Juoksutin Vanhaatammaa liinassa sellaiset puoli tuntia. Siitä huomaa, että sitä on vuosien varrella juoksutettu jos minkinlaisilla avuilla ja taidoilla, koska se ei ole kovin yhteistyöhaluinen liinassa. Sillä on tapana kiihdyttää itsensä hillittömään laukkaan, jonka jälkeen se leijailee puhisten, häntä tötteröllä ja sieraimet suurina. Huvittavaa käytöstä seniori-ikäiseltä roikkomahalta.. ;o)
Aikansa riehuttuaan Vanhatamma rauhoittui, ja välillä vaivautui jopa kuuntelemaan ja tottelemaan. Lopussa juoksutin sitä kahdella liinalla siten, että ulkopuolen liina oli juoksutusvyössä kiinni ja tuli takajalkojen takaa käteen. Tehtiin käynti-ravi-siirtymisiä, tarkoituksena saada takaosaa paremmin alle. Vanhana ja varsoneena Vanhantamman selkä on aika laskeutunut, ja se tuppaa liikkumaan takaosaansa pahemmin käyttämättä.
tiistaina, lokakuuta 19, 2004
sunnuntaina, lokakuuta 17, 2004
Pikkutamma 10-10-04 ja pitkin ohjin ratsastamisesta
Juoksutin aluksi liinassa noin puoli tuntia. Pikkutamma kuikuili kovasti ympärilleen, joten annoin aina lisää kyytiä kun vilkuili ulospäin. Nauratti kun seurasin sen ilmeitä: "MITÄ tuolla metsässä oikein on? Ainiinjoo, sinnehän ei saa vilkuilla...Mutta jos kurkkaan IHAN vähän? Jaa, ei saa kurkata edes vähääkään. Höh, juostaan nyt vähän aikaa kuikuilematta, ja kun akka herpaantuu, niin kurkitaan oikein urakalla. Hitto, sehän vahtii mua koko ajan...". Välillä ei edes eteen ajaminen riittänyt, vaan jouduin nykäisemään liinasta (juoksutan tammoja riimulla tai naruriimulla, joten liina ei ole kuolaimissa kiinni). Jonkun ajan kuluttua se huomasi, että on järkevämpää pitää se naama uralla ja sisäkorva juoksuttajaa kohti. Lopetettiin, kun keskittyi minuun eikä ympäristöönsä.
Ratsastin tunnin verran. Alussa aika pitkään käyntityöskentelyä, haettiin vähän hitaampaa tempoa ja harjoiteltiin kääntymistä painoavuista. Jouduin aluksi käyttämään aika paljon ohjia, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ne olisivat olleet lyhyet. Yritin pitää ne mahdollisimman pitkinä, koska jos ne ottaa liian lyhyiksi, ei pysty myötäämään tarpeeksi. Hevonen tuntee kyllä eron, jos sille antaa 10cm ohjaa tai 40cm ohjaa. Siksi 10cm myötäys ei aina riitä palkinnoksi hyvin tehdystä työstä. Varsinkin laukannostoissa käytän tarpeen vaatiessa "luuppeja": otan lyhyemmät ohjat, mutta niin että ohja tekee kädessä lenkin. Kun hevonen reagoi oikein (eli lähtee vaikka laukkannostoon), vapautan lenkit ja hevonen saa palkinnoksi pitkät ohjat. Tällä tavoin en jää liian pitkäksi aikaa roikkumaan ohjaan, mikä saattaa pilata koko homman. Juttu perustuu siihen, että hevonen tietää, ettei ratsastaja missään tilanteessa (kun se suorittaa oikein) vedä sitä suusta. Laukannostossa ratsastaja jää helposti jälkeen, ja jos siinä pitää vielä alkaa liu'uttamaan ohjia sormien välistä tms., on homma jo ratsastajan osalta munattu.
Laukattin lopussa muutama kierros ympyrällä ja uralla, muuten ok mutta vauhti oli porttia kohti mentäessä aikamoinen. Ei kuitenkaan paha, joten olin ratsastuksen jälkeen ihan tyytyväinen (varsinkin kun vertaa alkutilanteeseen).
Ratsastin tunnin verran. Alussa aika pitkään käyntityöskentelyä, haettiin vähän hitaampaa tempoa ja harjoiteltiin kääntymistä painoavuista. Jouduin aluksi käyttämään aika paljon ohjia, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ne olisivat olleet lyhyet. Yritin pitää ne mahdollisimman pitkinä, koska jos ne ottaa liian lyhyiksi, ei pysty myötäämään tarpeeksi. Hevonen tuntee kyllä eron, jos sille antaa 10cm ohjaa tai 40cm ohjaa. Siksi 10cm myötäys ei aina riitä palkinnoksi hyvin tehdystä työstä. Varsinkin laukannostoissa käytän tarpeen vaatiessa "luuppeja": otan lyhyemmät ohjat, mutta niin että ohja tekee kädessä lenkin. Kun hevonen reagoi oikein (eli lähtee vaikka laukkannostoon), vapautan lenkit ja hevonen saa palkinnoksi pitkät ohjat. Tällä tavoin en jää liian pitkäksi aikaa roikkumaan ohjaan, mikä saattaa pilata koko homman. Juttu perustuu siihen, että hevonen tietää, ettei ratsastaja missään tilanteessa (kun se suorittaa oikein) vedä sitä suusta. Laukannostossa ratsastaja jää helposti jälkeen, ja jos siinä pitää vielä alkaa liu'uttamaan ohjia sormien välistä tms., on homma jo ratsastajan osalta munattu.
Laukattin lopussa muutama kierros ympyrällä ja uralla, muuten ok mutta vauhti oli porttia kohti mentäessä aikamoinen. Ei kuitenkaan paha, joten olin ratsastuksen jälkeen ihan tyytyväinen (varsinkin kun vertaa alkutilanteeseen).
Isoruuna 10-10-04 ja laukkaamisesta pitkin ohjin
Taas laukattiin, ja paljon. Vasen laukka oli hukassa, mutta 1,5 tunnin hinkkaamisen jälkeen sekin lopulta onnistui. Lopussa mentiin vähän trail-puomeja. Meni ok, mutta ei niin hyvin että olisin ollut tyytyväinen suoritukseeni.
Laukkaamisesta pitkin ohjin
On se vaan kumma, miten paljon vaikeampaa on laukkaaminen pitkin ohjin. Sen lisäksi, että vauhti- ja suuntakontrolli on vaikeampaa, se on myös henkisesti rankempaa. Sitä on vaan luotettava hevoseen, ja uskottava että se tosiaan tottelee. Samoin se on aivan eri tuntuista kouluratsastuslaukkaan verrattuna: edestä lyhyeksi vedetty (no, ei välttämättä vedetty, mutta pyydetty) hevonen laukkaa pyöreää, keinuvaa laukkaa, missä on helppo istua. Pitkin ohjin laukatessa laukasta tulee matalampaa ja aluksi myös nopeampaa. Hevosen ja ratsastajan kehittyessä laukka muuttuu hitaammaksi, lopulta se on niin hidasta että se vastaa reipasta kävelynopeutta. Ja hevosen päänhän täytyy olla alhaalla, niskalinjan suurinpiirtein sään korkeudella. Hevosen pään asento (luotiviivalla vai ei) riippuu aika paljon hevosen kaulan rakenteesta ja siitä, haluaako ratsastaja taivuttaa hevosen niskaa. Monet ovat sitä mieltä, että parempi antaa pään olla luotiviivan edellä ettei yläniskan lihakset kehity liian suuriksi. Siinä on riskinä, että hevonen alkaa kantaa itseään kouluratsutyyppisesti, ja liikkeiden elastisuus kärsii.
Laukkaamisesta pitkin ohjin
On se vaan kumma, miten paljon vaikeampaa on laukkaaminen pitkin ohjin. Sen lisäksi, että vauhti- ja suuntakontrolli on vaikeampaa, se on myös henkisesti rankempaa. Sitä on vaan luotettava hevoseen, ja uskottava että se tosiaan tottelee. Samoin se on aivan eri tuntuista kouluratsastuslaukkaan verrattuna: edestä lyhyeksi vedetty (no, ei välttämättä vedetty, mutta pyydetty) hevonen laukkaa pyöreää, keinuvaa laukkaa, missä on helppo istua. Pitkin ohjin laukatessa laukasta tulee matalampaa ja aluksi myös nopeampaa. Hevosen ja ratsastajan kehittyessä laukka muuttuu hitaammaksi, lopulta se on niin hidasta että se vastaa reipasta kävelynopeutta. Ja hevosen päänhän täytyy olla alhaalla, niskalinjan suurinpiirtein sään korkeudella. Hevosen pään asento (luotiviivalla vai ei) riippuu aika paljon hevosen kaulan rakenteesta ja siitä, haluaako ratsastaja taivuttaa hevosen niskaa. Monet ovat sitä mieltä, että parempi antaa pään olla luotiviivan edellä ettei yläniskan lihakset kehity liian suuriksi. Siinä on riskinä, että hevonen alkaa kantaa itseään kouluratsutyyppisesti, ja liikkeiden elastisuus kärsii.
Kilttitamma 9-10-04
Alussa two trackiä, ei aluksi meinannut millään uskoa, että ulkopohje tosiaankin pyytää takapäätä uran sisäpuolelle... Sitten mentiin jogia, toimi ajoittain automaattisesti hip over, niin että vauhti ja tempo olivat oikein hyviä. Kilttitamma on niin pieni ja kapea, että minulla on todellisia ongelmia ratsastaa sillä. Alapohkeet eivät osu hevoseen, vaikka miten jalkojaan laskostelisi sen ympärille. No, onneksi se on hyvin herkkä painoavuille ja yläpohkeelle. Pitkäkoipiset joutuu käyttämään sen kanssa samaa systeemiä kuin Pikkutammankin kanssa: kääntävä ulkopohje korvautuu painoavuilla ja neck reinillä: kun kääntää katseella ja ylävartalolla, osuu neck rein kaulaan. Samalla kun vielä painaa ulkojalkaa enemmän jalustimeen, hevonen kääntyy oikein näppärästi kaikissa askellajeissa. Kääntymistä helpottaa, jos avaa sisälonkan koukistamalla pikkuisen sisäpolvea.
Laukattiin aika paljon pääty-ympyrällä. Pyrki alussa nostamaan päätään ylös (-->selkä jäykistyy --> laukasta tulee mahdotonta istua), mutta uskoi kun otin sisäohjasta muutaman kerran. Muuten laukattiin aika kivasti pitkin ohjin. Alussa Kiltintamman laukassa on aika kauhea istua, mutta helpottaa kun menee muutaman kierroksen siten, että pitää ulkokädellä satulanupista kiinni. Sitten kun se uskoo, että ratsastaja EI AIO alkaa heilua, ei kallistu eteenpäin, ei revi suusta eikä takerru jaloilla sen ympärille, laukka muuttuu oikein mukavaksi. Sekä Kilttitamma että Pikkutamma ovat hyvin herkkiä, joten niillä ei edes kannata lähteä yrittämään laukkaa jos ei hallitse istuntaansa. Muuten saattaa aika pian löytää itsensä hiekalta...
Laukattiin aika paljon pääty-ympyrällä. Pyrki alussa nostamaan päätään ylös (-->selkä jäykistyy --> laukasta tulee mahdotonta istua), mutta uskoi kun otin sisäohjasta muutaman kerran. Muuten laukattiin aika kivasti pitkin ohjin. Alussa Kiltintamman laukassa on aika kauhea istua, mutta helpottaa kun menee muutaman kierroksen siten, että pitää ulkokädellä satulanupista kiinni. Sitten kun se uskoo, että ratsastaja EI AIO alkaa heilua, ei kallistu eteenpäin, ei revi suusta eikä takerru jaloilla sen ympärille, laukka muuttuu oikein mukavaksi. Sekä Kilttitamma että Pikkutamma ovat hyvin herkkiä, joten niillä ei edes kannata lähteä yrittämään laukkaa jos ei hallitse istuntaansa. Muuten saattaa aika pian löytää itsensä hiekalta...
Vanhatamma 9-10-04
Ratsastin Vanhallatammalla noin 1,5 tuntia. Oli taas päässyt vähän metsittymään. Tehtiin paljon two trackiä käynnissä, mentiin sen verran jogia että tiesin sen luonnistuvan. Laukattiin paljon, koska sen kanssa on eniten ongelmia. Oikea laukka on ok, vaikka onkin vielä aivan liian nopeaa. Vasen on ihan hirveätä. Nostaa aina ensin oikean, vaikka kuinka antaisi laukka-avut kun sillä on ulkotakajalka alla. Jotenkin se onnistuu pullauttamaan itsensä nostotilanteessa kaarelle väärään suuntaan. Korjaa kuitenkin itse vasempaan laukkaan, kun huomaa että se on sittenkin helpompaa. Parani kovasti loppua kohden, lopetettiin kun polle toimi siedettävästi. Käytiin maastossa köpsyttelemässä loppukäynnit.
Pikkutamma 7-10-04
Juoksutin liinassa ensin puolisen tuntia, että sain pollesta ylimääräiset höyryt ulos. Se laukkasi ihan silmitöntä vauhtia, oli ympyrän koko mikä hyvänsä. Vasemmassa kierroksessa huomattavasti huonompi laukka.
Sitten selkään ja ratsastin sellaiset 20min kentällä. Tehtiin paljon siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia käynnissä ja jogissa. Harjoiteltiin myös kääntymistä, kun se näytti tällä kertaa olevan hukassa kokonaan... Oli alussa todella reipas, mutta rauhoittui loppua kohden ja oli lopulta oikein kiva.
Sitten selkään ja ratsastin sellaiset 20min kentällä. Tehtiin paljon siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia käynnissä ja jogissa. Harjoiteltiin myös kääntymistä, kun se näytti tällä kertaa olevan hukassa kokonaan... Oli alussa todella reipas, mutta rauhoittui loppua kohden ja oli lopulta oikein kiva.
Isoruuna 3-10-04
Kokeiltiin jättää kokocahpsit pois, josko sillä olisi vaikutusta laukan laatuun. Ja olihan sillä! Valmentaja ehdotti sitä, se taisi olla ainoa keino mikä meillä oli enää kokeilematta. Aloin olla jo tosi epätoivoinen sen vasemman laukan kanssa, tuntui siltä että mun vartaloa ei yksinkertaisesti ole suunniteltu pehmeään, hitaaseen ja pyöreään vasempaan lopeen...
Alussa oli tosi vaikeaa istua satulassa ja antaa lantion liikkua hevosen liikkeiden mukana. Kun oma jäykkyys lopulta suli nikamista, oli laukka jotain ihan muuta kuin aikaisemmin. Olen niin tottunut vetämään kokochapsit jalkaan, että aluksi tuntui tosi alastomalta ja huteralta istua satulassa pelkillä kangaspaikkaisilla ratsastusfarkuilla. Vasemman laukan kanssa oli taas aikamoinen tekeminen, tuntuu että jos istun hyvin ja rentona, hevonen pudottaa raviin. Jos taas käytän pohkeita ylläpitääkseni laukkaa, menee koko selkä lukkoon ja alan taas soutaa ja heilua laukassa. Lopussa vasenkin laukka oli ok. Hitsi, että ihmisen täytyykin olla jäykkä.. :o(
Alussa oli tosi vaikeaa istua satulassa ja antaa lantion liikkua hevosen liikkeiden mukana. Kun oma jäykkyys lopulta suli nikamista, oli laukka jotain ihan muuta kuin aikaisemmin. Olen niin tottunut vetämään kokochapsit jalkaan, että aluksi tuntui tosi alastomalta ja huteralta istua satulassa pelkillä kangaspaikkaisilla ratsastusfarkuilla. Vasemman laukan kanssa oli taas aikamoinen tekeminen, tuntuu että jos istun hyvin ja rentona, hevonen pudottaa raviin. Jos taas käytän pohkeita ylläpitääkseni laukkaa, menee koko selkä lukkoon ja alan taas soutaa ja heilua laukassa. Lopussa vasenkin laukka oli ok. Hitsi, että ihmisen täytyykin olla jäykkä.. :o(
Pikkutamma 2-10-04
Pitkästä aikaa Pikkutamman selässä, vedin sillä yhden maastotunnin. Sillä oli tässä välissä kouluratsastuskuukausi, joten en ole tehnyt sen kanssa mitään. Päätettiin elokuun lopussa antaa sille joksikin aikaa erilaista tekemistä, kun se alkoi olla vähän turhan asenteellinen ja kuuma länkkäripuuhissa. Työnkuvan muutos näytti tehneen hyvää, sillä vaikka se oli ihan kauhean reipas ja tanssivainen (viikon tauko ratsastuksessa), se oli hyvin avuilla ja kuunteli ratsastajaa. Maastoilut vanhempien tammojen seurassa rauhoittavat sitä, varsinkin jos sen annetaan liikkua jonossa keskellä tai viimeisenä. Kärkipaikka saa sen hermostumaan, ja se vilkuilee koko ajan Vanhaatammaa, ettei vaan vahingossakaan anna sille sellaista kuvaa että haluaisi etuilla tai jotain..
Isoruuna 26-9-04
Taas paljon laukkaa; uralla, ympyrällä, laukkapuomeja, vaihtoja. Lopussa harjoiteltiin trail-porttia, molemmankätisiä sekä peruutusportteja. Tällä kertaa laukka meni suht asiallisesti, vielä kun pääsisi eroon ylävartalolla eteen ajamisesta...
torstaina, syyskuuta 23, 2004
Isoruuna 23-9-04
Valmentaja oli häärännyt oikein tosissaan Isonruunan kanssa minun pitäessä melkein parin viikon lomaa valmennuksesta. Hepan laukka oli parantunut valtavasti, jopa niin paljon että omat istuntaongelmani tuntuivat pienentyneen kymmenesosaan entisestä.
Laukattiin paljon ja tehtiin laukanvaihtoja kahdeksikolla. Isoruuna oli aika säikyllä tuulella, mitä se ei normaalisti tosiaankaan ole. Toisaalta se lisäsi sen eteenpyrkimystä, joten laukkaaminen oli helpompaa kun ei tarvinnut pungeta hevosta koko ajan liikkeelle. Omat hevoset ovat Isoonruunaan verrattuna NIIN paljon kevyempiä laukata, että olen aina ihan puhki näitten laukkatreenien jälkeen.
Laukattiin paljon ja tehtiin laukanvaihtoja kahdeksikolla. Isoruuna oli aika säikyllä tuulella, mitä se ei normaalisti tosiaankaan ole. Toisaalta se lisäsi sen eteenpyrkimystä, joten laukkaaminen oli helpompaa kun ei tarvinnut pungeta hevosta koko ajan liikkeelle. Omat hevoset ovat Isoonruunaan verrattuna NIIN paljon kevyempiä laukata, että olen aina ihan puhki näitten laukkatreenien jälkeen.
keskiviikkona, syyskuuta 22, 2004
Vanhatamma 21-9-04
Oli pakko päästä muutaman päivän reissun jälkeen hevosen selkään. Ratsastin Vanhantamman, koska se saattaa olla ensi viikonloppuna tunnilla sellaisen henkilön ratsuna, joka tarvitsee miellyttävää ratsastuskokemusta.
Harjoittelimme two trackia sekä käynnissä että ravissa ja otimme vain yhden laukannoston per suunta. Yritti puolihuolimattomasti muutaman kerran singahtaa alta pois, kun pyysin takaosaa uran sisäpuolelle. Se on hevonen, joka aina ajattelee ensimmäiseksi eteen ja vasta sitten se kyselee että oliko vielä muuta? Sen vuoksi sillä ratsastaminen on ollutkin niin haasteellista, saada se pysymään rauhallisena ja keskittymiskykyisenä. Nykyään nuo tuollaiset kiihdytysyritykset tyrehtyy jo pelkkään istunnan muutokseen, toisinaan tarvitsee ehkä hiukan ottaa jommasta kummasta ohjasta. Jogiosuuden loppuvaiheessa se meni joitain rupeamia todella hienoa, hidasta ravia takapää alla ja etuosa ryhdikkäänä.
Oikea laukka sujui siirtymisineen aika hyvin, varsinkin laukka-ravi-siirtymiseen olin hyvin tyytyväinen. Vasemmassa laukassa vauhti oli paljon kovempi, tosin two trackista nostaminen hidasti sitä vähäsen hevonen kantaessa itsensä takaosallaan ikäänkuin vahingossa. Laukka-ravi-siirtyminen oli kuitenkin aika kauhea, siihen pitää jatkossa alkaa kiinnittää paljon enemmän huomiota.
Harjoittelimme two trackia sekä käynnissä että ravissa ja otimme vain yhden laukannoston per suunta. Yritti puolihuolimattomasti muutaman kerran singahtaa alta pois, kun pyysin takaosaa uran sisäpuolelle. Se on hevonen, joka aina ajattelee ensimmäiseksi eteen ja vasta sitten se kyselee että oliko vielä muuta? Sen vuoksi sillä ratsastaminen on ollutkin niin haasteellista, saada se pysymään rauhallisena ja keskittymiskykyisenä. Nykyään nuo tuollaiset kiihdytysyritykset tyrehtyy jo pelkkään istunnan muutokseen, toisinaan tarvitsee ehkä hiukan ottaa jommasta kummasta ohjasta. Jogiosuuden loppuvaiheessa se meni joitain rupeamia todella hienoa, hidasta ravia takapää alla ja etuosa ryhdikkäänä.
Oikea laukka sujui siirtymisineen aika hyvin, varsinkin laukka-ravi-siirtymiseen olin hyvin tyytyväinen. Vasemmassa laukassa vauhti oli paljon kovempi, tosin two trackista nostaminen hidasti sitä vähäsen hevonen kantaessa itsensä takaosallaan ikäänkuin vahingossa. Laukka-ravi-siirtyminen oli kuitenkin aika kauhea, siihen pitää jatkossa alkaa kiinnittää paljon enemmän huomiota.
Pahatamma 15-9-04
Pahatamma on nuori ja voimakastahtoinen olento. Se on ystäväni hevonen, jota käyn joskus ratsastamassa. Pahantamman suurin ongelma on se, että se on rodultaan ravihevonen. Vaikka sillä ei ole ikinä ajettu kilpaa, se karttaa laukkaamista. Sen tasapaino ja koordinaatiokyky eivät nekään ole ratsusukuisen hevosen luokkaa, joten se vaatii ratsastajalta aika paljon tukea ja opastusta.
Olen viimeksi ratsastanut Pahallatammalla joskus viime talvena, jolloin opettelimme sen kanssa eteen liikkumista, tahdin löytämistä, tasapainoa ja rentoutumista. Nyt se liikkuu liikaakin eteen, kiemurtelee, ylireagoi apuihin ja jännittyy. Niinpä työskentelimme melkein koko tunnin käynnissä, opettelimme kävelemään suoraan ja kääntymään vain annetuista avuista. Pahatamma on uppiniskaiselta ja kovalta vaikuttavasta luonteestaan huolimatta hyvin herkkä eläin, joka helposti ahdistuu sen mielestä liian voimakkaista avuista tai epätasapainoisesta istunnasta. Kun se alkoi luottaa istuntaani ja käsiini, se jaksoi myös kuunnella mitä asiaa minulla sille oli.
Lopputunnista haimme jogia, käyttäen pienimpiä mahdollisia eteenajavia apuja. Alussa se ryntäsi niistäkin liikkeelle kuin tykinkuula, mutta muutaman aitaapäin- ja yhdenohjanpysäytyksen jälkeen se hillitsi itsensä ja siirtyi pehmeästi hitaaseen raviin. Otimme samantien takaisin käyntiin, ennenkuin se ehti kiihdyttää vauhtia omatoimisesti. Sillä on harjoitusravissa korkea ja poukkoileva ravi, jossa istuminen ei ainakaan lännensatulassa ole mitenkään helppoa tai mukavaa. Niinpä se on jo ihan istunnan rentouden ja apujen selkeyden vuoksi saatava ravaamaan hitaammin. Lopussa se jaksoi keskittyä ihan siedettävään jogiin jopa kokonaisen kierroksen ajan.
Ajoittaisesta epätoivosta -sekä minun että sen omistajan- huolimatta uskon, että siitä tulee ajan kanssa ihan mukava ja turvallinen ratsuhevonen. Kilpakentille sillä ei välttämättä pääse ikinä, ellei se sitten joku päivä yllätä ja opi laukkaamaan tasapainossa ja kolmitahtisesti.
Olen viimeksi ratsastanut Pahallatammalla joskus viime talvena, jolloin opettelimme sen kanssa eteen liikkumista, tahdin löytämistä, tasapainoa ja rentoutumista. Nyt se liikkuu liikaakin eteen, kiemurtelee, ylireagoi apuihin ja jännittyy. Niinpä työskentelimme melkein koko tunnin käynnissä, opettelimme kävelemään suoraan ja kääntymään vain annetuista avuista. Pahatamma on uppiniskaiselta ja kovalta vaikuttavasta luonteestaan huolimatta hyvin herkkä eläin, joka helposti ahdistuu sen mielestä liian voimakkaista avuista tai epätasapainoisesta istunnasta. Kun se alkoi luottaa istuntaani ja käsiini, se jaksoi myös kuunnella mitä asiaa minulla sille oli.
Lopputunnista haimme jogia, käyttäen pienimpiä mahdollisia eteenajavia apuja. Alussa se ryntäsi niistäkin liikkeelle kuin tykinkuula, mutta muutaman aitaapäin- ja yhdenohjanpysäytyksen jälkeen se hillitsi itsensä ja siirtyi pehmeästi hitaaseen raviin. Otimme samantien takaisin käyntiin, ennenkuin se ehti kiihdyttää vauhtia omatoimisesti. Sillä on harjoitusravissa korkea ja poukkoileva ravi, jossa istuminen ei ainakaan lännensatulassa ole mitenkään helppoa tai mukavaa. Niinpä se on jo ihan istunnan rentouden ja apujen selkeyden vuoksi saatava ravaamaan hitaammin. Lopussa se jaksoi keskittyä ihan siedettävään jogiin jopa kokonaisen kierroksen ajan.
