Saatiin vihdoin ja viimein varsomiskarsina jaettua kahdeksi yhden hevosen yksiöksi, niin että tammat pääsivät yöksi sisään. Ei niillä oikeastaan mitään hätää ulkonakaan olisi ollut, kun olisivat päässeet halutessaan pellolta metsään sateen suojaan. Nukun vaan paljon paremmin, kun tiedän, että tallessa ovat. Tosin tulipalokammoisena pelkään ajoittain lähes hysteerisesti sitä, että talli syttyy tuleen (esim. rottien mahdollisesti pureskelemien sähköjohtojen vuoksi), mutta onneksi vain ajoittain. ;o)
Vanhatamma joutui asumaan oripuolella olevaan tyhjään karsinaan, koska se on tiine eikä siten innosta vieressä asuvaa Vanhaaherraa liikaa. Samoin sen itseluottamus on sen verran kova, ettei se mene tolaltaan osastossa ajoittain runsaanakin hyökyvästä testosteronin ja uhon määrästä, kuten nuoret tammat saattaisivat mennä. Eilinen ensitapaaminen Vanhojen kesken oli hupaisa: molemmat möykkäsivät, potkivat ja nakkelivat niskojaan. Sitten ne rauhoittuivat, kunnes taas laittoivat sieraimensa kaltereiden välistä yhteen ja sama peli alkoi alusta. Vielä yöllä, valojen sammuttamisen jälkeen kuului tallista Vanhantamman rekantorvelta kuulostavia törähdyksiä.
(Ählämithän ovat rotuna erittäin äänekkäitä, niillä on voimakas ja syvä hirnumisääni ja ne möykkäävät mielellään pienemmästäkin syystä. Aikoinaan, kun kaksi vanhinta tammaa asui maneesitallilla, jossa oli 6 puoliverioria, eron huomasi hyvin. Orit asuivat kaikki saman tallinkäytävän varrella, ja kun talutin tammaani niiden ohi, sieltä kuului kimeää ja pientä iha-haa-ta kuudesta suusta yhtäaikaa. Tamma vastasi pojille, että O-HO-HOOOO niin että taluttajan korvissa soi vielä puolen tunnin kuluttuakin.)
No, takaisin asiaan eli tänään kun otettiin hevoiset illalla sisään, oli hirnumiset näköjään hirnuttu. Vanhaherra siellä vähän pöhelsi ja Appisruuna tapansa mukaan kiekui pää punaisena, mutta Vanhatamma ei enää vaivautunut sanomaan yhtään mitään. Meni vaan heinäkasalle ja alkoi rouskuttaa. Kai se oli huomannut, että ei niiden putkiaivojen kanssa saa älykästä keskustelua millään aikaiseksi, vaikka kuinka painottaisi ja alleviivaisi sanomaansa.
Vanhatamma kunnostautui tänään työasioissa. Ensin se eskorteerasi pelokasta aloittelijaa tunnin verran kentällä, esitteli parasta ja tasaisinta mahdollista jogiaan ja oli kaikille mahdollisille avuille erittäin herkkänä ja nöyränä. Sen jälkeen se tarjoili Läikkiksen Omistajalle ensin kentällä parhaimpia laukkojaan ja sen jälkeen opetti pihatiellä, miten hevosta ohjastetaan* maastakäsin. VT on siitä hauska otus, että sen kanssa on aikojen kuluessa tehty jotakuinkin kaikkea mahdollista (ajettu kärryillä, hiihtoratsastettu, hypätty esteitä, menty koulua, laukattu kiitoa kilvan, maastoiltu mitä kummallisemmissa paikoissa, kahlattu vedessä, lanattu kenttää, kisattu länkkäriä, ratsastettu maastossa pelkällä riimulla ja riimunnarulla, harrastettu hevos-cuttingia [kun Pikkupuokki ja oripojat karkasivat, ja ne oli jollain keinoin saatava naapurin pellolta kotio...], oltu paraateissa, taluteltu lapsia selässä, ratsastettu kaksi päällä jne. ). Aika harva asia yllättää sen, ja yleensä se suhtautuu uusiinkin asioihin tyynen varmasti. Vuosia sitten, kun se oli mukana erään tallin jouluratsastuksella, se oli ainoa hevonen, joka suostui ensimmäisenä ylittämään sellaisen metallisen tietyösillan ja kulkemaan alikulkutunnelista. Ei todellakaan mikä hullu arabi, kuten usein kuulee sanottavan. On niitä hullujakin, mutta useimmiten silloinkin taitamattoman käsittelyn vuoksi kuin luontaista hulluuttaan. Ei ole hevosen eikä rodun vika, jos käsittelijä on amatööri.
Mitäs vielä VTstä? Niin joo, se on myös yliäidillinen superemo, joka omii muidenkin varsat jos vaan saa tilaisuuden, ja jopa imettää niitä. Lisäksi sillä on hormonihäiriö, jonka vuoksi se ei koskaan mene kokonaan umpeen, vaan alkaa herua maitoa jos sitä lypsää. Samoin jos sen ruoka on liian sokeripitoista, sen utareet täyttyvät niin, että niitä on pakko hieroa ja lypsää. Muuten se ei enää mene maaten niiden kipeiden tissiensä vuoksi, ja muuttuu väsymyksestä ärtyisäksi. Niin että aikaisin korjattu säilörehu on sen kohdalla kokonaan poissa kuvioista, samoin suuret väkirehuannokset, varsinkin melassi. Se on äärettömän perso kaikelle ruoalle, ja sen syömisiä saa vahtia varsinkin talvella (kun ratsastetaan vähemmän). Kuukausi tarhassa norkoilua ja holtitonta heinänsyöntiä, ja hevonen muistuttaa lähinnä virtahepoa.
Tyyppinä se on suuri persoona ja diiva, mutta siitä huolimatta aina ystävällinen ja lempeä ihmisiä kohtaan. Muita hevosia se kyllä kurmoottaa, koska on hyvin herkkähipiäinen omasta asemastaan ja tilastaan. Silti se on erittäin laumasosiaalinen ja sitoutunut johtajuuteensa, menettää helposti mielenrauhansa jos joutuu porukastaan eroon. Tosin vain kotona, koska kun sen vie yksin klinikalle tai toiseen talliin, se on itse rauhallisuus. Esimerkki- potilas tai -yövieras. VT onkin Oikea Kaikkien Hevosten Äiti, The Horse.
*Mikään ei ole niin typerä termi kuin "ajaa hevosta takaa", niin että kieltäydyn käyttämästä sitä sekä julkisesti että salaisesti. Mieluummin ohjastan takaa tai ajan/ohjastan maastakäsin. Jos haluaa ajaa hevosta takaa, kannattaa ottaa vaikka maastopyörä alleen, ettei hevonen juokse karkuun... Toinen lähes yhtä typerä termi on "eteenpäinpyrkimys". Mitä ihmettä se -päin- siinä välissä tekee? Pelkkä eteenpyrkimys on paljon parempi ja nasevampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti