Läskimooseksia ja vauvoja

Mistäs sitä aloittaisi? No vaikka Pikkutammasta. Päätettiin (tai siis Läikkiksen omistaja päätti), että nyt PT:n loma saa luvan loppua. Niinpä tämä reipas ja aloitekykyinen ihminen raahasi PT:n perjantaina ulkoa sisälle, harjasi ja melkein satuloikin valmiiksi. Mun ei tarvinnut muuta kuin raahata luuni töistä ajoissa kotiin, vaihtaa ratsivaatteet päälle ja nousta selkään. No okei, jouduinhan mä sentään satuloimaan ja juoksuttamaan, mutta tajuatte kuvion. Homma tehtiin mulle niin helpoksi, etten voinut millään kieltäytyä siitä vetoamalla kiireeseen, väsymykseen, vitutukseen tai mihinkään muuhunkaan.

Satulointi tuotti hieman ongelmia, sillä PT on talven aikana jotenkin päässyt paisumaan lähes kaksinkertaiseksi rungoltaan. Tiine se ei suinkaan ole, sillä vaan sattuu olemaan maailman paras rehunkäyttökyky. Se lihoo ihan muodottomaksi pelkillä heinillä, joiden määrää ei oikein kovin tehokkaasti voi rajoittaakaan, koska se asuu samassa pihatossa kasvavan varsan kanssa. Sain show- satulan kuitenkin kiinnitettyä jotenkin sen ihrojen ympärille. Satulavyön kiristäminen teki kyllä vähän pahaa, vyö upposi kylkisilavien väliin aika ikävän näköisesti. Juoksuttaessa satula keikkui PT:n selässä kuin hattu täti Moonikan päässä, vaikka vauhti oli vasta käyntinopeuksista joginlaahustusta. Laukkaa en edes uskaltanut liinassa pyytää, satula olisi todennäköisesti läpsyttänyt hevosparan sydärin partaalle.

Sitten nousin selkään, ja katso, hevonen toimi kuin unelma. No ei vaiskaan, ei sentään ihan unelmana, mutta paremmin kuin olisi 4 kk loman jälkeen odottanut. Se oli herkkä avuille, kokosi itseään kun kaivelin kantapäilläni sen pehmeitä ääriä ja reippaan kevyen ravin jälkeen kykeni lähes liikkumaan jogissa. Laukattu ei, lukuunottamatta paria vahinkolaukkaa nopeasta ravista, en halunnut pilata sen suosiollista suhtautumista hommaan heti ekalla ratsastuskerralla. Tänään sitten otin uusinnan reining- satulalla (siinä on hiukan leveämpi runko), ja se oli paljon parempi kuin eilen. Jogia oltais köpötelty vaikka maailman tappiin saakka, two track onnistui ilman sen isompia uimakoululiikkeitä ja laukkakin sujui melkein pukittelematta. Pyssäytykset oli napakoita, spiniäkin se tapaili. Periaatteessa se tuntui siltä, kuin olisin pitänyt sen kanssa parin viikon tauon. Se ei ollut edes kovin epätasainen, paitsi vähän laukassa. Mahdan olla aikamoinen näky sen selässä: 177 senttinen pitkäkoipi ja 150 senttinen talipallo...



Ja tässä vähän apua pitkäkoipi- talipallo- yhdistelmän kuvittelemiseen. PTn ja mun spinityylinäyte viime kesältä. Ei se tuossakaan laiha ole, mutta näkisittepä pånin nyt...

(Hemmetti, koirat pitivät kamalaa kolinaa oven toisella puolella. Kun menin katsomaan, mistä ääni lähtee, tapasin vain 5 hyvin viattoman näköistä eläintä jotka tuijottivat mua kysyvästi. Samperin silmänpalvojat...)

Sitten ratsastin Pikkupuokin, joka oli aika mainio. Harjoiteltiin pysähdyksiä, siirtymisiä käyntiin, käynnistä raviin ja takaisin käyntiin. Kentän vieressä tarhailevat oriit kyllä häiritsivät sen keskittymistä jonkin verran, se nimittäin yritti valua porttia (ja oriita) kohti normaalia tarmokkaammin. Samoin paikalle ilmestyneet Läikkäpolle ja omistajineen saivat pakan vähäksi aikaa sekaisin, kun PP ei oikein osannut päättää, kuunnellako ratsastajaa vai komentaako Läikkistä. Edistystä aikaisempiin kertoihin: se osasi nostaa ravin avuista (ei tarvittu avustajaa huitomaan juoksutuspiiskalla), kääntyi mun haluamaan suuntaan paljon paremmin kuin viime kerralla ja tuntui kevyemmältä ja vakaammalta ratsastaa. Tänään otettiin myös uusi asia esille, sivulle vievät pohjeavut. Pyysin sitä ensin siirtämään painon poispäin pohkeesta, sitten astumaan askeleen samaan suuntaan. Se hoksasi nopeasti, mitä siltä pyysin, koska osaahan se jo "väistää" pohjeapua lähtemällä liikkeelle, siirtymällä raviin, kääntymällä ja peruuttamalla. Huomenna olisi tarkoitus lähteä sillä ekaa kertaa maastoon, otetaan Vanhatamma vetoavuksi. Niin että jos Polleblogiin ei ilmesty uutta juttua vähään aikaan, niin todennäköisesti makaan sairaalassa kokovartalokipsissä... ;o)



Pikkupuokkia juoksutetaan liinassa ennen ratsastusta. Näyttää kuvassa oikein sievältä, ei ollenkaan puoliveriseltä.

(Koiras ja lapset tulivat saunasta, ja jotain kähinää tuolta oven takaa kyllä kuuluu. Ilmeisesti ne piskit olivat sittenkin tehneet pahojaan. No, en voi tietää eikä se mulle kuulu, mähän olen ollut koko ajan toisessa huoneessa...)

Sitten se varsajuttu jota jo mainostinkin Olmistossa. Hienohelma pyöräytti viime viikonloppuna maailmaan äärettömän sievän punaruunikon orivarsan. Synnytys sujui hyvin ilman apua, ja kaikki meni ihan käsikirjoituksen mukaan. HH:aa kyllä vähän jännitti tuo kaikille uusille äideille niin vaikea asia, imettämisen aloittaminen, mutta pienellä avustuksella sekin alkoi sujua ihan aikarajojen puitteissa. Pikkuisella on tuuhea talvikarva, ja sen harmaanruskeat, pitkäkarvaiset koivet näyttävät ihan jättikokoisen tarantulan jaloilta. Se on todella peloton pieni otus, on kovin kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Tänään se nuuhki ovenraosta pieniä koiria, mikä oli ihan mahdottoman söpöä. Pörröinen varsa ja kurttunaamaiset koiranpennut. Ääääh, menee ihan siirappiseksi tämä mun kirjoittelu. ;o(



Täs hää on. Mister Spiderleg.

Huomenna olisi tarkoitus ottaa äiti ja poika ekaa kertaa ulos, saas nähdä mitä pikku hämähäkki sanoo isosta maailmasta. Se on jo muutaman päivän ajan vetänyt eestaas varsomiskarsinaa laukassa, ja näppärästi vaihtanut suuntaa tyylipuhtaalla roll backilla. HH on välillä ihan selvästi pulassa sen kanssa, sen tekisi mieli vähän ojentaa kuritonta jälkeläistään, muttei millään tohdi. Ja viereisessä karsinassa asuva VT osallistuu lapsenhoitoon, se vahtii varsaa silmä kovana ja hörisee ja hirnuu sille pehmeällä tamma- äänellä.

Jos HH ei pidä varaansa, VT vielä joku päivä kaappaa siltä sen lapsen. VT:llä on nimittäin hormonihäiriö. Se ei mene ikinä kokonaan umpeen, vaan heruu maitoa jos sitä alkaa lypsää tai imeä. Muutama vuosi sitten se imetti omaa 1,5- vuotiasta varsaansa, tyttärensä KT:n samanikäistä varsaa ja 3,5- vuotiasta Pikkutammaa, joka yhtäkkiä keksi alkaa uudelleen pikkuvauvaksi ja mennä tissille. Välillä se imetti kahta yhtä aikaa ja kolmas seisoi jonotusnumero kädessä vartomassa, että tissi vapautuisi. Silloin kyllä ajattelin, että tätä se mun vapaa kasvatusmetodini sitten poikii: ihan bimboja hevosia. Vaan ihan (no, melkein ;o) normaaleita niistä kaikista on tullut.

(No nyt selvisi se koirien kolistelun syykin: ne olivat napanneet pöydältä Koiraan askelmittarin ja lennättäneet sitä pitkin kämppää. Sillä mittarilla ei enää mitata yhtään askelta.)