Omat oppilaat oli viikonloppuna ekaa kertaa kisoissa. Toisella alla järkälemäisen kokoinen lv, Pahatamma, toisella 25-vuotias Vanharuuna, aikoinaan rahaa juossut kuumakalle, joka tuppasi vielä pari vuotta sitten linkoamaan ratsastajia selästään jos sitä esti toteuttamasta itseään.
Kumpaakin hevosta on pääasiassa ratsastettu hyvin kevyellä kuolaintuntumalla ja pitkähköllä ohjalla, mutta kisoja varten treenattiin muutama kertaa lyhyellä ohjalla ratsastamista. Koska oli aikalailla satavarmaa, että polleista tulee löytymään kisapaikalla sen verran palijo virtaa, ettei pelkkä istunta riitä jarruksi. Ja loppujen lopuksi tuomarit kuitenkin arvostavat radan täsmällistä suorittamista enemmän kuin täydellistä muotoa ja rentoutta.
Sain ehkä parasta palautetta, mitä ope voi tuomarilta saada. Se nimittäin kysyi kummaltakin oppilaalta, onko tämä mahdollisesti entinen kouluratsastaja, kun istunta on niin hyvä? Arvata saattaa, että tuomari hiukan yllättyi vastauksesta: "Ei kun ihan ravi-ihmisiä. Vaihdettiin tuossa muutama vuosi sitten suoraan raveista länkkäriin.."
Yleisesti ottaen kouluratsastuksen ja länkkärin istunnat poikkeavat sen verran toisistaan, että olisin saattanut ottaa kysymyksen moitteena, ellei tuomari olisi nimenomaan maininnut palautteessa, että suurimmalla osalla ratsastajista oli nimenomaan ongelmia istunnan kanssa: ratsastettiin pelkillä käsillä, jalat sojottivat jäykkinä ja käyttämättöminä, kädet olivat väärässä paikassa, ulkokäsi nousi kaarteessa ylemmäksi kuin sisäkäsi, tuoli-istunta jne...
Luettelo on kuin vikalista mun tunneilta. Siis niistä asioista, joista jaksan vuodesta toiseen jankuttaa. Arvatkaa vaan, korkattiinko me skumppapullo, kun päästiin kotiin? Sijoituksia ei tullut, mutta sitäkin enemmän hyvää mieltä ja intoa jatkaa treenaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti