Mukkelismakkelis
Tätiratsastajathan ovat tunnetusti varovaista ja pelkääväistä porukkaa. Tädit pitävät kaikenkarvaiset varustekauppiaat leivänsyrjässä hankkimalla vaikuttavan kokoelman turvakypäriä, turvaliivejä, turvakenkiä ja "saisinko vielä kattavimman tapaturmavakuutuksenne, kiitos".
Tädit pelkäävät putoamista ja suosivat rauhallisia, mieluiten puolinukuksissa laahustavia, maastossa pomminvarmoja jokamiehen ratsuja. Ja joka tädin kamalin pelko ja kauhistus, josta öisin nähdään tuskanhikisiä painajaisia, on tietenkin kumoonratsastus elikkäs kaatuminen heposen kanssa.
No, tämä tätipä sitten männä viikolla otti ja kaatui hevosen kanssa. Ihan kesken rauhallista ravihölköttelyä. Hups vaan, vanhantamman kengättömät takajalat luiskahtivat alta pois ja molemmat pyllähdimme mukkelismakkelis paksuun, pehmeään lumihankeen.
Hölmistyneinä kömmimme pystyyn ja tuijottelimme tammamamman kanssa toisiamme.
"Mitä hittoa tapahtui?"
"En mä vaan tajua. Mitä sä siellä alhaalla teet?"
"Sattuks sua?"
"Ei, entäs sua?"
Osapuilleen tällaista äänetöntä keskustelua käyden käveltiin tamman kanssa vähän aikaa reippaasti eestaas kentällä (halusin tietenkin tarkistaa ettei tamma ontunut tms., mutta olisin voinut vannoa, että myös se tarkkaili minua yhtä huolestuneesti tarkistaakseen saman asian).
Selvisimme siis säikähdyksellä. Lopputunti kului rattoisasti rauhallisella maastokävelyllä. Tästä lähin täti muistaa hiukan tutkiskella jalkaisin kentän pintarakennetta ennen ratsastusta. Lumihangen alla saattaa vaania jäinen vaara.
perjantaina, tammikuuta 28, 2005
tiistaina, tammikuuta 25, 2005
Pikkutamma 29-1-05 sekä ajatuksia ratsastamisesta
Mielettömän upea ilma, joten lähdin Pikkutammalla maastoon HoitajaYkkösen ja Kiltintamman kanssa. Pikkutammalla on ratsastettu viimeksi joskus marras- joulukuun vaihteen tienoilla, joten arvelin sen olevan menokenkä ojossa. Tehtiin pitkä kävelylenkki maastossa, otettiin vain pari lyhyttä ravipätkää. Lumessa kahlaaminen oli kuitenkin sen verran raskasta, että oli parasta varoa rasittamasta polleja liikaa. Lihaskunto ei ole kummallakaan paras mahdollinen pitkän loman jäljiltä. Lopussa laukattiin pellolla lyhyt pätkä, Pikkutamma olisi mielellään päästellyt niin lujaa kuin jaloista lähtee, mutta ajattelin että parempi köpötellä näin aluksi. Tuli ihan issikkaratsastus- fiilis, koska hevonen oli pieni ja eteenpyrkivä ja kulki ravissa ja laukassa pää ylhäällä.
HoitajaYkkönen alkaa jatkossa ratsastaa enemmän Pikkutammaa, jotta minä pääsen keskittymään nuorempiin polleihin. Harmittaa luovuttaa PT kouluratsastukseen, koska se edistyi viime vuonna lännenratsastushommissa aika kivasti. Suurin ongelma tässä kahden lajin systeemissä on ulko- ohjan tuki. Länkkärissä hevosen pitäisi kyetä liikkumaan ilman ulko- ohjan tukea ja koota itsensä pelkällä istunnalla ja pohkeilla. Kouluratsastuksessa taas hevonen oppii luottamaan siihen, että ulko- ohja on työskennellessä aina päällä. Samoin olen huomannut, että valitettavasti herkkyys istunnalle ja pohkeille katoaa, ja hevosesta tulee helposti tahmea. Tämä on sinänsä aika yllättävää, koska kouluratsastuksen tarkoitushan on tuottaa keveitä, avuille herkkiä hevosia. Toisaalta lännenratsastuksen herkkyys ja kouluratsastuksen herkkyys poikkeavat toisistaan, ensimmäisessä haetaan pelkällä istunnalla toimivia, itsestään suorittavia ratsuja. Jälkimmäisessä lajissa taas suoritettavat tehtävät ovat hevoselle vaikeampia, ja ratsastajat käyttävät enemmän apuja hevosen liikkumisen kontrolloimiseen.
HoitajaYkkönen alkaa jatkossa ratsastaa enemmän Pikkutammaa, jotta minä pääsen keskittymään nuorempiin polleihin. Harmittaa luovuttaa PT kouluratsastukseen, koska se edistyi viime vuonna lännenratsastushommissa aika kivasti. Suurin ongelma tässä kahden lajin systeemissä on ulko- ohjan tuki. Länkkärissä hevosen pitäisi kyetä liikkumaan ilman ulko- ohjan tukea ja koota itsensä pelkällä istunnalla ja pohkeilla. Kouluratsastuksessa taas hevonen oppii luottamaan siihen, että ulko- ohja on työskennellessä aina päällä. Samoin olen huomannut, että valitettavasti herkkyys istunnalle ja pohkeille katoaa, ja hevosesta tulee helposti tahmea. Tämä on sinänsä aika yllättävää, koska kouluratsastuksen tarkoitushan on tuottaa keveitä, avuille herkkiä hevosia. Toisaalta lännenratsastuksen herkkyys ja kouluratsastuksen herkkyys poikkeavat toisistaan, ensimmäisessä haetaan pelkällä istunnalla toimivia, itsestään suorittavia ratsuja. Jälkimmäisessä lajissa taas suoritettavat tehtävät ovat hevoselle vaikeampia, ja ratsastajat käyttävät enemmän apuja hevosen liikkumisen kontrolloimiseen.
maanantaina, tammikuuta 24, 2005
Isoruuna 23-1-05
Hieno tunti! Aloitettiin reippaasti reining- harjoituksilla. Harjoiteltiin laukanvaihtoja kahdeksikolla, ensin käynnissä ja ravissa, lopuksi laukassa. Harjoittelu hitaammissa askellajeissa ennen varsinaisia laukanvaihtoja oli aika hedelmällistä puuhaa, koska siinä ehti muuttaa istuntaa "asteittain", vaihe kerrallaan. Laukassa vauhti on sen verran kova, että keskialueella kahden pääty- ympyrän välissä loppuu tila kesken, jos avut eivät osu kohdalleen. Tehtiin myös joitain vaihtoja laukkaamalla uralta keskihalkaisijalle ja kääntymällä siltä pääty- ympyrälle. Harjoiteltiin myös laukan eri "vaihteita" eli perusistunnassa hidasta laukkaa ja kakkosvaihteella, lievässä etukenossa nopeampaa laukkaa. Maneesissa ei valitettavasti riitä tila kolmosvaihteeseen, joten sen harjoitteleminen täytyy siirtää keväämmälle (kunnes ulkokenttä on lumeton ja jäätön).
Lopussa pleasurea, Valmentaja laittoi minut ratsastamaan "radan" ja tarkkaili, miten siirtymiset sujuvat. Plösö kuulostaa varsinkin lajiin vihkiytymättömistä lapsellisen helpolta, kyllähän nyt kuka tahansa ratsastaja osaa mennä uralla käyntiä, ravia ja laukkaa sekä vaihtaa suuntaa ja peruuttaa. Homman juju onkin siinä, että ratsastajan täytyy osata ratsastaa hevonen mahdollisimman rennoksi, askellajit täytyy hioa todella hitaiksi mutta silti oikean tahtisiksi ja siirtymiset tapahtua niin eleettömästi kuin mahdollista. Ja tämä kaikki pitkin ohjin. Niin ja hevosen täytyy tietysti liikkua oikeassa muodossa: takapää hyvin alla ja kaulan ylälinja sään korkeudella.
Lopussa pleasurea, Valmentaja laittoi minut ratsastamaan "radan" ja tarkkaili, miten siirtymiset sujuvat. Plösö kuulostaa varsinkin lajiin vihkiytymättömistä lapsellisen helpolta, kyllähän nyt kuka tahansa ratsastaja osaa mennä uralla käyntiä, ravia ja laukkaa sekä vaihtaa suuntaa ja peruuttaa. Homman juju onkin siinä, että ratsastajan täytyy osata ratsastaa hevonen mahdollisimman rennoksi, askellajit täytyy hioa todella hitaiksi mutta silti oikean tahtisiksi ja siirtymiset tapahtua niin eleettömästi kuin mahdollista. Ja tämä kaikki pitkin ohjin. Niin ja hevosen täytyy tietysti liikkua oikeassa muodossa: takapää hyvin alla ja kaulan ylälinja sään korkeudella.
sunnuntaina, tammikuuta 16, 2005
Isoruuna 16-1-05
Huh huh, pitkästä aikaa hevosen selässä. Onneksi Valmentaja oli inhimillinen eikä laukkuuttanut tuntikausia. Harjoittelimme tänään istunnalla ja sisäohjalla kokoamista sekä hevosen valmistelemista hyvään laukannostoon, mahdollisimman koottua laukkaa pitkin ohjin sekä joitain trail- juttuja. Olin niin kertakaikkisen jumissa selästäni, että osa ajasta oli käytettävä venyttelemiseen.
