Hullujen hommaa

Kaunispoika metsätarhassa.
Kuva TH.



Tuleva talvi masennuttaa jo etukäteen, vaikka toisaalta nythän on oikeastaan jo menossa se kaikista kamalin vaihe. Pimeätä, tuulta, kuraa ja vesisadetta saadaan jo, enää puuttuu liukkaus. Kun tämä kurjuus tästä muuttuu oikeaksi talveksi, alkaa helpottaa. Etelä-Suomen talvet vaan tuppaavat olemaan tällaisia tuonne tammikuun puoleenväliin, jonka jälkeen sitten saadaan se oikea talvi. Siinä vaiheessa vaan alkaa olla huumori aika vähissä, kun on jo kaksi, kolme kuukautta kärsitty yllämainituista. Lapista kotoisin oleva ystäväni sanoi, että pohjoisen talvi on paljon miellyttävämpi, vaikka onkin kaamos ja kovat pakkaset. Kun on lunta maassa, ei ole koskaan täysin pimeää. Eikä siellä ole tätä raakaa merituultakaan, mikä meillä on riesana. Hän sanoi palelevansa Helsingissä paljon enemmän kuin Enontekiössä.

Tänä aamuna tuli ihan oikeaa lunta. Ollaan onneksi juuri sen verran kaukana rannikosta, että kun stadissa sataa vesiräntää, niin meillä se tulee lumena. Lämpötilakin on usein 1-2 astetta matalammalla kuin rannikolla. Sen vuoksi meillä on aika usein pysyvä lumipeite, vaikka pääkaupunkiseudulla kahlataan likaisenruskeassa räntäsohjossa. Niin että en kyllä enää ihan heti muuttaisi takaisin merenrannalle, vaikka muuten merta kaipaankin. Ennemminkin syvemmälle sisämaahan, hieman pohjoisemmaksi, että pääsisi eroon tästä Etelä-Suomen syyssäästä.

Tavallinen pollestelija ei välttämättä tajuakaan, kuinka paljon sää vaikuttaa tallinpitäjän elämään. Hänelle sää merkitsee lähinnä sitä, pääseekö illalla töiden jälkeen ratsastamaan vai ei. Ja maneesitalleilla asialla ei ole edes sen vertaa merkitystä, vain maastoilut jäävät väliin jos sää ei suosi.

Tallinpitäjän elämää säätelevät säät. Kesällä jos sataa, tallautuvat laitumet pilalle. Tallattuihin kurakoihin versoo pian rikkakasveja, jotka huonontavat laitumen laatua ja saattavat aiheuttaa hevosille allergioita, tai jopa olla myrkyllisiä. Lisäksi oikein kunnolla pilalle tallatun laitumen uusiminen on kallista. Se vaatii ainakin traktorin, kyntöauran, äkeen ja kylvökoneen. Jyräkin olisi hyvä olla. Nurmen perustamiseen tarvitaan lannoitteita useampi sata kiloa hehtaarille, ja heinän siemenet ovat kalliita. Vastikään kylvettyä nurmea ei voi laiduntaa ennen kuin seuraavana kesänä, joten lohko on poissa käytöstä siihen saakka. Märkinä kesinä mäkärät ja polttiaiset kiusaavat hevosia, ja varsinkin kesäihottumaisten pollejen elämä on kurjaa. Joko kutisee ja kirvelee, tai sitten seisotaan sateessa litimärkä ötökkäloimi päällä.

No entä jos on kuivaa ja kuumaa, kuten viime kesänä? Laitumet kuluivat puhki jo alkukesästä, koska ruoho ei kasvanut kuivuuden takia. Uusia lohkojakaan ei voinut ottaa kuivaheinän odelmasta, koska ne eivät lähteneet niiton jälkeen kasvuun. Kaivoista loppuivat vedet, tai ainakin olivat koko ajan loppumaisillaan, mikä aiheutti aikamoista stressiä. Lähitallille joutuivat tilaamaan säiliöllisen vettä muualta, mikä maksoi maltaita. Ei tietenkään se vesi, vaan sen rahti. Kuuman ja kuivan kesän ötökkävalikoimaan kuuluvat paarmat ja kärpäset. Siellä missä on hevosia, siellä on myös paarmoja. Jotkut hevoset ovat hyvin herkkiä paarmanpuremille, ja tulevat aivan hysteerisiksi jos, tai siis kun joutuvat paarmojen piirityksen kohteeksi.

Syksyisin taas säätiedotuksia joutuu seuraamaan tuulien, myrskyjen ja sateiden vuoksi. Ei ole todellakaan kiva istua töissä, kun tietää hevosten palelevan ulkona ilman sadeloimia. Ja ne loimet. Yhdessä sadeloimessa on yleensä noin 6 tai 7 solkea, kymmenen hevosen loimissa jo 60-70. Yhden hevosen loimittamiseen menee helposti useampi minuutti, mikä sinällään ei ole paljon. Vaan kun loimitettavia on 10 kappaletta, puhutaan jo noin puolen tunnin lisäajasta aamutallin muutenkin tiukkaan aikatauluun. Ei siis ole vaikea arvata, miksi annan omien hevosten talvikarvan kasvaa. Loimittamisessa säästetty aika on jo viiden hevosen kohdalla noin puolitoista tuntia viikossa. Puolitoista tuntia ei tässä kuulosta pahalta, mutta kun on ensin yhdeksän tuntia päivästä muualla töissä ja sen lisäksi tekee tallihommia kolmesta viiteen tuntia, jokainen ylimääräinen minuutti on tuskaa. Varsinkin kun useimmilla tallinpitäjillä on –ainakin teoriassa- se niin kutsuttu oma elämä:lapset ruokittavana, pyykit pestävänä, koululaisten läksyt tarkistettavana ja niin poispäin. Toinen syksyn ongelma on kuraiset tarhat. Jos kura olisi vain kosmeettinen ongelma, se ei vielä haittaisi niin paljon. Toiset hevoset ovat kuitenkin hyvin herkkiä saamaan riviä ja/tai impparin jalkoihinsa, jos joutuvat seisomaan kosteassa. Ja onpa tallissa sellainenkin hevonen, jonka kaviot yksinkertaisesti sulavat pois, jos se joutuu seisomaan viikkotolkulla kosteassa.

Maan jäätymispäivä olisi myös hyvä osata ennustaa ajoissa, että olisi kaikki aidat siihen mennessä valmiina. Ja kenttäkin olisi hyvä saada lanattua tasaiseksi, ennen kuin se ehtii syväjäähän. Jos se pääsee jäätymään muhkuraiseksi, ei sillä voi ratsastaa ennen kunnon lumipeitteen tuloa. Pakkasten tulon jälkeen tarhoihin ei myöskään enää saa vettä vesiletkuilla, vaan ne on kannettava sinne. Pakkasten tultua myös kuiviketurve menee jäähän, ja paalit on raahattava etukäteen sisään sulamaan. Jos taas käyttää irtoturvetta tai purua, eikä sille ole katettua suojaa, on irtonainen kuivike aika usein kaivettava jäisestä kuoresta muodostuneen lipan alta. Joka tietenkin paksunee sitä mukaa kun talvi etenee, ollen lopputalvesta jo useamman kymmenen sentin paksuinen.

Talvella lisätyötä aiheuttavat joko pihajäätiköiden hiekoittaminen tai lumityöt. Meillä käy aurausurakoitsija avaamassa pihatien, mutta tallin ovien ja tarhojen porttien eteen kasautuneet lumipenkereet on poistettava käsipelillä. Lumi on myös käytävä pudistelemassa alas sähkölangoista, koska varsinkin raskas nollakelin lumi painaa ne helposti hankeen kiinni. Runsaslumisina talvina joutuu lumihankea talloa aitojen alta litteämmäksi, samasta syystä kuin yllä. Lisäksi tarvitaan ennustajanlahjoja aavistamaan lumiauran mahdollinen tulohetki, koska osa hevosista saa aikamoisen juoksu- ja ryntäyskohtauksen auraustraktorin ajaessa pihaan. Olisi kiva että joku olisi silloin paikalla siltä varalta, että joku hevosista keksii tulla aidoista läpi. Meillä kun on noita orejakin, niin joutuu olemaan aika tarkkana siitä, että tallinpihalla ei juoksentele irtopolleja aiheuttamassa vielä suurempia ikävyyksiä.

Irtoturpeen tai kutterinpurun kaivaminen puolimetrisen lumipeitteen ja koppuraksi jäätyneiden pressujen alta on sekin oma riesansa. Varsinkin pimeässä, kun otsaa kohti vihmoo neulanteräviä jää/räntäpiikkejä 25 metrin sekuntivauhdilla. Tai hevosten heinien raahaamisessa tarhoihin, kun on kahlattava polveen asti ulottuvassa lumihangessa. Pimeässä tietenkin, koska aamutallin aikaan on pimeää, päivätallin aikaan hämärää ja iltatallin aikaan taas pilkkopimeää.

Se, että ryhtyy pitämään tallia Suomessa vaatii kyllä ison annoksen hulluutta, tai ainakin loogisen ajattelukyvyn puutetta. Koska eihän kukaan järkevään ajatteluun kykenevä ihminen ihan oikeasti ryhtyisi moiseen hommaan. Paitsi tietenkin silloin, jos omistaisi niin paksun lompakon, että kykenisi kustantamaan salaojitetut hiekkatarhat, laatoitetun/asfaltoidun pihan, katetun ja seinällinen kuivikevaraston, maneesin, loimienkuivaushuoneen sekä tallirengin tai kaksi.