Eläinlääkäri kävi parisen viikkoa sitten tekemässä tiineystarkastuksen parille astutetulle tammalle, molemmat oli jo kertaalleen todettu tiineiksi alkusyksystä. Vanhatamma oli viimevuotiseen tapaansa tyhjä, ilmeisesti sen kohtu ei enää tarjoa istukalle toimivaa kiinnittymiskohtaa. Sanoin siinä sitten lekurille, että sai olla tämän tamman kanssa viimeinen kerta, kun yritän astuttaa, on se jo niin vanha ja raihnainenkin. Sinänsä sääli, koska VT ja Vanhaherra ovat maailman miellyttävin astutuspariskunta: tamma toimii pelkällä riimulla ja peruuttaa oriin alle, ori kysyy nätisti luvan ja astuu rauhallisen lempeästi, aktin jälkeen ne jäävät seisoskelemaan vierekkäin ja nuuhkivat toisiaan hellästi.
Kun tulin illalla talliin, kuulin pellolta jokiproomun sumusireeniä tai hirven kiimamölinää muistuttavan karjaisun. Se onVanhantamman tapa ilmoittaa, että joku hevosista on oman aitansa väärällä puolella. Ryntäsin alas pimeälle pellolle, missä kaikki näytti kuitenkin olevan hyvin, hevoset seisoskelivat omissa tarhoissaan rauhallisena. Kunnes huomasin Vanhanherran tarhasta ylimääräisen laikun: siellä näytti seisoskelevan yhden sijasta kaksi hevosta. Vanhaherra oli rikkonut tarhojen välisestä kaksoisaidasta pienen pätkän omanpuoleistaan sähkölankaa, niin että sähköt menivät maihin eivätkä enää kiertäneet langoissa. Kun tämä hevosten liikkuvuutta niin ikävästi rajoittava sähköasia oli miesosapuolen toimesta hoidettu pois päiväjärjestyksestä, oli ylipainoinen, kankea ja paksuksi toppaloimitettu Vanhatamma jotenkin onnistunut limboamaan että levitoimaan tamma-aitauksesta Vanhanherran aitaukseen. Missään ei ollut aitaa rikki tai lankoja irrallaan, itseasiassa missään ei edes näkynyt kavion jälkiä aitojen välisessä kujanteessa. Siellä ne seisoskelivat tyytyväisinä samassa tarhassa muutaman metrin päässä toisistaan.
Olin aivan satavarma, että vanhukset olivat rikkoneet jänteensä ja irrottaneet kenkänsä ynnä takoneet jalkansa täyteen hokin iskemiä jahdatessaan toisiaan esileikin huumassa. Tarhan pohja oli nimittäin yhtä jäätynyttä mutakokkaretta ja jäistä kuoppaa. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin molempien olevan totally safe and sound, eikä tarhastakaan löytynyt ainuttakaan jälkeä juoksemisesta, jahtaamisesta tai muusta kohkaamisesta.
Tunsin itseni aika ilonpilaajaksi palauttaessani Vanhaatammaa tammatarhaan. Toisilla on Suhe Isolla Ässällä, ja me ihmiset mennään sotkeutumaan siihen. :o( Pariskunta asui ennenvanhaan vierekkäisissä karsinoissa, ja voi sitä jokailtaista lemmenleiskuntaa: siinä seinät notkuivat rakkauspotkuista ja pissa lensi, kun pariskunta toteutti intohimokohtaamistaan tallissa. Hevot ovat kuitenkin siitä hankalia olentoja, että ne eivät välttämättä viihdy ihmisten valikoimien lajitoveriensa seinänaapureina. Niinpä erinäisten asumisjärjestelyjen toteuttamiseksi jouduin siirtämään Vanhantamman tallin toiseen osaan, kauas Vanhastaherrasta. Kai ne olivat sitä mieltä, että kun eivät meidän toimesta saa tavata, niin homma on järkättävä itse. Tai sitten tiineystarkastus sai Vanhantamman hormonit hyrräämään siihen malliin, että sähköaidatkaan eivät enää olleet este. Olisi vaan mummo ymmärtänyt siellä pellolla pitää mölyt mahassaan, niin olisi saanut viettää pitemmän aikaa ylkänsä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti