Ajattele apinoita

Hevosen kouluttaminen on suhteellisen helppoa, kunhan tietää mitä tekee ja miksi. Hevoset ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia eläimiä: kun tietää mikä niitä motivoi, on helppo palkita. Sen jälkeen ei tarvitse muuta kuin jakaa opetettava tehtävä hevosen kannalta loogisiin palasiin ja palkita oikealla hetkellä. Edistyminen on yleensä nopeaa ja karvaiset oppilaat ovat usein itsekin tohkeissaan siitä, että oivaltavat uusia juttuja.

Ratsastajan opettaminen on paljon vaikeampaa. Mitä vähemmän ratsastaja osaa, sitä vähemmän hän ymmärtää antaa painoarvoa oleellisille neuvoille. Opettaja saattaa hokea vuoden ajan jotain itselleen päivänselvää asiaa, ja ihmetellä miksi ratsastaja ei vieläkään kuuntele mitä hän sanoo. Ratsastaja puolestaan valikoi opettajan puheesta ne kohdat, jotka hän ymmärtää ja pystyy sisäistämään niiden merkityksellisyyden, muu informaatio menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lisäksi ihmiset tuppaavat olemaan fyysisesti suhteellisen huonossa kunnossa: Ilman liikunnalla hankittua lihasjänteyttä ja kehon koordinaatiokykyä ratsastuksen opettelu on lähes mahdotonta. Mielestäni on täysin epäreilua vaatia hevoselta moitteetonta suoritusta, jos oma istunta ja apujenkäyttö ei ole yhtä moitteetonta.

Kaikista haasteellisinta on opettaa sekä hevosta että ratsastajaa samanaikaisesti. Käytännössä lännenratsastuksen opettaminen (muilla kuin siihen koulutetuilla hevosilla) on yleensä juuri sitä. Entinen enkkutäti haluaa siirtyä poneineen länkkäriin, tai sitten he kaipaavat rentouttavaa vaihtelua este- ja koulutreenien lomassa. Kaikista vaikeinta on siirtää ratsastajalle mielikuvaa siitä tuntemuksesta, joka tulee kun joku liike suoritetaan oikein. Osaavasta hevosesta on tässä tilanteessa suunnattomasti apua, koska ratsastajan on helpompi tuntea omassa istunnassaan tapahtuneiden muutosten oikeanlainen vaikutus hevoseen. Kyllähän kouluttamaton hevonenkin reagoi ”oikein” jos apu on annettu oikein, mutta se ei välttämättä osaa suorittaa lajissa vaadittuja liikesarjoja puhtaasti, yleensä vaste on jotakin sinne päin.

Vaikka etologia, pedagogiikka ja kognitiivisten prosessien ymmärtäminen ovat opettajan työvälineitä, olisi ratsastajan kyettävä myös ymmärtämään niistä jotain. Muutoin suuri osa opettajan ohjeista menee hukkaan, koska ajoituksen ja hevosen mielentilan säätelyn tärkeys eivät täysin aukene ratsastajalle. Vaikeinta on yrittää estää ratsastajaa suuttumasta hevoselleen. Jos hevonen ei reagoi niin kuin ratsastajan mielestä pitäisi, alkavat ärräpäät ja ohjanperät lentää ja hevonen saa kyytiä. Yleensä tämän jälkeen hevonen on paremmin kuulolla ja reagoi apuihin paremmin. Ratsastaja kokee onnistuneensa kurinpalautuksessa ja homma jatkuu.

Asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen. Rimpanpullan jälkeen hevonen on hetken aikaa kuulolla 110%:sesti, koska pelkää saavansa uudestaan huutia. Rangaistusta pelkäävä hevonen ei kuitenkaan voi olla rentoutuneessa mielentilassa, joten oppiminen hidastuu. Se tarvitsee enemmän toistoja ja pahimmassa tapauksessa se myös liittää epämiellyttävän olotilan oppimaansa asiaan pysyvästi. Tämän jälkeen se jännittyy joka ikinen kerta, kun siltä pyydetään opetettua asiaa. Ratsastaja olisi päässyt paljon helpommalla, jos olisi hillinnyt itsensä. Hevonen olisi oppinut nopeammin ja paremmin, ja sen luottamus ratsastajaansa olisi kasvanut.

Miksi ratsastajat sitten menettävät hermojensa hallinnan? Osalla varmasti on taustalla suorituspaineita: kukaan tuskin haluaa näyttää huonolta ratsastajalta. Toinen, hyvin yleinen syy on pelko. Hevonen tekee jotain, joka saa ratsastajan pelästymään ja primitiivireaktio siihen on äkkipikainen raivostuminen. Kolmas syy on turhautuminen. Turhautumisentunne syntyy siitä, että ratsastaja ei oikeastaan tiedä, mitä on tekemässä ja minne on menossa. Tunne purkautuu spontaanisti heikomman osapuolen kurmoottamisena, aivan kuten makaki- tai simpanssilaumassakin. Sivistyksen ja itsehillinnän pintasilaus on meillä ihmisillä hyvin ohut, me muutumme apinoiksi silmänräpäyksessä. Olipa syy mikä tahansa yllämainituista, suuttuessaan hevoselle ratsastaja tietämättään mokaa paljon pahemmin kuin kuvitteleekaan. Jokainen tilannetta vierestä seuraava osaava ratsastaja nimittäin tietää, mistä episodi johtui ja miten se olisi voitu välttää. Seuraavan kerran kun alkaa keittää hevosen selässä, ajattele apinoita.