Ajoittaisesta epätoivosta -sekä minun että sen omistajan- huolimatta uskon, että siitä tulee ajan kanssa ihan mukava ja turvallinen ratsuhevonen. Kilpakentille sillä ei välttämättä pääse ikinä, ellei se sitten joku päivä yllätä ja opi laukkaamaan tasapainossa ja kolmitahtisesti.
lauantaina, syyskuuta 11, 2004
Isoruuna 11-9-04
Trail-harjoituksia maneesissa. Harjoiteltiin erilaisia puomitehtäviä käynnissä, joihin liittyi useita eri liikkeitä: käännöksiä, peruutuksia, sidepassia. Harjoiteltiin myös naruporttia molemmilla käsillä ja peruutusporttia. Jogi oli erinomaista, keksin mm. mitä Valmentaja tarkoittaa -siis todella tarkoittaa- kun huutaa minulle "look beyond". Joo joo, olenhan minä tähän päivään saakka ymmärtänyt mitä tuo lause tarkoittaa, siis semanttisesti, mutta en ole älynnyt miten se vaikuttaa ratsastukseeni. Koska minulla on maneesissa laitakammo, en saa pidettyä hevosta ravissa tai laukassa uralla, vaan hiihtelen jossain uran tietämillä ja leikkaan kulmista aimo palaset. Kyseistä kammoa ei ole, jos ratsastan esim. kouluratsastusta lyhyin ohjin, koska silloin pystyn vaikuttamaan hevosen menosuuntaan ja nopeuteen nopeammin. Nyt hoksasin ajatella maneesin seiniä kuten vektoreita: ne jatkuvatkin kulman jälkeen suoraan. Suorastaan näin ne ilmassa pisteviivoina noin kahden metrin korkeudella! Ja mitään en oo ottanu.. ;o)
Aloin lyhyen sivun aloituskulmassa tuijottaa lyhyen sivun loppukulman jatkeena olevaa vastapäisen pitkänsivun kuvitteellista jatkojanaa noin 10 metriä eteenpäin, siis "seinän läpi". Tällä tavoin sain tehtyä tarpeeksi syvän, kaarevan kulman ja vietyä hevosen syvälle lyhyelle sivulle, niin ettei se tehnyt liian suoraa kulmaa (siis 90 astetta) ja punkenut sen jälkeen uralta sisäänpäin. Sama juttu lyhyensivun loppukulmassa, nyt vaan katsoin suoraan seinän läpi noin 10 metrin päähän pitkän sivun alusta. Yksinkertainen juttu, mutta näköjään täysin mahdoton selittää kirjoittamalla, ilman piirrosta...
Laukassa vektorigrafiikkani petti, mutta noin yleisesti ottaen hevonen kulki paremmin oikeaan suuntaan ja oikealla uralla. Lopputunnista menimme kentälle, koska maneesin vieressä oli leikkuupuimuri viljaa rouskuttamassa. Isoruuna mulkoili puimuria kentältäkin, mutta enemmän sitä kiinnostivat muut hevoset ja tiellä liikkuvat ihmiset. Jouduin huomauttelemaan sille aika napakasti sen pään asennosta.
Valmetaja epäili, että olen harjoitellut kotona, koska en enää tuijottanut niin paljon hevosen kaulalle. No, onhan tässä tosiaan pari kertaa ehditty käydäkin hevosen selässä sitten viime tunnin. Suurempi syy oppimiseen on kuitenkin vanha kunnon uhkailu: Valmentaja uhkasi viime tunnilla, että jos se katse ei ala pysyä ylhäällä, hän laittaa minut ratsastamaan tukikauluksen kanssa. Kuulosti niin pahalta, että olen alkanut ajaa autoakin ryhdikkäämmässä asennossa...
Aloin lyhyen sivun aloituskulmassa tuijottaa lyhyen sivun loppukulman jatkeena olevaa vastapäisen pitkänsivun kuvitteellista jatkojanaa noin 10 metriä eteenpäin, siis "seinän läpi". Tällä tavoin sain tehtyä tarpeeksi syvän, kaarevan kulman ja vietyä hevosen syvälle lyhyelle sivulle, niin ettei se tehnyt liian suoraa kulmaa (siis 90 astetta) ja punkenut sen jälkeen uralta sisäänpäin. Sama juttu lyhyensivun loppukulmassa, nyt vaan katsoin suoraan seinän läpi noin 10 metrin päähän pitkän sivun alusta. Yksinkertainen juttu, mutta näköjään täysin mahdoton selittää kirjoittamalla, ilman piirrosta...
Laukassa vektorigrafiikkani petti, mutta noin yleisesti ottaen hevonen kulki paremmin oikeaan suuntaan ja oikealla uralla. Lopputunnista menimme kentälle, koska maneesin vieressä oli leikkuupuimuri viljaa rouskuttamassa. Isoruuna mulkoili puimuria kentältäkin, mutta enemmän sitä kiinnostivat muut hevoset ja tiellä liikkuvat ihmiset. Jouduin huomauttelemaan sille aika napakasti sen pään asennosta.
Valmetaja epäili, että olen harjoitellut kotona, koska en enää tuijottanut niin paljon hevosen kaulalle. No, onhan tässä tosiaan pari kertaa ehditty käydäkin hevosen selässä sitten viime tunnin. Suurempi syy oppimiseen on kuitenkin vanha kunnon uhkailu: Valmentaja uhkasi viime tunnilla, että jos se katse ei ala pysyä ylhäällä, hän laittaa minut ratsastamaan tukikauluksen kanssa. Kuulosti niin pahalta, että olen alkanut ajaa autoakin ryhdikkäämmässä asennossa...
perjantaina, syyskuuta 10, 2004
Vanhatamma 9-9-04
Kalibrointi huomista tuntia varten. Kyllä vanhassa vara on parempi, ainakin jos vertaa vuosia nuorempaan Kilttiintammaan. Harmi, että Vanhatamma on niin iäkäs, muuten ratsastaisin sillä enemmänkin. Julma totuus on, että rajoitettu aika on jaettava eri hevosten kesken järkevimmällä mahdollisella tavalla. Nuoret hevoset tarvitsevat "kurinalaista" liikuntaa ja opetusta, ja niiden kanssa on mahdollista tähdätä kisoihin. Niinpä Vanhantamman liikuttaminen on jätettävä sen uudelle hoitajalle ja tunneilla käyville ratsastajille. Vaan on se ihana.. ;o)
Teimme pieniä voltteja, puolivoltteja ja two trackia käynnissä. Jogissa keskityin vain löytämään oman istuntani ja sitä kautta vauhtikontrollin hevoseen. Laukkasimme lopussa pari pääty-ympyräkierrosta molempiin suuntiin, oikea laukka oli todella miellyttävää ja siirtyminen raviin onnistui hyvin. Vasemman laukan kanssa on aina enemmän ongelmia, mutta tällä kertaa sekin sentään nousi. Kiireistähän se meno oli, ja kerran jopa vaihtoi ilman lupaa oikeaan (vaihtaa kyllä samantien pyynnöstä takaisin). Siirtyminen raviin oli huonompi, ilmeisesti oikea takajalka on heikompi kuin vasen ja Vanhatamma yrittää välttää sen kuormittamista. Kenttä on aika raskas, joten Vanhantamman kanssa saa olla varovainen. Sillä on kyllä ikäisekseen ihan kohtuullinen kunto, mutta ei siltä silti voi enää vaatia samanpituisia laukkaosuuksia kuin nuoremmilta hevosilta. Niinpä yleensä tyydyn harjoittelemaan sen kanssa siirtymisiä. Ne vahvistavat hyvin takaosaa, toivon saavani kadotetun vauhtikontrollin takaisin sitä kautta.
Teimme pieniä voltteja, puolivoltteja ja two trackia käynnissä. Jogissa keskityin vain löytämään oman istuntani ja sitä kautta vauhtikontrollin hevoseen. Laukkasimme lopussa pari pääty-ympyräkierrosta molempiin suuntiin, oikea laukka oli todella miellyttävää ja siirtyminen raviin onnistui hyvin. Vasemman laukan kanssa on aina enemmän ongelmia, mutta tällä kertaa sekin sentään nousi. Kiireistähän se meno oli, ja kerran jopa vaihtoi ilman lupaa oikeaan (vaihtaa kyllä samantien pyynnöstä takaisin). Siirtyminen raviin oli huonompi, ilmeisesti oikea takajalka on heikompi kuin vasen ja Vanhatamma yrittää välttää sen kuormittamista. Kenttä on aika raskas, joten Vanhantamman kanssa saa olla varovainen. Sillä on kyllä ikäisekseen ihan kohtuullinen kunto, mutta ei siltä silti voi enää vaatia samanpituisia laukkaosuuksia kuin nuoremmilta hevosilta. Niinpä yleensä tyydyn harjoittelemaan sen kanssa siirtymisiä. Ne vahvistavat hyvin takaosaa, toivon saavani kadotetun vauhtikontrollin takaisin sitä kautta.
torstaina, syyskuuta 09, 2004
Tätipahkeinen & Vanhatamma
Tätipahkeinen on mystinen ratsastajatäti, joka käy säännöllisen epäsäännöllisesti noin kerran viikossa notkumassa hevosten selässä ja kirjaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan Polleblogiin.
******
Vanhatamma on viisas kuin säkillinen vanhoja ämmiä ja osaa pistää tätiä ihan huokealla. Toisaalta täti huomaa usein miettivänsä, kumpi tässä huijaa ja kumpaa. Esimerkkinä vasemman laukan nosto.
Kun täti nostaa vasemman laukan, tamma nostaa oikean. Täti yrittää vauhdissa vaihtaa laukkaa (temppu, johon tädin alkeelliset taidot eivät oikein vielä riitä). Tamma pudottaa raville. Täti yrittämään uutta laukannostoa, tamma: ”ehei, nyt on muuten ratsittu tunti ja mun lakisääteinen tauko alkaa”. Täti päättää viisaana olla rupeamatta fyysiseen taistoon itseään 10 kertaa painavamman elikon kanssa ja ratsastaa kentän reunalle hakemaan raipan. Tämän jälkeen vasen laukka nousee oikein esimerkillisen kauniisti (raipalla ei siis tarvitse tehdä mitään) ja puoli kierrosta laukattuaan täti päästää tamman lepuuttelemaan itseään.
Seuraavalla viikolla sama toistuu, paitsi nyt täti on liian kaukana raippatellingistä eikä saa selästä käsin raippaa käteensä. Hetken kuroteltuaan täti päättää ”hitto, en jaksa kavuta alas, olkoon raippa” ja lähtee nostamaan laukkaa ilman raippaa. Laukka nousee taas oikein nätisti.
Sitä seuraavalla viikolla, kohdatessaan vasemman-laukan-nosto-dilemman, täti pelkästään ratsastaa raippatellingin viereen, seisahtaa hetkeksi ja jatkaa nostamaan laukkaa (joka taas nousee kauniisti).
*****
Kumpi huijaa kumpaa? Jätän ongelman lukijan ratkaistavaksi.
******
Vanhatamma on viisas kuin säkillinen vanhoja ämmiä ja osaa pistää tätiä ihan huokealla. Toisaalta täti huomaa usein miettivänsä, kumpi tässä huijaa ja kumpaa. Esimerkkinä vasemman laukan nosto.
Kun täti nostaa vasemman laukan, tamma nostaa oikean. Täti yrittää vauhdissa vaihtaa laukkaa (temppu, johon tädin alkeelliset taidot eivät oikein vielä riitä). Tamma pudottaa raville. Täti yrittämään uutta laukannostoa, tamma: ”ehei, nyt on muuten ratsittu tunti ja mun lakisääteinen tauko alkaa”. Täti päättää viisaana olla rupeamatta fyysiseen taistoon itseään 10 kertaa painavamman elikon kanssa ja ratsastaa kentän reunalle hakemaan raipan. Tämän jälkeen vasen laukka nousee oikein esimerkillisen kauniisti (raipalla ei siis tarvitse tehdä mitään) ja puoli kierrosta laukattuaan täti päästää tamman lepuuttelemaan itseään.
Seuraavalla viikolla sama toistuu, paitsi nyt täti on liian kaukana raippatellingistä eikä saa selästä käsin raippaa käteensä. Hetken kuroteltuaan täti päättää ”hitto, en jaksa kavuta alas, olkoon raippa” ja lähtee nostamaan laukkaa ilman raippaa. Laukka nousee taas oikein nätisti.
Sitä seuraavalla viikolla, kohdatessaan vasemman-laukan-nosto-dilemman, täti pelkästään ratsastaa raippatellingin viereen, seisahtaa hetkeksi ja jatkaa nostamaan laukkaa (joka taas nousee kauniisti).
*****
Kumpi huijaa kumpaa? Jätän ongelman lukijan ratkaistavaksi.
maanantaina, syyskuuta 06, 2004
Lempipoika 3-9-04
Juoksutin Lempipoikaa noin 20 min liinassa, haimme mahdollisimman rentoja ja hitaita askellajeja. Sillä oli yllään uusi satulahuopa ja etujaloissa samanväriset villapintelit, se näytti hyvin tyylikkäältä ja aikuiselta. Lempipoika sai elämänsä ensimmäiset kengät etujalkoihinsa tänä aamuna, joten luonnollisesti se myös tarvitsi jonkinlaiset suojat. (Ja pahkat, oikeastihan ne pintelit laitettiin sille siksi, että se näytti tyylikkäämmältä ne jalassa. Allekirjoittanut on parantumaton tekstiiliurheilija...)
Juoksutuksen jälkeen ratsastin sillä noin 20 min, eikä pojasta huomannut ollenkaan että se oli ollut lomalla parisen kuukautta. Sama vanha löntystelijähän se oli, ette muuten uskokaan kuinka upeaa on omistaa niin laiska ja vähäeleinen hevonen! (Mehän emme lännenratsastuksessa hae hevosesta samoja ominaisuuksia kuin esim. kouluratsastuksesssa, maahansidotut ja verkkaiset liikkeet ovat in, samoin matala pään ja hännän asento.)
Harjoittelimme kääntymistä käynnissä ja ravissa, emme laukanneet ollenkaan. Tällä hetkellä ravin suurin ongelma on jatkumattomuus: Lempipoika ravaa puoli kierrosta ja päättää sitten, että nyt riitti. Jouduin muutaman kerran kovistelemaan sitä, että suostui jatkamaan ravissa. Luulen, että paras konsti tähän on patistaa sitä ongelmakohdassa eteenpäin, ja kun se sitten ohittaa hyytymispisteen ravissa, antaa sille palkinnoksi luvan siirtyä käyntiin. Ja pidentää sitten sitä hyytymispisteen jälkeistä ravipätkää pikkuhiljaa. No, parempi näin päin kuin että olisi liian reipas. Sitä sorttia meillä on tallissa jo ihan tarpeeksi.
On se vaan täyspäinen hevonen nuoreksi oriksi. Tätipahkeinen tuli ratsastuksen loppuvaiheessa Kiltintamman kanssa kentälle. Lempipoika vain ryhdistäytyi ja höhötti hiljaa kaula kaarella, esitteli lyhyesti kalleuttaan ja vaikeni. Sen jälkeen oltiin taas hillittyä miestä. Tätipahkeinen otti muutaman kuvan Lempipojasta, yritän saada siirrettyä tänne kuvan jahka ehdin paneutua asiaan.
Juoksutuksen jälkeen ratsastin sillä noin 20 min, eikä pojasta huomannut ollenkaan että se oli ollut lomalla parisen kuukautta. Sama vanha löntystelijähän se oli, ette muuten uskokaan kuinka upeaa on omistaa niin laiska ja vähäeleinen hevonen! (Mehän emme lännenratsastuksessa hae hevosesta samoja ominaisuuksia kuin esim. kouluratsastuksesssa, maahansidotut ja verkkaiset liikkeet ovat in, samoin matala pään ja hännän asento.)
Harjoittelimme kääntymistä käynnissä ja ravissa, emme laukanneet ollenkaan. Tällä hetkellä ravin suurin ongelma on jatkumattomuus: Lempipoika ravaa puoli kierrosta ja päättää sitten, että nyt riitti. Jouduin muutaman kerran kovistelemaan sitä, että suostui jatkamaan ravissa. Luulen, että paras konsti tähän on patistaa sitä ongelmakohdassa eteenpäin, ja kun se sitten ohittaa hyytymispisteen ravissa, antaa sille palkinnoksi luvan siirtyä käyntiin. Ja pidentää sitten sitä hyytymispisteen jälkeistä ravipätkää pikkuhiljaa. No, parempi näin päin kuin että olisi liian reipas. Sitä sorttia meillä on tallissa jo ihan tarpeeksi.
On se vaan täyspäinen hevonen nuoreksi oriksi. Tätipahkeinen tuli ratsastuksen loppuvaiheessa Kiltintamman kanssa kentälle. Lempipoika vain ryhdistäytyi ja höhötti hiljaa kaula kaarella, esitteli lyhyesti kalleuttaan ja vaikeni. Sen jälkeen oltiin taas hillittyä miestä. Tätipahkeinen otti muutaman kuvan Lempipojasta, yritän saada siirrettyä tänne kuvan jahka ehdin paneutua asiaan.
Kilttitamma 3-9-04
Kiltillätammalla on iltapäivällä tunti, joten ratsastin sen avuille ja tarkistin, että sillä on vielä lännenratsastus-vaihde päällä. Teimme samoja asioita kuin keskiviikkonakin, oli nyt jo paljon parempi. Alkaa tammalle muistua mieleen, miten huolehditaan itse sellaisista asioista kuten vauhtikontrolli ja kokoaminen.
Molemmat yllämainitut löytyvät samasta osoitteesta eli takaosan toiminnasta. Koska tähtään siihen, että hevonen toimii lopulta löysin ohjin, on jarrut ja painonsiirto takapäälle haettava jostain muualta kuin jatkuvalla tuntumalla olevista ohjasotteista. Tottakai ohjia joutuu käyttämään ajoittain paljonkin, mutta siten että hevoselle ei tule houkutusta jäädä makaamaan tuelle. Kiltintamman tapauksessa joudun itse asiassa tekemään vähän toisin, eli poistamaan siltä tarpeen jatkuvaan tukeen. Sama koskee pohkeita, eli se on tottunut turvallisiin, rungon ympäri asettuneisiin pohkeisiin ja tuppaa menemään väistöissä banaaniksi/pudottaa lapansa ilman väistättävän pohkeen "vastapohjetta". Kunnianhimoinen tehtävä, koska ehdin ratsastaa kyseisellä hevosella ehkä keskimäärin kerran kahdessa viikossa.. ;o)
Teimme paljon two trackia molempiin suuntiin, käyttäen vain ulkopohjetta, istuntaa ja ajoittaista sisäohjaa. Aina, kun se väisti yhdenkin askeleen oikeassa muodossa, palkitsin sen antamalla sen kävellä suoraan pitkin ohjin. Homman teki hankalaksi Kiltintamman kapeus ja löysän spagetin oloinen taipuisuus: vakaan istunnan ylläpitäminen on aika haasteellista, kun alla on kuminen keppihevonen. Liian kapean hevosen selässä istunta kallistuu helposti liian eteen, ja ratsastamisesta tulee sellaistaa eestaas-keinumista: ratsastaja kallistuu eteen - korjaa pystympään - kallistuu eteen - korjaa pystympään - jne..
Jogi onnistui hyvin, siirtymiset alkoivat lopussa olla pehmeitä ja tempo tarpeeksi verkkainen. Alussa ongelmana oli näissä siirtymisissä kuolaintuen puute; Kilttitamma ikäänkuin ryöpsähti raviin (jopa pienenpienenpienistä avuista), koska sillä ei ollut edessä kuolaintuntumaa rajoittamassa liikettä.
Molemmat yllämainitut löytyvät samasta osoitteesta eli takaosan toiminnasta. Koska tähtään siihen, että hevonen toimii lopulta löysin ohjin, on jarrut ja painonsiirto takapäälle haettava jostain muualta kuin jatkuvalla tuntumalla olevista ohjasotteista. Tottakai ohjia joutuu käyttämään ajoittain paljonkin, mutta siten että hevoselle ei tule houkutusta jäädä makaamaan tuelle. Kiltintamman tapauksessa joudun itse asiassa tekemään vähän toisin, eli poistamaan siltä tarpeen jatkuvaan tukeen. Sama koskee pohkeita, eli se on tottunut turvallisiin, rungon ympäri asettuneisiin pohkeisiin ja tuppaa menemään väistöissä banaaniksi/pudottaa lapansa ilman väistättävän pohkeen "vastapohjetta". Kunnianhimoinen tehtävä, koska ehdin ratsastaa kyseisellä hevosella ehkä keskimäärin kerran kahdessa viikossa.. ;o)
Teimme paljon two trackia molempiin suuntiin, käyttäen vain ulkopohjetta, istuntaa ja ajoittaista sisäohjaa. Aina, kun se väisti yhdenkin askeleen oikeassa muodossa, palkitsin sen antamalla sen kävellä suoraan pitkin ohjin. Homman teki hankalaksi Kiltintamman kapeus ja löysän spagetin oloinen taipuisuus: vakaan istunnan ylläpitäminen on aika haasteellista, kun alla on kuminen keppihevonen. Liian kapean hevosen selässä istunta kallistuu helposti liian eteen, ja ratsastamisesta tulee sellaistaa eestaas-keinumista: ratsastaja kallistuu eteen - korjaa pystympään - kallistuu eteen - korjaa pystympään - jne..
Jogi onnistui hyvin, siirtymiset alkoivat lopussa olla pehmeitä ja tempo tarpeeksi verkkainen. Alussa ongelmana oli näissä siirtymisissä kuolaintuen puute; Kilttitamma ikäänkuin ryöpsähti raviin (jopa pienenpienenpienistä avuista), koska sillä ei ollut edessä kuolaintuntumaa rajoittamassa liikettä.
Ajatuksia ennakoinnista ja mielentilasta
Ennakointi
Koska Isoruuna tietää osaavansa peruutus-liikesarjan (puomikujan päähän pysähdys-käännös-seis-peuruutus kujan läpi-seis), se pyrkii ennakoimaan seuraavaa vaihetta ja muuttuu yliohjautuvaksi. Olen omilla hevosillani kuvaillut tätä tilannetta "kuulien päällä ratsastamiseksi". Se tuntuu vähän samalta, tai ainakin kuvittelen niin, kuin kävelisi pinnalla, mille on kaadettu tuhansia pieniä metallikuulia. Kun aloittaa liikkeen suuntaan A, liike jatkuu omalla painollaan ja ratsastajalle tulee sellainen tunne, että hevonen liikkuu kontrolloimattomasti. Kun ratsastaja yrittää korjata/estää liikkeen suuntaan A, niin hevonen reagoi apuun liikaa ja liike ei lopukaan, vaan vaihtuu suuntaan B. Lopputuloksena on joko edestakaisin sahaamista, tepastelua tai kiemurtelua.
Olen pyrkinyt poistamaan omilta hevosiltani tätä kuulakäyttäytymistä siten, että pidän jokaisen liikkeen jälkeen aika pitkän tauon. Tauon pituus riippuu hevosesta: sen temperamentista ja ennakointitaipumuksesta. Samaten pyrin yhdistelemään eri liikkeitä siten, että hevonen ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi on tulossa. Niinpä se jää odottelemaan (koska se on oppinut pysähtymään ennen seuraavaa liikettä), mitä ratsastaja haluaa sen tekevän. Kokonaisten ratojen harjoittelu (liikkeet aina samassa järjestyksessä) aiheuttaa ennenpitkää ennakointia, koska hevonen oppii suorittamaan ulkomuistista yllättävän pitkiä liikesarjoja. Siksi yritän välttää esimerkiksi jonkun tietyn reining-radan orjallista tankkaamista ja harjoittelen mieluummin yksittäisiä liikkeitä eri järjestyksissä.
Ennakointi ei ole pelkästään huono asia, sillä siitä on suunnattomasti hyötyä kun hevoselle opetetaan uusia asioita. Kun hevonen alkaa koulutustilanteessa saada kiinni juonesta, se alkaa omatoimisesti tarjota opeteltavaa asiaa. Yleensä hevonen tarjoaa oppimaansa juttua vähän joka tilanteessa, koska se on juuri oppinut että sillä tietyllä suorituksella se saa työnteon loppumaan hetkeksi. Siinä vaiheessa ratsastajan tehtävä on liittää hevosen liikkeeseen oikea käynnistyssignaali -eli siis avut- jotta hevonen lopettaisi liikkeen tarjoamisen väärässä kohdassa/väärillä avuilla.
Monet ihmiset sanovat, että heidän hevosensa kuumenee tiettyjä liikkeitä suoritettaessa. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että hevonen on niin innokas miellyttämään ratsastajaa, että tarjoaa vapaaehtoisesti liikettä, jonka se tietää tai luulee olevan tulossa. Uskoisin kuitenkin, että kyseessä on ennakointi: hevonen on oppinut liikesarjan, jonka se pyrkii suorittamaan mahdollisimman nopeasti (päästäkseen hommasta eroon ja koska se on oppinut että liikkeiden välissä ei ole taukoja). Kun hevosta estetään suorittamasta liikesarjaa, se hämmentyy, stressaantuu eikä enää kykene keskittymään apuihin kuten normaalimielentilassa.
Jotkut hevoset alkavat tällaisessa tilanteessa ylireagoida apuihin, toiset taas muuttuvat aivan tunnottomiksi. Toisinaan hevosen muuttuessa kuuroksi avuille ratsastaja käyttää enemmän voimaa herättääkseen hevosen huomion. Kun hevonen lopulta saa ajatuksensa kasaan ja kykenee kiinnittämään huomionsa ratsastajan apuihin, se reagoi normaalia voimakkaammin koska on tottunut pienempiin apuihin. Tässä tilanteessahan hevonen ei varsinaisesti ylireagoi, vaikka ratsastajasta saattaisi tuntuakin siltä.
Jännittyneisyyden oravanpyörä
Lännenratsastuksessa hevosen mielentilaan kiinnitetään paljon huomiota. On tärkeää säilyttää hevosen mielentila rauhallisena, koska ratsastajalla ei ole ohjastuntumaa, jolla korjata/estää syntynyt ongelmatilanne nopeasti ja huomaamattomasti. Ratsastajan on voitava luottaa siihen, että hevonen käyttäytyy ja toimii kuten tilanteessa kuuluukin, muutoin istunta jännittyy ja painoapujen käyttö estyy tai avut vääristyvät hevosen kannalta tulkintakelvottomiksi. Väärät signaalit, eli siis tulkinnaltaan epämääräiset avut aiheuttavat hevosessa hämmennystä ja sen häiriökäyttäytyminen lisääntyy entisestään. Lisäksi jännittynyt ratsastaja on hevosen mielestä varuillaan. Hevosen näkökulmasta katsottuna varuillaan olevan ratsastajan uhkana on ympäristö, ei suinkaan selästä putoaminen. Eihän hevonen voi ymmärtää, että ratsastaja pelkää satuttavansa itsensä hevosen toimien johdosta. Sille on paljon luonnollisempaa epäillä, että ympäristössä on piileviä uhkia joita kannattaa varoa. Niinpä se alkaa myös itse etsiä mahdollisia mörköjä, ja pian ollaan tilanteessa, jossa hevonen säikkyy lähes kaikkea mahdollista.
Jännittyneisyyden oravanpyörästä on vaikeaa hypätä pois. Kun ratsastaja on kerran menettänyt luottamuksensa hevosensa turvallisuuteen, sen takaisin hankkiminen on työläs ja pitkällinen projekti. Se ei aina edes onnistu ilman ammattitaitoista opettajaa/valmentajaa ja rauhallisempaa hevosta. Jännittynyt ratsastaja on jokaisella ratsastuskerrallaan vaikuttanut hevoseensa, eli siis tiedostamattaan opettanut sen jännittyneeksi ja ehkä myös hankalaksi ratsastaa. Tämän vuoksi hevonenkin tarvitsee uudelleenkoulutuksen, jotta yhteistyö tulevaisuudessa onnistuisi. Toisinaan käy niin, että hevonen toimii hyvin uudelleenkouluttajalla, mutta se on ehtinyt liittää jännittyneen mielentilan niin voimakkaasti entiseen ratsastajaansa että yhteistyö ei suju, vaikka ratsastaja olisikin jo päässyt ongelmastaan eroon.
Rentous ja itsevarmuus avainsanoja
Miksi hevosen sitten pitäisi olla rentoutunut? Siksi, että vain rentoutunut hevonen voi olla itsevarma. Ja vain itsevarma hevonen kykenee keskittymään tehtävään ja suorittamaan sen itsenäisesti; stressaantunut ja epävarma hevonen puolestaan yrittää poistua tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Myös paikalleen jämähtäminen kesken suorituksen on "paikalta poistumista": hevonen sulkeutuu ja vetäytyy jonnekin missä mikään ei sitä kosketa.
Lännenratsastuksessa hevonen koulutetaan toimimaan itsenäisesti, ilman jatkuvaa ohjeistusta. Kyra Kyrklund vertaa kirjassaan Ratsastuksen taito kouluratsua potkukelkkaan: se tuupataan avuilla liukuun, ja kun vauhti alkaa hiipua, annetaan uusi apu. Tarkoituksena oli esimerkin avulla valaista, että hevosta ei ole tarkoitus puskea jatkuvilla, voimakkailla avuilla eteenpäin, tai kannatella ohjien varassa "muodossa", vaan ratsastaa mahdollisimman kevyesti ja pienin/vähin avuin, hevosen huolehtiessa itse muodon ylläpitämisestä. Sama pätee lännenratsuun, mutta muotoa ylläpitäviä ja vauhtia kontrolloivia apuja on käytössä vähemmän. Lännenratsastuksessa hevonen opetetaan itse kantamaan itsensa sen lajille (esim. reining, pleasure tai horsemanship) ominaisessa muodossa, ja hyvin koulutetulla hevosella vauhtikontrolli tulee täysin istunnasta ja pohkeista.
Koska Isoruuna tietää osaavansa peruutus-liikesarjan (puomikujan päähän pysähdys-käännös-seis-peuruutus kujan läpi-seis), se pyrkii ennakoimaan seuraavaa vaihetta ja muuttuu yliohjautuvaksi. Olen omilla hevosillani kuvaillut tätä tilannetta "kuulien päällä ratsastamiseksi". Se tuntuu vähän samalta, tai ainakin kuvittelen niin, kuin kävelisi pinnalla, mille on kaadettu tuhansia pieniä metallikuulia. Kun aloittaa liikkeen suuntaan A, liike jatkuu omalla painollaan ja ratsastajalle tulee sellainen tunne, että hevonen liikkuu kontrolloimattomasti. Kun ratsastaja yrittää korjata/estää liikkeen suuntaan A, niin hevonen reagoi apuun liikaa ja liike ei lopukaan, vaan vaihtuu suuntaan B. Lopputuloksena on joko edestakaisin sahaamista, tepastelua tai kiemurtelua.
Olen pyrkinyt poistamaan omilta hevosiltani tätä kuulakäyttäytymistä siten, että pidän jokaisen liikkeen jälkeen aika pitkän tauon. Tauon pituus riippuu hevosesta: sen temperamentista ja ennakointitaipumuksesta. Samaten pyrin yhdistelemään eri liikkeitä siten, että hevonen ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi on tulossa. Niinpä se jää odottelemaan (koska se on oppinut pysähtymään ennen seuraavaa liikettä), mitä ratsastaja haluaa sen tekevän. Kokonaisten ratojen harjoittelu (liikkeet aina samassa järjestyksessä) aiheuttaa ennenpitkää ennakointia, koska hevonen oppii suorittamaan ulkomuistista yllättävän pitkiä liikesarjoja. Siksi yritän välttää esimerkiksi jonkun tietyn reining-radan orjallista tankkaamista ja harjoittelen mieluummin yksittäisiä liikkeitä eri järjestyksissä.
Ennakointi ei ole pelkästään huono asia, sillä siitä on suunnattomasti hyötyä kun hevoselle opetetaan uusia asioita. Kun hevonen alkaa koulutustilanteessa saada kiinni juonesta, se alkaa omatoimisesti tarjota opeteltavaa asiaa. Yleensä hevonen tarjoaa oppimaansa juttua vähän joka tilanteessa, koska se on juuri oppinut että sillä tietyllä suorituksella se saa työnteon loppumaan hetkeksi. Siinä vaiheessa ratsastajan tehtävä on liittää hevosen liikkeeseen oikea käynnistyssignaali -eli siis avut- jotta hevonen lopettaisi liikkeen tarjoamisen väärässä kohdassa/väärillä avuilla.
Monet ihmiset sanovat, että heidän hevosensa kuumenee tiettyjä liikkeitä suoritettaessa. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että hevonen on niin innokas miellyttämään ratsastajaa, että tarjoaa vapaaehtoisesti liikettä, jonka se tietää tai luulee olevan tulossa. Uskoisin kuitenkin, että kyseessä on ennakointi: hevonen on oppinut liikesarjan, jonka se pyrkii suorittamaan mahdollisimman nopeasti (päästäkseen hommasta eroon ja koska se on oppinut että liikkeiden välissä ei ole taukoja). Kun hevosta estetään suorittamasta liikesarjaa, se hämmentyy, stressaantuu eikä enää kykene keskittymään apuihin kuten normaalimielentilassa.
Jotkut hevoset alkavat tällaisessa tilanteessa ylireagoida apuihin, toiset taas muuttuvat aivan tunnottomiksi. Toisinaan hevosen muuttuessa kuuroksi avuille ratsastaja käyttää enemmän voimaa herättääkseen hevosen huomion. Kun hevonen lopulta saa ajatuksensa kasaan ja kykenee kiinnittämään huomionsa ratsastajan apuihin, se reagoi normaalia voimakkaammin koska on tottunut pienempiin apuihin. Tässä tilanteessahan hevonen ei varsinaisesti ylireagoi, vaikka ratsastajasta saattaisi tuntuakin siltä.
Jännittyneisyyden oravanpyörä
Lännenratsastuksessa hevosen mielentilaan kiinnitetään paljon huomiota. On tärkeää säilyttää hevosen mielentila rauhallisena, koska ratsastajalla ei ole ohjastuntumaa, jolla korjata/estää syntynyt ongelmatilanne nopeasti ja huomaamattomasti. Ratsastajan on voitava luottaa siihen, että hevonen käyttäytyy ja toimii kuten tilanteessa kuuluukin, muutoin istunta jännittyy ja painoapujen käyttö estyy tai avut vääristyvät hevosen kannalta tulkintakelvottomiksi. Väärät signaalit, eli siis tulkinnaltaan epämääräiset avut aiheuttavat hevosessa hämmennystä ja sen häiriökäyttäytyminen lisääntyy entisestään. Lisäksi jännittynyt ratsastaja on hevosen mielestä varuillaan. Hevosen näkökulmasta katsottuna varuillaan olevan ratsastajan uhkana on ympäristö, ei suinkaan selästä putoaminen. Eihän hevonen voi ymmärtää, että ratsastaja pelkää satuttavansa itsensä hevosen toimien johdosta. Sille on paljon luonnollisempaa epäillä, että ympäristössä on piileviä uhkia joita kannattaa varoa. Niinpä se alkaa myös itse etsiä mahdollisia mörköjä, ja pian ollaan tilanteessa, jossa hevonen säikkyy lähes kaikkea mahdollista.
Jännittyneisyyden oravanpyörästä on vaikeaa hypätä pois. Kun ratsastaja on kerran menettänyt luottamuksensa hevosensa turvallisuuteen, sen takaisin hankkiminen on työläs ja pitkällinen projekti. Se ei aina edes onnistu ilman ammattitaitoista opettajaa/valmentajaa ja rauhallisempaa hevosta. Jännittynyt ratsastaja on jokaisella ratsastuskerrallaan vaikuttanut hevoseensa, eli siis tiedostamattaan opettanut sen jännittyneeksi ja ehkä myös hankalaksi ratsastaa. Tämän vuoksi hevonenkin tarvitsee uudelleenkoulutuksen, jotta yhteistyö tulevaisuudessa onnistuisi. Toisinaan käy niin, että hevonen toimii hyvin uudelleenkouluttajalla, mutta se on ehtinyt liittää jännittyneen mielentilan niin voimakkaasti entiseen ratsastajaansa että yhteistyö ei suju, vaikka ratsastaja olisikin jo päässyt ongelmastaan eroon.
Rentous ja itsevarmuus avainsanoja
Miksi hevosen sitten pitäisi olla rentoutunut? Siksi, että vain rentoutunut hevonen voi olla itsevarma. Ja vain itsevarma hevonen kykenee keskittymään tehtävään ja suorittamaan sen itsenäisesti; stressaantunut ja epävarma hevonen puolestaan yrittää poistua tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Myös paikalleen jämähtäminen kesken suorituksen on "paikalta poistumista": hevonen sulkeutuu ja vetäytyy jonnekin missä mikään ei sitä kosketa.
Lännenratsastuksessa hevonen koulutetaan toimimaan itsenäisesti, ilman jatkuvaa ohjeistusta. Kyra Kyrklund vertaa kirjassaan Ratsastuksen taito kouluratsua potkukelkkaan: se tuupataan avuilla liukuun, ja kun vauhti alkaa hiipua, annetaan uusi apu. Tarkoituksena oli esimerkin avulla valaista, että hevosta ei ole tarkoitus puskea jatkuvilla, voimakkailla avuilla eteenpäin, tai kannatella ohjien varassa "muodossa", vaan ratsastaa mahdollisimman kevyesti ja pienin/vähin avuin, hevosen huolehtiessa itse muodon ylläpitämisestä. Sama pätee lännenratsuun, mutta muotoa ylläpitäviä ja vauhtia kontrolloivia apuja on käytössä vähemmän. Lännenratsastuksessa hevonen opetetaan itse kantamaan itsensa sen lajille (esim. reining, pleasure tai horsemanship) ominaisessa muodossa, ja hyvin koulutetulla hevosella vauhtikontrolli tulee täysin istunnasta ja pohkeista.
Isoruuna 2-9-04
Tunnilla Valmentajan hevosella. Teimme paaaaljon hip overia ja two trackia, mikä on Isonruunan kohdalla alkanut tuottaa tulosta. Se kulkee jo aika hyvin ulkotakajalka rungon alla omatoimisesti, joten ratsastajan ei tarvitse enää tehdä ravissa niin kovasti töitä lantiolla. Sen ohjautuvuus alkaa olla ihan huippuluokkaa, ratsastin sillä hetken ilman käsiä, ohjat satulaan sidottuna ja sain aikaiseksi erittäin pieniä voltteja, two trackia ja muutaman hyvän pysähdyksen. Laukassa hevonen toimii, mutta minä itse en niin hyvin kuin toivoisin. Oman katseen hallitseminen on vaikeaa, ja saan Isonruunan punkemaan uralta sisäänpäin, sisäpohjetta ja jopa kannusta vastaan. Tällä kertaa maneesissa oli aika monta ratsukkoa, koska ulkona satoi kaatamalla. En ole moneen vuoteen joutunut ratsastamaan tungoksessa, joten se oli minulle erittäin hyvää harjoitusta. Onneksi Isoruuna pysähtyy kuin seinään, kun lasken ohjaskäden alas sään päälle, eikä pahempia törmäysuhkatilanteita päässyt syntymään.
Harjoittelimme myös sidepassia ja trail-peruutuksia puomien kanssa. Isoruuna on kone! Kun sen kääntää takapää puomikujan suulle, se lähtee automaattisesti peruuttamaan, rauhallisesti ja rytmikkäästi. Ratsastajan ei tarvitse muuta kuin huolehtia siitä, että peruutus menee suoraan ja että hevonen pysähtyy oikeassa kohdassa. Vaikein homma tuossa peruuttamisessa on hevosen kääntäminen ja pysäyttäminen oikeaan paikkaan ennen peruuttamista.
Harjoittelimme myös sidepassia ja trail-peruutuksia puomien kanssa. Isoruuna on kone! Kun sen kääntää takapää puomikujan suulle, se lähtee automaattisesti peruuttamaan, rauhallisesti ja rytmikkäästi. Ratsastajan ei tarvitse muuta kuin huolehtia siitä, että peruutus menee suoraan ja että hevonen pysähtyy oikeassa kohdassa. Vaikein homma tuossa peruuttamisessa on hevosen kääntäminen ja pysäyttäminen oikeaan paikkaan ennen peruuttamista.
Kilttitamma 1-9-04
Ratsastan harvemmin Kiltillätammalla, koska Hoitaja I huolehtii sen liikunnasta. Nyt, kun Hoitaja I on lähdössä puoleksi vuodeksi ulkomaille, ajattelin että voisin taas hiukan ratsastella Kiltillätammalla ja kalibroida sen takaisin lännenratsastukseen. Sillä on viimevuodet harrastettu lähinnä kouluratsastusta, joten tiettyjä uudelleenohjelmointeja on suoritettava. Vaikeinta on ehkä opettaa se liikkumaan taas ilman ulko-ohjan tukea ja kantamaan itse itseään, ilman jatkuvaa kuolaintuntumaa. Varsinkin kun Kilttitamma on luonteeltaan sellainen, että se tarvitsee ratsastajalta paljon tukea kyetäkseen suoriutumaan tehtävistä. Vähän niinkuin ihminen, joka on aina talutettava joka paikkaan kädestä pitäen ja sitten vielä jäätävä seuraamaan taustalle, miten tyyppi pärjää.
Kilttitamma on mielettömän herkkä painonvaihteluille, joten sen ohjaamiseen ei juurikaan tarvita pohkeita. Ihan hyvä, koska se on rakenteeltaan niin kapea, että alapohkeen käyttö vaatii keskipituiselta ratsastajaltakin jo jonkinsorttisia akrobaatinkykyjä. Harjoittelimme rentoutta ja pää alhaalla liikkumista sekä askellajeja hitaassa tempossa. Teimme myös paljon two trackia ja harjoittelimme keilojen välistä pujottelua. Käynti ja jog menivät hienosti, mutta laukasta ei tuntunut tulevan mitään. Kilttitamma hätääntyi ulko-ohjan sekä kouluratsastusistunnan puutteesta eikä suostunut liikkumaan eteenpäin vaan pomppi paikoillaan kuin keinuhevonen. Nostelin laukkoja niin kauan, että se suostui laukkaamaan muutaman askeleen tasaisesti ja eteenpäin, ja lopetin työskentelyn siihen. Ensi kerralla lisää sitten.
Kilttitamma on mielettömän herkkä painonvaihteluille, joten sen ohjaamiseen ei juurikaan tarvita pohkeita. Ihan hyvä, koska se on rakenteeltaan niin kapea, että alapohkeen käyttö vaatii keskipituiselta ratsastajaltakin jo jonkinsorttisia akrobaatinkykyjä. Harjoittelimme rentoutta ja pää alhaalla liikkumista sekä askellajeja hitaassa tempossa. Teimme myös paljon two trackia ja harjoittelimme keilojen välistä pujottelua. Käynti ja jog menivät hienosti, mutta laukasta ei tuntunut tulevan mitään. Kilttitamma hätääntyi ulko-ohjan sekä kouluratsastusistunnan puutteesta eikä suostunut liikkumaan eteenpäin vaan pomppi paikoillaan kuin keinuhevonen. Nostelin laukkoja niin kauan, että se suostui laukkaamaan muutaman askeleen tasaisesti ja eteenpäin, ja lopetin työskentelyn siihen. Ensi kerralla lisää sitten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)