En ole taas aikoihin kirjoitellut, kun on tämä jokavuotinen ratsastustauko meneillään. Se siis tarkoittaa sitä, että en ratsasta vakiopolleillani ollenkaan, vaan odottelen parempia kelejä. Muuten kyllä olen käynyt selässä, joko ratsastanut muiden hevosia tai sitten antanut kuuriluonteista kurinpalautusta jollekin omista hevosistani. Pikkutamma esimerkiksi on luonteeltaan sellainen, että vedättää vähän kiltimpää ihmistä ihan huomaamattomasti, pienen pienissä erissä. Tarpeeksi vedätettyään se muuttuu aivan siaksi. Vauhtikontrolli katoaa (on vain 1 vaihde, ja se on täysiä eteen). Tamma ei myöskään reagoi taivuttaviin apuihin oikein, vaan ignooraa ohjat ja pohkeet ylimielisen kiukkuisesti, viuhtoo hännällään ja kaatuu lapa edellä käännöksiin. Laukata ei tietenkään voi, koska laukka-avuista lähtee joko paikoillaan rykivä rodeoshow, tai sitten otus lähtee kuin tykin suusta: kiihtyy nollasta sataan parissa sekunnissa eikä reagoi hiljentäviin apuihin muuten kuin ärsyyntymällä lisää. Maasta käsin se on ylimielinen ja saattaa jopa luimia, jos katsoo että ihmisellä ei ole oikeutta esim. kiristää satulavyötä tai pyytää väistämään.
Onneksi PT on suhteellisen helppo palauttaa entiselleen. Muutama kerta tarkkaa ja vaativaa ratsastusta, ja hevonen on kuin se mies atrian valmisruokamainoksessa: ihan eri hevonen. Tarkalla ratsastuksella tarkoitan sitä, että ratsastaja keskittyy 120% hommaansa, eikä päästä sitä pelleilemään tai sluibaamaan ainuttakaan kertaa. Ja vaativalla taas sitä, että mikään puolittainen vastaus hevoselta ei riitä, vaan sen on annettava kunnollinen, osaamistasonsa mukainen reaktio ja mieluummin vielä vähän enemmän. Kun sen vastarinta pehmenee ratsastettaessa, se muuttuu maasta käsinkin nöyremmäksi. Saahan sen pyöröaitauksessakin nöyräksi ja sivistyneeksi käsitellä, mutta ratsastuskäyttäytymisen korjaamiseen auttaa vain ratsastus. Siis ihan loppupeleissä.
Pyörötyöskentelyllä voi parantaa ratsastettavuutta ja kuuliaisuutta, mutta toisaalta monet ratsastettavuuteen liittyvät ongelmat ratkeavat vain selästä käsin. Ainakin minä osaan ratkaista ne huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin, kun olen itse selässä (ja usein vielä täsmälleen siinä paikassa kenttää, missä ongelmat esiintyy). Mutta minä olenkin enemmän ratsastaja kuin maastakäsin työskentelijä. Ratsastaminen on kuitenkin se alkuperäinen syy, miksi minulla on hevosia. En minä niitä siksi pidä, että saisin haahuilla pyöröaitauksessa naruriimun kanssa ja hakea jotain erityiskontaktia tai sielujensympatiafiiliksiä niihin. Mulle riittää ihan hyvin sellainen toimiva työskentelykontakti tyyliin reilu peli, hevoset voivat sitten keskenään hakea niitä erityiselämyksiä omista sosiaalisista ympyröistään.
2 kommenttia:
Laitatko seuraavaks Kiltintamman jälkkään, pliis? toivoo kiltti ja aina yhtä vedätettävä täti ;) Tai me voidaan tulla vaikka yhteisjälki-istuuntoonkin, molemmissa kun taitaa olla yhtälailla vikaa.
haa, uusi projekti! kenttäkin on nyt niin hyvässä kunnossa, että onnistuuhan tuo. voisin ekaks antaa KT:lle pari sessiota yksityisjälkkää ja sit teille yhdessä. :o)
Lähetä kommentti