Laukkasessiot sujuivat yllättävän hyvin, ratsastustauko tuntui eniten jalkojen voimissa: laukkapätkät oli pidettävä aika lyhyenä ettei heppa ehtinyt huomata kontrollin hiipuvan. Isoruuna oli mukavan kevyt ratsastaa, ja tein pari oikein näppärää laukannostoa. (Ja pari aika kamalaa, mutta niistä ei nyt puhuta.. ;o) Jogia mentiin sen verran, että saatiin lihakset lämpimiksi. Se on osa- alue, jossa minun ei tarvitse enää nykyään tehdä kovin paljon töitä. Olen sen verran paljon jogannut vuosien varrella erilaisilla hevosilla, että homma alkaa olla suht hyvin hanskassa. Varsinkin Isollaruunalla, joka on kone.
Trail- harjoituksissa tehtiin muutamia peruutuksia puomikujassa, sidepassia puomin päällä, 360 asteen käännöksiä puomiruudussa ja käyntipuomeja. Valmentaja pienensi ruutua, sitä mukaa kun selvitin tehtävän, lopulta ruutu oli enää vajaat 7 askeleenmittaa pitkä. AQHA:n kisoissa se on kuulemma 8, joten tulin pyöritelleeksi isoa ruunanrohjaketta postimerkin kokoisella alueella. Kivaa oli, ja trail oli ihan omiaan pitkän tauon päälle.
Laukkasessiot sujuivat yllättävän hyvin, ratsastustauko tuntui eniten jalkojen voimissa: laukkapätkät oli pidettävä aika lyhyenä ettei heppa ehtinyt huomata kontrollin hiipuvan. Isoruuna oli mukavan kevyt ratsastaa, ja tein pari oikein näppärää laukannostoa. (Ja pari aika kamalaa, mutta niistä ei nyt puhuta.. ;o) Jogia mentiin sen verran, että saatiin lihakset lämpimiksi. Se on osa- alue, jossa minun ei tarvitse enää nykyään tehdä kovin paljon töitä. Olen sen verran paljon jogannut vuosien varrella erilaisilla hevosilla, että homma alkaa olla suht hyvin hanskassa. Varsinkin Isollaruunalla, joka on kone.
Trail- harjoituksissa tehtiin muutamia peruutuksia puomikujassa, sidepassia puomin päällä, 360 asteen käännöksiä puomiruudussa ja käyntipuomeja. Valmentaja pienensi ruutua, sitä mukaa kun selvitin tehtävän, lopulta ruutu oli enää vajaat 7 askeleenmittaa pitkä. AQHA:n kisoissa se on kuulemma 8, joten tulin pyöritelleeksi isoa ruunanrohjaketta postimerkin kokoisella alueella. Kivaa oli, ja trail oli ihan omiaan pitkän tauon päälle.
lauantaina, tammikuuta 15, 2005
Kaunispoika 15-1-05
Kaunispoika oli oikein innoissaan, kun lähdimme tallista kentälle. Se on eläin, jolla on niin paljon toimintatarmoa ja energiaa, että sillä lämmittäisi ja valaisisi vaikka pienen kylän. Panin tyytyväisenä merkille, että se käveli oikein rentona (ollakseen KP) kentälle. Liinassa se oli aluksi todella vauhdikas, ja lensi häntä tötteröllä. Annoin sen purkaa energiaansa juoksemiseen ja vaihdoin suuntaa, kun se oli tarpeeksi rauhoittunut. Ei meinannut millään pysyä oikeassa kierroksessa, vaan yritti vaihtaa suuntaa jos herpaannuin hetkeksikin. Lopetettiin, kun se alkoi venyttää eteen- alas ja tempo oli jotakuinkin järkevä. KP:llä on ihan uskomattoman hyvä tasapaino, se ei liukastunut tai horjahtanut kertaakaan, vaikka pohja oli paikoitellen liukas ja sillä ei ole kenkiä. Itse asiassa sen laukka oli aika hauskan näköistä jänisloikkaa, se suorastaan istui kintereittensä päällä yrittäessään välttää liukastumista.
Juoksutuksen loputtua KP keksi, että ympäristössä voisi olla vaikka mitä kivaa tuijotettavaa. Niinpä laitoin sen seuraamaan ja väistämään minua, kun kävelin täysin ennalta arvaamattomia kiekuroita. Aina kun sen huomio siirtyi pois minusta, nyin tai ravistin liinaa kunnes sen huomio oli taas siirtynyt minuun. KP on ihan hirveän herkkä ympäristöstä tuleville ärsykkeille, joten sen kanssa saa koko ajan tehdä kaikenlaisia keskittymisharjoituksia. Sen yleisin asento on pää ylhäällä ja katse kaukaisuudessa, valmiina loikkaamaan sivuun ja karauttamaan karkuun. Jos sen pään pystyy pitämään alempana, sen koko vireystaso on matalampi ja sen kanssa työskentely on paljon helpompaa ja turvallisempaa. KP on herkkyydessään ja vaikeudessaan yksi liikkiksimmistä hevosista, mitä olen ikinä tavannut. Se pitää ihan hirveästi ihmisistä ja on kamalan kiltti, sitäpaitsi se on silmiä hivelevän kaunis. Eräs ystäväni sanoikin minulle, että KP:tä ei ole tehty ihmisen ratsuksi, vaan laukkaamaan arolla villinä ja vapaana.
Juoksutuksen loputtua KP keksi, että ympäristössä voisi olla vaikka mitä kivaa tuijotettavaa. Niinpä laitoin sen seuraamaan ja väistämään minua, kun kävelin täysin ennalta arvaamattomia kiekuroita. Aina kun sen huomio siirtyi pois minusta, nyin tai ravistin liinaa kunnes sen huomio oli taas siirtynyt minuun. KP on ihan hirveän herkkä ympäristöstä tuleville ärsykkeille, joten sen kanssa saa koko ajan tehdä kaikenlaisia keskittymisharjoituksia. Sen yleisin asento on pää ylhäällä ja katse kaukaisuudessa, valmiina loikkaamaan sivuun ja karauttamaan karkuun. Jos sen pään pystyy pitämään alempana, sen koko vireystaso on matalampi ja sen kanssa työskentely on paljon helpompaa ja turvallisempaa. KP on herkkyydessään ja vaikeudessaan yksi liikkiksimmistä hevosista, mitä olen ikinä tavannut. Se pitää ihan hirveästi ihmisistä ja on kamalan kiltti, sitäpaitsi se on silmiä hivelevän kaunis. Eräs ystäväni sanoikin minulle, että KP:tä ei ole tehty ihmisen ratsuksi, vaan laukkaamaan arolla villinä ja vapaana.
Lempipoika 15-1-05
Tänään tuntui siltä, että alkaa olla aika kaivaa pollet naftaliinista. Juoksutin Lempipoikaa liinassa sellaiset puoli tuntia, minkä jälkeen teimme joitain harjoituksia maasta käsin. Kenttä oli jotakuinkin kauttaaltaan jäässä, onneksi yhdessä nurkassa oli sellainen öbaut ison juoksutusympyrän kokoinen luminen ja jäätön kohta. Uskaltauduin juoksuttamaan pelkällä naruriimulla, koska oripojat ovat viime aikoina olleet todella rauhallisia.
Lemppari on uskomattoman cool eläin. Siitä ei kyllä huomannut oikeastaan ollenkaan, että se on viime aikoina joutunut jäisten kelien vuoksi seisomaan karsinassa normaalia enemmän. Tai että se on ollut lomalla viime lokakuusta lähtien. Muutamia pää- alas-ja- leikitään- isoa- oria- elkeitä, joitain pukkiloikkia ja pari laitonta suunnanvaihtoa, muuten meno oli erittäin asiallista. Aina vaan jaksan ihailla sen laukkaa: rento, hidas, koottu, hakee eteen- alas. Jäät pois, hus hus, että pääsen pian ratsastamaan!
Tehtiin vielä juoksutuksen päätteeksi joitain takaosan väistätyksiä (parempi vasemmalta oikealle), etuosan väistätyksiä (parempi oikealta vasemmalle) ja peruutuksia. Ei meinannut aluksi peruuttaa millään, vaan yritti nousta takajaloilleen (silleen laiskasti ja matalasti, levade- tyyppisesti). Vika oli liinan toisessa päässä, eli käytin liikaa voimaa: polle kokosi itseään enemmän kuin oli tarkoitus ja peruuttamisesta tulikin jotain ihan muuta. Kun vähensin voimaa liinakädessä ja työnsin kevyesti ryntäistä, se peruutti aivan asiallisesti.
Lemppari on uskomattoman cool eläin. Siitä ei kyllä huomannut oikeastaan ollenkaan, että se on viime aikoina joutunut jäisten kelien vuoksi seisomaan karsinassa normaalia enemmän. Tai että se on ollut lomalla viime lokakuusta lähtien. Muutamia pää- alas-ja- leikitään- isoa- oria- elkeitä, joitain pukkiloikkia ja pari laitonta suunnanvaihtoa, muuten meno oli erittäin asiallista. Aina vaan jaksan ihailla sen laukkaa: rento, hidas, koottu, hakee eteen- alas. Jäät pois, hus hus, että pääsen pian ratsastamaan!
Tehtiin vielä juoksutuksen päätteeksi joitain takaosan väistätyksiä (parempi vasemmalta oikealle), etuosan väistätyksiä (parempi oikealta vasemmalle) ja peruutuksia. Ei meinannut aluksi peruuttaa millään, vaan yritti nousta takajaloilleen (silleen laiskasti ja matalasti, levade- tyyppisesti). Vika oli liinan toisessa päässä, eli käytin liikaa voimaa: polle kokosi itseään enemmän kuin oli tarkoitus ja peruuttamisesta tulikin jotain ihan muuta. Kun vähensin voimaa liinakädessä ja työnsin kevyesti ryntäistä, se peruutti aivan asiallisesti.
lauantaina, tammikuuta 08, 2005
Pahantamman tunti 8-1-05
Olin tänään pitämässä tuntia Pahalletammalle ja sen omistajalle. Omat hevoseni toimivat paljon paremmin, jos ne juoksuttaa liinassa ennen ratsastusta, joten olemme kokeilleet Pahiksen kanssa samaa juttua. Se on toiminut aika hyvin, koska kapinointi apuja vastaan on vähentynyt huomattavasti (tosin syynä saattaa osittain olla myös talviaika ja kiimojen puuttuminen).
Two trackin sinnikäs harjoitteleminen on selkeästi vaikuttanut käyntiin: heti kun takaosa on alla, askel lyhenee ja rauhoittuu. Samoin ravin suhteen on tapahtunut huomattavaa edistymistä tämän syksyn ja talven aikana. Tänään mentiin jo pitkiä pätkiä hyvää jogia ilman ryntäilyä ja pääkin pysyi tarpeeksi alhaalla. Ollaan päästy myös aika hyvin eroon rullaamisesta; viime keväänä Pahis keksi reagoida jopa pienimpiin mahdollisiin pidätteisiin rullaamalla itsensä ihan kaarelle ja kokoamalla itseänsä liikaa ja väärin. Päästiin tavasta eroon, kun vieroitettiin se kokonaan ohjastuesta ja yhtäjaksoisista, taaksepäin suuntautuvista pidätteistä. Nykyään tarvitaan jo todellinen erikoistilanne, että se vetää itsensä kasaan ja lähtee "pönkimään" vinttikoirana.
Laukka on vielä arvoitus, tuleeko se onnistumaan ja minkälaatuisena (Pahis on lv). Maastossa suoralla laukka nousee, mutta on helposti nelitahtista. Kentällä tilaa on vielä toistaiseksi liian vähän, ja pohjan pitäisi olla todella hyvässä kunnossa, ennenkuin laukkaa uskaltaisi edes yrittää. Pahiksen tasapaino laukassa ei ole paras mahdollinen, joten se saattaa kaatua kaarteessa. Olen nähnyt ja kokenut siltä myös 3-tahtisen laukan, mutta se vaatii voimakkaan kokoamisen ja paljon apua ratsastajalta. Tavoitteet laukan suhteen ovatkin varmuuden vuoksi mahdollisimman matalalla: hepo oppii nostamaan laukan avuista ja pystyy ainakin suoralla laukkaamaan turvallista ja kontrolloitavissa olevaa laukkaa. Kaikki, mikä tulee tuon päälle on sitten bonusta.
Two trackin sinnikäs harjoitteleminen on selkeästi vaikuttanut käyntiin: heti kun takaosa on alla, askel lyhenee ja rauhoittuu. Samoin ravin suhteen on tapahtunut huomattavaa edistymistä tämän syksyn ja talven aikana. Tänään mentiin jo pitkiä pätkiä hyvää jogia ilman ryntäilyä ja pääkin pysyi tarpeeksi alhaalla. Ollaan päästy myös aika hyvin eroon rullaamisesta; viime keväänä Pahis keksi reagoida jopa pienimpiin mahdollisiin pidätteisiin rullaamalla itsensä ihan kaarelle ja kokoamalla itseänsä liikaa ja väärin. Päästiin tavasta eroon, kun vieroitettiin se kokonaan ohjastuesta ja yhtäjaksoisista, taaksepäin suuntautuvista pidätteistä. Nykyään tarvitaan jo todellinen erikoistilanne, että se vetää itsensä kasaan ja lähtee "pönkimään" vinttikoirana.
Laukka on vielä arvoitus, tuleeko se onnistumaan ja minkälaatuisena (Pahis on lv). Maastossa suoralla laukka nousee, mutta on helposti nelitahtista. Kentällä tilaa on vielä toistaiseksi liian vähän, ja pohjan pitäisi olla todella hyvässä kunnossa, ennenkuin laukkaa uskaltaisi edes yrittää. Pahiksen tasapaino laukassa ei ole paras mahdollinen, joten se saattaa kaatua kaarteessa. Olen nähnyt ja kokenut siltä myös 3-tahtisen laukan, mutta se vaatii voimakkaan kokoamisen ja paljon apua ratsastajalta. Tavoitteet laukan suhteen ovatkin varmuuden vuoksi mahdollisimman matalalla: hepo oppii nostamaan laukan avuista ja pystyy ainakin suoralla laukkaamaan turvallista ja kontrolloitavissa olevaa laukkaa. Kaikki, mikä tulee tuon päälle on sitten bonusta.
keskiviikkona, tammikuuta 05, 2005
Hiljaista näin talvisin
Pollelassa on näin talvisaikaan hiljaista, koska hepat ovat lomalla. Inhoan niin kauheasti kylmää ja epämiellyttävää säätä, että en enää nykyään viitsi kiusata itseäni yrittämällä ratsastaa tavoitehakuisesti talvella. Hepat voivat mitä mainioimmin, ainakin omasta mielestään, kun ne saavat viettää parin kuukauden talviloman. Liikuskelemme maastossa silloin kun sää sallii, käväisemme ehkä pikaisesti ja lievän välinpitämättömästi kentällä muistelemassa two trackiä ja sidepassia.
Oman ratsastusmotivaation nostattamisessa tällainen tauko on loistava työkalu: odotan helmikuun aurinkoa ja sen lunta sulattavaa lämpöä malttamattomana. Mielessä pyörii jo Lempipojan tuleva valmennussuunnitelma ja Kauniinpojan ratsukoulutuksen aloittaminen. Mielikuvaratsastan päivittäin Lempipojalla, käyn läpi laukannostoapuja ja väistöjä. Mietin, miten saan sen pysähdykset terävämmiksi. Uskaltaisinko jo aloittaa spinnaamisen, vai odotanko vielä syksyyn, että tiedän varmasti sen pitävän kaikki 4 jalkaa lähellä maata. Lempipoika on hyvin orimainen, ja esittelee mielellään parhaita puoliaan, oli naisia läsnä tai ei. Olen toistaiseksi välttänyt turhaa provosoimista, kuten liikkeitä, joilla paino siirtyy voimakkaasti takaosalle. Asiassa ei olisi mitään hämminkiä, jos olisin kouluttamassa siitä este- tai kouluratsua, tällöin kokoamisaste saisi ajoittain ollakin korkea. Lännenhevosen kohdalla juttu on vähän toinen, sillä kokoamisaste on matalampi, eikä etuosan voimakas lyheneminen ole suotavaa. Jos hevosta ratsastaa voimakkaasti kooten, se kasvattaa paksut kaulalihakset, ja alkaa kantaa itseään hyvin kouluhevosmaisessa muodossa. Tällöin etuosan elastisuus kärsii, ja hevonen näyttää liikkuvan pitkillä ohjillakin koottuna. Ei hyvä. Tämän lisäksi länkkärissä ratsastajan ei ole tarkoitus kontrolloida hevosen liikkumista jatkuvalla ohjastuntumalla, vaan istunnalla. Kärjistetysti sanottuna: mitä vähemmällä suuhunkoskemisella pääsen hevosen kanssa, sen parempi lännenhevonen siitä tulee.
Lempipoika ei onneksi ainakaan toistaiseksi tunnu liian herkkänahkaiselta tai eteenpyrkivältä, mutta tilanne saattaa vielä muuttua, kun se on tottuneempi ratsastajaan. Kokemukseni mukaan monet aloitettavat hevoset ovat alkuvaiheessa rauhallisia, jopa laiskoja. Sitten, kun ne tottuvat ratsastajaan ja niiltä aletaan vaatia työntekoa, muuttuu asenne aivan päinvastaiseksi. Varsinkin jos ne ovat tottuneet pääsemään helpolla liian pitkään. Hyvän hevosenkouluttajan pitää tietää, missä vaiheessa siirtyä eteenpäin uusiin ja astetta vaativampiin tehtäviin. Alkuvaiheessa tehdyt mokat kun seuraavat pahimmassa tapauksessa mukana koko hevosen loppuiän. Onneksi on asiantuntijoita, joilta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. No, länkkäriosaajia on meillä Suomessa harvemmassa, mutta kyllä niitäkin löytyy.
Oman ratsastusmotivaation nostattamisessa tällainen tauko on loistava työkalu: odotan helmikuun aurinkoa ja sen lunta sulattavaa lämpöä malttamattomana. Mielessä pyörii jo Lempipojan tuleva valmennussuunnitelma ja Kauniinpojan ratsukoulutuksen aloittaminen. Mielikuvaratsastan päivittäin Lempipojalla, käyn läpi laukannostoapuja ja väistöjä. Mietin, miten saan sen pysähdykset terävämmiksi. Uskaltaisinko jo aloittaa spinnaamisen, vai odotanko vielä syksyyn, että tiedän varmasti sen pitävän kaikki 4 jalkaa lähellä maata. Lempipoika on hyvin orimainen, ja esittelee mielellään parhaita puoliaan, oli naisia läsnä tai ei. Olen toistaiseksi välttänyt turhaa provosoimista, kuten liikkeitä, joilla paino siirtyy voimakkaasti takaosalle. Asiassa ei olisi mitään hämminkiä, jos olisin kouluttamassa siitä este- tai kouluratsua, tällöin kokoamisaste saisi ajoittain ollakin korkea. Lännenhevosen kohdalla juttu on vähän toinen, sillä kokoamisaste on matalampi, eikä etuosan voimakas lyheneminen ole suotavaa. Jos hevosta ratsastaa voimakkaasti kooten, se kasvattaa paksut kaulalihakset, ja alkaa kantaa itseään hyvin kouluhevosmaisessa muodossa. Tällöin etuosan elastisuus kärsii, ja hevonen näyttää liikkuvan pitkillä ohjillakin koottuna. Ei hyvä. Tämän lisäksi länkkärissä ratsastajan ei ole tarkoitus kontrolloida hevosen liikkumista jatkuvalla ohjastuntumalla, vaan istunnalla. Kärjistetysti sanottuna: mitä vähemmällä suuhunkoskemisella pääsen hevosen kanssa, sen parempi lännenhevonen siitä tulee.
Lempipoika ei onneksi ainakaan toistaiseksi tunnu liian herkkänahkaiselta tai eteenpyrkivältä, mutta tilanne saattaa vielä muuttua, kun se on tottuneempi ratsastajaan. Kokemukseni mukaan monet aloitettavat hevoset ovat alkuvaiheessa rauhallisia, jopa laiskoja. Sitten, kun ne tottuvat ratsastajaan ja niiltä aletaan vaatia työntekoa, muuttuu asenne aivan päinvastaiseksi. Varsinkin jos ne ovat tottuneet pääsemään helpolla liian pitkään. Hyvän hevosenkouluttajan pitää tietää, missä vaiheessa siirtyä eteenpäin uusiin ja astetta vaativampiin tehtäviin. Alkuvaiheessa tehdyt mokat kun seuraavat pahimmassa tapauksessa mukana koko hevosen loppuiän. Onneksi on asiantuntijoita, joilta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. No, länkkäriosaajia on meillä Suomessa harvemmassa, mutta kyllä niitäkin löytyy.
perjantaina, joulukuuta 31, 2004
Tätipahkeinen & vanhatamma 31-12-04
Laukk… eikun ravia, eikun….
Mammahan oli menopelipäällä! Täti oli päättänyt (onneksi) edellisestä kerrasta lähes itsemurhan partaalle masentuneena laittaa hevolle satulan selkään, jotta kykenisi menemään muutakin askellajia kuin käyntiä. Alkukäynnissä ei vielä mitään hätää, toki tammamamman askellus oli pitkää ja reipasta, mutta niinhän se aina on. Mutta kun täti alkoi pyydellä tammalta kevyttä ravia, alkoi tapahtua. Tamma päätteli saavansa laukka-avut joten laukkaa siis. Tämä toistui muutaman kerran, jonka jälkeen täti heitti kannuksensa kentän laidalle. Sen jälkeen alkoi ravivaihdekin löytymään. Ilmeisesti tammamamma vain kertakaikkiaan oli niin menopäällä, että kannuksen kosketus kylkeen toimi sille sopivana tekosyynä vähän päästellä höyryjä.
Mitä siitä muuten tulee kun jäykkä täti ratsastaa jäykkää mammahevosta? En tiedä, mutta tunne oli vähän niin kuin sokea taluttaisi toista sokeaa ;) Tädin on ilmeisesti laitettava itsensä venyttely-vanuttelu-taivuttelukuurille, josko sitä hevostakin sitten joskus olisi helpompi taivutella.
Ja kyllä se tamma lopputunnista jo meni ihan säällistä jogiakin, pitkin ohjin ja rentona. Toivo elää.
Mammahan oli menopelipäällä! Täti oli päättänyt (onneksi) edellisestä kerrasta lähes itsemurhan partaalle masentuneena laittaa hevolle satulan selkään, jotta kykenisi menemään muutakin askellajia kuin käyntiä. Alkukäynnissä ei vielä mitään hätää, toki tammamamman askellus oli pitkää ja reipasta, mutta niinhän se aina on. Mutta kun täti alkoi pyydellä tammalta kevyttä ravia, alkoi tapahtua. Tamma päätteli saavansa laukka-avut joten laukkaa siis. Tämä toistui muutaman kerran, jonka jälkeen täti heitti kannuksensa kentän laidalle. Sen jälkeen alkoi ravivaihdekin löytymään. Ilmeisesti tammamamma vain kertakaikkiaan oli niin menopäällä, että kannuksen kosketus kylkeen toimi sille sopivana tekosyynä vähän päästellä höyryjä.
Mitä siitä muuten tulee kun jäykkä täti ratsastaa jäykkää mammahevosta? En tiedä, mutta tunne oli vähän niin kuin sokea taluttaisi toista sokeaa ;) Tädin on ilmeisesti laitettava itsensä venyttely-vanuttelu-taivuttelukuurille, josko sitä hevostakin sitten joskus olisi helpompi taivutella.
Ja kyllä se tamma lopputunnista jo meni ihan säällistä jogiakin, pitkin ohjin ja rentona. Toivo elää.
perjantaina, joulukuuta 17, 2004
Tätipahkeinen & vanhatamma 17-12-04
Kadonnutta ratsastustaitoa muistelemassa
Tädillä on ollut vähän stressiä viime aikoina, joten täti päätti viettää rentouttavan ratsastelukerran vanhalla tammalla ilman satulaa. Viimeksi täti on istunut hevosen selässä satulatta joskus…öööö…. tuota… taisi olla vuonna 2002? Joka tapauksessa vielä tuolloin tädin ja vanhan tamman yhteispeli sujui ihan mallikkaasti ilman satulaa ja suitsiakin.
No, enää kyseinen taito on muisto vain. Täti huomasi kauhukseen pysyvänsä hädin tuskin hiljakseen hölköttelevän hevosen selässä, puhumattakaan mistään korkeamman tason toiminnasta. Ei helvata, sanonpahan vaan. Ilmeisesti joka-toinen-viikko-ratsimistahti on tehnyt tehtävänsä ja ruostuttanut tädin vähäisetkin taidot.
Vettä satoi, maa oli musta ja tunnelma ankea. Tammakin oli vastaanvänkäyspäällä (mikä ei sinänsä ihme, raahata nyt viaton elukkaparka moiseen ilmaan). No, tästähän ei päästä kuin ylöspäin, täti tuumasi, ja päätti jatkossa muistella kadonnutta ratsastustaitoaan hiukan tiuhemmassa tahdissa.
Tädillä on ollut vähän stressiä viime aikoina, joten täti päätti viettää rentouttavan ratsastelukerran vanhalla tammalla ilman satulaa. Viimeksi täti on istunut hevosen selässä satulatta joskus…öööö…. tuota… taisi olla vuonna 2002? Joka tapauksessa vielä tuolloin tädin ja vanhan tamman yhteispeli sujui ihan mallikkaasti ilman satulaa ja suitsiakin.
No, enää kyseinen taito on muisto vain. Täti huomasi kauhukseen pysyvänsä hädin tuskin hiljakseen hölköttelevän hevosen selässä, puhumattakaan mistään korkeamman tason toiminnasta. Ei helvata, sanonpahan vaan. Ilmeisesti joka-toinen-viikko-ratsimistahti on tehnyt tehtävänsä ja ruostuttanut tädin vähäisetkin taidot.
Vettä satoi, maa oli musta ja tunnelma ankea. Tammakin oli vastaanvänkäyspäällä (mikä ei sinänsä ihme, raahata nyt viaton elukkaparka moiseen ilmaan). No, tästähän ei päästä kuin ylöspäin, täti tuumasi, ja päätti jatkossa muistella kadonnutta ratsastustaitoaan hiukan tiuhemmassa tahdissa.
maanantaina, lokakuuta 25, 2004
Kilttitamma 24-10-04
Juoksutin Kilttiätammaa noin 20 min. Toimi liinassa oikein kivasti, harjoittelimme myös peruuttamista liinassa. Varsinkin laukka oli suorastaan erinomaista: hidasta, rentoa ja kaula oli suurimman osan aikaa vaakatasossa.
Ratsastin vajaan tunnin. Menimme aluksi two trackiä käynnissä, toimi erinomaisesti pelkästä pohkeen hipaisusta ja yhdellä kädellä. Ratsastan Kilttiätammaa nivelillä, mutta usein yhdellä kädellä. Se on suustaan niin herkkä, että kapinoi kankikuolaimilla pienintäkin pidätettä. Se ei myöskään nostanut päätään kuin pari kertaa, ja silloinkin se laski sen heti alas, kun heilautin tai ravistin ohjia. Teimme aika paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, ne onnistuivat paremmin kuin edellisillä kerroilla. Ilmeisesti liinassa peruututtaminen auttoi.
Jogi oli suorastaan taivaallista! Kilttitamma pysyi helposti takapää alla, kevyellä ulkopohkeella. Tempo ja tahti alkavat olla hallussa, vain lievä passitahtisuus vaivaa ajoittain. Passikin katoaa, kun takapään saa kunnolla käyttöön.
Laukkasin yhden ympyrän molempiin suuntiin. Kilttitamma laukkasi niin nätisti hidasta, kaunista lopea, että en kiusannut sitä laukalla sen enempää vaan poistuttiin maastoon kävelemään. Pään asennossa oli vielä korjaamisen varaa, mutta muuten laukka oli ok: heppa pysyi hyvin pohkeiden välissä eikä sillä ollut kiire mihinkään. Vitsi, kun aina menisi ratsastus näin hyvin!
Ratsastin vajaan tunnin. Menimme aluksi two trackiä käynnissä, toimi erinomaisesti pelkästä pohkeen hipaisusta ja yhdellä kädellä. Ratsastan Kilttiätammaa nivelillä, mutta usein yhdellä kädellä. Se on suustaan niin herkkä, että kapinoi kankikuolaimilla pienintäkin pidätettä. Se ei myöskään nostanut päätään kuin pari kertaa, ja silloinkin se laski sen heti alas, kun heilautin tai ravistin ohjia. Teimme aika paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, ne onnistuivat paremmin kuin edellisillä kerroilla. Ilmeisesti liinassa peruututtaminen auttoi.
Jogi oli suorastaan taivaallista! Kilttitamma pysyi helposti takapää alla, kevyellä ulkopohkeella. Tempo ja tahti alkavat olla hallussa, vain lievä passitahtisuus vaivaa ajoittain. Passikin katoaa, kun takapään saa kunnolla käyttöön.
Laukkasin yhden ympyrän molempiin suuntiin. Kilttitamma laukkasi niin nätisti hidasta, kaunista lopea, että en kiusannut sitä laukalla sen enempää vaan poistuttiin maastoon kävelemään. Pään asennossa oli vielä korjaamisen varaa, mutta muuten laukka oli ok: heppa pysyi hyvin pohkeiden välissä eikä sillä ollut kiire mihinkään. Vitsi, kun aina menisi ratsastus näin hyvin!
Pikkutamma 23-10-04
Juoksutin Pikkutammaa noin puoli tuntia, kunnes se laukkasi rauhallisessa tempossa ja pää laski alas.
Ratsastin sillä noin tunnin, menimme aluksi taas käännöksiä ja two trackia, varsinkin käännökset onnistuivat hyvin. Two trackistä saattaa olla sellainenkin lisähyöty, mitä en ollut ajatellut: voi olla että se saa Pikkutamman hyväksymään satulavyön taakse osuvat pohjeavut vähän paremmin. Tarkkailin sen häntää käännöksissä ja two trackissä, enkä huomannut että se olisi kapinoinut pohjetta vastaan viuhtomalla häntää. Jog oli ok, ei menty sitä kuin vähän koska Pikkutamma tuntui liian reippaalta.
Laukka oli ihan siedettävää: nopeus oli ok mutta pää oli vielä liian ylhäällä. Teimme pysähdyksiä laukasta: laukkaympyrä - pysähdys - peruutus. Stopit ovat päässeet huonontumaan, kun en ole harjoitellut niitä pitkään aikaan kunnolla. Oli molemmissa kierroksissa suurinpiirtein samanlainen, eli juoksutus on auttanut parantamaan vasemman laukan laatua.
Teimme muutamia spinejä, tällä kertaa ne sujuivat yllättävän hyvin. Tosin se spinnaa vasta vain yhden kierroksen kunnolla, mutta parantaa koko ajan. Ihan lopussa harjoiteltiin sidepassia puomi rungon alla. Lopetettiin, kun sujui siedettävästi.
Pikkutamma ei selvästikään ole mikään pleasurehevonen, se on siihen liian ryhdikäs ja nopealiikkeinen. Se jopa häiriintyy liian löysinä roikkuvista ohjista, ja toimii paremmin kun ne ovat vähän lyhyemmät. Kuolaintuntumaa ei kuitenkaan tarvita, paitsi laukannostoissa sisäohjaa ja sitäkin hetkellisesti asetukseen ja kokoamiseen.
Ratsastin sillä noin tunnin, menimme aluksi taas käännöksiä ja two trackia, varsinkin käännökset onnistuivat hyvin. Two trackistä saattaa olla sellainenkin lisähyöty, mitä en ollut ajatellut: voi olla että se saa Pikkutamman hyväksymään satulavyön taakse osuvat pohjeavut vähän paremmin. Tarkkailin sen häntää käännöksissä ja two trackissä, enkä huomannut että se olisi kapinoinut pohjetta vastaan viuhtomalla häntää. Jog oli ok, ei menty sitä kuin vähän koska Pikkutamma tuntui liian reippaalta.
Laukka oli ihan siedettävää: nopeus oli ok mutta pää oli vielä liian ylhäällä. Teimme pysähdyksiä laukasta: laukkaympyrä - pysähdys - peruutus. Stopit ovat päässeet huonontumaan, kun en ole harjoitellut niitä pitkään aikaan kunnolla. Oli molemmissa kierroksissa suurinpiirtein samanlainen, eli juoksutus on auttanut parantamaan vasemman laukan laatua.
Teimme muutamia spinejä, tällä kertaa ne sujuivat yllättävän hyvin. Tosin se spinnaa vasta vain yhden kierroksen kunnolla, mutta parantaa koko ajan. Ihan lopussa harjoiteltiin sidepassia puomi rungon alla. Lopetettiin, kun sujui siedettävästi.
Pikkutamma ei selvästikään ole mikään pleasurehevonen, se on siihen liian ryhdikäs ja nopealiikkeinen. Se jopa häiriintyy liian löysinä roikkuvista ohjista, ja toimii paremmin kun ne ovat vähän lyhyemmät. Kuolaintuntumaa ei kuitenkaan tarvita, paitsi laukannostoissa sisäohjaa ja sitäkin hetkellisesti asetukseen ja kokoamiseen.
Vanhatamma 23-10-04
Käytiin ensin rämpimässä metsässä ja etsimässä umpeen kasvaneita polkuja. Viime talvena hakkuiden jälkeen kalliolle syntynyt polku oli näköjään edelleen käytössä. Sen toisessa päässä oleva ylösnousu oli ilman lumipeitettä aika kauhea: mutaa, juuria ja oksia sikinsokin, alta paistoi liukas kalliopinta. Vanhatamma tuli mäkeä alas ihan hyvin, mutta minä en enää uskaltanut kiivetä sitä hevosen selässä ylös. Niinpä talutin Vanhantamman ylämäkeen, ja ihan hyvä olikin. Maasta käsin näin, miten kovaa työtä se joutui tekemään kiivetessään. Vanhatamma näytti mäen päällä tyytyväiseltä ja kiitolliselta. Ihan selvästi se käsitti, että en ollut pyytänyt sitä kantamaan ratsastajaa niin vaikeassa paikassa. Se nimittäin kiipeää vaikka puuhun, jos pyydän kauniisti. Niinpä saan olla aika tarkkana, että en pyydä liikaa.
Mentiin vielä maastolenkin jälkeen kentälle, ja laukattiin muutama kierros ympyrällä ja uralla. Molemmat laukat olivat erittäin hyviä ja hitaita, myös vasen. Laukkasin hyvin pitkillä ohjilla, pitäen hevosen ulkopohkeella ympyrällä. Vasemman laukan kanssa on vielä pienenpieni ongelma; se nimittäin nostaa lähes aina oikean, mutta vaihtaa sen vasemmaksi jo toisella tai kolmannella askeleella. Nyt täytyisi keksiä jokin keino, jolla sen saa nostamaan vasemman laukan suoraan. Selkeät avut eivät auta, ei myöskään two trackistä (eli siis sulkutaivutuksesta) nosto. Täytyy vielä yrittää voltilta nostoa ja ulospäin asettamista, niistä voi olla apua. Enää sillä ei selvästikään ole mitään kipuja, jotka estäisivät vasemman laukan. Se saattaa kuitenkin vanhasta muistista nostaa oikean, ja vaihtaa sen vasempaan kun huomaa että vasen onnistuukin helpommin eikä enää satu.
Lopussa harjoittelimme sidepassia puomi pollen rungon alla. Vanhalletammalle on aina ollut sellaiset liikkeet vaikeita, joissa se joutuu kulkemaan sivuittain tai takaperin puomien keskellä. Tälläkin kertaa se yritti aluksi kiemurrella ja peruuttaa pois puomin päältä, mutta lopuksi antoi periksi. Mentiin yhdet onnistuneet sidepassit suuntaansa ja lopetettiin siihen.
Mentiin vielä maastolenkin jälkeen kentälle, ja laukattiin muutama kierros ympyrällä ja uralla. Molemmat laukat olivat erittäin hyviä ja hitaita, myös vasen. Laukkasin hyvin pitkillä ohjilla, pitäen hevosen ulkopohkeella ympyrällä. Vasemman laukan kanssa on vielä pienenpieni ongelma; se nimittäin nostaa lähes aina oikean, mutta vaihtaa sen vasemmaksi jo toisella tai kolmannella askeleella. Nyt täytyisi keksiä jokin keino, jolla sen saa nostamaan vasemman laukan suoraan. Selkeät avut eivät auta, ei myöskään two trackistä (eli siis sulkutaivutuksesta) nosto. Täytyy vielä yrittää voltilta nostoa ja ulospäin asettamista, niistä voi olla apua. Enää sillä ei selvästikään ole mitään kipuja, jotka estäisivät vasemman laukan. Se saattaa kuitenkin vanhasta muistista nostaa oikean, ja vaihtaa sen vasempaan kun huomaa että vasen onnistuukin helpommin eikä enää satu.
Lopussa harjoittelimme sidepassia puomi pollen rungon alla. Vanhalletammalle on aina ollut sellaiset liikkeet vaikeita, joissa se joutuu kulkemaan sivuittain tai takaperin puomien keskellä. Tälläkin kertaa se yritti aluksi kiemurrella ja peruuttaa pois puomin päältä, mutta lopuksi antoi periksi. Mentiin yhdet onnistuneet sidepassit suuntaansa ja lopetettiin siihen.
Kilttitamma 22-10-04
Juoksutin n.20 min että sain pollen selän toimimaan. Pimeä metsä oli mörköjä pullollaan, joten rauhallisista askellajeista oli turha haaveilla. Sitten selkään ja tunnin verran ratsastusta kentällä. Mörkömetsä nostatti päätä ylös, jouduin koko ajan huomauttelemaan ja korjaamaan pään asentoa. Kilttitamma oli myös HYVIN herkkä suustaan, nakkeli niskojaan jos ohjasapu osui perille asti (siis suupieleen).
Jogi oli oikein hyvää, mutta Kilttitamma tuppasi alussa hukkaamaan takaosansa ja ryömimään passitahtisesti. Muutama kierros two trackia molempiin suuntiin, niin alkoi se takapääkin astua alle ja ravi pysyä ravina.
Laukka sitten olikin katastrofaalista. Täyttä vauhtia eteen, pää pilvissä ja selkä notkolla. Vaikka kuinka yritti nostaa hyvän laukan ja pitää ulkopohkeen kiinni, Kilttitamma jotenkin hävisi jalkojen välistä. Laukkasin niin kauan, että se sujui edes siedettävällä nopeudella. Yllämainittu suu-herkkyys pahensi tilannetta; kaikki yritykset korjata pään asentoa muuttivat laukan vielä pahemmaksi. Lopetettiin, kun pysyi siedettävässä tempossa eikä enää kiihdyttänyt porttia kohti.
Koska kiihdytti porttia kohti kävellessä, laitoin sen tekemään muutaman "spinin" ennen kuin päästin sen pois kentältä. Kilttitamma ei tosiaankaan ole mikään reining-hevonen, joten sen spinit ovat hitaita ja epävarmoja. Se ei myöskään astu ristiin, vaan töpöttää etupäällään takaosan ollessa jotakuinkin paikoillaan. Teki kuitenkin kiltisti, mitä pyysin, ja kehuin sitä kovasti.
Jogi oli oikein hyvää, mutta Kilttitamma tuppasi alussa hukkaamaan takaosansa ja ryömimään passitahtisesti. Muutama kierros two trackia molempiin suuntiin, niin alkoi se takapääkin astua alle ja ravi pysyä ravina.
Laukka sitten olikin katastrofaalista. Täyttä vauhtia eteen, pää pilvissä ja selkä notkolla. Vaikka kuinka yritti nostaa hyvän laukan ja pitää ulkopohkeen kiinni, Kilttitamma jotenkin hävisi jalkojen välistä. Laukkasin niin kauan, että se sujui edes siedettävällä nopeudella. Yllämainittu suu-herkkyys pahensi tilannetta; kaikki yritykset korjata pään asentoa muuttivat laukan vielä pahemmaksi. Lopetettiin, kun pysyi siedettävässä tempossa eikä enää kiihdyttänyt porttia kohti.
Koska kiihdytti porttia kohti kävellessä, laitoin sen tekemään muutaman "spinin" ennen kuin päästin sen pois kentältä. Kilttitamma ei tosiaankaan ole mikään reining-hevonen, joten sen spinit ovat hitaita ja epävarmoja. Se ei myöskään astu ristiin, vaan töpöttää etupäällään takaosan ollessa jotakuinkin paikoillaan. Teki kuitenkin kiltisti, mitä pyysin, ja kehuin sitä kovasti.
lauantaina, lokakuuta 23, 2004
Pikkutamma 15-10-04 ja seisoskelusta
Juoksutin sitä puolisen tuntia ja sen jälkeen istuin sen selässä pitäessäni ratsastustuntia. Tein joitakin peruutuksia ja spinintekeleitä vasemmalla kädellä, muutoin homma oli pelkkää seisoskelua. Olen huomannut, että "tuolina" seisoskelusta on ollut valtavasti apua paikoillaan seisomisen opettelussa. Vaikka Pikkutamma on äärimmäisen toimelias otus, se on oppinut että seisominen = lepo. Yritän muutenkin, siis kun ratsastan sillä, katkaista toiminnan mahdollisimman usein seisoskelulla (alkaa muuten aina tehdä mieli tupakkaa kun seisoskelee hepan selässä, vaikka on jo vuosia ollut polttamatta...). Tällä tavoin se ei kuumene niin paljon, kun se tietää että tehtävät eivät seuraa toisiaan tauotta. Muuten se heittäytyy helposti urakkahommiin: se yrittää tarjota kaikkea mahdollista pikakelauksella, jonka jälkeen se yrittää ulos kentältä. Ja suuttuukin vielä, kun estän sitä! Se on sitä mieltä, että hei haloo hölmö, kaikki hommathan on hoidettu jo!
perjantaina, lokakuuta 22, 2004
Pikkutamma 14-10-04 ja hanskahommia
Pikkutamma heittäytyi lapselliseksi, kun näki että naksuttelen Kauniillepojalle. Tähän saakka naksuttelu oli ollut meidän kahden oma juttu. Niinpä se seurasi kärppänä, mitä vastapäisessä karsinassa tehtiin, ja yritti kaikin keinoin kiinnittää huomioni itseensä: se kilkutti ja repi loimitangolla roikkuvaa riimua, ja aina välillä tarkkaili, miten häirintä vaikuttaa minuun. Lopulta se kiskoi tangolta fleeceloimensa, ravisteli sitä tarmokkaasti ja pudotti sen lattialle.
Niinpä päätin Kauniinpojan suitsikokeen jälkeen leikkiä Pikkutamman kanssa nosta hanska-leikkiä. Leikkiin kuuluu, että menen sen karsinaan ja pudotan hanskani maahan. Pikkutamma hyökkää heti nostamaan sen ja antaa sen minulle. Palkinnoksi se saa leivänpalan. Se jaksaa toistaa temppua muutaman kerran, mutta sen jälkeen leikki muuttuu lentäväksi hanskaksi. Se ravistelee hanskaa äkäisesti, eikä annakaan sitä minulle vaan kääntää pään pois ja heittää sen toiselle puolelle karsinaa. Tässä vaiheessa kannattaa panna peli poikki, koska jos leikin päästää pitemmälle, mennään kakkahanska-osastolle: Pikkutamma viskoo hanskaa, kunnes se putoaa kakkakasaan. Sitten se hieroo turvalla hanskan palleroiden sekaan ja näyttää kyllästyneeltä.. ;o)
Niinpä päätin Kauniinpojan suitsikokeen jälkeen leikkiä Pikkutamman kanssa nosta hanska-leikkiä. Leikkiin kuuluu, että menen sen karsinaan ja pudotan hanskani maahan. Pikkutamma hyökkää heti nostamaan sen ja antaa sen minulle. Palkinnoksi se saa leivänpalan. Se jaksaa toistaa temppua muutaman kerran, mutta sen jälkeen leikki muuttuu lentäväksi hanskaksi. Se ravistelee hanskaa äkäisesti, eikä annakaan sitä minulle vaan kääntää pään pois ja heittää sen toiselle puolelle karsinaa. Tässä vaiheessa kannattaa panna peli poikki, koska jos leikin päästää pitemmälle, mennään kakkahanska-osastolle: Pikkutamma viskoo hanskaa, kunnes se putoaa kakkakasaan. Sitten se hieroo turvalla hanskan palleroiden sekaan ja näyttää kyllästyneeltä.. ;o)
torstaina, lokakuuta 21, 2004
Kaunispoika 14-10-04 ja suitsikammo
Ajattelin lähteä juoksuttamaan Kaunistapoikaa liinassa, mutta eihän mikään ole niin yksinkertaista kuin kuvittelisi. Kaunispoika oli ehdottomasti suitsia vastaan. Niinpä päätin naksuttimen avulla ottaa selvää, onko kyseessä suitsien pelko vai opittu käyttäytyminen (suitset -> töitä = ikävää -> parempi heittäytyä pelokkaaksi).
Opetin sen ensin luopumaan namista, mihin taisi mennä noin 5 namia ja naksautusta. Sitten opetin sen kääntämään pään kokonaan poispäin, mihin kului kymmenkunta leipäpalaa lisää. Pidimme tauon, jonka aikana täytin taskut leivänpaloilla. Takaisin karsinaan, nyt suitset mukana. Kaunispoika vetäytyi epäluuloisena karsinan takaseinälle suitset nähdessään. Ripustin ne oveen roikkumaan ja jäin odottelemaan, mitä tapahtuu. No, pollehan oli jo minuutin kuluttua toiveikkaana vieressäni leipäpaloja odottelemassa, eikä välittänyt lähellä roikkuvista suitsista vähääkään. Kymmenkunta namia myöhemmin se tiesi, että palkinto tulee, kun koskee turvalla suitsiin. Tauko ja noin 10 namia lisää, ja se jo työnsä turpaansa suitsien sisään. Vielä yksi tauko ja 10 namia ja Kaunispoika jo kosketti kuolaimia. Lopetettiin siihen, mutta tarkoitus olisi jatkaa hommaa myöhemmin.
Eli pollella ei oikeasti ollut mitään suitsikammoa. Se vaan oli oppinut, että aina kun jotain epämiellyttävää (kuten kuolaimet) tapahtuu tai esiintyy, siitä pääsee helpoiten eroon kun menee karsinan takaseinälle ja kääntää takapään ihmistä kohti. Huomasin naksutellessani, että Kaunispoika oppii ihan järkyttävän nopeasti. Tiesin kyllä, että se oppii asioita äkkiä, joskus jopa yhdestä kerrasta. Vasta naksuttelu avasi silmäni huomaamaan, että se on ihan ilmiömäisen nopea. No, eipä ole yllätys sinänsä, koska se on myös kaikissa reaktioissaan ja liikkeissään todella vikkelä.
Opetin sen ensin luopumaan namista, mihin taisi mennä noin 5 namia ja naksautusta. Sitten opetin sen kääntämään pään kokonaan poispäin, mihin kului kymmenkunta leipäpalaa lisää. Pidimme tauon, jonka aikana täytin taskut leivänpaloilla. Takaisin karsinaan, nyt suitset mukana. Kaunispoika vetäytyi epäluuloisena karsinan takaseinälle suitset nähdessään. Ripustin ne oveen roikkumaan ja jäin odottelemaan, mitä tapahtuu. No, pollehan oli jo minuutin kuluttua toiveikkaana vieressäni leipäpaloja odottelemassa, eikä välittänyt lähellä roikkuvista suitsista vähääkään. Kymmenkunta namia myöhemmin se tiesi, että palkinto tulee, kun koskee turvalla suitsiin. Tauko ja noin 10 namia lisää, ja se jo työnsä turpaansa suitsien sisään. Vielä yksi tauko ja 10 namia ja Kaunispoika jo kosketti kuolaimia. Lopetettiin siihen, mutta tarkoitus olisi jatkaa hommaa myöhemmin.
Eli pollella ei oikeasti ollut mitään suitsikammoa. Se vaan oli oppinut, että aina kun jotain epämiellyttävää (kuten kuolaimet) tapahtuu tai esiintyy, siitä pääsee helpoiten eroon kun menee karsinan takaseinälle ja kääntää takapään ihmistä kohti. Huomasin naksutellessani, että Kaunispoika oppii ihan järkyttävän nopeasti. Tiesin kyllä, että se oppii asioita äkkiä, joskus jopa yhdestä kerrasta. Vasta naksuttelu avasi silmäni huomaamaan, että se on ihan ilmiömäisen nopea. No, eipä ole yllätys sinänsä, koska se on myös kaikissa reaktioissaan ja liikkeissään todella vikkelä.
keskiviikkona, lokakuuta 20, 2004
Pikkutamma 13-10-04 ja laukkaamisesta sekä apujen käytöstä
Juoksutin Pikkutammaa kunnes löytyi hyvä, pyöreä ja rauhallinen laukka.
Sitten selkään ja aluksi vähän two trackia ja kääntymisiä. Pikkutamma ei yleensä aluksi jaksa keskittyä apuihin, vaan yrittää kipittää mahdollisimman nopeasti alta pois. Sen vuoksi kääntävät avut on käytävä huolellisesti läpi, ennen kuin aloittaa muiden hommien tekemisen. Muuten ollaan pian tilanteessa, että se reagoi kaikkiin pohjeapuihin lisäämällä vauhtia. Jog oli kohtuullista (kovin hitaaseen jogiin Pikkutammasta ei yleensä ole, se on henkisesti vielä niin kiireinen ja lyhytpinnainen). Välillä joutui huomauttelemaan aika ankarasti pään asennosta, kentän viereinen metsä tuntui sisältävän kaikkea mahdollista kiinnostavaa...
Laukkasimme ympyrällä molemmissa kierroksissa, oikea laukka oli todella hyvää. Vasemman kanssa on vielä pieniä ongelmia, nostaa mielellään oikean (jopa toisinaan silloin kun nostaa laukan suoraan two trackista). Vasen laukka on myös paljon nopeampaa kuin oikea, joten täytyy miettiä miten saisi oikeaa puolta, varsinkin takajalkaa vahvemmaksi.
Aluksi kaikki sujui todella kivasti, mutta sitten Vanhatamma ratsastajineen poistui kentältä. Pikkutamma on toisinaan aika epävarma yksinään. Vaikka sen huomion yrittäisi kuinka tiukkaan pitää ratsastajassa, se jäykistyy ja muuttuu kiireiseksi. Niinpä jätimme laukkaamisen sikseen, koska se on Pikkutammalle muutenkin vaikea askellaji. Kyllähän se laukata osaa, kuten varmasti joka ikinen ratsusukuinen hevonen, mutta se kuumenee laukasta todella nopeasti. Kiihtyneenä ei sitten työnteosta tulekaan yhtään mitään, pahimmillaan se keinuu laukkaa paikoillaan kuin keinuhevonen ja korskuu kuin pahinkin oripoika...
Toinen laukkaan liittyvä ongelma on hännän viuhtominen. Yritän pitää sen laukatessa niin rauhallisena kuin mahdollista, että sen häntä pysyisi rauhallisempana. Pikkutamma on ehkä herkin hevonen, jonka tunnen. Siis fyysisessä mielessä, koska sen veli Kaunispoika on taas henkisesti hyvin herkkä. Pikkutamma ei voi sietää voimakasta ohjas- tai pohjeapua*. Vaikka se muuten käyttäytyisi jotakuinkin asiallisesti, sen häntä alkaa viuhtoa heti, kun se kokee avut liian voimakkaiksi. Niinpä yritän käyttää niin pieniä apuja että hevonen sietää ne mukisematta. Jossain vaiheessa yritin totuttaa Pikkutammaa hieman voimakkaampiin apuihin (koska "asiantuntijat" neuvoivat niin), mutta se juttu ei toiminut ollenkaan. Hevonen muuttui todella kireäksi ja hankalaksi ratsastaa, niin että lopulta minun oli pakko laittaa se parin kuukauden hermolomalle.
* Hevosella käy säännöllisen epäsäännöllisesti hieroja, sen hampaat on ok ja jalat sekä selkä terveet. Sen kipukynnys vaan on ihan mielettömän alhainen, se ilmeisesti kokee lievästi epämiellyttävän olon paljon pahempana kuin keskivertohevonen. Tämä on ominaisuus, jolle ei voi tehdä mitään. Täytyy vaan yrittää elää sen kanssa ja toivoa, että se vanhemmiten siitä tokeentuu. Sinänsä harmillista, koska Pikkutamma on fyysisesti erittäin kyvykäs hevonen. Tämän saman ominaisuuden vuoksi Pikkutammalla ei ole kenkiä. Ne vaivaavat sitä ja se muuttuu hermostuneeksi ja äkäiseksi.
Harjoittelimme myös spinejä, mutta puolihuolimattomasti, ettei Pikkutamma huomannut hermostua. Teimme ensin rauhallisesti askel kerrallaan muutamia kierroksia. Peruutin välillä pari askelta, kun ei tahtonut pysyä paikoillaan vaan valui porttia kohti. Hyvästä spinistä annoin palkinnoksi luvan poistua eteenpäin. Pikkutamma on hyvin toimintatarmoinen eläin, joten sille ei seisominen välttämättä aina ole se paras mahdollinen palkinto.
Pysähdykset olivat tosi huonoja, mutta en nyt viitsinyt puuttua niihin kovin tiukasti. Polle olisi vain hermostunut pidätteistä ja alkanut nykiä päätä ylös pienimmästäkin ohjasotteesta. Tsiisus, että herkällä ja kuumalla hevosella ratsastaminen voikin välillä olla vaikeaa. Kaikkea mahdollista pitää ajatella etukäteen, ja varoa sataa eri asiaa ettei hepo vaan ala käydä ylikierroksilla... >:o/
Sitten selkään ja aluksi vähän two trackia ja kääntymisiä. Pikkutamma ei yleensä aluksi jaksa keskittyä apuihin, vaan yrittää kipittää mahdollisimman nopeasti alta pois. Sen vuoksi kääntävät avut on käytävä huolellisesti läpi, ennen kuin aloittaa muiden hommien tekemisen. Muuten ollaan pian tilanteessa, että se reagoi kaikkiin pohjeapuihin lisäämällä vauhtia. Jog oli kohtuullista (kovin hitaaseen jogiin Pikkutammasta ei yleensä ole, se on henkisesti vielä niin kiireinen ja lyhytpinnainen). Välillä joutui huomauttelemaan aika ankarasti pään asennosta, kentän viereinen metsä tuntui sisältävän kaikkea mahdollista kiinnostavaa...
Laukkasimme ympyrällä molemmissa kierroksissa, oikea laukka oli todella hyvää. Vasemman kanssa on vielä pieniä ongelmia, nostaa mielellään oikean (jopa toisinaan silloin kun nostaa laukan suoraan two trackista). Vasen laukka on myös paljon nopeampaa kuin oikea, joten täytyy miettiä miten saisi oikeaa puolta, varsinkin takajalkaa vahvemmaksi.
Aluksi kaikki sujui todella kivasti, mutta sitten Vanhatamma ratsastajineen poistui kentältä. Pikkutamma on toisinaan aika epävarma yksinään. Vaikka sen huomion yrittäisi kuinka tiukkaan pitää ratsastajassa, se jäykistyy ja muuttuu kiireiseksi. Niinpä jätimme laukkaamisen sikseen, koska se on Pikkutammalle muutenkin vaikea askellaji. Kyllähän se laukata osaa, kuten varmasti joka ikinen ratsusukuinen hevonen, mutta se kuumenee laukasta todella nopeasti. Kiihtyneenä ei sitten työnteosta tulekaan yhtään mitään, pahimmillaan se keinuu laukkaa paikoillaan kuin keinuhevonen ja korskuu kuin pahinkin oripoika...
Toinen laukkaan liittyvä ongelma on hännän viuhtominen. Yritän pitää sen laukatessa niin rauhallisena kuin mahdollista, että sen häntä pysyisi rauhallisempana. Pikkutamma on ehkä herkin hevonen, jonka tunnen. Siis fyysisessä mielessä, koska sen veli Kaunispoika on taas henkisesti hyvin herkkä. Pikkutamma ei voi sietää voimakasta ohjas- tai pohjeapua*. Vaikka se muuten käyttäytyisi jotakuinkin asiallisesti, sen häntä alkaa viuhtoa heti, kun se kokee avut liian voimakkaiksi. Niinpä yritän käyttää niin pieniä apuja että hevonen sietää ne mukisematta. Jossain vaiheessa yritin totuttaa Pikkutammaa hieman voimakkaampiin apuihin (koska "asiantuntijat" neuvoivat niin), mutta se juttu ei toiminut ollenkaan. Hevonen muuttui todella kireäksi ja hankalaksi ratsastaa, niin että lopulta minun oli pakko laittaa se parin kuukauden hermolomalle.
* Hevosella käy säännöllisen epäsäännöllisesti hieroja, sen hampaat on ok ja jalat sekä selkä terveet. Sen kipukynnys vaan on ihan mielettömän alhainen, se ilmeisesti kokee lievästi epämiellyttävän olon paljon pahempana kuin keskivertohevonen. Tämä on ominaisuus, jolle ei voi tehdä mitään. Täytyy vaan yrittää elää sen kanssa ja toivoa, että se vanhemmiten siitä tokeentuu. Sinänsä harmillista, koska Pikkutamma on fyysisesti erittäin kyvykäs hevonen. Tämän saman ominaisuuden vuoksi Pikkutammalla ei ole kenkiä. Ne vaivaavat sitä ja se muuttuu hermostuneeksi ja äkäiseksi.
Harjoittelimme myös spinejä, mutta puolihuolimattomasti, ettei Pikkutamma huomannut hermostua. Teimme ensin rauhallisesti askel kerrallaan muutamia kierroksia. Peruutin välillä pari askelta, kun ei tahtonut pysyä paikoillaan vaan valui porttia kohti. Hyvästä spinistä annoin palkinnoksi luvan poistua eteenpäin. Pikkutamma on hyvin toimintatarmoinen eläin, joten sille ei seisominen välttämättä aina ole se paras mahdollinen palkinto.
Pysähdykset olivat tosi huonoja, mutta en nyt viitsinyt puuttua niihin kovin tiukasti. Polle olisi vain hermostunut pidätteistä ja alkanut nykiä päätä ylös pienimmästäkin ohjasotteesta. Tsiisus, että herkällä ja kuumalla hevosella ratsastaminen voikin välillä olla vaikeaa. Kaikkea mahdollista pitää ajatella etukäteen, ja varoa sataa eri asiaa ettei hepo vaan ala käydä ylikierroksilla... >:o/
Kilttitamma 12-10-04
Juoksutin aluksi noin 20 min. liinassa. Kiltintamman selkä menee helposti jumiin, joten se on viisainta juoksuttaa ennen ratsastusta. Usein myös hypytän sitä liinassa muutaman kerran pienen esteen yli. Tällä tavoin sen ravi ja laukka ovat heti alusta saakka miellyttäviä istua, eikä tarvitse pelätä pukkeja.
Ratsastin noin tunnin. Menimme two trackia käynnissä, kunnes alkoi käyttää takapäätään itse. Jogi oli ajoittain todella mahtavaa. Laukattiin isolla ympyrällä molempiin suuntiin. Nosti alussa päätään ylös, mutta huomasi pian että se on mukavampaa pitää alhaalla. Vauhti on vielä aivan liian kova, Kilttitamma ei reagoi vielä tarpeeksi hyvin istunnan muutoksiin vaan odottaa saavansa ohjasapuja. Käänsin sen istunnalla sekä sisäohjalla pienemmälle ympyrälle aina kun lähti kiihdyttämään. Jostain kumman syystä se vauhti tuppaa kiihtymään aina porttia kohti mentäessä.. ;o)
Loppukäynnin aikana pujoteltiin keiloja. Se on hyvä keino saada liian nopeasti kipittävä hevonen kävelemään rauhallisemmin. Keilat olivat noin metrin päässä toisistaan, teimme pientä ympyrää keilan ympärillä. Kun se onnistui, teimme kahdeksikkoa kahden keilan ympärillä sekä pujottelimme edestakaisin kaikkien 6 keilan välistä.
Ratsastin noin tunnin. Menimme two trackia käynnissä, kunnes alkoi käyttää takapäätään itse. Jogi oli ajoittain todella mahtavaa. Laukattiin isolla ympyrällä molempiin suuntiin. Nosti alussa päätään ylös, mutta huomasi pian että se on mukavampaa pitää alhaalla. Vauhti on vielä aivan liian kova, Kilttitamma ei reagoi vielä tarpeeksi hyvin istunnan muutoksiin vaan odottaa saavansa ohjasapuja. Käänsin sen istunnalla sekä sisäohjalla pienemmälle ympyrälle aina kun lähti kiihdyttämään. Jostain kumman syystä se vauhti tuppaa kiihtymään aina porttia kohti mentäessä.. ;o)
Loppukäynnin aikana pujoteltiin keiloja. Se on hyvä keino saada liian nopeasti kipittävä hevonen kävelemään rauhallisemmin. Keilat olivat noin metrin päässä toisistaan, teimme pientä ympyrää keilan ympärillä. Kun se onnistui, teimme kahdeksikkoa kahden keilan ympärillä sekä pujottelimme edestakaisin kaikkien 6 keilan välistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)