Lemppari ja paremmintietäjien syvä ahdistus

Lemppari viime kesänä. Tämänkesäisiä kuvia ei ole tarjolla, kun en ole juurikaan ehtinyt ratsastaa. Oikeasti kuvan ottohetkellä ei satanut, lisäsin sateen ihan vaan tämän hetkisen sään kunniaksi.

Kiireistä huolimatta olen päässyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna peräti kolme kertaa ratsaille, yeehaw! Oloneuvoksena kesänsä laitumella/tarhassa hortoillut Lempipoika ei tunnu olevan ihan yhtä innostunut asiasta. Kaikki muut askellajit ja kommervenkit on ihan ok, mutta laukka ei kuulemma kuulu ohjelmistoon. Sen sijaan Lemppari esittää mitä hienointa selkäköyryloikkaa ja pikkupomppoa. Ei mitään varsinaisesti vaarallista, vaan lähinnä ärsyttävää. Joka loikalla persus irtoaa satulasta ja istunta katoaa hetkeksi, juuri siksi kriittiseksi ajaksi jolloin pitäisi laittaa poika kuosiin. Siinä vaiheessa kun olen saanut koordinoitua omat raajani taas omille paikoilleen, alkaakin uusi pomppusarja. No, kokemuksesta tiedän, että pukittelu lakkaa, kunhan saan taas ridaputken pään auki. Ratsastusintoa nostatin ostamalla Prof.Tsoissin anatomisen, terapeuttisen ja psykedeelisen erikoispadin. Mainosten mukaan erityisen kevyen, pätevästi iskuja vaimentavan ja tietenkin imukykyisen. Tottakai hankin samansävyiset pintelit myös. Epäilen kyllä vahvasti pintsujen päätyvän käyttämättöminä laatikkoon, joka on jo ennestään pullollaan tyylikkyyshimon kourissa ostettuja värikkäitä jalkariepuja. Kuka ihme niiden kanssa oikein jaksaa askarrella? En minä ainakaan...

Vielä kesällä olin aivan vino, kun vasemman jalan joku ihmelihas oli pahasti jumissa. Nyt on jotain kremppaa oikeassa jalassakin, joten päättelen olevani suhteellisen suora. Ainakin Lemppari liikkuu nyt suoremmin kuin kesällä. Se on aika kumma polle, nappaan sen suoraan pakasta keskimäärin joka toinen kuukausi, ja se on joka kerran ollut parempi ratsastaa kuin edellisellä kerralla. Ainoat ongelmat liittyvät siihen laukkaan, mutta nekin ovat aina korjaantuneet pois aika nopeasti. Jonkin verran sillä vieläkin esiintyy sellaista Mä-En-Halua-Kääntyä- ja Mä-Muuten-Meen-Nyt-Portille- asennetta, mutta niiden määräkin on koko ajan hiljaksiin vähentynyt. Tää mun hiljaa hyvä tulee- systeemi on ns. Metusalem- metodi, joka perustuu ajatukseen "Mihin tässä kiirettä olisi, valmiissa maailmassa?".

Jos ihan oikeasti juttua ajattelee, niin kyllähän se niin on, että me ihmiset määrittelemme suurinpiirtein kaiken hevosteluhomman omista lähtökohdistamme. Niinkuin nyt esimerkiksi, että kuinka nopeasti jonkun hevosyksilön koulutuksen pitäisi edetä. Jos jostain syystä haluaa edetä hitaammin, niin heti on vähintään kymmenen paremmintietäjää motkottamassa, että hevonen menee aivan pilalle, kun sitä ei aloiteta 3- vuotiaana (tai länkkärirotujen kohdalla 2- vuotiaana). Toinen yleinen huolenaihe on, kuinka usein joku liikuttaa omaansa. Tokihan me kaikki tiedämme, että jos hevosta ei säännöllisesti liikuteta ihmisvoimin joka päivä, se menee siitäkin pilalle, ja lisäksi sairastuu. Kolmas tarkkailun kohde onkin sitten liikunnan määrä. Ettei vaan hevosella olisi huono kunto? Sillä selittyy suurin piirtein kaikki ratsastukseen liittyvät ongelmat. (Se toinen mahdollinen selitys on tietenkin ruokinta. Koulutusvirheitä tai epämotivoivaa työskentelyä syyttää aika harva, vaikka väittäisin että ne ovat aika monen ongelman perimmäisiä syitä.)

Tottakai lihaskunnon puute vaikeuttaa kokoamista ja sydän-keuhkokunto vaikuttaa jaksamiseen. Hevonen on kuitenkin jo perusrakenteeltaan paljon atleettisempi otus kuin ihminen, sillä on elimistössä pelit ja vehkeet paremmassa valmiustilassa, ja sen lihasmassan kasvattaminen on paljon nopeampaa. Jos se saa noin muutoin liikkua ulkona omatoimisesti, esim. isossa tarhassa tai pihatossa, ei ole mikään ongelma nostaa kondista aika nopeastikin sille tasolle, että se jaksaa työskennellä kentällä sen maagisen tunnin, minkä useimmat (minä mukaan luettuna) jostain syystä ratsastavat automaattisesti ilman kelloakin. (Taitaa olla ratsastuskouluaikojen perua. Ja sitten ne ketkut hevoset ovat siitä oppineet jäykistelemään sen 50 minsaa ja toimimaan viimeiset 10, koska tietävät homman loppuvan pian. )

Hittoako se kelleen kuuluu, minkä ikäisenä joku oman hevosensa aloittaa, kuinka monta kertaa sillä viikossa ratsastaa ja miten intensiivistä treeniä harrastaa? Suurimmasta osasta hevosia ei tule ikinä kummoisiakaan kilpahevosia, joten minkä ihmeen vuoksi nekin pitäisi alistaa kilpahevosen luonnottomaan elämään? Vain siksikö, että niin kuuluu tehdä?