiin ja laukattiin kaikki sellaiset pätkät joissa oli sopiva pohja. Me laukkasimme, VT ja minä, mutta Hoitaja1 ja Kilttitamma tulivat tikittävää poniravia perässä. KT on ihan onneton syvässä lumessa, se ei oikein osaa sijoittaa tikkujalkojaan sopiviin paikkoihin, vaan huojuu ja pykii kuin lannehalvautunut humalainen.
VT on aina kovin innoissaan, jos se huomaa että ollaan lähdössä maastoon ilman satulaa ja kuolaimia. Ne ovat kaksi asiaa, jotka saisi sen mielestä poistaa maailmasta vaikka kokonaan. Se "pukee itse" kuolaimettomat suitset päähänsä ja katselee sitten karsinan oviaukosta malttamattomana, että joko mennään, joko? Nousen sen selkään aina samasta paikasta, ison kiven päältä (silloin kun satula puuttuu), ja se seisoo kuin paikoilleen juurtunut täsmälleen oikeassa paikassa, kunnes olen päässyt selkään. Normaalisti se ei tosiaankaan ole niin lenseä, vaan saattaa aivan viime sekunneilla siirtyä ne kriittiset 20cm, eli että jalka ei millään yletä selän yli. Kuolaimet kun jättää pois, niin yhteistyökykyä löytyy. Johtuu varmaan siitä, että useimmiten satulatta ja kuolaimitta ratsastaminen on sellaista rentoa köpöttelyä. Se on oppinut, että silloin ei tehdä töitä, ainakaan kovin rankasti.
Tänään oli paljon kylmempää kuin maanantaina, ja varsinkin alussa tuntui siltä että äkkiä takaisin sisään, hyi olkoon. Ekan ravipätkän jälkeen alkoi veri kiertää raajoissa ja laukkaaminen lämmitti oikein tosissaan.
Lottovoitto auttaisi kyllä kovasti, meinaan maneesinhankinnassa. Ratsastaminen tässä ilmastossa talvisin on pääsääntöisesti tuskallista, joskus harvemmin siedettävää. Vaikeaa se on varsinkin silloin, jos yrittää olla Kelpo Ratsastaja ja liikuttaa hevosta säännöllisesti tai jopa noudattaa jotain valmennusaikataulua. Yäk, pelkkä ajatus että joutuisin tuuliselle kentälle säässä kuin säässä on masentava. Pullapollet rulettavat talvisin, ehdottomasti.
ps. Muistin vasta tallinpihassa, että eihän mulla ollut edes kypärää päässä. Otsalampun kuminauha kun puristaa päätä samalla tavalla kuin kypärä. Olisin ehkä jättänyt ne laukkasessiot vähemmälle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti