Sunnuntaipuuhastelua

Vietin oikein kunnon aktiivisunnuntain tallilla. Puolenpäivän aikaan juoksutin Kauniinpojan liinassa ja säkitin sitä pressunpalasella. Se on ollut koko pienen ikänsä ihan älyttömän säikky sekä äänille että kaikelle pään tai lautasten päällä heiluvalle, joten pala rapisevaa pressua tuntui sopivimmalta siedätysvälineeltä. Lautaset ja hännänseutu alkaa jo olla ok, mutta kaulan yläosassa ja korvien takana on vieläkin paikka, joka saa aikaan pakoreaktion. KP on siinä mielessä hankala tapaus, että se on yliaktiivinen, yliherkkä, ahtaanpaikankammoinen, erittäin nopea ja luonteeltaan pehmeä. Lisäksi se on jo rakenteeltaankin sellainen, että kantaa päätään korkealla, on jatkuvasti fyysisessä valmiudessa ryntäämään karkuun. Sen saa pidettyä rauhallisena niin kauan, kun sen pää pysyy alhaalla, silloin sillä on aikaa keskittyä ihmiseenkin. Niinpä sen kanssa työskentely on suurimmaksi osaksi pään asennon muokkaamista ja huomion kiinnittämistä ihmiseen. Eilen mentiin liinassa joitakin ihan älyttömän hyviä laukkapätkiä, nenä melkein lumea viistäen ja selkä pyöreänä. Ainoa ongelma tässä pää alhaalla juoksuttamisessa on sen että sillä on pallit; se nimittäin hyvin mielellään viipottaisi nenä kiinni maassa ja haistelisi tammojen hajuja. Mutta sitten kyllä unohtuisi juoksuttaja kokonaan.

Sen jälkeen juoksutin ja ratsastin Lempparin. Voi kiesus, voiko makeempaa hevosta ollakaan? Rela, verkkainen, rauhallinen ja silti täynnä orimaista voimaa ja ripaus uhmaakin. Mmmm. Tuli taas ihan himo päästä uudelleen selkään, että ottaakin pannuun istua viikot töissä nypertämässä toisarvoisia asioita. Varsinkin näillä säillä.

Lempparin jälkeen ratsastin Pikkutamman, joka oli ihan ok. Paitsi että kintereet olivat kyllä jääneet lomalle. Varsinkin laukassa tuntui siltä, että hevosella on mahan alla 4 tikkusuoraa jalkaa, joilla se tökkii itseään eteenpäin. Kamalan tuntuista rytkyttämistä kertakaikkiaan. Aikamoinen työsarka edessä, mut sehän nyt oli tiedossakin kun sen syksyllä lomalle laitoin.

Vikana kapusin Pikkupuokin selkään kentällä. Oli tarkoituksena ravata vähän, sitten kokeilla josko se nostaisi laukan. Se nimittäin oli aika eteenpyrkivällä tuulella. Jouduttiin kuitenkin muuttamaan suunnitelmia, kun se meidän tallin uusi hevonen, Appisruuna tuli kentälle. PP tohkeentui siitä niin mahdottomasti, että hylkäsin laukkahaaveet siltä päivältä. Lähdettiin siitä sitten sille Ekalle Maastolenkille, jota jo eilen hehkuttelinkin. Käveltiin kotipelto edestakaisin, ja jännää oli. Varsinkin paluumatka, kun PP näki tarhassa juoksevat oripojat. Olisi ilmeisesti taas halunnut päästä pellolle poikien kanssa kirmaamaan, kuten pääsi tapahtumaan sen ollessa 2-vuotias. Silloin se tuli laidunaidoista läpi, ja houkutteli pojatkin pois aitauksestaan. Siinä sai tamma kyytiä oikein kahden 3-vuotiaan oriin voimin, ja ilmeisesti hauskaa oli kun vielä monta päivää sen jälkeen huhuili oreille kutsuvasti…